Israelin historialla tarkoittaa juutalaisten historiaa Israelissa, jonka Raamattu tuntee nimillä Luvattu maa, Kanaaninmaa tai Kaanaa. Suppeammin se tarkoittaa nykyisen Israelin valtion historiaa. Alueen historia ulottuu nykyihmisen edeltäjien varhaiskivikautisesta kulttuurista heprealaisen väestön tuloon.

Vaikka monet valloittajat olivat miehittäneet Israelin aluetta, se pysyi väestöltään ja uskonnoltaan juutalaisena, kunnes vuoden 134 jälkeen roomalaiset ajoivat kapinoivan juutalaisväestön maanpakoon ja nimesivät alueen Palestiinaksi. Sen jälkeen alueen kristittyjen määrä alkoi kasvaa. 600-luvun arabivalloituksen jälkeen alue kuului eri muslimivaltioille ensimmäisen maailmansodan loppuun asti, poikkeuksena ristiretkien aika 1096–1291. Ristiretkien jälkeen nykyisen Israelin alue kuului Egyptin mamelukeille ja vuoden 1517 jälkeen Osmanien valtakunnan Syyrian provinssiin. Ensimmäisessä maailmansodassa britit valloittivat Palestiinan. Kansainliitto teki siitä 1922 brittien hallitseman mandaatin, johon kuului myös nykyinen Jordania.

Juutalaisvainojen johdosta Euroopassa virinnyt sionistinen liike oli esittänyt ajatuksen juutalaisen valtion perustamisesta Palestiinaan. Venäjällä vuonna 1881 alkaneet juutalaisvainot synnyttivät ensimmäisen muuttoliikkeen eli alijan Palestiinaan. Britannia antoi vuonna 1917 tukensa juutalaisten ”kansalliselle kodille”, ja Kansainliitto vahvisti sen vuonna 1922. Arabinationalistit asettuivat vastustamaan ajatusta juutalaisvaltiosta, ja ensimmäiset hyökkäykset siirtolaisia vastaan tehtiin vuonna 1920.

Yhdistyneet kansakunnat teki vuonna 1947 jakosuunnitelman, jossa Jordan-joen länsipuolinen alue olisi jaettu juutalaisten ja arabien kesken. Jakosuunnitelman mukaisesti Israel itsenäistyi 1948, mitä seurasi heti itsenäisyyssota, joka aloitti jatkuvan konfliktin Israelin ja arabivaltioiden välillä. Itsenäisyyssotaa seurasi kuuden päivän sota vuonna 1967 ja Jom Kippur -sota vuonna 1973. Israel selvisi kaikista sodista voittajana, eikä arabivaltioiden tavoite heittää juutalaiset mereen toteutunut. Jom Kippur -sodan jälkeen Israel solmi rauhansopimuksen Egyptin kanssa, mutta miehittää Jordanialle kuulunutta Länsirantaa. Syyrialle kuuluneet Golanin kukkulat Israel on liittänyt alueisiinsa. Gazan kaistan miehityksestä Israel luopui vuonna 2005.

Konfliktia ovat syventäneet Palestiinan arabipakolaiset, jotka vaativat paluuoikeutta Israelin valtion alueelle, Palestiinalaisvaltion perustamista Israelin miehittämille alueille tai Israelin valtion tuhoamista. Heidän lukumääränsä on jatkuvasti kasvanut YK:n pakolaisjärjestö UNRWA:n tulkitessa pakolaisiksi myös emigranttien lapset. Suunnilleen vuodesta 1970 lähtien Yhdysvalloista on tullut Israelin tärkein liittolainen.

Israelin talous oli aluksi pääosin sosialistinen, ja maata hallitsivat työväenpuolueen eri koalitiot 1970-luvulle saakka. Sen jälkeen Israelin talous on asteittain siirtynyt vapaaseen markkinatalouteen, mutta säilyttäen osittain sosiaaliturvajärjestelmän. Muuttoliikkeen johdosta noin 42 % maailman juutalaisista asuu nykyisin Israelissa.

Israelin varhaishistoria Pääartikkeli: Israelin esihistoria

pienois|pysty|1200-luvulta eaa. tehty Merenptahin steela, jossa varhaisin tunnettu maininta Israelista. Ubeidiyan alueelta Jordanin laaksosta on löytyneet työkalut 1,4–1,6 miljoonan vuoden takaa ovat yksi vanhimmista homidien jäänteistä Afrikan ulkopuolella. Karmel-vuorelta on löytynyt arkeologisia jäänteitä, joiden perusteella on mahdollista että noin 80 000 vuotta sitten neandertalit ja nykyihmiset elivät nykyisen Pohjois-Israelin alueella.

Israelin esihistoria ulottuu nykyihmisen edeltäjien varhaiskivikautisesta kulttuurista heprealaisten asettumiseen alueelle, jolloin alkoi historiallinen aika. Vanhimmat kivikautiset asutukset Israelissa ovat Ein Gevissä, Wadi Amudissa ja Ubeidijessa Gennesaretinjärven ympärillä. Karmel-vuorella on ollut asutusta paleoliittisella kaudella eli varhaisemmalla kivikaudella. Neoliittisen kauden eli nuoremman kivikauden asutuksia noin 10 000 vuoden takaa on löytynyt muun muassa Golanilta ja Jerikosta. Myös maanviljelyn vanhimmat vaiheet ulottuvat alueella 10 000 vuoden päähän.Eero Junkkaala: Faktaa vai fiktiota (Uusi Tie), s. 36-37

Maanviljelyä edelsi muun muassa villiviljan keräilyllä ja metsästyksellä elänyt Natufin kulttuuri. Muun muassa Jerikosta on löydetty linnoitettu kylä maanviljelyn syntyajoilta ajalta noin 8000 eaa.

Kolmannella vuosituhannella eaa. Lähi-itään tuli seemiläisiä kieliä puhuvia kansoja, joihin heprealaisetkin kuuluivat. Toisella vuosituhannella eaa. heettiläisten valtion romahdus ja egyptiläisten vallan heikkeneminen loivat tilaa heprealaisille. Varhaisin Raamatun ulkopuolinen maininta Israelista on noin vuodelta 1211 eaa. peräisin oleva Egyptin faarao Merenptahin tekemä viittaus.

Egypti ulotti vaikutuksensa alueelle jo varhain. Israelin alueelta tunkeutui kansaa Egyptiinkin, josta sitä palasi taas Israeliin. Nykyään tutkijat uskovat vastoin Raamatun väitteitä israelilaisten vallanneen Kanaanin maan pitkän ajan kuluessa, ja yhdistyneen Israelin kansan syntyneen vastavoimaksi filistealaisia vastaan. Egyptissä kävi vain pieni osa israelilaisista.Jussi Aro, Aabrahamin perillisetIlmari Soisalon-Soininen, Israelin kansan historia. Helsinki: Gaudeamus, 1987

Egyptin aikakausi Toisella vuosituhannella eaa. Kanaanin maata, josta osa tuli myöhemmin tunnetuksi nimellä Israel, hallitsi Egypti noin vuodesta 1550 eaa. vuoteen 1180 eaa.

Merenptahin steela n. vuodelta 1209 eaa. on muinaisen Egyptin faarao Merenptahin kaiverruttama hieroglyfi­teksti. Sitä pidetään yleisesti hyväksyttynä muinais­egyptiläisenä dokumenttina, jossa mainitaan "Isrir" ("ysrỉꜣr") tai "Israel". Se on myös varhaisin tunnettu maininta Israelista, ja siksi sitä on kutsuttu myös nimellä Israelin Steela. Suomennos tekstistä kuuluu: "Israel on ajettu erämaahan, sen viljaa ei enää ole". Steela ei tee selväksi, että Israel olisi jo tässä vaiheessa valtio, vaan viittaa kansaan tai heimoon, eikä kuningaskuntaan tai kaupunkivaltioon. Steelassa määräävä muoto on Israelista "ulkomaalaiset" eikä "valtio".Pystytikku T14 on määrävä muoto "vierasmaalainen/ulkomainen/vieras", istuva mies ja nainen A1*B1:Z2s ovat "ihmiset/kansa/asua/asuttaa".

Israelin kuningaskunta thumb|300px|Hartmann Schedelin (1440–1514) piirros "Jerusalemin hävitys". Liber Cronicarum, Nürnberg 1493.

Noin vuodesta 1200 eaa. lähtien aluetta hallitsivat juutalaiskuninkaat, kunnes se joutui Assyrian hallintaan. Sen jälkeen alue oli vuorollaan Babylonian, Persian valtakunnan ja seleukidien käsissä.

Makkabealaisten juutalaisvaltio (165 eaa. - 63 eaa) Makkabealaiset nousivat 165 eaa. kapinaan seleukideja vastaan ja perustivat uudelleen Juudean kuningaskunnan. He hallitsivat valtiota ensin ylipappeina, mutta ottivat lopulta käyttöön kuninkaan arvonimen. Täysin itsenäinen juutalaisvaltio säilyi noin sata vuotta, kunnes keskenään riitelevät hallitsijat kutsuivat roomalaisia apuun liittolaisikseen. Roomalainen kenraali Pompeius Suuri valloitti Jerusalemin 63 eaa., mutta roomalaiset eivät enää poistuneet, vaan asettivat Hyrcanus II:n sijaishallitsijakseen. Myöhemmin Herodesten suku hallitsi Galileaa ja Juudeaa noin roomalaisten valvonnassa 37 eaa. – 44. Sanders 1995, 17-18

Rooman valta (63 eaa.–390 jaa.)

Juutalaiset nousivat kaksi kertaa Rooman valtakuntaa vastaan juutalaissotien nimellä tunnetuissa kapinoissa, ensin vuosina 66–70 ja sitten Simon bar Kokhban johdolla vuosina 132–135.

Vuonna 70 Jerusalemin piirityksessä Tituksen johtama Rooman armeija valtasi Jerusalemin lähes viiden kuukauden piirityksen jälkeen. Kaupunki ryöstettiin, ja roomalaiset polttivat Jerusalemin toisen temppelin, jonka mukana tuhoutuivat juutalaisten arvokkaat sukuluettelot. Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät. Juutalaisia surmattiin valtava määrä: Josephuksen mukaan surmansa saaneita oli noin 1,1 miljoonaa ja vankeja otettiin 97 000, mutta nykyisin näitä lukuja pidetään liioitteluna. Ensimmäinen juutalaissota päättyi kolme vuotta myöhemmin, kun roomalaiset valtasivat Masadan linnoituksen piirityksen jälkeen.

Simon bar Kokhba perusti vuonna 132 lyhyt­aikaiseksi jääneen itsenäisen juutalais­valtion, jota hän johti kolme vuotta käyttäen arvo­nimeä nasi. Roomalaiset kukistivat sen vuonna 135 kaksi ja puoli vuotta kestäneen sodan jälkeen.

Jo ennen juutalaissotia oli juutalaisia asunut runsaasti Israelin ulkopuolella, mutta kapinoiden jälkeen roomalaiset pakkosiirsivät melkein kaikki juutalaiset eri puolille valtakuntaa. Näin sai alkunsa juutalaisten diaspora. Roomalaiset alkoivat käyttää Israelin entisestä alueesta nimeä Palestiina, joka johtui rannikolla aikoinaan asuneista filistealaisista.

Keskiaika

Bysantti (390–611) Rooman valtakunnan hajottua vuonna 390, alue oli vuoteen 611 saakka osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa. Bysantin kristinuskoa hallitsi ortodoksinen kirkko. 400-luvulla Länsi-Rooma romahti, mikä johti kristittyjen muuttoliikkeeseen Palaestina Priman provinssiin ja kristityistä tuli enemmistö alueella. Juutalaisia oli 10–15% ja heidän alueensa keskittyi suurelta osin Galileaan. Juutalaisuus oli ainoa sallittu ei-kristillinen uskonto, mutta juutalaisille oli asetettu kieltoja uusien palvontapaikkojen rakentamisessa, julkisten virkojen hoitamisessa ja orjien omistamisessa. Useita samarialaisten kapinoita puhkesi tällä aikakaudella, ja ne johtivat samarialaisten yhteisön pienenemiseen noin miljoonasta lähes katoamisen partaalle. Juutalaisten pyhiin Palestiinassa kirjoitettuihin kirjoituksiin tältä aikakaudelta kuuluvat Gemera (400), Jerusalemin Talmud (500) ja Haggada.

Arabivalta (636–1099) Bysantin ja sassaniden Persian välisessä sodassa sassanidit ensin valloittivat Jerusalemin roomalaisilta, mutta keisari Herakleios löi persialaiset vuonna 622, mikä muutamien vuosien kuluessa johti sassanidien valtakunnan romahtamiseen. Bysantti ei kuitenkaan pystynyt vakiinnuttamaan valtaansa Lähi-idässä, vaan vetäytyi sieltä tärkeimpiä satamakaupunkeja lukuun ottamatta. Valta siirtyi molempien valtakuntien apujoukkoina olleille arabiheimoille, joiden käymät keskinäiset sodat vuoden 640 tienoilla johtivat Syyriassa vaikuttaneen arabikenraali Muawijan voittoon. Muawijan haltuun joutui jättiläismäinen alue, mutta hän onnistui vakiinnuttamaan valtansa vasta 20 vuotta myöhemmin.

Islamilaiset 800-luvun lähteet antavat tapahtumista yksityiskohtaisemman kuvauksen, mutta eivät ole aikalaislähteisiin perustuvaa historiankirjoitusta vaan tarinaperinteen kirjausta. Sen mukaan profeetta Muhammedin seuraajat olivat Arabian niemimaalta käsin hyökkäyssodassa vallanneet Lähi-idän alueet. Oikeaanjohdettu kalifi Umar ibn al-Khattab olisi vallannut Syyrian ja Palestiinan vuonna 638 sen jälkeen, kun Bysantin sotajoukko oli lyöty Jarmukin taistelussa 20. elokuuta 638. Aikalaislähteet eivät kuitenkaan tunne taistelua tai kalifia, eikä Jarmukin taistelusta ole löytynyt arkeologisia jälkiä.

Ristiretkeläiset ja aijubidit (1099–1291)

Vuosina 1099–1291 ristiretkeläiset valloittivat Pyhän maan ja perustivat Jerusalemin kuningaskunnan. Ristiretket olivat paavin hyväksymiä, uskonnollisesti motivoituja sotaretkiä erityisesti keskiajalla. Aluksi tarkoitus oli vallata Jerusalem takaisin kristittyjen hallintaan, minkä vuoksi ensimmäiset ristiretket kohdistuivat sinne. Vuonna 1187 aijubidien sulttaani Saladin löi ristiretkeläiset Hattinin taistelussa, ja valloitti Jerusalemin ja suurimman osan Jerusalemin kuningaskunnan alueista. Vuoteen 1291 mennessä muslimit valloittivat alueen kokonaan.

Mamelukit (1260–1517) Mamelukit hallitsivat aluetta 1260–1517. Mamelukit olivat muslimikalifien, seldžukkien ja aijubidien keskiajalla käyttämiä sotilasorjia, joista tuli ajan myötä voimakas sotilaskasti, ja jotka useammin kuin kerran anastivat vallan itselleen.

Osmanien valtakunta (1517–1920)

pienois|J. L. Gerome, Itkumuuri, 1880.