Keltavuokko (Anemone ranunculoides, syn. Anemonoides ranunculoides) on Euroopassa kasvava monivuotinen leinikkikasvi. Se kuuluu Suomen alkuperäiseen kasvilajistoon. Keltavuokko kukkii valkovuokon tavoin aikaisin keväällä. Keltavuokko on myrkyllinen.Retkeilykasvio 1998, s. 73.
Ulkonäkö ja koko pienoiskuva|vasen|Kukka Keltavuokon pysty varsi kasvaa noin 7–30 senttimetriä korkeaksi. Pystyn ja haarattoman varren alaosa on kalju. Juurakko on pitkä, suikerteleva ja ruskea. Pitkäruotiset aluslehdet nousevat juurakosta yksittäin. Aluslehden lapa on jopa 10 cm leveä ja 3–5-sorminen. Lyhytruotiset varsilehdet ovat varressa tavallisesti kolmen lehden kiehkurana. Lehden lapa on kolmisorminen, lehdykät kapeahkoja ja halkoisia tai isohampaisia. Kukkia voi olla yksi tai kaksi, joskus harvoin enemmänkin. Kukkaperä on 2–4 cm pitkä. 1,5–3 cm leveässä keltaisessa kukassa on viisi alapuolelta karvaista kehälehteä. Keltavuokko kukkii Suomessa touko-kesäkuussa. Hedelmistö on pysty, pähkylät karvaisia ja lyhytotaisia.Retkeilykasvio 1998, s. 71, 73.
200px|thumb|Ternivuokko eli keltavuokon ja valkovuokon risteymä. Keltavuokko ja valkovuokko (A. nemorosa) voivat risteytyä keskenään ternivuokoksi (A. nemorosa × ranunculoides) lajien yhteisillä kasvupaikoilla.Retkeilykasvio 1998, s. 71.
Levinneisyys Keltavuokkoa tavataan Ranskasta halki Keski-Euroopan ja Venäjän lähes Uralille saakka. Etelässä levinneisyysalue ulottuu Pohjois-Italiaan, Balkanille ja Pohjois-Kreikkaan, pohjoisessa Baltiaan ja eteläiseen Fennoskandiaan, Norjan rannikolla tosin paikoitellen hyvinkin pitkälle pohjoiseen. Lajia tavataan myös Kaukasuksella.Den virtuella floran: Gulsippa (myös levinneisyyskartat) (ruots.) Viitattu 4.11.2011. Suomessa keltavuokko on suhteellisen harvinainen. Se on yleinen Ahvenanmaalla, ja sitä esiintyy myös Etelä-Suomessa paikoitellen runsaasti. Yhtenäinen levinneisyysalue ulottuu sisämaassa Tampereen korkeudelle saakka. Yksittäisiä kasvupaikkoja tunnetaan Vaasan seudulta, Etelä-Savosta ja Pohjois-Karjalasta.Kasviatlas 2010 Jo Virossa keltavuokko on enää hieman harvalukuisempi kuin valkovuokko, jota Virossa ja Etelä-Suomessa kasvaa jokaisessa vähänkin lehtomaisessa metsässä.
Elinympäristö Keltavuokko suosii reheviä, savipohjaisia rantalehtoja, lehtoniittyjä ja puistoja. Se kasvaa usein laikkukasvustona muiden lehtokasvien, kuten valkovuokon, seassa.Vantaan luonto: kasvit 1996, s. 98. Keltavuokko on yksi tavallisista kevätaspektin lajeista.
Käyttö Keltavuokkoa käytetään myös puutarhakasvina. Monin paikoin luonnonvaraisia yksilöitä on siirretty puutarhoihin, joista ne puolestaan ovat levittäytyneet takaisin luontoon.Helsingin kasvit 1998, s. 46. Lajista on myös jalostettuja lajikkeita.
Lähteet Helsingin kasvit – Kukkivilta kiviltä metsän syliin. Toim. Kurtto, Arto & Helynranta, Leena. Helsingin kaupungin ympäristökeskus, Helsinki 1998.
Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. Vantaan luonto: Kasvit. Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko. Vantaan kaupunki, Vantaa, 1996. Lampinen, R. & Lahti, T.: Kasviatlas 2010: Keltavuokon levinneisyys Suomessa. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 2011. Viitattu 4.11.2011.
Viitteet
Aiheesta muualla
Pinkka, Lajituntemuksen oppimisympäristö: Keltavuokko (Anemone ranunculoides) Luontoportti: Keltavuokko (Anemone ranunculoides) Luopioisten kasvisto: Keltavuokko (Anemone ranunculoides) Pohjolan kasvien pauloissa: Anemone ranunculoides – keltavuokko UPM-Kymmene: Metsiemme lehtokasveja s. 11 (pdf) United States Department of Agriculture (USDA): Anemone ranunculoides
Luokka:Vuokot Luokka:Myrkylliset kasvit