pienois|Lumihiutaleiden tanssi Pjotr Tšaikovskin balettiteoksesta Pähkinänsärkijä. Baletti (italian sanasta balletto ’pieni tanssi’) on musiikin säestyksellä näyttämöllä esitetty tanssimuoto ja -tyyli, jossa käytetään tunnusomaisia kurinalaisia sääntöjä noudattavaa liikekieltä. Sanalla tarkoitetaan myös esitettävää teosta sekä tanssiryhmää.
Baletti on yksi tanssitaiteen muoto ja länsimaisen taidetanssin vanhin lajityyppi. Balettiteoksissa käytetään klassisen tanssin lisäksi kansantanssipohjaista karakteritanssia sekä miimistä elekieltä, jolla tanssijat kertovat tunteistaan, kommunikoivat keskenään ja tulkitsevat katsojille kertomuksen sisältöä. Teoksessa vaihtelevat balettikuoron esittämät näyttävät ryhmätanssit sekä solistiset osuudet. Usein teoksissa on pääpari (ballerina ja hänen partnerinsa), joiden esittämissä kaksintansseissa nähdään sekä pisimmälle vietyä tanssi-ilmaisua että teknistä taituruutta.
Klassisen baletin määritelmiä
Tanssin määrittelee klassiseksi baletiksi sen käyttämä kurinalaisia sääntöjä noudattava liikekieli, jonka ominaisimmat tunnusmerkit ovat pyrkimys keveyden ja painottomuuden illuusioon – jota korostaa ballerinojen tanssi varpaiden kärjillä – ylväs ryhti ja jalkojen aukikierto. Baletti onkin yksi niistä tanssilajeista, joissa koreografiat koostetaan pääasiassa tyylilajiin kuuluvan liikesanaston liikkeitä yhdistelemällä.
Baletti syntyi Italian ja Ranskan hoveissa, joissa hoviväen perussivistykseen kuulunut tanssitaito oli eräs tapa erottautua tavallisesta kansasta. Edelleenkin baletissa on teknisen taituruuden ohella tärkeää tyylillinen oikeaoppisuus, joka saavutetaan vain nuorena aloitetulla tiukalla koulutuksella. Asiaan vihkiytyneet pystyvät tanssijan tyylistä erottamaan, minkä koulukunnan oppien mukaan hänet on koulutettu. Tärkeimpiä niistä ovat ranskalainen, italialainen, venäläinen ja englantilainen koulu. Intohimoisia baletinharrastajia kutsutaan baletomaaneiksi.
Liikkeet ja termit
pienois|Grand jeté. Esimerkkejä baletin liikkeistä ovat muun muassa developpé à la seconde (jalan nosto sivulle), grand jeté (hyppy jossa jalat avautuvat spagaattiin ilmassa), tours fouettés (toistuvat pyörähdykset yhdellä jalalla toisen ottaessa vauhtia sivulta) sekä arabesque (asento jalka nostettuna korkealle taakse). Baletin liikkeistö kehitettiin alun perin Ranskassa ja siksi sen yhteydessä käytetään ranskankielisiä termejä. Liikkeiden nimitykset ovat samat kaikissa balettikouluissa ympäri maailman. Lisää balettiin liittyviä käsitteitä on luettelossa balettitermeistä.
Tekijät
Balettiteoksen tekijöitä ovat koreografi, joka suunnittelee teoksen liikemaailman, musiikin säveltäjä ja käsikirjoittaja, joka muokkaa libreton, teoksen juonen sisältävän käsikirjoituksen. Aiemmin sekä koreografiasta että tanssijoiden kouluttamisesta vastasi balettimestari. Harjoittaja vastaa teoksen tanssien opettamisesta tanssijoille – varsinkin silloin, kun teoksen koreografi ei itse voi teosta harjoittaa tai on jo kuollut. Useista vanhoista balettiteoksista tehdään uusintaversioita, joissa on osittain vanhaa jopa alkuperäistä materiaalia ja osittain uutta. Vanhat teokset ovat säilyneet sukupolvelta toiselle lähinnä muistitietona siirtyen. Tanssinotaatiota käytetään jonkin verran, mutta sen asema muistiin kirjoittamisessa ei ole lähellekään sama kuin musiikissa. Koreografit eivät käytä sitä tansseja suunnitellessaan, eivätkä tanssijat opettele askeliaan nuoteista, vaan koreografi tai harjoittaja näyttää ja kuvailee ne heille. Joskus teoksia nykyaikaistetaan täysin tai tehdään jopa eri tyylilajia käyttäen. Esimerkiksi ruotsalainen koreografi Mats Ek on tehnyt Cullberg-baletille nykytanssiversioita vanhoista perinteisistä baleteista, kuten Joutsenlampi.
Tyylit
Erityisesti venäläinen baletti on tunnettu saavutuksistaan, sillä maalla on pitkät tanssiperinteet ja baletti on siellä arvostettua. Muita tärkeitä balettimaita ovat Ranska, Britannia ja Yhdysvallat. Tanskassa on säilynyt omaleimainen Bournonville-perinne, joka on perua romantiikan ajan baletista. Aiemmin baletti oli eurooppalainen ilmiö, mutta on nykyään levinnyt kaikkialle maailmaan. Perinteisten vanhojen teosten ohella balettiryhmien ohjelmistoissa on nykybalettiteoksia ja nykytanssigenreen kuuluvien koreografien töitä. Tarkkaa rajaa näiden tyylien välille onkin vaikea vetää. Suomessa vain Suomen Kansallisoopperan yhteydessä Helsingissä toimivalla Kansallisbaletilla on ohjelmistossaan klassisia balettiteoksia. Suomen Kansallisbaletti on perustettu vuonna 1921.
Kilpailut
Baletissa järjestetään myös kilpailuja, joissa nuoret tanssijakyvyt voivat osoittaa taitojaan ja hankkia näkyvyyttä. Kilpailut ovat erityisesti vasta alalla aloitteleville tarkoitettuja, ei jo uraa luoneille tanssijoille. Helsingissä järjestetään Helsingin kansainvälinen balettikilpailu joka neljäs vuosi.
Historia
Baletin synty Italian ja Ranskan hoveissa
pienois|pysty|Baletin esittely vuonna 1582. Baletti syntyi Italiassa renessanssin kukoistuksen aikaan 1400-luvulla. Alussa baletti oli hoviväen huvittelu- ja seurustelumuoto ja hyvä tanssitaito kuului aatelisen perussivistykseen – monien muiden taitojen ohella. Tältä ajalta ovat peräisin ensimmäiset käsikirjoitukset, joissa ajan tanssimestarit kuvaavat sekä tanssin perusaskelia että ”järjestämiään” tansseja. Domenico da Piacenza teki omassa kirjassaan ensimmäisen kerran erottelun danzan ja ballon välille. Danzassa musiikin rytmi pysyy samanlaisena, mutta ballossa rytmit vaihtelevat.Clarke & Crispe, s. 3. Baletti kehittyi tanssimestarien järjestämiksi tanssispektaakkeleiksi, joita hoviväki esitti toisilleen. Niissä yhdistyivät tanssi, musiikki ja laulu. Esittävän tanssin ja seuratanssin ero oli niissä häilyvä, sillä tanssijat olivat hoviväkeä ja tanssit muistuttivat ajan seuratansseja. Ensimmäiset teatterit balettia varten rakennettiin vuonna 1580. Niissä vähemmän tärkeät katsojat seurasivat esitystä ylhäältä parvilta, mutta päävieraat samalta tasolta esiintyjien kanssa välillä jopa osallistuen tanssiin.
Hovibaletti
Hovibaletti saapui myös Ranskaan luultavasti 1400-luvun lopussa. Ensimmäinen varsinainen balettiteos oli Balthasar de Beaujoyeulxin, Katariina de’ Medicin balettimestarin, ohjaama Ballet comique de la reine vuodelta 1581. Uutta teoksessa oli se, että kaikki sen sisältämä tanssi, puhe ja laulu liittyivät samaan aiheeseen, vaikkeivät kohtaukset muodostaneetkaan yhtenäistä tarinaa. Katariina de’ Medici tilasi esityksen juhlistamaan herttua Anne de Joyeusen ja Marguerite de Lorrainen häitä. Baletti kesti iltakymmenestä aamukolmeen.Clarke & Crispe, s. 10. Edelleen esiintyjinä oli vielä aatelisväki itse, mutta heidän arvolleen sopimattomat groteskit tai koomiset roolihahmot annettiin ammattiakrobaattien esitettäviksi.
Ludvig XIV rakasti tanssimista ja sai joidenkin lähteiden mukaan nimensä ”Aurinkokuningas” esitettyään aurinkoa Ballet de la Nuit -teoksessa vuonna 1653. Hän jatkoi tanssimista baleteissa vertauskuvallisissa rooleissa vuosien ajan. Hän kiinnitti huomattavia taiteilijoita hoviinsa, ja baletti kohosi korkeammalle tasolle kuin aiemmin. Italialainen muusikko Jean-Baptiste Lully (1632–1687) nousi nopeasti kuninkaan suosikiksi ja vaikutti merkittävästi sekä oopperan että baletin kehitykseen. Lullyn balettimestari Pierre Beauchamp (1636–1705) kehitti nykyäänkin käytössä olevat jalkojen viisi perusasentoa. Hän suunnitteli tanssit moniin niin sanottuihin komediabaletteihin. Beauchampin hovibaletit sovitettiin usein jostain antiikin myyteistä, ja ne koostuivat kohtauksista, joissa yhdistyivät (usein runomittainen) puhe, musiikki ja tanssi. Esitykset siirtyivät pian hovista teatteriin.Clarke & Crispe, s. 16–18. Académie Royale de Musiqueen (nykyinen Pariisin ooppera) lisättiin vuonna 1672 tanssikouluosasto kouluttamaan taiteilijoita uusiin oopperabaletteihin, joita ohjattiin teattereissa. Näin tanssiesiintyminen alkoi siirtyä ammattitanssijoille.
Oopperabaletti
Oopperabaletit olivat rakenteeltaan löyhiä ja niiden kohtauksia vaihdeltiin ja muunneltiin tilanteen mukaan. Joinakin iltoina esitettiinkin vain ”parhaat palat” ja suosituimmat kohtaukset useammista teoksista koottuna. Puvustuksena oli ajan hovipuku, jonka koristelun symbolit valittiin rooliin sopiviksi. Vuonna 1713 Pariisin oopperassa alkoi uusi täysin ammattimainen tanssikoulutus. Miestanssijat olivat vielä näyttämön valtiaita – paljolti, koska heidän vaatetuksensa salli vapaamman liikkumisen, mutta myös ensimmäiset ballerinat alkoivat nousta kuuluisuuteen. Marie-Anne Cupis de Camargo eli ”La Camargo” (1710–1770) oli tunnettu hämmästyttävästä jalkatyöskentelystään ja hän lyhensi hameenhelmojaan nilkan yläpuolelle, jotta hänen tekniikkansa pääsisi esille. Hänen kilpailijansa Marie Sallé (1707–1756) taas tanssi ekspressiivisemmin kuin kukaan ballerina aiemmin ja kehitti ilmaisullista mimiikkaa.
Taiteenlajin itsenäistyminen ja siirtyminen ammattilaisuuteen
Itsenäiseksi lajiksi baletti muodostui vasta 1700-luvun toisella puoliskolla, kun ranskalainen balettimestari Jean-Georges Noverre (1727–1810) teki monia uudistuksia. Kirjassaan Lettre sur la danse et les ballets (1760) hän esittelee teoriaansa baletista draamallisena spektaakkelina – ”näytelmänä ilman sanoja” – jossa tapahtumat ilmennetään ilmaisullisella tanssilla harmoniassa musiikin kanssa. Noverre nostaa koreografin baletin pääsuunnittelijaksi ja vaatii, että tanssijoiden pitää ilmaista tunteitaan ja ajatuksiaan ilmeillään ja eleillään siten, että kaikilla heidän liikkeillään ja jopa liikkumattomuudellaan on merkitys. Hänen tanssiteorioistaan kiinnostuneet koreografit italialainen Salvatore Viganò (1769–1821) ja ranskalainen Jean Dauberval (1742–1816) kehittivät edelleen tätä ballet d’actionia, toimintabalettia.
Dauberval muistetaan nykyään baletin La Fille mal Gardée (Huonosti vartioitu tyttö) ensimmäisenä koreografina. Hän toi balettinäyttämölle ensimmäisenä tavallisen kansan sitä ennen yleisten antiikin jumalolentojen sijaan ja haki inspiraatiota oikean elämän ja luonnollisten eleiden tarkkailusta. Charles Didelot (1767–1837), myös Noverren oppilas, vaikutti merkittävästi venäläisen baletin kehitykseen työskennellessään siellä vuosina 1801–1811 ja 1816–1831. Hän vahvisti ja laajensi Pietarin Keisarillisen Koulun opetusta ja ohjasi monia baletteja tutkien miimisen tanssin mahdollisuuksia.
Italialainen baletin kehitykseen on vaikuttanut Carlo Blasis (1797?–1878) oli merkittävä tanssiteorian ja -tekniikan kehittäjä. Blasis oli 1800-luvun tärkein tanssinopettaja. Hänen oppiensa pohjalta muun muassa Enrico Cecchetti on luonut balettitekniikkaa merkittävästi edistäneen harjoittelumenetelmän. Blasis keksi nykyään attitudeksi kutsutun asennon Giambolognan Merkurius-patsaan innoittamana. Blasiksen kirjassa Code of Therpsichore esiintyy jo jalkojen täysi 180 asteen aukikierto.
Romanttisen baletin synty ja ballerinojen aika
pienois|Edgar Degas, Balettitanssijat, 1872. 1800-luvulla alkoi taiteessa romantiikan vaihe, joka aiheutti isoja muutoksia myös baletissa. Syntyi reaktio klassismin muodollista kylmyyttä vastaan ja tunteet nostettiin järjen edelle. 1830-luvulta eteenpäin romantiikan kukoistuskaudella baletista tuli huippusuosittua. Käsitellyissä teemoissa näkyivät romantiikalle tyypilliset piirteet: eksotiikka, yliluonnolliset hahmot, menneiden aikojen ihannointi. Näillä haettiin pakoa todellisuudesta, jota leimasivat vallankumoukset, Napoleonin sodat ja teollinen vallankumous.
Piruettitekniikka ja danse haute