Gupta-valtakunta oli yksi Intian suurimmista ja vaikutusvaltaisimmista valtakunnista. Guptat hallitsivat valtakuntaa n. 320–600 ja se kattoi suurimmillaan miltei koko Pohjois-Intian ja osittain nykyisen Pakistanin. Guptavaltakunta yhdisti Intian lähes 500-vuotisen hajaannuksen jälkeen. Gupta-valtakunnan aika on usein katsottu Intian kultakaudeksi, sillä pitkä rauha ja vauraus antoivat hyvän kasvualustan taiteelle ja tieteille, joista etenkin matematiikka, filosofia ja tähtitiede kukoistivat.
Historia left|pienoiskuva|Intian poliittinen tilanne Gupta-valtakunnan alkuaikoina. Valtakunnan synty Guptat nousivat valtaan sekavan aikakauden päätteeksi, eikä heidän dynastiansa ensimmäisistä vaiheista ole juurikaan varmaa tietoa. Maurya-valtakunta oli romahtanut lopullisesti jo 400 vuotta aikaisemmin, ja Intian itäosat olivat olleet siitä asti hajaannuksen tilassa. Länsiosissa Baktrian, Sātavāhanan, Šakan ja kušanien valtiot olivat vuoron perään yrittäneet yhdistää Intiaa, mutta epäonnistuneet.
Guptien alkuperäisestä valtaannoususta ei ole mitään tietoa. Ensimmäinen tunnettu Guptahallitsija on Sri-Gupta. Hän on ilmeisesti hallinnut pientä ruhtinaskuntaa Magadhan entisillä ydinalueilla pääkaupunkinaan Pataliputra. Hänestä tiedetään eräässä temppelissä olevan kirjoituksen perusteella, joka kertoo Sri-Guptan rakentaneen temppelin buddhalaisia pyhiinvaeltajia varten. Myös kiinalainen munkki I-Tsing mainitsee kirjoituksissaan Sri-Guptan. Hän matkusti Intiaan vuonna 672, ja väittää Sri-Guptan hallinneen 500 vuotta aikaisemmin. Tämä on kuitenkin ristiriidassa muiden lähteiden kanssa, ja todennäköisemmin Sri-Gupta hallitsi noin 240–280. Hänen seuraajansa Ghattotkacha hallitsi luultavasti noin 280–305, mahdollisesti yhdessä poikansa Chandragupta I:n kanssa jopa vuoteen 319.
Chandragupta I (305–335) Valtakunnan varsinainen laajeneminen alkoi Chandragupta I:n aikana. Hän meni naimisiin Gangesin pohjoispuolella sijainneen perinteikkään Licchavin valtion prinsessan kanssa ja liitti rauhanomaisesti Licchavin omaan ruhtinaskuntaansa. Kunnianhimoinen Chandragupta kruunautti itsensä Pataliputrassa vuonna 320 kuninkaitten kuninkaaksi ja julisti rahoihinsa painetussa tekstissä Gupta-kauden alkaneen. Hänen tavoitteenaan oli uudistaa Intian ensimmäisen kerran yhdistänyt Maurya-valtakunta. Vaikka hänen noustessaan valtaan Guptat olivat hallinneet vain pientä ruhtinaskuntaa, hän onnistui Licchavin lisäksi yhdistämään valtansa alle monia muita Gangesin laakson pienistä valtioista. Kuollessaan vuonna 355 hän jätti pojalleen vahvan perustan valtakunnan laajentamista varten.
left|pienoiskuva|Gupta-valtakunta Samudraguptan kuoleman jälkeen vuonna 370.
Samudragupta (335–370) Chandragupta I:n kerrotaan sanoneen kuolinvuoteellaan Samudraguptalle "Sinä olet arvollinen, hallitse koko tätä maailmaa". Tätä kehotusta Samudragupta pyrkikin tarmokkaasti noudattamaan. Hän teki lukuisia sotaretkiä kaikkialle Intiaan. Aluksi hän saavutti menestystä onnistuessaan yhdistämään koko Pohjois-Intian Punjabista Assamiin Gupta-valtakunnan hallintaan. Etelään suuntautuneilla sotaretkillään hän sai niemimaan valtiot tunnustamaan Guptien yliherruuden, mutta ei onnistunut alistamaan niitä täysin valtaansa. Hallituskautensa lopulla hän pyrki lyömään lännessä olleen heikentyneen Šaka-valtion, mutta sota ei tuottanut tuloksia. Kuitenkin hänen kuollessaan Pataliputrasta johdettiin jälleen lähes koko Pohjois-Intian käsittävää valtakuntaa. Samudragupta ei ollut pelkästään sotilashallitsija, vaan sivistynyt ja taiteesta kiinnostunut. Gupta-kauden tieteiden ja taiteiden kukoistuksen voidaan katsoa alkavan hänen hallintokaudestaan.
Guptahallitsijoiden arvioidut hallintokaudet,, Kuningas Hallituskausi Sri-Gupta 240–280 Ghattokacha 280–305 tai 319 Chandragupta I 305 tai 319–335 Samudragupta 335–370 Ramagupta 370–375 Chandragupta II 375–415 Kumaragupta I 415–454 Skandagupta 454–467 Purugupta 467? Narasimhagupta 467?-473 Kumaragupta II 473–475 Buddhagupta 475–495 Vainiyagupta 495–508? ? 508–535 Kumaragupta III 535–550? Vishnugupta 550?-575 left|pienoiskuva|Gupta-valtakunnan suurin laajuus ja vasallialueet 400-luvun alussa. Ramagupta (370–375) ja Chandragupta II (375–415) Samudraguptan vanhempi poika Ramagupta ei ollut isänsä veroinen hallitsija. Hän yritti vuorostaan valloittaa Šaka-valtiota, mutta kärsi nöyryyttävän tappion. 500-luvulla kirjoitetun näytelmän mukaan Ramaguptan veli Chandragupta onnistui murhaamaan Šakan kuninkaan, mutta joutui riitoihin veljensä kanssa. Lopulta hän joutui murhauttamaan tämänkin ja nousi valtaistuimelle. Tarina voi olla liioiteltu, mutta joka tapauksessa Chandragupta II:sta tuli Gupta-valtakunnan hallitsija hämärissä olosuhteissa vuonna 375.
Chandragupta II:n kaudella Gupta-valtakunta saavutti huippunsa. Hän onnistui siinä, missä edeltäjänsä eivät, ja sai vuonna 409 viimein liitettyä Šakan Guptien hallitsemaan alueeseen. Tämä rikastutti valtakuntaa, sillä se sai nyt haltuunsa tuottoisan Arabian kanssa käytävän kaupan. Chandragupta II ei yrittänytkään valloittaa Etelä-Intian alueita, vaan tyytyi siihen, että ne tunnustivat Guptien yliherruuden. Hän myös antoi tyttärensä Deccanin hallitsijan puolisoksi. Valtakunta oli sisäisesti rauhallinen. Kiinalaisen munkin Fa Xianin mukaan lakeja kunnioitettiin, hallinto oli lempeää ja kauppa ja kulkuyhteydet olivat hyvin järjestetyt. Chandragupta myös jatkoi isänsä aloittamaa kulttuurin suosimista. Hänen hovissaan oli lahjakkaita kirjailijoita ja taiteilijoita, ja myös tieteenharjoittajia tuettiin.
Kumaragupta I (415–454) ja Skandagupta (454–467) Gupta-valtion loiston kausi jatkui Chandragupta II:n pojan Kumaragupta I:n aikana. Melkein koko hänen hallituskautensa oli rauhan aikaa, ja kauppa ja taiteet kukoistivat. 400-luvun puolessavälissä luoteesta ilmaantui kuitenkin vakava uhka. Kansainvaellukset tuntuivat myös Intiassa, kun hunneihin kuuluva paimentolaiskansa, jota Guptat kutsuivat nimellä huna, hyökkäsi maahan. Kumaragupta oli vaikeuksissa hyökkääjien kanssa, mutta hänen poikansa Skandagupta aiheutti valtaistuimelle noustuaan hunneille niin murskaavan tappion, että valtakunnan turvallisuus oli taattu. Tätä voidaan pitää Intian historian suurimpana sotilaallisena saavutuksena: Euroopassa vastaavat paimentolaiskansat raunioittivat rappiolla olleen Länsi-Rooman sen perinteikkäästä ja tehokkaasta armeijasta huolimatta. Skandagupta palautti siten valtakunnan entiseen vahvuuteensa, vuoteen 455 mennessä hunnit oli ajettu pois. Rauhan aika ja kulttuurin kukoistus jatkui vielä 400-luvun lopulle asti.
Valtakunnan tuho Vaikka valtakunta oli näennäisesti vahva, sota hunneja vastaan oli rasittanut valtiontaloutta, mistä osoituksena on lyötyjen kultarahojen vähäisyys. Silti Skandagupta onnistui jättämään seuraajilleen entisenlaajuisen valtakunnan. Hänen kuoltuaan vuonna 467 valtaistuimelle ei noussut enää yhtäkään voimakasta hallitsijaa, joka olisi kyennyt pitämään valtakuntaa eheänä vaikeassa tilanteessa. 400-luvun lopulla hunnit olivat toipuneet tappiostaan ja hyökkäsivät maahan uudestaan. Skandaguptan seuraajat eivät kyenneet torjumaan hyökkäystä, ja kyvyttömiin hallitsijoihin kyllästyneet vasallit ottivat vallan omiin käsiinsä torjuakseen hunnit. Kumaragupta III yritti vielä 530-luvulla palauttaa valtakunnan voimiinsa, mutta kykeni vain valtaamaan jo menetetyn Bengalin ja pitämään hallussaan Gangesin laakson ydinalueet. Sisäisten ristiriitojen heikentämä valtakunta romahti 500-luvun loppuun mennessä hunnien hyökkäyksen edessä, eikä enää noussut. Samalla loppui myös perinteisen valtakeskuksen Magadhan ja pääkaupungin Pataliputran johtava asema Intian historiassa.
Hallinto Guptat pyrkivät jäljittelemään hallinnossaan Maurya-valtakunnan järjestelmää. Kuningas oli yksinvaltias. Maa oli jaettu suuriin alueisiin, joita johtivat kuninkaan lähimmät sukulaiset. Nämä alueet oli jaettu ensin maakuntiin (desha) ja sitten piirikuntiin (pradesha). Näitä johtivat keskushallinnon ja paikallishallinnon yhdyssiteenä toimivat virkamiehet. Järjestelmä ei ollut kuitenkaan yhtä keskusjohtoinen kuin Mauryoitten aikana. Kuninkaan valtaa vähensi se, että kaiken maan ei enää katsottu kuuluvan hänelle. Siten paikalliset virkamiehet ja kaupungeissa toimivat neuvostot olivat usein alueen maanomistajien, kauppiaiden tai ammattikiltojen valitsemia. Myös buddhalainen munkkiyhteisö oli paikallisella tasolla tärkeä poliittinen tekijä. Päällepäin järjestelmä näytti keskusjohtoiselta, mutta todellisuudessa se muistutti enemmän keskiajan Euroopan feodaaliyhteiskuntaa. Kuninkaalla oli absoluuttinen määräysvalta vain suoraan omistamansa maalla asuviin maanviljelijöihin. Feodaalijärjestelmä ei kuitenkaan ulottunut armeijaan, joka oli täysin kuninkaan komennossa. Ainoastaan Etelä-Intian vasallivaltioilla oli omat armeijat. Maanomistajat maksoivat kuninkaalle veroa maalahjoituksin eikä antamalla sotilaita armeijaan. Siten hallitsija ei ollut sotilaallisesti riippuvainen alamaistensa uskollisuudesta.
Talous right|400px|thumb|Gupta-valtakunnan pääasialliset kauppayhteydet ja kauppatavarat. Maatalous oli Gupta-valtakunnan pääelinkeino ja talouden perusta. Kuninkaan omistamilla mailla asuvien viljelijöiden tuli maksaa kuudesosa tuotannostaan valtiolle. Itsenäiset maanomistajat saattoivat maksaa veron myös maalahjoituksin. Maanomistajilta vaadittiin myös työvoimaa yhdeksi päiväksi joka kuukausi julkisia töitä, kuten kastelujärjestelmien ja teiden ylläpitoa varten. Maatalouden lisäksi talouden toiseksi tukijalaksi alkoi nousta käsityöläisyys ja työpajateollisuus. Maurya-kauteen verrattuna käsityöläisiä oli enemmän, ja valtio ei säännellyt teollisuutta yhtä paljon. Tärkeimpien alojen suurimmat yksiköt, kuten kaivokset, rahapajat ja suuret kutomot, olivat yhä valtion omistuksessa, mutta muuten yrittäminen oli melko vapaata. Syntyi ammattikiltoja, joilla oli etenkin kaupungeissa valtaa neuvostoja valittaessa. Käsityöläisten oli maksettava voitoistaan kuudesosa valtiolle. Tärkeimpiä aloja olivat metallintyöstö ja kangasteollisuus, joka tuotti silkkiä, villaa, pellavaa, musliinia ja kalikoota. Myös norsunluusta tehtyjä koriste-esineitä tuotettiin paljon. Valtioon syntyi rikas keskiluokka, mikä entisestään lisäsi kysyntää. Vaurastuminen lisäsi kiinnostusta taiteeseen ja tieteeseen, kun yhä useammalle jäi vapaa-aikaa ja varaa ostaa taidetta.,
left|300px|thumb|Chandragupta II:n kultarahoja. Kun tuotannosta vain kuudesosa maksettiin verona, eivätkä kaikki maanomistajat maksaneet rahallista veroa valtiolle, verotus oli kokonaisuudessaan kevyempää kuin Mauryoitten aikana. Tämän mahdollisti kasvanut kauppa ja siitä saatavat verotulot. Kauppayhteydet olivat laajemmat kuin koskaan ennen. Lännessä kauppaa käytiin Arabian lisäksi Afrikan itärannikolle saakka. Idässä perinteisten Kaakkois-Aasian kauppakumppaneiden lisäksi tärkeäksi nousi Kiinan kanssa käytävä kauppa. Vientitavarat olivat pitkälti samoja kuin ennenkin: mausteita, paprikaa, jalopuuta, jalokiviä, kultaa ja puuvillaa. Lisäksi ulkomaille vietiin jalostettuja tuotteita, kuten hajuvesiä, silkkituotteita ja koriste-esineitä. Tuontiartikkelit kuitenkin muuttuivat Maurya-valtakunnan ajoista. Kasvanut teollisuus vaati lisää raaka-aineita, kun kotimaan tarjonta ei riittänyt kattamaan kysyntää. Afrikasta tuotiin suuria määriä norsunluuta ja Kiinasta silkkiä kangasteollisuuden tarpeisiin. Arabiasta tuotiin hevosia maataloutta ja liikennettä varten. Idänkauppaa käytiin lähinnä intialaisten komennossa, mutta lännessä arabialaisten kauppalaivojen osuus kasvoi ajan myötä ja kauppa siirtyi heidän käsiinsä. Tärkeimpiä kauppareittejä olivat edelleen joet ja rannikko, mutta laajentunut tieverkosto auttoi huomattavasti tavaroiden kuljetusta sisämaassa.
Taide ja uskonto left|150px|thumb|Buddhaveistos Gupta-kaudelta. right|200px|thumb|Ajantan luolien yksi sisäänkäynti.