Voimaballadi eli power ballad on rockmusiikin alalaji, jolle on tyypillistä balladeiksi kutsuttujen hitaiden kappaleiden esiintyminen. Mahtipontiset "power balladit" olivat yleisiä 1980-luvun glam metal -yhtyeiden tuotannossa. Sellaisten yhtyeiden kuin Bon Jovin, Def Leppardin, Poisonin, Scorpionsin ja Whitesnaken tuotannossa oli paljon voimaballadeja. Myös eräiden muiden tyylilajien edustajat ovat tunnettuja voimaballadeista, kuten esimerkiksi Bryan Adams, Cher, Celine Dion, Foreigner ja Styx.
Voimaballadin ja perinteisen balladin erona voitaneen pitää bändisovituksia. Voimaballadille on ominaista viimeistään kappaleen loppuun mentäessä särötettyjen ”voimasointujen” käyttö kitaroissa muuten pehmeän musiikillisen ilmaisun taustalla. Balladin perinteisessä ilmaisussa voimasoinnuille ei nähty tarvetta. Hyvänä esimerkkinä toimii Evanescence-yhtyeen My Immortal-single, josta on kaksi hyvin erilaista sovitusta. Alkuperäinen albumiversio sisältää vain solisti Amy Leen herkän tulkinnan pianon säestämänä, mutta musiikkivideota varten äänitettiin myös versio koko yhtyeen voimin.
Tunnettuja voimaballadien esittäjiä Great Rock Ballads Aerosmith Bon Jovi Bonnie Tyler Bruce Springsteen Bryan Adams Celine Dion Cher Def Leppard Foreigner Iron Maiden (Wasting Love) Linkin Park (What I've Done, One More Light) Lynyrd Skynyrd Guns N' Roses Metallica (Nothing Else Matters) Nightwish Pantera Poison REO Speedwagon Skid Row Scorpions Slipknot (Snuff) Soundgarden Stryper Styx Whitesnake
Lähteet
Luokka:Metallimusiikkiin liittyvät käsitteet Luokka:Rockin tyylilajit
en:Ballad#Pop and rock ballads