Kirje kolossalaisille eli Kolossalaiskirje () on Uuden testamentin kahdestoista kirja ja yksi apostoli Paavalin kirjeistä. Se on kirjoitettu Kolossain kristilliselle yhteisölle, pienessä kaupungissa Rooman Aasian provisnssia, nykyisen Turkin alueella.
Kirjeen uskotaan olevan kirjoitettu Paavalin ensimmäisen vankeuden aikana Roomassa, noin vuosina 60–62 jKr. Osa nykypäivän tutkijoista ei pidä kirjettä Paavalin kirjoittamana, vaan ajoittaa sen vuosien 70–80 jaa. välille.
Historia
Paavali kirjoitti kirjeen Roomassa ensimmäisen vankeutensa aikana. todennäköisesti vuoden 57 keväällä tai, kuten jotkut ajattelevat, vuonna 62 ja pian sen jälkeen kun hän oli kirjoittanut Kirjeen efesolaisille. Kirjeet ovat myös sisällöltään ja rakenteeltaan hyvin samanlaisia.
Kuten jotkut muutkin Paavalin kirjeistä (esimerkiksi Ensimmäinen ja Toinen kirje korinttilaisille), tämäkin kirje näyttää saaneen alkunsa siitä, että Paavali on saanut jotakin kautta tietoa kirjeen kohteena olevan seurakunnan tilasta (1:4-8). Kirjeen tarkoituksena oli hyökätä väärää opetusta vastaan. Suuri osa kirjeestä on suunnattu sellaisia henkilöitä vastaan, jotka ovat yrittäneet yhdistää itämaista mystiikkaa ja askeettisuutta kristinuskoon ja luvanneet seurakuntalaisille korkeampaa hengellistä elämää ja syvempää henkien maailman tuntemista. Paavali väittää vastaan ja opettaa, että kaikki löytyy Jeesuksesta, joka on lunastanut kaikki ihmiset. Maininnat ”uudesta kuusta” ja ”sapatista” kertovat, että seurakunnassa on ollut myös juutalaiskristittyjä, jotka ovat halunneet vetää seurakuntaa pois evankeliumin yksinkertaisesta sanomasta.
Kolossalaiskirjeen luvussa 2 puhutaan näistä "juhla-ajoista", sekä "uudenkuun ja sapatin päivistä":
Toisen tulkinnan mukaan luvussa varoitetaan juutalaisten perinteiden lisäksi myös ympärillä asuvien pakanoiden perinteistä, siitä, etteivät kolossalaiset toisaalta antaisi juutalaisten lainopettajien lisätä juhla-aikoihin ja -tapoihin ja ruokalakeihin omia perinteitään, mutta toisaalta etteivät he pakanoiden painostuksesta luopuisi noudattamasta Luojan asettamia juhla-aikoja ja ruokalakeja. Tätä tulkintaa tukee se, ettei jakeessa sanota "...että te ette noudata...", vaan "...miten noudatatte...", joka viittaa siihen että kirjeen kirjoittaja on olettanut kolossalaisten uskovien noudattavan kyseisiä juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä, mutta joiden noudattamisesta tai noudattamistavasta jotkin heitä tuomitsivat. Seuraavassa jakeessa kirjoittaja sanoo myös:
Sanat "ovat", ja "on tulossa" on kirjoitettu tulevassa muodossa, minkä vuoksi voidaan olettaa, että juhla-ajat ovat edelleen voimassa ja että olisi edelleen tulossa jotakin, jonka varjoa ne ovat. Tätä tukee muun muassa Jesajan kirjan viimeinen luku, jossa sanotaan, että lopun aikoina (uuden maan ja uuden taivaan luomisen jälkeen) tulee koko ihmissuku aina uudenkuun päivänä ja jokaisena sapattina kumartumaan luojan eteen.
Raymon Brownin mukaan 60 prosenttia kriittisistä tutkijoista on nykyään sitä mieltä, ettei kirje ole tosiasiassa Paavalin kirjoittama. Erimielisyydet koskevat kirjeessä käytettyä kieltä, tyyliä sekä Paavalille tyypillisten käsitteiden esiintymistä tai puuttumista. Toisaalta kirjeen erot joihinkin tunnustetusti Paavalin kirjoittamiin kirjeisiin (kuten Ensimmäiseen kirjeeseen tessalonikalaisille) voidaan selittää myös inhimillisillä vaihtelua aiheuttavilla tekijöillä.
Sisältö
Kuten suurin osa Paavalin kirjeistä, myös Kirje kolossalaisille koostuu kahdesta osasta: opillisesta ja käytännöllisestä osasta.
Opillinen osa muodostaa kaksi ensimmäistä lukua. Pääteema on käsitelty luvussa 2. Paavali varoittaa seurakuntaa, ettei se tulisi vedetyksi pois Jeesuksesta, joka oli kaikkien henkivaltojen pää. Kristus oli sen ruumiin pää, jonka jäseniä seurakuntalaiset olivat; ja jos he ovat todella yhteydessä häneen, kuinka he tarvitsisivat mitään muuta?
Käytännöllinen osa (luvut 3–4) painottaa velvollisuuksia, joita edellisestä opetuksesta seuraa. Seurakuntalaisten tulisi suunnata mielensä ylhäällä olevaan maanpäällisen sijasta (3:1-4), kuolettaa kaikki pahat ja maalliset puolet itsestään sekä pukeutua uuteen ihmiseen (3:5-14). Hän opettaa myös muita velvollisuuksia, jotka ovat todisteena siitä, että henkilö on todella kristitty.
Tykikus toimi kirjeenkantajana, samoin kuin Kirjeelle efesolaisille ja Kirjeelle Filemonille, ja hänen tehtävänsä oli myös kertoa vastaanottajille terveisiä Paavalilta ja tietoja hänen tilastaan (4:7-14). Hän myös kehottaa seurakuntaa vaihtamaan kirjeitä Laodikeian seurakunnan kanssa, toisin sanoen heille lähetetty kirje tuli lukea myös Laodikeiassa ja Laodikeiaan lähetetty kirje tulisi lukea heille (4:15-16). Jälkimmäinen kirje on ehkä efesolaiskirjeen nimellä tunnettu kirje tai sitten tuntematon kadonnut kirje. Apokryfikirjoihin kuuluva Kirje laodikealaisille on yleisesti todettu väärennökseksi, joka on perustunut tähän mainintaan.
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Teksti
Raamattu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Kirje kolossalaisille (1992) Kirje kolossalaisille (1938) Kirje kolossalaisille. Suomenkieliset käännökset (1992, 1938 ja 1776), useita muita käännöksiä sekä kreikankielinen alkuteksti (mm. Westcott-Hort -laitos). Uskonkirjat.net. Kirje kolossalaisille (1938, 1776 ja 1642). Finbible – suomalaisia raamatunkäännöksiä.
Muuta
Kirby, Peter (toim.): Colossians. Early Christian Writings. Koskenniemi, Erkki & Thurén, Lauri: Kirje kolossalaisille. SLEY:n raamattuluennot.
Luokka:Uuden testamentin kirjeet