Jaakko II (kat. Jaume II, arag. Chaime II, esp. Jaime II de Aragón el Justo); (n. 1264 tai10. elokuuta 1267 Valencia – 2./3. marraskuuta 1327 Barcelona, Aragonian kuningaskunta) oli Sisilian kuningas Jaakko I:nä vuosina 1285–1295, Mallorcan kuningas vuosina 1291–1298 sekä Aragonian kuningas, Valencian ja Barcelonan kreivi vuosina 1295–1327. pienoiskuva|Aragonian kuningas Jaakko II, kuva käsikirjoituksessa Usatici et Constitutiones Cataloniae, 1315–1325. pienoiskuva|Kuningas Jaakko II johtaa parlamentin istuntoa Lleidassa vuonna 1301. Huomaa latinankielinen kirjoitus alareunassa: "nos jacobus dei gracia rex (me Jaakko, kuningas Jumalan armosta)". Kuva käsikirjoituksessa Usatici et Constitutiones Cataloniae, 1315-1325.

Suku Hän oli kuningas Pietari III:n ja Sisilian kuningatar Konstantia Sisilialaisen poika. Isänsä kuoltua Jaakko toimi Sisilian kuninkaana vuodesta 1285 lähtien, kunnes luopui siitä sopimuksella vuonna 1296. Aragonian ja Valencian kuninkaan ja Barcelonan kreivin asema periytyi ensin Jaakon vanhemmalle veljelle Alfonso III:lle, mutta tämän kuoltua vuonna 1291 Jaakko peri nämäkin valtaistuimet.

Jaime oli perheen kuudesta lapsesta toiseksi vanhin poika. Hänen sisaruksistaan Isabella Aragonialainen (n. 1271–1336) avioitui Portugalin kuningas Dinis I:n kanssa; Fredrik III (1272–1337) oli Sisilian kuningas ja Violante (Yolanda) Calabrian herttuatar (n. 1273–1302) avioitui Napolin kuningas Robertin kanssa. Nuorin poika Pedro de Aragón (n. 1275–1296) lähti ulkomaille jäätyään ilman perintöä isänsä testamentissa ja avioitui Guillemette de Béarnin, Béarnin varakreivi Gaston VII:n tyttären kanssa. Lisäki hänellä oli ainakin seitsemän aviotonta sisaruspuolta.

Isänsä Pietari III:n kuoltua marraskuussa 1285 Jaakko sai Sisilian, Sisilian kuningatar Constanza II:lta äidinperintönä. Hänen vanhemmasta veljestään Alfonso III:sta tuli Aragonian, Katalonian ja Valencian kuningas. Veljen kuoltua lapsettomana vuonna 1291, Jaakko peri Aragonian ja luopui Sisilian valtaistuimesta vuonna 1295 avioituessaan prinsessa Blanka Anjoulaisen (Blanche d'Anjou), Napolin kuningas Kaarle II:n tyttären kanssa ja pyrkiessään rauhaan Anjou-suvun kanssa.

Kuningas Kuten edeltäjänsä, Jaakko II kruunattiin Zaragozassa juhlallisessa seremoniassa 24. syyskuuta 1291. Sardinia ja Korsika määrättiin hänelle korvaukseksi Sisiliasta vuonna 1297, mutta hän pystyi miehittämään joukkoineen pelkästään Sardinian vuonna 1324 ja oli vain nimellisesti kuningas.

Hän jatkoi Sisilian puolustamista Ranskan monarkian vaatimuksia vastaan ​​ja haki Kastilian tukea, mutta lopulta Sisilian parlamentti suostui antamaan kruunun Pietari III:n nuoremmalle pojalle Federicolle vuonna 1296. Voittaakseen kuningas Jaakon puolelleen paavi Bonifatius VIII myönsi hänelle Korsikan ja Sardinian kruunut vuonna 1297 sekä kirkon gonfalonierin arvonimen, joka velvoitti hänet palvelemaan paaviutta ja sotimaan veljeään Sisilian kuningas Federico III:tta vastaan.

Vuonna 1301 kirkollinen sääty perustettiin virallisesti Aragonian Cortesiin eli parlamenttiin, ja se toimi yhdessä neljän jo tunnetun säädyn (kirkollinen, aatelis-, ritari- ja alemman aatelisen sekä oppineiden säädyn) kanssa. Caltabellotan sopimuksella vuonna 1302 Federico tunnustettiin Trinacrian eli Sisilian elinikäiseksi kuninkaaksi. Kastilian kanssa solmitun liittouman aikana hän hyökkäsi Granadan kuningaskuntaan, mutta nämä hyökkäykset eivät saavuttaneet merkittäviä tuloksia.

Vielä tärkeämpiä olivat kronikoitsija Ramon Muntanerin kertomat Almogavarin sotaretkikunnat itään, joiden tarkoituksena oli käyttää joukkoja Bysantin valtakunnan puolustamiseksi. He tekivät voittoisan sotaretken Anatoliaan, vaikka heidän johtajansa Roger de Florin ja hänen tärkeimpien avustajiensa salamurha johti kostoon, joka huipentui Ateenan herttuakunnan valloitukseen, joka myöhemmin liitettiin Aragonian kruunuun. Hänen hallituskautensa aikana temppeliherrat hajotettiin, ja kun tämä oli saavutettu, Jaakko II perusti Montesan ritarikunnan vuonna 1317. Elämänsä loppupuolella hän sai Sardinian haltuunsa vuonna 1325.

Aragonian kuningas Jaakko II kuoli 60-vuotiaana marraskuussa 1327 Barcelonasa. Hänen seuraajansa oli poika Alfonso IV.

Avioliitot ja jälkeläiset Jaakko II avioitui ensimmäisen kerran Soriassa 1. joulukuuta 1291 Kastilian prinsessa Isabellan (1283–1328), Limogesin varakreivittären kanssa, joka oli Kastilian kuningas Sancho IV:n ja kuningatar María de Molinan vanhin tytär. Koska morsian oli vasta 8-vuotias avioliittoa ei koskaan pantu täytäntöön, se purettiin valtapoliittisista syistä ja mitätöitiin kolme vuotta myöhemmin Sancho IV:n kuoltua vuonna 1295 ja paavi Bonifatius VIII:n kieltäytyessä myöntämästä erivapautta keskenään liian läheisten sukulaisten avioliitolle.

Hän avioitui toisen kerran Villabertranissa 29. lokakuuta tai 1. marraskuuta 1295 prinsessa Blanka Anjoulaisen (Blanche d'Anjou) (1280–1310) kanssa, joka oli Napolin kuningas Kaarle II:n ja Unkarin kuningatar Marian tytär. Uusi puoliso oli kilpailevan suvun edustaja.

Heille syntyi kymmenen lasta:

Jaime (29. syyskuuta 1296 – heinäkuu 1334), pakeni lokakuussa 1319 kihlaustaan Kastilian prinsessa Eleonooran kanssa, luopui esikoisoikeudestaan ja valtaistuimesta joulukuussa ​​1319. Ryhtyi Jerusalemin Pyhän Johanneksen ritarikunnan dominikaanimunkiksi ja sen jälkeen Montesan munkkiritarikunnan jäseneksi. Prinsessa Eleonoorasta tuli nuoremman veli Alfonson toinen puoliso kymmenen vuotta myöhemmin. Alfonso IV de Aragón (1299 – 24. tammikuuta 1336), Aragonian kuningas 1327–1336; avioitui (1) Urgellin kreivitär Teresa d'Entençan kanssa, heille syntyi seitsemän lasta; tämän kuoltua 1327 avioitui (2) 1329 Kastilian prinsessa Eleonooran kanssa, heille syntyi kaksi lasta. Maria (1299–1347), avioitui 1311 infante Pedro de Castillon, Kastilian kuningas Sancho IV:n ja kuningatar Maria de Molinan pojan kanssa; heille syntyi yksi lapsi. Leskeydyttyään 1319 vetäytyi Santa Maria de Sigenan luostariin nunnaksi. Constanza (1. huhtikuuta 1300 – 19. syyskuuta 1327), avioitui 1312 Villenan ruhtinas Juan Manuelin kanssa, joka oli Kastilian kuningas Ferdinand III:n pojanpoika, heille syntyi kolme lasta. Blanca (n. 1301–1348), ryhtyi nunnaksi, Santa Maria de Sixenan luostarin prioritar. Isabel (1302 – 12. heinäkuuta 1330), avioitui 1315 Itävallan herttua Friedrich I von Habsburgin kanssa; heille syntyi kolme lasta. Juan (1304 – 19. elokuuta 1334), Toledon ja Tarragonan arkkipiispa 1318 ja Aleksandrian patriarkka 1328. Pedro (1305 – 4. marraskuuta 1381), Ribagorzan, Empúriesin ja Pradesin kreivi; avioitui 1331 Isabellen, kreivi Gaston I de Foix'n tyttären ja Jeanne D'Artois'n tyttären kanssa. Heille syntyi neljä lasta. Ramon Berenguer de Amprurias (elokuu 1308–1366), Empúriesin kreivi ja Ejerican paroni sekä Elchen herra; avioitui (1) 1326 Beatriz de Jérican kanssa; heille syntyi kolme lasta. Tämän kuoltua avioitui (2) 1338 María de Jérica Álvarezin kanssa. Hänet erotettiin kirkosta, koska María oli hänen kolmannen asteen sukulaisensa, vaikka hän myöhemmin sai paavilta erivapauden. Avioliitosta ei syntynyt lapsia. Violante (lokakuu 1310 – 19. heinäkuuta 1353), avioitui (1) 1329 Romanian despootti Filipin, Taranton Filip I:n ja Thamar Angelina Komnenan pojan kanssa, aviomies salamurhattiin 1330 ja 20-vuotias lapseton leski Violante palasi Barcelonaan. Avioitui (2) 1339 Segorben herra, kreivi Lope de Lunan kanssa, avioliitto oli lapseton.

Hän avioitui kolmannen kerran välittäjän avulla (para procutionem) Santa Sofian kirkosssa Nikosiassa 15. kesäkuuta 1315 ja henkilökohtaisesti Gironassa 27. marraskuuta 1315 42-vuotiaan prinsessa Marie de Lusignanin (1273–1319) kanssa, joka oli Kyproksen kuningas Hugues III:n ja Isabelle d'Ibelinin tytär. Valtapoliittinen avioliitto kesti vain neljä vuotta ja oli lapseton. Vain kuukausi onnettoman kuningattaren kuoleman jälkeen 55-vuotias Jaakko II anoi erivapautta kolmannen tai neljännen asteen lähisukulaisuudesta järjestääkseen uuden avioliiton.

Hän avioitui neljännen kerran Tarragonassa 25. joulukuuta 1322 30-vuotiaan Elisenda de Montcadan (n. 1292–1364) kanssa, joka oli Altonan ja Sosesin herra Pedro I de Montcadan ja Gisela d'Abarcan tytär. Avioliitto kesti vain viisi vuotta ja oli lapseton. Kuninkaan kuoleman jälkeen 35-vuotias leski Elisenda meni nunnaksi Pedralbesin klarissalaisten luostariin loppuelämäkseen, 37-vuoden ajaksi.

Avioliitossa syntyneiden jälkeläisten lisäksi Jaakko II:lla oli kolme biologista aviotonta lasta, jotka syntyivät kahden eri sisilialaisen naisen kanssa vuosina 1287–1291 hänen ollessaan Sisilian kuninkaana.

Perintö pienoiskuva|Etualalla Aragonian kuningas Pietari III:n hauta ja taustalla kuningas Jaakko II:n hauta Santa Maria de Santes Creusin luostarissa Tarragonassa. Barcelonassa 28. toukokuuta 1327 laaditussa testamentissaan Jaakko II määräsi isänsä kuningas Pietari III:n haudan rakennettavaksi Santa Maria de Santes Creusin luostarin kirkkoon Tarragonaan ja samalla järjesti oman hautamonumenttinsa rakentamisen sekä toisen puolisonsa kuningatar Blanka Anjoulaisen (Blanche d'Anjou) haudan rakentamisen. Testamentissa määrättiin, että hautasarkofagien päälle rakennettaisiin Sant Feliun louhoksista Gironan läheltä kaivetusta valkoisesta marmorista veistetyt katokset. Kun kuningas Jaakko II tilasi oman hautansa, hän käytti isänsä hautaa mallina. Hautamonumentit suunnitteli Bertrán Riquer vuosina 1313–1315.

Joulukuussa 1835 ensimmäisen karlistisodan aikana Ranskan muukalaislegioonan Algeriasta ja useiden Miquelets-komppanioiden muodostamat hallituksen joukot majoitettiin Santes Creusin luostariin. Tämä aiheutti laajoja vahinkoja, Jaakko II:n ja hänen puolisonsa haudat häpäistiin ja heidän jäännöksensä poltettiin, vaikka näyttää siltä, ​​että joitakin jäännöksiä oli vielä haudassa. Kuningatar Blankan muumioitunut ruumis heitettiin kaivoon, josta se löydettiin vuonna 1854. Pietari III:n hauta ei kärsinyt samaa kohtaloa, koska kuninkaallisten jäännösten säilyttämiseen käytetty porfyyri sarkofagi oli tarpeeksi vahva.

Lähteet

Luokka:Hallitsijat Luokka:Aragonian hallitsijat Luokka:Vuonna 1267 syntyneet Luokka:Vuonna 1327 kuolleet