Aiskhines (, ; 390/389–314 eaa.) oli antiikin kreikkalainen valtiomies ja puhuja, joka oli kotoisin Ateenasta. Hänet luetaan yhdeksi kymmenestä attikalaisesta puhujasta.
Aiskhines tuki aluksi rauhaa Filippos II:n Makedonian kanssa, ja hän näyttää vilpittömästi uskoneen toimivansa Ateenan parhaaksi. Kun Demosthenes muutti kantaansa Filippoksen aikeiden paljastuttua, Aiskhines jatkoi rauhan linjalla. Myöhemmin häntä syytettiin maanpetturuudesta. Kaikesta huolimatta Aiskhines oli aikalaistensa arvostama puhuja, ja hänen tyyliään pidettiin voimakkaana ja vaikuttavana. Aiskhineelta on säilynyt nykyaikaan kolme puhetta.
Elämä Antiikin lähteet
Tiedot Aiskhineen elämästä perustuvat pääosin Demostheneen puheisiin Vilpillisestä lähettilääntoimesta ja Kunniaseppeleestä; Aiskhineen omiin puheisiin Vilpillisestä lähettilääntoimesta ja Ktesifonia vastaan; Pseudo-Plutarkhoksen kirjoittamaan Aiskhineen elämäkertaan teoksessa Kymmenen puhujan elämäkerrat; Filostratoksen kirjoittamaan Aiskhineen elämäkertaan teoksessa Sofistien elämät; sekä Libanioksen kirjoittamaan Aiskhineen elämäkertaan.
Perhetausta
Aiskhines oli kotoisin Ateenan kaupunkivaltioon kuuluneesta Attikan Kothokidain demoksesta ja syntyi vuonna 390 tai 389 eaa. Tämä käy ilmi hänen puheestaan Timarkhosta vastaan, joka pidettiin vuonna 345 eaa. ja jossa hän itse sanoo olleensa tuolloin 45-vuotias.Aiskhines: Timarkhosta vastaan s. 78. Aiskhines oli Tromeen ja Glaukothean poika, ja jos uskomme hänen poliittista vastustajaansa Demosthenesta, hänen isänsä ei ollut Ateenan vapaa kansalainen vaan ollut orjana koulunopettaja Elpiaan talossa. Ateenasta karkotettujen palattua Thrasybuloksen johdolla Tromes piti itsekin pientä koulua, ja Aiskhines auttoi nuoruudessaan isäänsä ja teki tehtäviä, joita pidettiin vapaalle ateenalaisnuorukaiselle sopimattomina. Demosthenes väittää lisäksi, että Aiskhines halusi peittää isänsä alhaisen aseman vaihtamalla tämän nimen Tromes muotoon Atrometos ja anasti myöhemmin itselleen Ateenan kansalaisoikeudet.Demosthenes: Puhe kunniaseppeleestä s. 313, 320, 270.
Aiskhineen äitiä kuvataan alun perin tanssijaksi ja prostituoiduksi, joka jatkoi luvattomia toimiaan vielä avioiduttuaan Tromeen kanssa ja ansaitsi rahaa vihkimällä taikauskoisia ja alhaisia ihmisiä jonkinlaisiin yksityisiin mysteereihin. Häntä sanotaan Ateenassa kutsutun yleisesti lempinimellä Empusa.
Aiskhines itse taas kertoo, että hänen isänsä Atrometos oli kunniallisen suvun jälkeläinen ja jollain tavalla sukua ylhäiselle eteobutadien pappissuvulle. Hän oli alun perin urheilija, mutta menetti omaisuutensa peloponnesolaissodan aikana ja joutui myöhemmin pakenemaan maasta kolmenkymmenen tyrannin aikana. Sen jälkeen hän palveli Ateenan armeijassa Vähässä-Aasiassa ja vietti loppuelämänsä Ateenassa aluksi köyhissä oloissa.Aiskhines: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 38, 47. Aiskhineen äiti oli hänen mukaansa myös vapaa ateenalainen kansalainen ja akharnailaisen Glaukiaan tytär. On mahdotonta sanoa varmuudella, kumpi näistä kertomuksista on tosi, mutta on selvää, että Demosthenes liioittelee Aiskhineen vanhempien ja nuoruuden kuvauksessaan.
Aiskhineella oli kaksi veljeä: toinen, Filokhares, oli häntä vanhempi, ja toinen, Afobetos, nuorin. Filokhares toimi jossakin vaiheessa yhtenä Ateenan kymmenestä strategoksesta, ja hänet valittiin tähän virkaan kolmena peräkkäisenä vuonna. Afobetos toimi kirjurin ammatissa. Hänet lähetettiin kerran osana lähetystöä Persian kuninkaan luo. Myöhemmin hän toimi Ateenan julkisten varojen hallinnossa.Aiskhines: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 48.
pienoiskuva|vasen|pysty=0.68|Aiskhineen patsas Herculaneumin Papyrusten huvilasta. Varhainen elämä
Kaikki nämä seikat näyttävät vahvasti viittaavan siihen, että Aiskhineen perhe oli köyhyydestään huolimatta jossain määrin arvostettu. Hänen varhaisnuoruudestaan ei voida sanoa mitään varmaa, paitsi että hän avusti isäänsä koulussa ja että hänet, vahvarakenteisena ja urheilullisena, palkattiin myöhemmin voimistelusalille kilpailemaan harjoituksissa muiden nuorukaisten kanssa.Demosthenes: Puhe kunniaseppeleestä s. 313; Pseudo-Plutarkhos: Kymmenen puhujan elämäkerrat, Aiskhines, s. 840.
Myöhempien antiikin aikaisten kirjoittajien tapana on usein esittää suuret puhujat, filosofit ja runoilijat toistensa oppilaina ja opettajina, ja niinpä Aiskhineskin esitetään joskus Sokrateen, Platonin ja Isokrateen oppilaana. Näitä väitteitä vastaan esitettiin tosin epäilyksiä jo antiikin aikana, ja jos ne olisivat totta, Aiskhines tuskin olisi jättänyt niitä mainitsematta monissa siihen tarjoutuneissa tilaisuuksissa.
Merkittävä puhuja ja valtiomies Aristofon palkkasi Aiskhineen kirjurin tehtävään, ja samassa tehtävässä hän toimi myöhemmin Eubulokselle, vaikutusvaltaiselle demokraattisen puoluekunnan jäsenelle, jonka kanssa hän solmi läheisen ystävyyden ja jonka poliittisille näkemyksille hän pysyi uskollisena elämänsä loppuun asti. Aiskhines sanoo itse, että hän palveli kaksi vuotta peripoloksena () eli raja-alueiden vartijana kahdeksastatoista kahteenkymmeneen ikävuoteensa, kuten kaikki nuoret Ateenassa, ja tämä hänen sotilaskoulutuksensa lienee ajoitettava ajanjaksoon ennen hänen kirjurin uraansa Aristofonin palveluksessa.Aiskhines: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 50.
Eubuloksen palveluksesta lähdettyään Aiskhines kokeili näyttelijän uraa, johon hän sopi luontaisesti voimakkaan ja soinnikkaan äänensä vuoksi. Hän näytteli kolmannen roolin osia (), mutta ei menestynyt, ja eräällä kertaa, kun hän esitti Oinomaosta, yleisö buuasi hänet pois lavalta.Demosthenes: Puhe kunniaseppeleestä s. 288. Tämän jälkeen hän luopui näyttelijänuralta ja ryhtyi taas sotilastehtäviin, joissa hän oman kertomuksensa mukaan saavutti suurta mainetta.Aiskhines: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 50; vrt. myös Demosthenes: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 375.
Sotilaana ja puhujana
Useiden vähäisempien muualle Kreikkaan sijoittuneiden sotatoimien jälkeen Aiskhines kunnostautui erityisesti vuoden 362 eaa. Mantineian taistelussa ja otti osaa myös Ateenan sotaretkeen Euboialle vuonna 358 eaa., taistellen Tamynaissa. Tällä kertaa hän saavutti sellaisen maineen, että strategokset ylistivät häntä taistelupaikalla ja voiton jälkeen hänet lähetettiin viemään voitonviesti Ateenaan. Hänen mukanaan lähetetty Temenides todisti hänen rohkeutensa puolesta, ja ateenalaiset kunnioittivat häntä seppeleellä.Aiskhines: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 51.
Jo kaksi vuotta ennen tätä sotaretkeä – viimeistä, johon hän osallistui – Aiskhines oli astunut esiin Ateenassa kansanpuhujana,Aiskhines: Kirjeet 12. ja hänen nyt hankkimansa sotamaine vakiinnutti hänen arvostuksensa. Aikaisemmassa työssään Aristofonin ja Eubuloksen kirjurina hän oli perehtynyt Ateenan lakeihin ja valtiosääntöön, ja hänen näyttelijäntaustansa lavalla oli tarjonnut hyödyllistä harjoitusta julkiseen puhumiseen. Julkisen uransa alkuvaiheessa Aiskhines pyrki monien muiden ateenalaisten tavoin innokkaasti kiinnittämään kansalaisten huomion Makedonian Filippos II:n kasvavaan valtaan ja kehotti heitä torjumaan sen ajoissa. Kun Filippos oli vallannut Olynthoksen vuonna 348 eaa., Eubulos sai ateenalaiset lähettämään lähetystön Peloponnesokselle tavoitteena yhdistää kreikkalaiset yhteistä vihollista vastaan. Aiskhines lähetettiin Arkadiaan. Siellä hän piti puheen Megalopoliissa Filippoksen lähettilästä Hieronymosta vastaan, mutta tuloksetta. Tästä hetkestä alkaen Aiskhines ja useimmat ateenalaiset menettivät toivonsa saada mitään aikaan Kreikan yhdistetyillä voimilla.Demosthenes: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 314, 438; Aiskhines: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 38.
Kun Filippos vuonna 347 eaa. antoi ateenalaisten ymmärtää, että hän halusi tehdä heidän kanssaan rauhan, Filokrates vaati, että olisi lähetettävä lähetystö Filippoksen luo neuvottelemaan asiasta. Kymmenen miestä, heidän joukossaan Aiskhines ja Demosthenes, lähetettiin Filippoksen luo. Hän otti heidät vastaan mitä kohteliaimmin, ja kun Aiskhineen vuoro tuli puhua, hän muistutti kuningasta Ateenan oikeudesta tämän ystävyyteen ja liittolaisuuteen. Filippos lupasi heti lähettää omat lähettiläänsä Ateenaan neuvottelemaan rauhanehdoista. Kun ateenalaiset lähettiläät palasivat, heidät palkittiin oliiviseppeleellä Demostheneen ehdotuksesta, koska he olivat suorittaneet tehtävänsä hyvin. Tämän jälkeen Aiskhines pysyi horjumattomana siinä näkemyksessä, että vain rauha Filippoksen kanssa voisi pelastaa isänmaan täydelliseltä tuholta. On selvää, että tämä sopi täydellisesti Filippoksen suunnitelmiin, mutta ei ole syytä olettaa, että Aiskhines olisi saanut lahjuksia tämän mielipiteen vuoksi tai että hän olisi ajanut rauhaa isänmaansa tuhoksi.Aiskhines: Ktesifonia vastaan s. 62.
Pian ateenalaisten lähettiläiden palattua Antipatros ja kaksi muuta makedonialaista lähettilästä tulivat Ateenaan. Monien keskustelujen jälkeen Demosthenes kehotti kansaa kiireesti tekemään rauhan ja lähettämään uudet lähettiläät Filippoksen luo ottamaan vastaan hänen valansa. Ainoa ero Aiskhineen ja Demostheneen välillä oli se, että Aiskhines olisi tehnyt rauhan jopa huomioimatta Ateenan liittolaisia, minkä Demosthenes esti. Viisi ateenalaista lähettilästä, heidän joukossaan sekä AiskhinesDemosthenes: Puhe kunniaseppeleestä s. 235. että Demosthenes, lähetettiin kiireesti Makedoniaan, koska Filippos kävi sotaa Traakiassa Ateenan liittolaista Kersobleptestä vastaan. He menivät Pellaan odottamaan Filipposta, joka viipyi kauan, sillä hän ei saapunut ennen kuin oli kukistanut Kersoblepteen täydellisesti. Lopulta Filippos vannoi rauhanvalan, josta fokislaiset oli nimenomaisesti suljettu pois. Filippos osoitti ateenalaisille lähettiläille suurta kunnioitusta, antoi heille runsaasti lahjoja, lupasi palauttaa kaikki ateenalaiset vangit ilman lunnaita ja kirjoitti Ateenan kansalle kohteliaan kirjeen, jossa pyysi anteeksi lähettiläiden viivyttämistä luonaan.Demosthenes: Vilpillisestä lähettilääntoimesta (De falsa legatione) s. 394, 405.
pienoiskuva|pysty=0.9|Fryne menee julkisiin kylpyihin Afroditena: Aiskhines härnää Demosthenesta. William Turnerin maalaus vuodelta 1838. Hypereides ja Timarkhos, joista edellinen oli Demostheneen ystävä, nostivat lähettiläitä vastaan syytteen valtiopetoksesta väittäen, että Filippos oli lahjonut heidät. Timarkhos syytti Aiskhinesta ja Hypereides Filokratesta. Aiskhines kuitenkin vältti vaaran nostamalla vastasyytteen Timarkhosta vastaan, mikä ajoittuu vuoteen 345 eaa., ja osoittamalla, että syyttäjän oma elämä oli niin moraalitonta, ettei hänellä ollut oikeutta puhua kansan edessä. Puhe, jossa Aiskhines hyökkäsi Timarkhosta vastaan, on yhä säilynyt, ja sen vaikutuksesta Timarkhos joutui luopumaan syytteestään, ja Aiskhines sai loistavan voiton.