Katajanokka () on kaupunginosa Helsingin kantakaupungin itärannalla. Se oli alkujaan niemi, mutta nykyisin sen erottaa mantereesta Katajanokan kanava. Kanavan yli johtaa neljä siltaa, joiden mantereen puoleiset päät ovat Kauppatorin ja Aleksanterinkadun itäpään välisellä alueella.
Katajanokalla sijaitsevat muun muassa entinen vankila ”Nokka” (Hotel Katajanokka), Uspenskin katedraali, Katajanokan Kasino, Wanha Satama, Enso-Gutzeitin toimitalo, Stora Enson uusi pääkonttori, Suomen ulkoministeriö ja Viking Linen terminaali. Katajanokka muodostaa keskeisen osan Eteläsatamasta. 1800- ja 1900-luvuilla Katajanokka tunnettiin tavaraliikenteen solmukohtana ja jopa Suomen suurimpana tuontisatamana,Kervanto Nevanlinna 2002, s. 132, 167 mutta sittemmin sen rooli asuinalueena on kasvanut. Katajanokalle liikennöivät raitiolinjat 4 ja 5.
Katajanokalla on noin 5 000 asukasta (31.12.2024). Se kuuluu Vironniemen peruspiiriin ja Eteläiseen suurpiiriin. Katajanokan ja Kruununhaan raja kulkee kanavan luoteisrantaa pitkin.
Historia pienoiskuva|vasen|Katajanokan vanhaa puutaloasutusta vuonna 1868. Taustalla vasta valmistunut Uspenskin katedraali. pienoiskuva|Katajanokan lentosatama Helsingin ilmailupäivien aikana talvella 1928. Vasemmalla näkyy Lutikkalinnan pääty radiomastoineen. Rakennuksessa sijainneen Radiopataljoonan lähetysaseman kautta lähetettiin Suomen ensimmäiset yleisradio-ohjelmat 1920-luvulla. Katajanokka oli alun perin pääasiassa metsää. 1600-luvulla alueen pohjoisrannalla toimi ruukki, ja eteläpuolisella Laukkasaarella () oli kruununmakasiini. Itäisin osa oli porvariston laidunmaata.Itkonen 2016, s. 3–5 Helsingin kaupunkiasutus laajeni nykyisen Senaatintorin tienoilta Katajanokalle 1700-luvulla. Augustin Ehrensvärdin vuoden 1749 suunnitelmassa Katajanokka oli osa kaupunkia ympäröivää puolustusmuuria, sillä niemellä oli tärkeä strateginen merkitys. Suunnitelma ei toteutunut, ja Katajanokalle alkoi muuttaa kalastajaperheitä.
Kaupunginosa tunnettiin alkujaan 1600-luvulla ruotsinkielisellä nimellä Estnäs Skatan (). Suomenkielinen väestö ei osannut ruotsia, joten skata on todennäköisesti muotoutunut suomalaiselle luontevaksi katajaksi. Ruotsinkielinen nimi Skat Udden löytyy vuoden 1775 kartasta, kun suomenkielinen nimi Katajanokka esiintyi ensimmäisen kerran Suomettaren sivulla vuonna 1856.
Ensimmäinen asemakaava Niemelle syntynyt laitakaupunkiasutus jäi pääosin ennalleen vuosikymmeniksi sen jälkeenkin, kun Helsinki vuonna 1812 oli nimitetty pääkaupungiksi ja rakennettu Johan Albrecht Ehrenströmin laatiman asemakaavan mukaisesti lähes kokonaan uudestaan. Asemakaavassa ehdotettu Katajanokan kanava, joka erotti niemen mantereesta ja yhdisti Helsingin Etelä- ja Pohjoissataman toisiinsa, rakennettiin vasta vuonna 1844.Jaatinen ym. 1998, s. 12 Ehrenström kaavoitti Katajanokalle laitureita, satama-altaita ja varastomakasiineja sekä sen itäosaan kasarmin ja sotasataman. Vuoden 1836 asemakaavassa Katajanokka sai ensimmäisen kerran kaupunginosaa kuvaavan järjestysnumeron. Samana vuonna ehdotettiin keisarillisen palatsin rakentamista Katajanokan korkeimmalle kukkulalle.Tove Janssonin puisto Puistohistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet, s. 12–13
Kasarmi pienoiskuva|vasen|Vastavalmistunut Merikasarmi Valerian Galjaminin vuoden 1827 maalauksessa. Näkymä on Pohjoissatamasta päin. pienoiskuva|Itämeren laivaston sotasatama Katajanokan pohjoisrannassa vuonna 1907. 1810–1830-luvuilla Katajanokan itäiseen kärkeen rakennettiin Carl Ludvig Engelin ja A. F. Granstedtin suunnittelemia kasarmirakennuksia venäläisen sotaväen käyttöön. Vuonna 1831 kasarmialueelle sijoittui Ensimmäisen suomenmaalaisen meriekipaasi, minkä jälkeen kasarmin nimeksi vakiintui Merikasarmi Katajanokan kasarmin sijaan. 1880-luvulla joukko-osasto lakkautettiin, kun Suomen suuriruhtinaskunnassa siirryttiin asevelvollisuusarmeijaan. Alueesta tuli tämän jälkeen Venäjän Itämeren laivaston tukikohta.Jaatinen ym. 1998, s. 38
Suomen itsenäistymisen jälkeen varuskunta-alue siirtyi puolustusvoimien käyttöön. Siellä sijaitsivat Helsingin laivastoasema ja sotasatama (vuoteen 1958), radiopataljoonan lähetysasema (1920-luvulla) sekä Valtion telakka ja konepajat -yhtiön (vuodesta 1951 Valmet Oy) Katajanokan telakka vuoteen 1977. Merivoimien esikunta toimi 1880-luvulla rakennetussa punatiilisessä esikuntarakennuksessa vuoteen 1983 ja Kaartin pataljoona majaili merikasarmilla 1960-luvulla. Rappiolle päässeet Merikasarmin rakennukset korjattiin ja restauroitiin ulkoasiainministeriön käyttöön vuosina 1984–1989. Samalla rakennettiin uudet siipirakennukset vanhan tykistöpihan molemmin puolin. Osaksi toista siipirakennusta jätettiin porttirakennelma vuodelta 1776. Kyseessä on osa tykkimakasiinia, joka oli rakennettu Suomenlinnan rakentamisen kanssa samaan aikaan. Lisäksi matruusikasarmin itäpuolelle rakennettiin kopio läntisestä upseerikasarmista Engelin alkuperäistä suunnitelmaa noudattaen.Jaatinen ym. 1998, s. 38–39
Kaavoitus satamaksi Suurin osa Katajanokan länsiosan rakennuskannasta oli 1800-luvulle saakka vanhoja, 1700-luvulla rakennettuja, jo pahasti rappeutuneita puutaloja ja varastoja. Poikkeuksena olivat vuonna 1868 rakennettu Uspenskin katedraali ja Suomen Rahapajan rakennus (1836), jotka toteutettiin Ernst Lohrmannin vuoden 1861 kaavan mukaan, sekä varuskunnan läheisyydessä sijainnut Katajanokan vankila ja muutama aivan vuosisadan lopulla rakennettu asuinkerrostalo.Jaatinen ym. 1998, s. 28 1800-luvun aikana Katajanokkaa yritettiin useasti kaavoittaa asuinalueeksi.Tove Janssonin puisto Puistohistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet, s. 13 Keskeisen kiinnostuksen kohteeksi se nousi kuitenkin vasta 1870-luvulla. Äkisti kasvaneen laivaliikenteen tarpeisiin tarvittiin kiireesti lisää tilaa,Tove Janssonin puisto Puistohistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet, s. 17 ja satamaksi Katajanokka oli ihanteellinen: se oli helposti saavutettavissa avomereltä ja vesi sen lounaiskulmassa oli tarpeeksi syvää. Kaupungininsinööri J. Conrad D. Reuter korjaili ja täydensi Lohrmannin kaavaa,Tove Janssonin puisto Puistohistoriallinen selvitys ja kehittämisperiaatteet, s. 15 ja kaupunki pakkolunasti alueen pienet puutalot.Kervanto Nevanlinna 2002, s. 73 Tonttien vanhoja vuokrasopimuksia ei enää uusittu. pienoiskuva|Katajanokka vuoden 1876 asemakaavassa. Suunnitelmaan kuului esimerkiksi satama-altaita ja useita viheralueita, eikä tarvetta rautatielle vielä otettu huomioon. Pian kaava kuitenkin korvattiin tehokkaammalla, ja samalla alkoi Katajanokan kehittäminen suursatamaksi. Reuterin kaava valmistui vuonna 1876, ja satamaksi Katajanokkaa alettiin rakentaa 1878.Tulli- ja pakkahuone / Rakennushistoriaselvitys, s. 9 Kaupunginvaltuusto oli kuitenkin tyytymätön kaavaan ja antoi entiselle kaupungininsinöörille Theodor Tallqvistille vuonna 1879 tehtäväksi laatia uuden asemakaavan. Sen lähtökohtana tuli olla Katajanokan eteläosan sovittaminen aikaisempaa paremmin merenkulun ja kaupankäynnin tarpeisiin. Tallqvist arvosteli ankarasti edellistä kaavaa, jossa pyrittiin satamatoimintojen ohella toteuttamaan muun muassa virkistystoimintoja; Tallqvistin mukaan olisi kaupungille elinehto asettaa kaupankäynti ja teollisuus kaikkien muiden tarpeiden edelle.Jaatinen ym. 1998, s. 16 Hän otti kaavaansa vaikutteita Göteborgin, Kööpenhaminan ja Hampurin satamista.
Tallqvistin asemakaava valmistui vuonna 1882, mutta sen toteuttamisen kustannukset laskettiin niin suuriksi, että kaavan varsinaiselle hyväksymiselle tarvittiin runsaasti harkinta-aikaa. Se hyväksyttiin lopulta vuonna 1887. Kaavan mukaan Kruunuvuorenkadun eteläpuolinen ranta-alue varattiin satama-alueeksi ja pohjoispuolella oleva alue asuntoalueeksi. Katajanokan koillinen kärki jäi edelleen varuskunta-alueeksi. Kaavassa ei panostettu estetiikkaan, eikä puistoja ja viheralueita juuri ollut mukana; sen koettiin tuhonneen alueen luontoarvot. Kaavaa kritisoi muun muassa arkkitehti Lars Sonck, jonka mukaan alueesta tehtiin ”sekamelska”, jossa potentiaaliset virkistyspaikat oli ympäröity laitureilla, makasiineilla ja sotilaallisilla tarkoituksilla. Asuntokorttelien sijoittaminen sataman yhteyteen oli epätavallista. Syyksi on nähty se, että Katajanokan keskiosa olisi ollut satamatoiminnoille liian mäkistä maastoa, kun taas merelle satamaa pystyttiin laajentamaan maantäytöillä.Kervanto Nevanlinna 2002, s. 74 Laiturirakennustöiden yhteydessä vuonna 1894 Katajanokkaan yhdistettiin täyttömaalla Laukkasaari.
Satamaradan Tallqvist linjasi Katajanokalta rautatieasemalle Pohjoisrantaa ja Siltavuorenrantaa pitkin sekä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan pohjoispuolitse.Kervanto Nevanlinna 2002, s. 76, 80–81 Linjausta arvosteltiin siitä, että rata olisi jakanut Katajanokan kahtia. 1890-luvun alussa satamarata kuitenkin rakennettiin Kaivopuiston suunnasta, ja vuonna 1894 insinööri Herman Norrmén muokkasi Tallqvistin ehdotuksesta lopullisen asemakaavan, josta hän poisti Pohjoisranta-linjauksen sekä Katajanokalle kaavaillut kääntöpöydät. Norrménin kaava vahvistettiin helmikuussa 1895. Norrmén myös lisäsi Rahapajankadun eteläpuolelle viheralueen, nykyisen Tove Janssonin puiston. pienoiskuva|Vuoden 1895 asemakaava Muuta rakennushistoriaa pienoiskuva|vasen|Postikorttikuva Luotsikadun, Satamakadun ja Kruunuvuorenkadun kulmasta noin vuonna 1900 Satama-alueelle rakennettiin joukko tiilisiä makasiineja. Viereinen asuntoalue, Katajanokan ”vanha puoli”, rakennettiin pääosin 1900-luvun alussa yhden vuosikymmenen kuluessa. Alueen rakennuskanta muodostaa harvinaisen yhtenäisen jugend-arkkitehtuurin kokonaisuuden. Esimerkiksi arkkitehdit Gesellius, Lindgren ja Saarinen suunnittelivat taloista kolme: ensimmäisenä näistä valmistui Tallbergin talo, jonka suunnitelma oli kolmikon ensimmäinen kilpailuvoitto.Jaatinen ym. 1998, s. 29–35 Katajanokasta alkoi tulla varakkaampien väestönosien, erityisesti kauppiaiden ja virkamiesten asuttama alue.Kervanto Nevanlinna 2002, s. 90
Sataman läheisyydessä sijaitsi useita pääkonttoreita, kuten Keskon pääkonttori (1939) ja Pauligin konttori. Makasiineja rakennettiin muun muassa Osuustukkukaupalle ja Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnalle.Kervanto Nevanlinna 2002, s. 134–135 Pauligin kahvipaahtimo edusti alueen elintarviketeollisuutta. Se perustettiin vuonna 1904 ja oli toiminnassa 1960-luvun lopulle asti.Tulli- ja pakkahuone / Rakennushistoriaselvitys, s. 10 pienoiskuva|Katajanokka vuoden 1940 kartassa 1930-luvulla ehdotettiin siltaa Katajanokalta Korkeasaareen. Toisen maailmansodan ilmapommituksissa Katajokalla tuhoutui muutama talo. Katajanokan kanavan täyttämistä ehdotettiin toistuvasti vuodesta 1942 alkaen, viimeisimpänä Alvar Aallon liikennejärjestelysuunnitelmassa vuonna 1960.
Katajanokan länsireunalla kanavan äärellä on akateemikko Alvar Aallon suunnittelema Enso-Gutzeitin toimitalo (1962), valkoisella marmorilla päällystetty, italialaisista renessanssipalatseista innoituksensa saanut rakennus. Se näkyy Pohjoisesplanadin päätteenä Kauppatorin suunnasta, joskin rakennuksen erityispiirre on, ettei sillä ikään kuin ole etujulkisivua. Sen tieltä purettiin koristeellinen, punatiilinen Norrménin talo, joka oli rakennettu vuonna 1897. Aallon rakennuksen sopivuudesta Kauppatorin miljööseen ja Uspenskin katedraalin hallitsemaan kaupunkikuvaan on käyty vuosikymmenestä toiseen kärjekästä väittelyä. Kun Enson rakennuksen kortteliin valmistui vuonna 1993 Meripaja, ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston valkoinen toimitalo, rakennusten on katsottu tasapainottavan toisiaan ja muodostavan yhdessä oman selvärajaisen arkkitehtonisen kokonaisuutensa.Jaatinen ym. 1998, s. 45–46