Brest-Litovskin rauha oli 3. maaliskuuta 1918 Brest-Litovskin kaupungissa solmittu rauhansopimus keskusvaltojen Saksan, Itävalta-Unkarin, Bulgarian ja Osmanien valtakunnan sekä ympärysvaltojen puolella olleen Neuvosto-Venäjän välillä, joka päätti ensimmäisen maailmansodan itärintamalla. Venäjällä muutamaa kuukautta aiemmin valtaan nousseet bolševikit ryhtyivät rauhanneuvotteluihin tilanteessa, jossa Venäjä oli jo pitkään ollut pahasti tappiolla Saksalle. Rauhansopimuksessa suuri osa Venäjän valtakunnan läntisistä alueista luovutettiin saksalaisille. Saksa taas pystyi rauhansopimuksen ansiosta irrottamaan joukkoja itärintamalta siirtääkseen ne länsirintamalle.
Brest-Litovskin rauhansopimus laadittiin neuvostovenäläisen Lev Trotskin, saksalaisen Richard von Kühlmannin ja itävaltalaisen Ottokar Czerninin johdolla.
Brest-Litovskin rauhansopimuksen täydennys allekirjoitettiin 27. elokuuta 1918 Berliinissä. Neuvosto-Venäjä irtisanoi sopimuksen jo vuoden 1918 marraskuussa, kun Saksa oli allekirjoittanut aselevon muiden ympärysvaltojen kanssa. 200px|pienoiskuva|Brest-Litovskin rauhansopimuksen rajat
Bolševikkien rauhandekreetti käynnistää rauhanpyrkimykset 200px|pienoiskuva|Saksalaiset upseerit tervehtivät Lev Trotskin johtamaa valtuuskuntaa Brest-Litovskissa 8. tammikuuta 1918. Venäjän 7. marraskuuta 1917 alkaneen bolševikkien vallankaappauksen johdosta alkoi vallan kaapannut kansankomissaarien neuvosto etsiä mahdollisuuksia rauhaan Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa julistettuaan 8. marraskuuta 1917 dekreetit rauhasta ja maasta.
Alustava aselepo Neuvosto-Venäjän ja Saksan välillä oli alkanut 5. joulukuuta 1917, ja varsinainen aseleposopimus solmittiin 16. joulukuuta saksalaisten itärintaman esikunnassa Brest-Litovskissa. Rauhanneuvottelut alkoivat 22. joulukuuta 1917 Brest-Litovskissa. Neuvosto-Venäjä ei ollut valmis saksalaisten vaatimuksiin, vaan se kannatti rauhaa vain sodan lopettamisella ilman rajamuutoksia tai sotakorvauksia, mikä olisi säilyttänyt sotaa edeltäneen vuoden 1914 tilanteen Venäjän eduksi.
Rauhanneuvottelujen johdossa olivat Neuvosto-Venäjän puolelta Adolf Joffe ja Saksan puolelta ulkoministeri Richard von Kühlmann avustajanaan kenraali Max Hoffmann. Itävalta-Unkaria edusti ulkoministeri Ottokar Czernin. Trotski liittyi neuvotteluihin 9. tammikuuta 1918.Volanen s. 323.
Ukrainaan julistetun kansantasavallan pääsihteeristö totesi 9. joulukuuta 1917, että Ukraina omasta rintamastaan vastaavana on kansainvälisissä asioissa itsenäinen ja sen tulee saada osallistua kaikkiin Ukrainan kansan etua koskeviin kansainvälisiin kokouksiin. Pääsihteeristö kuitenkin jäi odottamaan Ententen eli lähinnä Ison-Britannian ja Ranskan itsenäisyystunnustusta, mutta myös Ukrainan kansantasavallan valtuuskunta lähetettiin Brest-Litovskin rauhanneuvotteluihin. Ukrainan valtuuskunta toimi yhteisymmärryksessä keskusvaltojen kanssa, mikä heikensi Venäjän neuvotteluasemaa.
Ranska tai Britannia eivät toiveista huolimatta kuitenkaan tunnustaneet Ukrainan itsenäisyyttä, koska ne kannattivat Neuvosto-Venäjää vastaan taistelevia Venäjän valkoisia armeijoita, jotka puolestaan olivat valmiita jatkamaan taistelua myös keskusvaltoja vastaan ympärysvaltojen rinnalla.
Ranskan sotilasasiamies J. Tabuilt ja Britannian Odessan konsuli D. Bagge kuitenkin ilmoittivat tulleensa nimitetyiksi komissaareiksi Ukrainan tasavaltaa koskevissa asioissa.
Saksalaisten vaatimukset ja Ukrainan itsenäisyys johtavat neuvottelujen katkaisemiseen Saksa vaati Venäjältä haltuunsa kolmessa Puolan jaossa päätynyttä osaa Puolasta, Liettuaa ja osaa Valko-Venäjästä sekä Viroa ja liittolaiselleen Ottomaanien valtakunnalle (Turkille) georgialaista Batumia, Ardahania ja Karsia, mitkä Venäjä oli valloittanut siltä aikaisemmin. Lisäksi Saksa pyrki edistämään Suomen itsenäisyyden tunnustamista, mutta se ei halunnut tehdä asiasta neuvotteluissa ongelmaa. Saksa tosin vakuutteli suomalaisille vaativansa asiaa venäläisiltä.
Rauhansopimusneuvottelujen yhtenä kohteena oli myös Ukraina. Saksa tunnusti 9. helmikuuta 1918 Ukrainan itsenäisyyden solmimalla tämän kanssa rauhansopimuksen, jolloin saksalaisten tavoite Ukrainan irrottamiseksi mahdolliseksi protektoraatiksi Venäjästä muodollisesti itsenäisenä valtiona oli toteutumassa. Ukrainan kansantasavalta oli julistautunut Venäjästä itsenäiseksi tasavallaksi 22. tammikuuta 1918.
Ukrainan ja keskusvaltojen rauhansopimuksen mukaan Ukrainan ja Itävalta-Unkarin uusi valtakunnanraja kulki samoin kuin Venäjän keisarikunnan ja Itävalta-Unkarin raja ennen maailmansotaa. Molemmat osapuolet vapauttivat sotavankinsa, ja kaikista korvauksista luovuttiin. Ukraina sitoutui toimittamaan Itävalta-Unkarille ja Saksalle miljoona tonnia viljaa heinäkuun loppuun mennessä. Keskusvallat puolestaan sitoutuivat antamaan Ukrainalle sotilaallista apua bolševikkeja vastaan. Lisäksi Itävalta-Unkari suostui jakamaan Galitsian maakunnan kahtia puolalaiseen ja ukrainalaiseen osaan. Rauhansopimus oli Ukrainalle merkittävä kansainvälinen tunnustus.Remy s. 155-156.
Neuvostovenäläiset neuvottelijat pitivät kohtuuttomina saksalaisten vaatimuksia, jotka sisälsivät Ukrainan itsenäisyyden ja käytännössä sen ajautumisen Saksan vaikutuspiiriin. Neuvosto-Venäjän puolelta neuvotteluja johtanut ulkoasiainkansankomissaari Lev Trotski katkaisi neuvottelut 10. helmikuuta 1918, jolloin tilanne jäi pelkästään vallinneen aselevon ja aselepolinjan varaan. Näin Neuvosto-Venäjä uskoi välttävänsä tai siirtävänsä saksalaisten rauhansopimusvaatimuksia.
Saksalaiset hyökkäävät ja punakaartit järjestetään työläisten ja talonpoikien puna-armeijaksi Neuvosto-Venäjän kieltäytyminen vaatimusten toteuttamisesta ei saksalaisia tyydyttänyt, vaan he alkoivat tehostaa vaatimuksiaan käynnistämällä hyökkäyksen kohti Petrogradia (Pietaria) Latvian ja Viron kautta 18. helmikuuta 1918.
Koko Latvia joutui kokonaan saksalaisten haltuun 22. helmikuuta 1918. Hyökkäyksen pelästyttämänä kansankomissaarien neuvosto järjesti vapaaehtoiset punakaartit työväen ja talonpoikien puna-armeijaksi 23. helmikuuta 1918, minkä johtoon puolustuskansankomissaariksi tuli Brest-Litovskin neuvotteluihin osallistunut ulkoasiankansankomissaari Lev Trotski. Neuvosto-Venäjän hallitus koki etenevän hyökkäyksen vaaralliseksi Petrogradissa ja siirtyi Moskovaan.
Latviasta saksalaisten hyökkäys jatkui Viroon, joka käytti hyväkseen venäläisten vetäytymisen ja saksalaisten tulon julistautumalla itsenäiseksi 24. helmikuuta 1918. Saksalaiset valtasivat Tarton 24. helmikuuta, Tallinnan 25. helmikuuta ja Narvan 4. maaliskuuta. Viron itsenäisyysjulistus laadittiin Pärnussa 23. helmikuuta venäläisten lähdettyä ja 24. helmikuuta aloitti Tallinnassa virolainen hallitus, joka seuraavana päivänä joutui katoamaan saksalaisten tulon vuoksi.
Saksalaiset eivät kuitenkaan tunnustaneet Viron itsenäisyyttä, vaan pyrkivät muodostamaan Baltian maista yhden saksalaismyönteisen valtion protektoraatikseen. Viro jäi Saksan miehittämäksi marraskuuhun 1918, jolloin Saksa solmi aselevon 11. marraskuuta 1918 ympärysvaltojen kanssa.
Neuvosto-Venäjä taipuu saksalaisten ehtoihin uhan edessä Saksa rohkaisee Venäjän reuna-alueita itsenäistymään Pelätessään saksalaisten tuhoavan Venäjän vallankumouksen alkoi neuvostohallitus olla valmis rauhaan Saksan kanssa raskain ehdoin. Paitsi Suomen, Neuvosto-Venäjä oli menettänyt toistaiseksi Ukrainan Brest-Litovskin rauhanneuvottelujen aselevon aikana Ukrainan julistauduttua itsenäiseksi ja Saksan tunnustettua sen itsenäisyyden, kun taas Liivinmaa ja Viro menetettiin vasta saksalaisten hyökkäyksen käynnistyttyä.
Varmistaakseen asemaansa Ukrainassa Saksan ja Itävalta-Unkarin joukot etenivät hyökkäyksen aikana myös itsenäiseksi tunnustetun Ukrainan länsi- ja keskiosiin estääkseen Venäjän mahdolliset vastatoimet uutta Kiovassa valtaansa pitävää Ukrainan kansantasavaltaa vastaan. Ukrainan itsenäisyys Venäjästä oli tarpeen Saksalle elintarvikehuollon parantamiseksi Britannian saartamassa sotataloudessa. Maaliskuun alussa saksalaiset joukot valtasivat Kiovan. Huhtikuun lopussa koko Ukrainan kansantasavalta oli saksalaisten joukkojen hallussa. Keskusvaltojen ja Neuvosto-Venäjän välinen 3. maaliskuuta allekirjoitettu rauhansopimus sisälsi Neuvosto-Venäjän sitoumuksen solmia rauha myös Ukrainan kanssa, mutta muodollista rauhansopimusta ei koskaan solmittu.Remy s. 156.
Kevään 1918 aikana Venäjän keisarikunnalle aiemmin kuuluneissa reuna-alueissa tapahtui keisarilliselle Saksalle myönteisten valtiomuodostelmien synty – osaksi jo ennen Brest-Litovskin rauhansopimusta. Syntyi saksalaisen ruhtinaan johtama Liettuan kuningaskunta ja Baltian herttuakunta sekä Suomen kuningaskuntahanke.
Neuvosto-Venäjän sisäinen linjaerimielisyys 3. maaliskuuta 1918 solmitun rauhan ehdot olivat raskaammat Neuvosto-Venäjälle kuin ennen saksalaisten ja itävaltalais-unkarilaisten hyökkäystä vaaditut rauhanehdot. Heti rauhan solmimisen jälkeen ehdottivat eserrät N. I. Buharinille ja vasemmistobolševikeille, että Vladimir Lenin pitäisi vapauttaa kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan tehtävästä. Tämä kieltäytyi ajatuksesta. Sen sijaan Vladimir Lenin vastusti ajatusta syyttäen Nikolai Buharinia, Lomovia, Moisei Uritskia jne. siitä, että uudet rauhanehdot ovat aikaisemmin tarjottuja heikommat.
Trotskilaisen maailmanvallankumouksen esteet Ristiriita leniniläisten ja trotskilaisten välillä on siinä, että jälkimmäiset katsoivat Saksan ja Itävalta-Unkarin kanssa solmittavan rauhan aiheuttavan sen, ettei maailmanvallankumous toteudu maailmanlaajuisen imperialismin vastapainoksi. Näin ollen vallankumouksen tulosten vakauttamiseksi jouduttiin teorian tasolla luopumaan maailmanvallankumouksen ajatuksesta muun muassa Saksan työväenliikkeen avulla. Myöhemmin sama ristiriita näkyi trotskilaisten suhtautumisessa sosialismi yhdessä maassa -ajatukseen, minkä piti olla mahdollinen siksi, että Neuvosto-Venäjällä oli suuret luonnonvarat, mikä teki sen monia muita maita riippumattomammaksi ulkomaankaupan hintavaihteluista, ja siis maailmanmarkkinahinnoista. Vallankumouksen leviämismahdollisuus Keski-Eurooppaan menetettiin spartakistien kapinan tultua kukistetuksi 1919 Saksassa ja Neuvosto-Venäjän hävittyä taistelun Varsovasta 1920 Puolan tasavaltaa vastaan. Kuitenkaan trotskilaiset eivät luopuneet ajatuksestaan, mikä johti ristiriitaan 1920-luvun lopulle tultaessa stalinistien kanssa.
Vasemmistoeserrät eroavat kansankomissaarien neuvostosta 14. maaliskuuta Neuvosto-Venäjä ratifioi rauhan. Vasemmistoeserrät vastustivat rauhaa ja erosivat kansankomissaarien neuvostosta joidenkin tietojen mukaan kuitenkin vasta 16. maaliskuuta.
Venäjä sitoutuu lopettamaan tukensa Suomen punaisille Venäjä sitoutui poistamaan venäläiset joukot ja punakaartit Suomesta, sekä lopettamaan kaikenlaisen agitaation ja propagandan, joka oli suunnattu Suomen hallitusta ja julkisia instituutioita vastaan. Työmies-lehti julkaisi sopimuksen Suomea koskevan artiklan 7. maaliskuuta 1918. Rauhansopimuksen 6. Artiklan laivastoehtoja toimeenpantiin erillisellä Hangon sopimuksella 3. huhtikuuta 1918. Leninin hyväksymänä Brest-Litovskin rauhansopimus vei pohjan sosialistien vallankumoukselta Suomessa ja merkitsi lopun alkua punaisille sisällissodassa.
Ympärysvaltojen interventio Venäjällä alkaa Hyökkäyksen aikana myös ne, jotka eivät kannattaneet Petrogradissa lokakuun vallankumousta, valmistautuivat kaupungin puolustamiseen saksalaisilta. Näin ollen lokakuun vallankumouksen puolustamisena saksalaisiakin vastaan alkanut taistelu alkoi saada laajempaa kansallista luonnetta. Myös Britannia valmistautui saksalaisten etenemiseen Petrogradiin laskemalla maihin 170 sotilasta Murmanskiin. Tämä oli Britannian Pohjois-Venäjällä toteutuneen läsnäolon alku, mistä kehkeytyi myöhemmin interventiojoukko ja muun muassa Muurmannin legioona sekä maihinnousu Arkangeliin.