Kauhajoen kapina ja sitä seuranneet kostotoimet tapahtuivat Kauhajoella Suomen sodan aikaan 8.–12. heinäkuuta vuonna 1808. Kapinassa pohjalaiset talonpojat yrittivät ryöstää venäläisten huoltokuormaston. He epäonnistuivat siinä, ja venäläiset, Vasili Orlov-Denisovin johtamat kasakat hävittivät kostoksi Kauhajokea polttaen ja ryöstäen.
Kostotoimet olivat poikkeuksellisia Suomen sodan aikana, joten tapahtuma on dokumentoitu tavallista paremmin. Suomen sodan aikana venäläisten tiedetään kiduttaneen paikallista väestöä ainoastaan Kauhajoella, jossa he tappoivat ainakin 13 ihmistä syyskuun alkuun mennessä. Kotiseutuneuvos Liisa Ruismäen mukaan hävitys oli koko valtakunnan pahimpia ja järjestelmällisimpiä. Kasakat jäivät Kauhajoelle ja rankaisivat paikallisväestöä heinäkuun loppuun saakka. Kauhajoen asukkaat olivat paossa kaukaisissa piilopirteissä ja torpissa syyskuun alkuun.
Tausta Ajoitus Jalasjärven lukkarin poika Oskar Blomstedt kirjoitti 1850-luvun loppupuolella kirjan Kapina Kauhajoella w. 1808. Kirja pohjautuu muistinvaraisiin tietoihin. Blomstedt sijoitti Kauhajoen kapinan ja sitä seuranneet kostotoimet 15.–18. heinäkuuta väliseen aikaan eli Lapuan taistelua seuranneeseen viikonvaihteeseen. Ajoitus on kuitenkin virheellinen, sillä kapinan keskeisimmät ajankohdat käyvät ilmi venäläisen sotapäällikkö Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenin kokoelmista ja Kauhajoen kirkonarkistossa olevista haudattujen ja kuolleiden luetteloista. Niiden mukaan kapina ja kostotoimet tapahtuivat 8.–12. heinäkuuta.
Edeltävät tapahtumat
Kenraali Wilhelm Mauritz Klingspor päätti saamiensa ohjeiden mukaisesti marssittaa alkuvuodesta 1808 Ruotsin armeijan Pohjanmaalle. Pohjalaisten ja luultavasti myös kauhajokisten mieliä ärsytti armeijan perääntyminen, ja he olivat valmiita puolustamaan itse kotimaakuntaansa. Klingspor ei kuitenkaan ottanut apua vastaan. Koska sotilaat elivät siviiliväestön kustannuksella, pohjalaiset katkeroituivat kevään aikana siitä, että he joutuivat kyyditsemään ja ruokkimaan sekä Ruotsin että Venäjän armeijaa. Venäläiset ottivat esimerkiksi Kauhajoen asukkailta ilman korvausta eläimiä ja viljaa ja pakottivat kyyditsemään itseään. Lisäksi pohjalaisia ärsytti Venäjän 8. toukokuuta antama julistus Suomen liittämisestä Venäjään, sillä Ruotsin armeijaa ei ollut vielä voitettu.Ruismäki, 1987, s. 382–383
Ruotsin armeija voitti 18. huhtikuuta 1808 käydyn Siikajoen taistelun, minkä jälkeen venäläiset perääntyivät Etelä-Pohjanmaalle. Pohjalaisten mielialat kohosivat, ja kansannousuja alettiin suunnitella varsinkin ruotsinkielisissä rannikkopitäjissä, kuten Närpiössä. Suomenkielisellä Pohjanmaalla kapinaan nousivat pääasiassa Kauhajoen asukkaat.
Kun Suomen sota alkoi helmikuussa 1808, Ruotsin armeija vastusti kansannousuja. Kesän tultua alkoi armeijankin riveissä viritä kapinamieltä, ja Närpiössä suunnitteilla ollut kapina sai vähitellen kannatusta. Kenraalimajuri Johan Fredrik Aminoff korosti kansannousun merkitystä, koska hän ei luottanut armeijan taistelukykyyn. Hän laati suunnitelman, jonka mukaan Ilmajoella Hannukselan kylässä oleva, pääasiassa kuivaa leipää sisältävä muonavarasto tuli tuhota.Alanen, 1980, s. 111–112Ruismäki, 1987, s. 385 Venäläiset olivat saaneet muonavarat haltuunsa pari kuukautta sitten Viaporin antautuessa. Aminoff halusi ryöstöä varten sotilaita, jotka toimisivat yhdessä talonpoikien kanssa. Hänen mukaansa ryöstö saisi venäläiset perääntymään. Mikäli ryöstö epäonnistuisi, sotilaat ja talonpojat hävittäisivät Ilmajoelta Lapväärttiin ja Lapualta Tampereelle johtavat maantiet.Alanen, 1948, s. 652–653 Koska venäläiset vetäytyivät etelään, heidän oletettiin siirtävän muonavaraston. Venäjän armeijan marssisuunnasta saattoi päätellä, että se siirrettäisiin Pohjanlahden rannikolle Lapväärttiin Kurikan ja Kauhajoen kautta. Suomalaisten talonpoikien ja Ruotsin armeijan oli tuhottava muonavarasto kuljetuksen aikana. Majuri Carl von Otterin johtama Ruotsin armeijan osasto oli Isossakyrössä, josta se voisi antaa ryöstölle tukea.
Kauhajoelle saapui tietoa Pohjanmaan rannikolla puhjenneista kapinoista. Heinäkuun alussa Jaakko Sarvela Jurvasta saapui Ilmajoelle kertomaan Närpiössä tehdyistä urotöistä.Ruismäki, 1987, s. 386 Sarvela oli luultavasti saanut ohjeensa Aminoffilta, ja hän saattoi olla eräänlainen Närpiön kapinakeskuksen yhdysmies. Hän levitti tietoja, joiden mukaan närpiöläiset ja maalahtelaiset olivat muka surmanneet kolmesataa kasakkaa ja ryöstäneet suuret määrät elintarvikkeita. Sarvelan kertomukset kohottivat talonpoikien itsetuntoa. Ilmeisesti Sarvelan tehtäväksi olikin annettu yllyttää seudun asukkaat tuhoamaan venäläisten päämuonavarasto Ilmajoella. Ilmajoella ryöstöstä ei kuitenkaan innostuttu, vaikkakin johtomiehiä hankkeeseen löytyi: pitäjän nimismies Adam Qvist ja filosofian kandidaatti Salomon Hanelles ottivat ryöstöhankkeen toteutettavakseen. Todennäköisesti Sarvela esitti suunnitelman olevan korkealta taholta lähtöisin, koska hän sai näin arvovaltaisia tukijoita.Alanen, 1948, s. 654 Kolmanneksi johtomieheksi tuli kauhajokinen Johan Gustaf Inberg, joka oli Ala-Knuuttilan tilan isäntä. Inberg oli närpiöläisten mukaan lähetellyt naapuripitäjiin yllytyskirjeitä kapinaan. Jotkin lähteet kertovat, että Kauhajoen rahvas olisi lähtenyt kapinaan ”muutamien pitäjän herrasmiesten yllytyksestä”.
Venäläiset ryhtyivät siirtämään Ilmajoen muonavarastoaan, ja kun Qvist ja Hanelles saivat siitä tiedon, he lähettivät Kauhajoen, Seinäjoen, Kurikan ja Ilmajoen talonpojille kirjallisen käskyn. Sen mukaan muonavarastoa kuljettava kuormasto oli ryöstettävä, ja tottelemattomat uhattiin hirttää. Käsky luettiin esimerkiksi Kauhajoen kirkossa. Kauhajoen ja Kurikan miehet innostuivat asiasta, kun taas Ilmajoen miehet päättivät uhkauksesta huolimatta pysytellä kotona. Von Otterin sotajoukot lupautuivat Hanelleksen pyynnöstä mukaan ryöstöhankkeeseen. Sotilaiden ja talonpoikien oli tarkoitus ryöstää kuormasto yhdessä Kauhajoen ja Kurikan rajaseudulla.
Kapina pienoiskuva|340px|Kauhajoen kapina. Venäläisten pääkuormaston reitti sinisellä. Venäläisten kuormasto lähti Ilmajoen Hannukselasta kohti etelää torstaina 7. heinäkuuta. Pääkuormastossa oli suunnilleen 70 hevoskuormaa, ja sitä saattoi 50 sotilasta. Kuormasto sai edetä rauhassa kohti Kristiinankaupunkia, sillä paikalla ollut talonpoikaisjoukko oli pieni eivätkä von Otterin sotilaat ehtineet apuun.Ruismäki, 1987, s. 386–387"
Myöhemmin Hannukselasta lähti vielä jälkikuormasto, jossa oli upseeri, kymmenen sotilasta ja 13 kuormaa. Kuormasto vietti yön Harjan talossa, Kauhajoen Harjankylässä, minne oli kerääntynyt pitkin päivää satakunta talonpoikaa. Talonpojat olivat aseistautuneet kehnosti, vaikka esimerkiksi viikatekin saattoi olla tehokas ase. Kauhajokiset päästivät yöllä kuormaston hevoset karkuun, ja kun venäläiset alkoivat aamulla vaatia uusia hevosia, talonpojat hyökkäsivät heidän kimppuunsa. Kapinapäälliköt Qvist ja Hanelles seurasivat kahakkaa Toivakan talon takaa.Ruismäki, 1987, s. 387 Hyökkäyksessä haavoittui yksi venäläinen, joka löydettiin myöhemmin kuolleena.Alanen, 1980, s. 112 Lisäksi Blomstedtin mukaan yksi upseeri saattoi jäädä talonpoikien vangiksi.Blomstedt, s. 12–13 Kun hyökkäys päättyi, leipävarasto piilotettiin Harjan talon aittaan.
Pian jälkikuormaston ryöstön jälkeen Harjankylään saapui 15 kasakkaa, jotka olivat matkalla pohjoisesta kohti Karviaa. He ratsastivat ryöstöpaikan ohi, sillä ryöstö onnistuttiin salaamaan, vaikka juhlinta ja viinanjuonti olivat käynnissä. Kasakoiden perässä tuli Ilmajoelle noin 300–400 seinäjokisen ja ilmajokisen miehen joukko Tuomas Upan johdolla. He kuulivat onnistuneesta ryöstöstä, ja suurin osa joukosta palasi kotiin, mutta pieni osa miehistä jatkoi Kauhajoelle.
Pääkuormasto, joka oli päässyt rauhassa Kauhajoen ohi, kääntyi kuitenkin Karijoella takaisin. On arveltu, että Karijoella oli joukko talonpoikia odottamassa kuormastoa, ja venäläiset luulivat heitä Teuvan ja Närpiön kautta alueelle tunkeutuneiksi sotilaiksi ja kääntyivät siksi takaisin.Alanen, 1948 s. 655 Kun kuormaston kuultiin kääntyneen takaisin, joukko miehiä lähti Kauhajoelta sitä vastaan. Joukko katkaisi tien Kauhajoen kirkonkylän ja Päntäneen kylän välillä tuhoamalla Parjakannevalla sijainneen sillan.
Kuormasto saapui keskiyön aikoihin Parjakannevalle, missä talonpojat odottivat korpraali Åkermanin johdolla. Talonpojat kuitenkin pakenivat lyhyen laukaustenvaihdon jälkeen, ja kun silta oli korjattu, venäläiskuormasto pääsi jatkamaan matkaa kohti Karviaa. Sitä kohtasi uusi ryöstöyritys paikassa, jossa tie ylitti Kauhajoen. Vastassa oli aseistautunut pohjalaisjoukko, joka oli tuhonnut joen ylittävän sillan. Puhjenneessa taistelussa kuoli yksi suomalainen talonpoika ja venäläisupseeri, ja talonpojat hajaantuivat. Venäläiset korjasivat sillan ja kevensivät kuormastoa sytyttämällä osan siitä tuleen. Tämän jälkeen kuormasto lähti etenemään kohti Nummijärveä ja Karviaa. Nummijärvellä kuormaston kimppuun hyökkäsi jälleen talonpoikaisjoukko, tällä kertaa Inbergin johdolla. Ryöstö epäonnistui, huonosti aseistetut ja johdetut talonpojat lähtivät kotiin, ja kuormasto pääsi lopulta Karviaan. Tosin Karviassakin se yritettiin vielä ryöstää, mutta tuloksetta. Sinne oli kokoontunut miehiä ehkä jopa Parkanosta, Isojoelta ja Honkajoelta. Kahakassa kuoli ainakin kaksi suomalaista.Alanen, 1948, s. 655–656
Von Otterin osastosta Isostakyröstä lähteneet kymmenet sotilaat sekä heihin liittyneet talonpojat eivät ehtineet ajoissa Kauhajoelle. Joukon vahvuus oli Blomstedtin mukaan 25–100 miestäBlomstedt, s. 16, ja sitä johti kapteeni Uggla. Ugglan joukot saivat vangittua ainoastaan viisi venäläistä sotilasta, jotka olivat paenneet jälkikuormaston ryöstössä ja harhailleet Nummijärven alueella. Vangitsemisen yhteydessä ammuttiin lisäksi kolme sotilasta ja yksi upseeri. Uggla jätti haavoittuneen virolaissyntyisen vangin Kurikan kellotapuliin, josta kurikkalaiset veivät hänet pois ja hoivasivat kuntoon. Perimätiedon mukaan Kurikka säästyi myöhemmin venäläisten kostolta tämän ansiosta.
Seuraukset Murhayö Epäonnistuneen ryöstöyrityksen jälkeen 40 kenraali Vasili Orlov-Denisovin kasakkaa tuli rankaisemaan Harjankylän ja Kauhajoen kirkonkylän asukkaita. Kasakat olivat jo 8. heinäkuuta polttaneet Kaappo Antinpoika Nummijärven torpan Nummikoskella, ja 10. heinäkuuta he murhasivat torppari Kalle Mikonpojan. Maanantain 11. heinäkuuta vastainen yö on nimetty murhayöksi. Silloin kasakat ratsastivat Kauhajoen kirkonkylään, missä ryhmä jakaantui. Toinen ryhmä hyökkäsi kapinapäällikkö Inbergin isännöimälle Ala-Knuuttilan tilalle.
pienoiskuva|230px|Kenraali Vasili Orlov-Denisov. Kasakat olivat vanginneet Inbergin rengin ja saaneet häneltä tietoonsa Inbergin osallisuuden kapinaan. Inberg oli piiloutunut jo 9. heinäkuuta perheensä kanssa metsään, mutta he palasivat takaisin jo samana iltana, koska kapteeni Uggla oli kertonut, etteivät kasakat tulisi vähään aikaan Kauhajoelle.
Kasakkojen saapuessa Ala-Knuuttilaan asukkaat olivat nukkumassa. Ensimmäisenä surmansa sai Inbergin renki, joka oli herännyt katsomaan, keitä tilalle oli saapunut. Inbergin kasakat löivät keihäillä ja miekoilla tajuttomaksi, ja emännältä revittiin vaatteet yltä, minkä jälkeen hänet hakattiin tainnoksiin ja jätettiin ulos. Sen jälkeen kasakat vangitsivat Inbergin isän ja kolme renkiä. Yksi renki hakattiin puolikuoliaaksi. Jonkin ajan päästä Inberg ja hänen vaimonsa tulivat tajuihinsa. Vaimo sitoi Inbergin pahimmat haavat, minkä jälkeen isäntä kannettiin turvaan viljapeltoon. Hän sai kuitenkin surmansa, ilmeisesti siksi että kasakoiden hevoset tallasivat hänet. Vaimo puolestaan pääsi pakenemaan. Tilan päärakennuksen kasakat tuhosivat ja ryöstivät. Vangit vietiin Lapväärttiin, josta ainoastaan kaksi palasi takaisin.Ruismäki, 1987, s. 389–390