Suomen ja Saksan sotilasyhteistyö 1940–1941

Suomen ja Saksan sotilasyhteistyö 1940–1941 käsittelee välirauhan aikaista maiden sotilaallista yhteistyötä ja toimenpiteitä talvisodan lopusta jatkosodan syttymiseen.

Talvisota päättyi Moskovan rauhaan maaliskuussa 1940. Adolf Hitlerin johtama Saksa halusi Suomen mukaan suunnittelemaansa suurhyökkäykseen Neuvostoliittoon, mikä ei kuitenkaan sopimuksetta ollut mahdollista. Suomi torjui Saksan tarjoaman liittosopimuksen.Mannerheim 1952, s. 310 Saksan aloitteesta maiden välille syntyi kuitenkin sotilaallisen yhteistyön linja, joka alkoi 1940 loppukesästä neuvotteluilla ja tietojenvaihdolla. Saksan valmistautui Neuvostoliittoon suuntautuvaa hyökkäystä varten, mutta Suomi lähtisi sotaan vain, mikäli Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen.

Kiristynyt maailmanpoliittinen tilanne, taloudelliset ja maanpuolustukselliset tarpeet sekä toiveet revanssista Neuvostoliiton suhteen Saksan aseiden avulla saivat Suomen tukeutumaan Saksaan ja sopimaan aseveljeydestä. Maat tiivistivät taloudellista ja sotilaallista yhteistyötään, ja Suomi salli Saksan joukkoja maaperälleen puolustustaan tiivistämään. Toukokuuhun 1941 mennessä suomalaisilla oli varmuus osallisuudestaan tulevaan sotaan suurvaltojen välillä, ja Suomen johto piti Saksaa ylivoimaisena Neuvostoliittoa vastaan.

Kun Saksa hyökkäsi 22. kesäkuuta 1941 Neuvostoliittoon, Suomi ilmoitti olevansa puolueeton. Saksa kuitenkin käytti Suomen aluetta sotatoimiin, ja Neuvostoliitto aloitti sotatoimet Suomea vastaan, kun Saksan hyökkäyksen alkamisesta oli kulunut muutama tunti. Kun Neuvostoliiton hyökkäykset jatkuivat, 25. kesäkuuta eduskunnassa hyväksyttiin päätöslauselma, jonka mukaan Suomi oli jälleen sodassa Neuvostoliiton kanssa.

Taustaa

Tilanne talvisodan jälkeen Talvisodan jälkeen maiden välit olivat viileät, sillä Saksa oli Suomen pettymykseksi ollut sodan aikana tiukan puolueeton. Suomi pyrki suuntautumaan länsivaltoihin, mutta Saksan vallattua Tanskan ja Norjan Suomi jäi maantieteellisesti sekä ulko- ja talouspoliittisesti puristuksiin Saksan ja Neuvostoliiton väliin. Yhteistyötä Ruotsin kanssa pidettiin mielekkäänä, mutta toisaalta Ruotsi ei ollut sotilaallisesti tarpeeksi vahva uhatakseen Neuvostoliittoa, ja myös Ruotsi harjoitti myöntyvyyspolitiikkaa Saksaa kohtaan.Vares 2025, s. 53 Kesällä 1940 Neuvostoliiton painostaessa Suomea näytti ainoana vaihtoehtona olevan Saksa, jonka sotamenestys toisaalta myös houkutti ja herätti toiveita Moskovan rauhansopimuksen kumoamisesta yhteistyön ja Saksan aseiden avulla.

Saksan päätös hyökkäyksestä Neuvostoliittoon

Adolf Hitler aloitti Neuvostoliittoa vastaan kohdistuvan sodan valmistelut heinäkuun viimeisinä päivinä 1940 salaisessa Saksan korkeimman sotilasjohdon kokouksessa. Suunnittelu alkoi välittömästi operaationimellä Aufbau Ost, joka annettiin elokuussa. Marraskuussa Hitler antoi ohjeen numero 18, jonka mukaan idän hyökkäyksen suunnitelmia tuli jatkaa oli poliittisten neuvottelujen tulos mikä tahansa. 18. joulukuuta annettiin ohje numero 21, jossa määriteltiin operaatio Barbarossa ja sen strategiset tavoitteet.

Suomi oli mukana saksalaisten suunnitelmissa jo heinäkuussa 1940.Korhonen 1961, s. 61–62 Hitlerin päätös sotaretkestä Neuvostoliittoa vastaan vaikutti välittömästi Saksan politiikkaan Suomen suhteen. Hitler antoi elokuun alkupuolella suostumuksensa tanskalaisen Madsenin ja Suomen hallituksen sopimaan asekauppaan. Asekauppias Wilhelm Hilbert oli matkustanut jo sitä ennen 3. elokuuta Berliiniin mukanaan lista suomalaisten toivomista aseista ja tarvikkeista. Hitler kutsui 14. elokuuta luokseen valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin ja everstiluutnantti Joseph Veltjensin ja ilmoitti heille, että Suomelle oli annettava pikaista apua ja suuria toimituksia. Veltjensin oli matkustettava Suomeen ja neuvoteltava sotamarsalkka Mannerheimin kanssa ja hankittava luettelo siitä, mitä Suomi todella tarvitsee. Veltjensin oli samalla hankittava oikeus rajoitettujen saksalaisten joukkojen kuljettamiseen Suomeen alueen läpi Pohjois-Norjaan.Seppälä 1994, s. 143

Kauttakulkusopimus

Seuraava käänne suhteissa oli everstiluutnantti Joseph Veltjensin vierailu Suomeen 17. elokuuta. Veltjens oli valtakunnanmarsalkka Hermann Göringin luottomies. Veltjensin käymät neuvottelut pidettiin tarkkaan salassa, mutta myöhemmin on osoitettu, että hän tapasi ainakin Mannerheimin ja presidentti Risto Rytin. Neuvotteluissa sovittiin, että Saksa toimittaisi Veltjensin oman yhtiön ja erään ruotsalaisen yhtiön välityksellä runsaasti sotatarvikkeita Suomelle Saksan sotasaalisvarastoista. Käynnin päätarkoitus oli kuitenkin toinen: Veltjens ehdotti, että Saksa saisi kuljettaa ilmavoimien joukkoja ja materiaalia Pohjois-Suomen läpi. Molempien maiden suhteet Neuvostoliittoon olivat kiristymässä ja Neuvostoliitto ei tehnyt asiasta suurta kysymystä. Solmittu kauttakulkusopimus pysyi salassa, kunnes 21. syyskuuta ensimmäiset saksalaiset alukset ilmestyivät Suomen rannikolle. Sopimus otettiin kuitenkin kansan parissa pääasiallisesti myönteisesti vastaan.Zetterberg, Seppo & Siiriäinen, Ari: Suomen historian pikkujättiläinen, s. 712–718. Porvoo: WSOY, 1987. Lokakuun 1. päivänä Veltjensin kanssa solmittiin asehankintasopimus, joka sisälsi muun muassa 53 kenttätykkiä ja 28 ilmatorjuntatykkiä.

Ilmavoimien yhteistyö Koelentotoiminta ja lainakoneet Ilmeisesti samoissa neuvotteluissa Suomi lupautui lainaamaan saksalaisille Suomen ilmavoimien liittoutuneiden käyttämiä lentokonetyyppejä koelentoja ja tutustumista varten. Ensisijainen oli brittivalmisteinen Bristol Blenheim -pommittaja. Yksi Suomen ilmavoimien Blenheim IV lennettiin Saksaan syyskuun lopussa ja palautettiin joulukuussa. Mukana oli testejä varten myös brittiläisvalmisteista lentosuunnistuslaitteistoa ja Wimperis-pommitustähtäin. Koelentotoiminta jatkui: Blenheimin Luftwaffen koelentokeskuksesta Rechlinistä Suomeen lentänyt Flugkapitän Heinz Beauvais koelensi samalla matkalla Suomen ilmavoimien neuvostovalmisteisen Polikarpov I-153 -hävittäjän Malmilla. Lisäksi jossain vaiheessa välirauhan aikana maassa vieraili saksalaisseurue erityisesti neuvostokonemalleihin tutustumassa. Huhtikuussa 1941 Saksaan lainattiin Polikarpov I-16 -hävittäjä ja toukokuussa Iljušin Il-3M -pommikone. Kesäkuussa operaatio Barbarossan aloituspäivänä yksi Suomen Ilmavoimien Brewster-hävittäjä oli valmiiksi osiin purettuna ja laatikoihin pakattuna odottamassa laivausta Saksaan.Valtonen 1997, s. 16–17, 35

Saksan sotilaskoneet Suomen ilmatilassa Syksyllä 1940 saksalaiset Norjan Banakista, ja myöhemmin Kirkkoniemestä operoivat lentokoneet tekivät tiedustelulentoja Neuvostoliiton alueelle Suomen ilmatilan kautta. Lennot suoritettiin 27. syyskuuta – 29. marraskuuta vuonna 1940 päätehtävänä oli kuvata teitä ja Muurmannin rataa. Lennot tehtiin Dornier Do 17 -koneilla, joita oli myöhemmin myös Suomen ilmavoimilla. Huhtikuussa 1941 tiedustelulennot Neuvostoliittoon Suomen alueen kautta aloitettiin uudelleen, usealta eri kentältä.Valtonen 1997, s. 26–30

Vuoden vaihteessa 1940–1941 Luftwaffen Ilmaviestipataljoona 100 testasi X-pommitussuunnistusjärjestelmää () ja sen laskentalaitetta () pitkänmatkanlennoilla Keski-Euroopasta muun muassa Pohjois-Suomeen. Lennot tehtiin 7 000 metrin korkeudessa ilman välilaskuja. Koneet oli varustettu siviilitunnuksin ja maalattu harmaiksi.

Suomalainen SS-pataljoona

Helmikuussa 1941 Saksassa suunniteltiin aluksi 750 vapaaehtoisen suomalaisen, myöhemmin 1 500 miehen koulutusjoukon perustamista. Suomen hallituksen kantaa tiedusteltiin maaliskuussa, ja vastaus oli myöntävä. Asia hoidettiin Saksan sotilastiedustelu Abwehrin ja Valtiollisen poliisin kautta. Peiteorganisaatioksi perustettiin yksityinen värväyskomitea. Koulutusosasto sijoitettiin SS-pataljoonaksi ja nimettiin Wiking-SS:ksi, vaikka alun perin ja sopimuksen mukaan sen piti liittyä Wermachtin riveihin. Suomalaiset yrittivät asettaa joukon käytölle aluksi ehtoja, mutta näistä luovuttiin, ja huhtikuun puoleenväliin mennessä ainoastaan toivottiin joukkoja Suomeen, mikäli maa joutuisi sotaan yksinään.Korhonen 1961, s. 232–235 Koottu 1 200:n miehen vapaaehtoispataljoona kuljetettiin toukokuussa viidessä erässä salaa Saksaan.Jokipii 1991, s. 143–159

Neuvottelut ja tiedustelumatkat Talvelan ja Heinrichsin Saksan-matkat Eversti Horst Rössing, Saksan sotilasasiamies Helsingissä pyysi lokakuussa tietoja Suomen puolustusvalmiudesta ja erityisesti Pohjois-Suomen sotilaallisista laitteista ja maastosta. Rytin, Mannerheimin ja Heinrichsin pitämän neuvottelun jälkeen pyyntöön suostuttiin.Tapola, s. 103–104, 106, 108–110

Kenraali Paavo Talvela matkusti Mannerheimin lähettämänä neljä kertaa Saksaan syksyn 1940 aikana. Ensimmäisellä kerralla hän neuvotteli saksalaisten läpikulusta Suomen alueella. Myöhemmin Talvela selvitti saksalaisten asennetta Suomen ja Ruotsin valtioliittoon. Tärkeä selvitettävä asia oli myös avun saaminen Saksasta, jos Neuvostoliitto hyökkäisi Suomeen.

Neljännen kerran Talvela vieraili Saksassa joulukuussa. Tuolloin häneltä kysyttiin tarkkoja tietoja Suomen liikekannallepanosuunnitelmista. Tiedot Suomen liikekannallepanosta lähti viemään Saksaan pääesikunnan päällikkö Erik Heinrichs, joka tapasi OKH:n esikuntapäällikkö Halderin Berliinissä 30. tammikuuta. Heinrichs sai vastavuoroisesti tietoja tulevasta idänhyökkäyksestä, joskaan ei operaation nimeä tai toteutushetkeä. Heinrichsin palattua salainen tieto kerrottiin vain sotakabinetin jäsenille, joiden päätöksentekoon se vaikutti helmikuun alusta lähtien.Jokipii 1991, s. 144 Franz Halder esitteli Heinrichsilta saamansa tiedot, joita olivat liikekannallepanon kestoaika, puolustusvoimien vahvuus ja suomalaisten tarvitsema tuki, Hitlerille 3. helmikuuta 1941.Seppälä 1994, s. 149

Saksalaisvierailut Suomessa Helmi–maaliskuussa 1941 Suomessa vierailivat tiedustelutehtävissä Saksan Norjan armeijan esikunnan esikuntapäällikkö Erich Buschenhagen ja Luftwaffen päämajoitusmestari Hans-Georg von Seidel.Vuorenmaa 1991, s. 109–110 Buschenhagen kävi Helsingissä sekä kiertomatkalla Pohjois-Suomessa. Erityisen tärkeä aihe oli Petsamon tiedustelu miehitysoperaation suunnittelua varten. Mukana oli laivostoasiamies Bonin tiedustelemassa Liinahamarin satamaa. Buschenhagenin kanssa neuvottelivat Erik Heinrichs, Aksel Airo ja Kustaa Tapola.

Keväällä Suomessa vieraili delegaatio aseasiantuntijoita, jotka tutustuivat erityisesti suomalaisilla olleisiin neuvostoliittolaisvalmisteisiin aseisiin.

Maalis–huhtikuussa saksalaiset suorittivat suomalaisten avustuksella järjestelmällistä tiedustelua Pohjois-Suomen alueella tulevaa hyökkäysoperaatiota varten. Joskus saksalaisupseerit liikkuivat jopa suomalaisunivormuissa. Vuoristoarmeijakunnan komentaja Eduard Dietl teki tiedustelumatkan Petsamoon, siviilipukuisena, suomalaisupseerien opastamana. Saksan 2. vuoristodivisioonan komentaja Ernst Schlemmer vieraili Petsamossa useita kertoja keväällä, huhtikuussa parinkymmenen saksalaisupseerin seurueessa. Saksan Sicherheitsdienst järjesti seurueelle luvat Suomen Valtiolliselta poliisilta, julkisesti joukko esiintyi siviilimatkailijoina. Kaksi saksalaisupseeria asetettiin Petsamoon suomalaiseen rajakomppaniaan tiedustelutehtäviin. Toukokuussa saksalaisupseerien tiedustelukäynnit Petsamossa tiivistyivät lähes päivittäisiksi. Miehitysoperaatiota varten kuljetettiin Suomen puolelle valmiiksi rakennusmateriaaleja. Kuljetukset naamioitiin siviilikuljetuksiksi.

Kesäkuun alussa kolme Luftwaffen upseeria lensi Lufthansan erikoiskoneella siviilipukeissa Suomeen tutkimaan lentokenttiä saksalaisille Junkers Ju 88 -pommittajille. Tehtävänä oli löytää vähintään yksi toiminta- ja yksi varalaskukenttä, pommilastien hätäpudotusalue ja selvittää suurten tuhannen kilon BM 1000 -pommien varastointitapa. Upseerit kiersivät kenttiä suomalaisella siviilikoneella. Päätökseksi tuli, että Malmi on työkenttä ja Utti varakenttä. Suomen ilmavoimien johdon kanssa sovittiin pommilastien hätäpudotuspaikaksi Hanko.

Tiedustelu rajatoiveista