ELF-radiotaajuusalue (ELF < , , äärimmäisen pitkät aallot) on Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) termi radiotaajuusalueelle 0,03–300 Hz:ä (aallonpituus 10 000–10 000 000 km). ELF-taajuusalue sisältää alialueen SLF (30-300 Hz:ä).

ITU:n määritys Nro, Taajuus, Aallonpituus Lyhenne, Nimi, Metrinimi, M.lyh. Ali-alueet Sovellutukset -1, 0.03-0.3 Hz, 1 000–10 000 Mm ELF, Extremely low frequency —, —, Gigametric waves, (B.Gm)   0, 0.3-3 Hz, 100–1 000 Mm —, —, Hectomegametric waves, (B.hMm)   1, 3-30 Hz, 10-100 Mm —,—,Decamegametric, (B.daMm) Sukellusveneen kanssa viestintä 2, 30-300 Hz, 1-10 Mm SLF, Super low frequency, Megametric, (—) Sukellusve

3–3 000 kHz:n alue on Ilmakehän tutkimuksessa saatettu määritellä 'ELF-alueeksi'. Tällöin kyse ei luonnollisestikkaan ole ITU:n määritelmästä, eikä kiinnostus taida kohdistua radiolähetyksiin (radioaallot), vaan kyseisen alueen sähkömagneettiseen säteilyyn yleisesti. Alue kattaisi myös ITU:n määrittelemän 300-3 000 Hz:n ULF-taajuusalueen (aallonpituusalue 100-10 000 km). ITU:n määritelmä ei kuitenkaan ulotu 3 000 kHz:iin asti, vaan ITU:lla juurikin on alueelle 300 – 3 000 Hz itsenäinen määrittely; ULF-taajuusalue.

pienoiskuva|ITU:n määrittelemät radiotaajuusalueet

ELF-radiotaajuusalueen sähkömagneettisia aaltoja syntyy myös luonnostaan; kaikki kappaleet, joiden lämpötila on absoluuttisen nollapisteen yläpuolella, lähettävät sähkömagneettista säteilyä myös ELF-radiotaajuusalueella. Erityisesti ELF-taajuisia sähkömagneettisia aaltoja syntyy salamaniskuista ja maankamaran luonnollisista häiriöistä. Myös sähkölinjat tuottavat ELF-taajuista (50 Hz) sähkömagneettista säteilyä. ELF-aallot voivat edetä pinta-aaltoina kymmeniätuhansia kilometrejä. ELF-radioaaltojen voidaan katsoa olevan aliradiotaajuuksia (), myös silloin milloin niiden katsotaan kattavan taajuudet 3 000 Hz:iin asti. Kuitenkin alle 100 Hz:n radioaaltoja on juurikin käytetty viestimiseen maista sukellusveneille.

Hyödyntäminen ELF-taajuusalueen radioaallot on ITU:n luokituksessa varattu sukellusvenekäyttöön; ELF-radioaalloilla on hyvä tunkeutuvuus meriveteen. ELF-lähetysasemia on tiettävästi rakennettu vain Yhdysvalloissa, Venäjällä, Kiinassa ja Intiassa (VLF-taajuusalueella). Yhdysvaltojen kaksi ELF-radioasemaa (antennit; 22 km ja 44 km) on purettu vuonna 2004. Pitkästä aallonpituudesta (10 000–100 000 km;) johtuen tiedonsiirto on erittäin hidasta (1 merkki / 30 s.). Lähettimet vaativat myös paljon tehoa, ja kilometriluokan lähetysantennit. Yhdysvallat käyttikin viestinnässä vain kolmikirjaimisia lyhenteitä. Yksi tapa käyttää taajuusaluetta, on lähettää sukellusveneelle pyyntö nousta pintaan muun viestiyhteyden ottamiseksi. Sukellusveneiden viestintä ei kuitenkaan ole ELF-radioyhteyden varassa, vaan pinnan allakin ne voivat hyödyntää radiopoijuja tai viestiä äänisignaaleiden avulla. ELF-signaalit läpäisevät paksunkin jään, joten ne ovat käyttökelpoisia erityisesti Pohjoisnapa-alueella, jossa radiopoijua ei voida käyttää.

Sotilaskäyttö Sotilaallisiin tarkoituksiin ELF-alueen taajuuksilla on kaksi etua: ne tunkeutuvat kohtuullisesti veteen ja toiseksi ydin­räjähdykset ilmakehässä eivät häiritse kyseessä olevia yhteyksiä. Näistä syistä ne sopivat erittäin hyvin strategisten ydinsukellusveneiden yhteysvälineiksi. Ongelmia ovat pieni tiedonsiirtokapasiteetti ja suuret antennit.

Lähteet

Aiheesta muualla

Luokka:Radioaallot Luokka:Radiotaajuusalueet