Walter Ulbricht

Walter Ernst Paul Ulbricht (30. kesäkuuta 1893 – 1. elokuuta 1973) oli saksalainen kommunistipoliitikko. Hän oli Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen (SED) pää- ja ensimmäinen sihteeri (1950–1971) ja Saksan demokraattisen tasavallan valtionpäämies (1960–1973).

Varhaiset vaiheet

Ulbricht syntyi Leipzigissa. Hänen molemmat vanhempansa toimivat Saksan sosiaalidemokraattisessa puolueessa (SPD). Hän kävi kansakoulun ja opiskeli puusepäksi. Myöhemmin hän palveli ensimmäisessä maailmansodassa vuosina 1915–1918 Puolan ja Serbian rintamilla ja länsirintamalla.

Poliittinen toiminta

Ulbricht liittyi SPD:hen vuonna 1912, mutta vuoden 1918 lopulla siirtyi perustamaan Saksan kommunistista puoluetta Leipzigissa. Ulbricht kävi Kommunistisen internationaalin Kansainvälisen Lenin-koulun Neuvostoliitossa 1924–1925. Hän oli edustajana Saksin maapäivillä 1928–1933. Vuonna 1932 Komintern käski Saksan kommunistien tehdä yhteistyötä kansallissosialistien kanssa taistellakseen sosiaalidemokraatteja vastaan. Ulbrichtin väitetään tavanneen Joseph Goebbelsin ja heidän väitetään suunnitelleen yhteisiä sosiaalidemokraattien vastaisia kampanjoita. Kansallissosialistien muodostettua hallituksen 1933 ja kiellettyä myös kommunistipuolueen Ulbricht siirtyi maanpakoon Ranskaan, josta edelleen Neuvostoliittoon 1938.

Ollessaan maanpaossa Neuvostoliitossa Ulbricht ei saavuttanut neuvostojohdon kunnioitusta, vaan mm. Lavrenti Berija piti häntä "lurjuksena", joka eteni urallaan ilmiantamalla vastustajiaan. Häntä pidettiin byrokraattisena johtajana, jolle kaikki, mikä tuli Josif Stalinilta, oli ehdoton käsky. Ulbricht säilytti kuitenkin henkensä Stalinin vainoissa 1930-luvulla.

Toisen maailmansodan aikana operaatio Barbarossan käynnistyttyä Ulbrichtin tehtävänä oli "valistaa" Saksan kansalaisia kansallissosialismin kauhuista. Hänen vastuullaan oli Radio Moskovan saksankielisten lähetysten suunnittelu ja toteutus. Ulbricht johti myös saksalaisten sotavankien uudelleenkoulutusohjelmaa.

Sodan jälkeen 1945 Ulbricht palasi jäljelle jääneiden saksalaiskommunistien mukana Saksaan Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeille. Vuonna 1946 he liittivät väkisin miehitysvyöhykkeiden (paitsi Itä-Berliinin) sosiaalidemokraattiset järjestöt kommunistisiin, ja näin syntyi Saksan sosialistinen yhtenäisyyspuolue, josta tuli Saksan demokraattista tasavaltaa (Itä-Saksa) yksinvaltaisesti hallinnut kommunistipuolue.

Itä-Saksan johtaja Itä-Saksan varapääministerinä toiminut Ulbricht neuvotteli 2. tammikuuta 1950 Moskovassa Neuvostoliiton kanssa. Ulbricht tuli Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen ja koko maan poliittiseksi johtajaksi eli pääsihteeriksi 1950 (nimikkeenä ensimmäinen sihteeri vuodesta 1953). Itä-Saksan muodollisen valtionpäämiehen, presidentti Wilhelm Pieckin kuoltua 1960 Ulbrichtista tuli hänen seuraajansa, mutta valtioneuvoston puheenjohtajan asemassa.

Stalinin kuoleman ja Itä-Saksan kansannousun seurauksena Ulbrichtin asema SED:n johdossa joutui uhatuksi. Sekä Neuvostoliiton uusi johto että Itä-Saksan kansalaiset vaativat hänen tiukkaan stalinistiseen linjaansa muutosta. Ulbricht säilytti asemansa ottamalla uuden kurssin ja saavuttamalla uudelleen Neuvostoliiton luottamuksen. Matkustusrajoituksia Länsi-Saksaan helpotettiin, kirkollisen elämän tukahduttamisesta tingittiin ja maatalouden kollektivisointi keskeytettiin väliaikaisesti. Tärkeintä kuitenkin oli, että työkiintiöt palautettiin takaisin tasolle, jolla ne olivat olleet ennen mielenosoitukset laukaissutta kymmenen prosentin nostoa.Hoyer s. 169–181.

SED:n viidennessä puoluekokouksessa vuonna 1958 Ulbricht ilmoitti Itä-Saksan talouden kehittämisen tavoitteeksi, että sen sosialistisen järjestelmän ylivoimaisuus verrattuna Länsi-Saksan imperialistisiin voimiin osoitetaan muutamassa vuodessa. Tuolloin Itä-Saksan bruttokansantuote oli 30 prosenttia Länsi-Saksaa jäljessä. Kunnianhimoiseen tavoitteeseen pyrittiin seuraavan seitsenvuotissuunnitelman kuluessa, mutta sen saavuttamista haittasi asiantuntijoiden ja ammattilaisten jatkuva muuttovirta Itä-Berliinin kautta länteen.Hoyer s. 208–211.

Ulbrichtin johdolla rakennettiin 13. elokuuta 1961 alkaen Berliinin muuri. Vielä 15. kesäkuuta Ulbricht oli vakuuttanut Neues Deutschlandin sivuilla: "saks. Niemand hat die Absicht, eine Mauer zu errichten" (suom. kenelläkään ei ole aikomustakaan pystyttää muuria').

Itä-Saksan talouden edistymisestä huolimatta Länsi-Saksan etumatka kasvoi 1960-luvulla. Vuoden 1967 puoluekokouksessa Ulbricht myönsi asian suoraan. Hänen keinonsa taloustilanteen parantamiseksi olivat panostaminen kemialliseeen teollisuuteen, koneteollisuuteen ja automaatioon, mutta asetetut suunnitelmatavoitteet eivät toteutuneet.Kujala s. 236.

Ulbricht lähetti 1968 Itä-Saksan armeijan joukkoja neuvostoarmeijan tapaan Tšekkoslovakiaan kukistamaan Prahan kevättä.

Talvi 1970 oli poikkeuksellisen kylmä, ja lämmitysenergiasta oli pulaa. Kulutustavaroiden ja elintarvikkeiden niukkuus koetteli väestöä. Kauppatase oli negatiivinen, ja velka Länsi-Saksalle oli lyhyessä ajassa kaksinkertaistunut. Ulbrichtin talouspolitiikka sekä hänen itsevaltaisuutensa ja itsepäisyytensä vieroittivat vähitellen muun puoluejohdon johtajastaan. Ratkaisevaksi muodostui välirikko Erich Honeckerin kanssa, koska Honecker oli asiasta yhteydessä Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriin Leonid Brežneviin.Kujala s. 237–240.

Ulbricht oli alusta saakka ajanut Neuvostoliiton tavoitteista poikkeavaa linjaa suhteessa Länsi-Saksaan. Hänen päämääränään oli Saksojen lähentyminen konfederaation puitteissa, kun taas Brežnevin mielestä Neuvostoliiton oli ennen muita Itä-Euroopan maita normalisoitava suhteensa Länsi-Saksaan. Itä-Saksan ei pitänyt sooloilullaan häiritä käynnissä olleita neuvotteluita. Brežnev kielsi toistaiseksi Itä-Saksan neuvotteluyritykset Länsi-Saksan kanssa.Kujala s. 230–233.

Koska Ulbricht ei juuri halunnut tehdä poliittisia kompromisseja, hänet syrjäytettiin puoluejohtajan paikalta 1971. Tammikuussa 1971 SED:n politbyroon jäsenten enemmistö vaati kirjeessään Neuvostoliiton kommunistiselle puolueelle Ulbrichtin eroa. SED:n keskuskomitea hyväksyi 3. toukokuuta 1971 Ulbrichtin eronpyynnön ja hänen ehdotuksensa valita seuraajaksi Erich Honecker. Ulbricht valittiin SED:n kunniapuheenjohtajaksi. Seuraajaksi tullut Erich Honecker suhtautuikin myötämielisesti Länsi-Berliinin asemaan vaikuttaneeseen neljän vallan sopimukseen. Ulbricht kuitenkin toimi valtionpäämiehenä kuolemaansa 1973 saakka.

Ulbricht propagandassa Valtion omistama elokuvayhtiö DEFA teki vuonna 1953 Ulbrichtin elämästä 74 minuutin mittaisen dokumenttielokuvan nimellä Baumeister des Sozialismus Walter Ulbricht.

Muisto Walter Ulbricht haudattiin 17. syyskuuta 1973 tuhkattuna Friedrichsfelden hautausmaalla sijaitsevalle Sosialistien muistomerkille.Hoyer s. 332.

Lähteet

Kirjallisuutta Frank, Mario: Walter Ulbricht. Eine Deutsche Biographie.. Berliini 2001.

Aiheesta muualla

Luokka:Saksan demokraattisen tasavallan valtionpäämiehet Luokka:Saksan sosialistisen yhtenäisyyspuolueen pääsihteerit Luokka:Kominternissa vaikuttaneet henkilöt Luokka:Vuonna 1893 syntyneet Luokka:Vuonna 1973 kuolleet