thumb|180px|Kenraalimajuri John J. Pershing vuonna 1917. Bud Bagsakin taistelu käytiin islaminuskoisten filippiiniläisten morojen ja yhdysvaltalais-filippiiniläisten joukkojen välillä Jolon saarella Filippiineillä 11.–15. kesäkuuta 1913.
Taustoja Vaikka virallisesti rauha filippiiniläisten ja yhdysvaltalaisten miehittäjien välillä oli solmittu jo vuonna 1902, aloittivat filippiiniläiset muslimit välittömästi oman kapinansa heti rauhanteon jälkeen. Moro-kapinaa pidetään Filippiinien ja Yhdysvaltain sodan toisena vaiheena, jossa käytiin useampia Bud Bagsakin kaltaisia taisteluita. Morot olivat tottuneet sissisodankäyntiin jo vastustaessaan yhdysvaltalaisia edeltäneitä espanjalaisia miehittäjiä.
Bud Dajon verilöyly Filippiinien ja Yhdysvaltain sodan toisen vaiheen välikohtauksista suurin ja samalla pahamaineisin oli vuonna 1906 käyty Bud Dajon ensimmäinen taistelu, jossa eversti J. W. Duncanin johtama amerikkalaissotilaista koostunut osasto hyökkäsi Bud Dajon sammuneen tulivuoren kraatteriin rakennettuun moro-kylään. Alkeellisesti aseistautuneet morot eivät sinnikkäästä puolustuksestaan huolimatta kyenneet vastustamaan modernein asein varustautuneita amerikkalaisia. Lisäksi vuoristotykit ja tykkivene Pampagna tulittivat kylää. Taistelun viimeinen vaihe tunnetaan Moro-kraatterin verilöylynäMoro Crater massacre. Tuolloin Duncanin johtamat sotilaat tekivät pistinhyökkäyksen kylään, jonka 800–1 000 asukkaasta vain kuusi jäi henkiin. Uhreista suuri osa oli naisia ja lapsia. Joidenkin ruumiista laskettiin yli viisikymmentä haavaa. Verilöyly oli herätti voimakasta kritiikkiä myös Yhdysvalloissa, jossa Filippiinien miehitystä oli pidetty jonkinlaisena vapautuksena edellisiltä espanjalaisilta miehittäjiltä.The Boston Globe (12.3.2006): What happened at Bud Dajo Viitattu 21.4.2009Hurley: Luku 19. The Battle of Bud Dajo Moroalueen sotilaskuvernööri kenraalimajuri Leonard Wood korvattiin prikaatinkenraali Tasker H. Blissillä, joka vältti suuria yhteenottoja tyytyen etsimään ja rankaisemaan vain sissi-iskuista välittömästi vastuullisia.
”Black Jack” Pershing Marraskuussa 1909 Blissin tilalle Moroalueen kuvernööriksi ja miehitysjoukkojen komentajaksi Mindanaoon ja Jololle tuli prikaatinkenraali John J. Pershing. Hän noudatti edeltäjänsä politiikkaa tosin etsien kokonaisvaltaisampia ja pysyvämpiä ratkaisuja. Pershing omasi aikakauteen nähden liberaalin asenteen erirotuisiin. Hän oli aiemmin toiminut afroamerikkalaisista kootun Buffalo soldier-yksikön komentajana, jonka tähden häntä seurasi pilkkanimi Nigger Jack, jonka lehdistö oli soveliaammin muuttanut Black Jackiksi."Nigger Jack" = "Nekru-Jack", "Black Jack" = "Musta-Jack"Vandiver s. 171 Blissin tavoin hän onnistui välttämään suurempia verisiä yhteenottoja parin vuoden ajan. Joulukuussa 1911 hän piiritti sinnikkäästi morojen leiriä Bud Dajon toisessa taistelussa. Morojen selvä enemmistö ja siviiliväki nälkiintyi piirityksen aikana ja antautui siksi taistelutta. Vain kourallinen sotureita jäi taistelemaan, mutta verilöylyltä oli vältytty. Onnistuneen piirityksen ansiosta saarella oli seurannut suhteellisen rauhallinen jakso ja Pershing oli voinut vähentää alueen miehitysjoukkoja.
Kesään 1913 mennessä kapinalliset vapaustaistelijat olivat jälleen aktiivisempia ja Pershingiä painostettiin suurempiin sotilaallisiin toimiin Jolon saarella. Rauhoittaakseen tilannetta Pershing oli käynyt neuvotteluja Datu Naquib AmilinDatu on arvonimi ja merkitsee johtajaa, heimopäällikköä. kanssa Jolossa, mutta kapinalliset olivat rikkoneet alustavia sopimuksia. Todennäköisesti osa heistä ei hyväksynyt amerikkalaisten kanssa tehtyä sopimusta. Pershing laivasi Jolosta koilliseen olevassa Zamboanga Cityssä kaikessa hiljaisuudessa pienen yhdysvaltalaisista koostuneen sotilasosaston ja purjehti pohjoiseen harhauttaakseen vastustajan tarkkailijoita. Avomerellä hän määräsi laivan kääntymään etelään ja näin hän rantautui Jolon saarelle, jossa hän kokosi nopeasti filippiiniläisiin tiedustelukomppanioihin kuuluneet miehitysjoukot. Kun Pershing oli käynyt aiemmin neuvottelemassa Datu Amilin kanssa, yhdysvaltalais-filippiiniläisen osaston edetessä suuri osa siviiliväestöstä oli paennut heidän edellään kohti Bagsakia. Neuvottelujen jälkeen naiset, lapset ja aseistautumattomat miehet olivat palanneet pelloille jatkaakseen kylvötöitään, mutta Pershing oli ottanut opikseen tapahtuneesta. Kerätessään joukkojaan hän antoi yksittäisille komppanioille etenemismääräyksiä, joiden tarkoitus oli estää siviilien sekä enempien kapinallisten pääsy takaisin vuorelle.
Mount Bagsak on sammunut tulivuori, jonka huipulla olevan kraatterin reuna ja alaspäin viettävä maasto tarjosi luonnon muovaaman linnoituksen. Kapinalliset morot pitivät Bagsakia keskuksenaan, jossa asuivat myös sotureiden lisäksi heidän perheensä. Myös Datto Amil oli ottanut aiemmista tapahtumista opikseen, sillä kylään oli kerätty varusteita ja elintarvikkeita pitempää piiritystä varten. Amilin käskystä vuorelle oli rakennettu lisäksi toisistaan erillään olevia cotta-linnoituksia.
Osapuolet thumb|left|300px|Lajitelma filippiiniläisten käyttämiä teräaseita. Morot
Bud Bagsakissa oli noin 500 moroa, joista osa oli naisia ja lapsia. Morojen erityispiirteenä taistelussa oli ”juramentado-juoksu”, berserkkimäinen amok-hyökkäys, jossa itsensä raivoon kiihdyttänyt yksittäinen soturi tai pieni soturiryhmä ryntäsi suin päin vastustajan kimppuun tarkoituksenaan tappaa ja aiheuttaa niin paljon tuhoa kuin mahdollista ennen omaa kuolemaansa. Espanjankielinen sana juramentado tarkoitti valaa, jota moro-soturit sovelsivat käyttöön sodassa. Juramentado-juoksusta tuli riitti, joka yhtäaikaisesti osoitti suorittajansa rohkeutta ja vanhurskautta. Muslimeina morot uskoivat varmaan taivaspaikkaan, mikäli he kuolisivat taistelussa kristittyjä miehittäjiä vastaan.Hurley: Luku "Juramentados and Amuks"
Morojen aseistus oli varsin perinteikäs, mutta primitiivinen. Mahdollisesti Jaavalta lähtöisin oleva teräase Kris tai keris oli levinnyt ympäri itä-Aasiaa ja Tyynenmeren saaria, joissa se alkuperäisväestöjen suosima. Moroilla oli kris-veitsestä oma versionsa, joka oli veistä pitempi puolimiekka. Varsinaisesti morojen oma ase on kuitenkin Barong, käyrä- ja leveäteräinen pitkä veitsi tai lyhyt miekka. Barongia kantavat mukanaan myös nykyajan moro-kapinalliset, Abu Sayyaf -separatistit. Voimakkain teräaseista oli kampilan, pitempi ja raskaampi suorateräinen miekka, jolla saattoi myös raivata viidakkoa. Teräaseiden lisäksi Moroilla oli myös keihäitä ja tylppiä lyömäaseita sekä kiviä heitettäväksi alas vuorenrinteeltä. Muutamalla saattoi olla jonkinlainen tuliase käytössään sekä alkeellisia käsikranaatteja, jotka oli valmistettu simpukankuorista ja mustasta ruudista.The Manila Times (24.1.2007): Bud Dajo
Yhdysvaltalais-filippiinit pienoiskuva|"Poikamme Filippiineillä", Krag-kiväärein aseistautuneita Yhdysvaltain armeijan sotilaita Filippiineillä 1899. Univormu ja varustus olivat pitkälle samoja kuin vuonna 1913. Yhdysvaltalais-filippiiniläiseen joukkoon kuului noin 1 200 miestä, joista suurin osa oli filippiiniläisiä värvättyjä tiedustelijoita. Joukko jakautui pieneen ratsuväkiosastoon, yhdysvaltalaisen 8. jalkaväkirykmentin M-komppaniaan, sekä 29.,40.,51. ja 52. filippiiniläisten tiedustelijoiden komppanioihin. 51. ja 52. komppania olivat koottuja pääosin värvätyistä moroista. Lisäksi mukana oli kaksi vuoristotykkipatteria.
Pääaseistus koostui norjalaisvalmisteisista Krag-Jørgensen-kivääreistä, jotka oli otettu Yhdysvaltain armeijan palvelusaseeksi vuonna 1892. Kragit olivat aikanaan tarkkoja ja tulivoimaisia vipulukkoisia kiväärejä, joiden sivusta lataavaan makasiiniin mahtui viisi patruunaa. Lähitaisteluaseina joukoilla olivat pistinveitset, jotka voitiin liittää Krag-kivääriin ja .45-kaliiperiset Colt Army -revolverit vuosimallia 1873. Yhdysvaltalaiset olivat käyttäneet .38-kaliiperista revolveria vielä vuosisadan vaihteessa Filippiineillä, mutta kevyemmän patruunan ongelmana oli ollut se, ettei se välttämättä riittänyt pysäyttämään amok-hyökkääjää. Joten saarten joukoille oli tilattu raskaampia revolvereita ja jo vanhentuneeksi määritelty vanha palvelusase näki uudestaan päivänvalon Yhdysvaltain armeijan käytössä.Kevin Dockery: Future Weapons s. 136-167
Yhdysvaltalaiset sotilaat lauloivat laulua, joka yhdisti sekä ”Flipsejä” että moroja vastaan käydyn taistelun hengen ja siihen käytetyn aseistuksen. Yhdysvaltain sisällissodan aikana suositun marssin ”Tramp, tramp, tramp” sävelmään sovitetun laulun kertosäe kuului seuraavasti:Internet archive: Full text of "American Ballads & Folk Songs" Viitattu 21.4.2009Time Magazine (Oct. 21, 1966): A New Voice in Asia Viitattu 21.4.2009
Damn, damn, damn the Filipinos! Cross-eyed kakiack ladrones! Underneath the starry flag, Civilize them with a Krag, And return us to our beloved home.
Kirotut, kirotut, kirotut filipinot! Vinosilmäiset kellanruskeat (khakinväriset) rosvot! Tähtilipun suojassa, sivistetään ne Kragilla, jotta pääsemme takaisin rakkaaseen kotiimme.
Taistelu Amerikkalaiset ja heidän mukanaan olleet olleet filippiiniläiset joukot (Philippine Scouts) saapuivat Bud Bagsakille 11. kesäkuuta yllättäen sitä puolustavat morot. Vuorella oli alun perin ollut tuhansia morojen taistelijoita ja heidän mukanaan tuomia siviilejä. Ennen taistelujen alkua oli kuitenkin saatu aikaan sopimus, jonka perusteella huomattava osa heistä oli palannut koteihinsa. Vuori eristettiin, mutta sillä vielä olleet muutama sata puolustajaa kieltäytyivät antautumasta. Pershingin joukot alkoivat edetä vuorelle, jonka rinteillä käytiin kiivaita taisteluja. Usein taistelut käytiin lähietäisyydeltä kädestä käteen. Amerikkalaisten onnistui lyödä takaisin morojen tekemät rynnäköt ja vuoren huipun alapuolella olleet morojen linnoitukset tuhottiin. 15. kesäkuuta amerikkalaisten tykit alkoivat tulittaa morojen päälinnoitusta. Tykistön tulta seurasi jalkaväen eteneminen. Sotilaat kiipesivät linnoituksen muurien yli. Linnoituksen hallinnasta käytiin jälleen kiivas taistelu, jonka amerikkalaiset lopulta voittivat.
Tappiot Yhdysvaltalais-filippiiniläinen osasto menetti taistelussa kaatuneina yhden amerikkalaisen upseerin ja 14 filippiiniläistä tiedustelijaa. Haavoittuneita oli suurin piirtein saman verran, 13–25.