Kriittinen tieteellinen realismi on tieteellisen realismin muoto, joka soveltaa kriittistä realismia tieteenfilosofiaan. Sen mukaan on olemassa ulkoinen, ihmismielestä riippumaton todellisuus, josta on mahdollista saada tietoa. Saavuttamamme tieto on epätäydellistä, mutta tiede kuitenkin lähestyy totuutta: tieteen edistymisessä on kyse tieteellisten teorioiden totuudenkaltaisuuden kasvusta.
Kriittistä tieteellistä realismia ovat kannattaneet muun muassa Karl Popper, Wilfrid Sellars, Mario Bunge, Richard Boyd, Leszek Nowak, Ilkka NiiniluotoNiiniluoto 1999, s. 10-13. ja Raimo Tuomela.
Sisältö
Niiniluodon mukaan kriittinen realismi muodostuu seuraavista teeseistä:
Ontologinen realismi: Ainakin osa todellisuudesta on ihmismielistä riippumaton. Totuuden vastaavuusteoria: Totuudessa on kyse semanttisesta suhteesta kielen ja ulkoisen todellisuuden välillä (semanttinen totuusteoria). Semanttinen kirjaimellisuus: Tieteellisillä teorioilla ja teorioiden sisältämillä entiteettejä koskevilla olemassaoloväitteillä on totuusarvo. Tämä erottaa kannan deskriptivismistä ja instrumentalismista. Aksiologinen realismi: Tieteen tavoitteena on totuus. Kriittinen tietoteoreettinen realismi: Totuus ei ole suoraan ja helposti saavutettavissa ja tunnistettavissa, ja parhaatkin teoriat voivat olla epätosia. Tiede voi kuitenkin lähestyä totuutta. Kriittinen realismi asemoi kannan naiivin realismin ja skeptisismin väliin. Totuudenkaltaisuuden kasvu: Tieteen menestystä selittää parhaiten se, että teoriat ovat lähes tosia tai tarpeeksi tosia oleellisilta osiltaan. Tiede korjaa itseään jatkuvasti ja teorioiden totuudenkaltaisuus kasvaa. Niiniluodon mukaan totuudenkaltaisuuden käsite on välttämätön osa kriittistä tieteellistä realismia.
Lähteet
Kirjallisuutta
Luokka:Realismi Luokka:Tieteenfilosofia