Petter (Pekka) Elias Ervast (26. joulukuuta 1875 Helsinki – 22. toukokuuta 1934 Helsinki) oli okkultisti ja teosofian uranuurtajia Suomessa.Pekka Ervast. 50-vuotias, Helsingin Sanomat, 24.12.1925, nro 349, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 24.12.2025 Ervast toimi Suomen Teosofisen Seuran ylisihteerinä vuosina 1907–1917 ja 1918–1919. Vuonna 1920 hän erosi seurasta ja perusti Ruusu-Ristin. Samana vuonna hän oli myös perustamassa Kansainvälisen Yhteis-vapaamuurarijärjestön Le Droit Humainin Suomen Liittoa.
Ervast yhdisti teosofiaan suomalaiskansallista mystiikkaa sekä tolstoilaisuutta.
Lapsuus ja nuoruus Petter Elias Ervastin vanhemmat olivat asessori, rautateiden tilastollisen osaston johtaja ja filosofian maisteri Petter Edvard Ervast (1841–1899) sekä Hilma Nathalia Ervast (o.s. Törnroos 1848–1884). Pekan lisäksi perheeseen syntyi vielä neljä lasta, joista eloon jäivät Gerda (s. 1877) ja Georg (s. 1881). Isän fennomaniasta huolimatta perheen kotikieli oli ruotsi.
Ervastin ihanteena oli 11–12-vuotiaasta alkaen tulla kirjailijaksi. Pekkaa opetti aluksi äiti, mutta tämän kuoleman jälkeen hän aloitti 1885 koulunkäynnin Helsingin Suomalaisessa Alkeisopistossa (Helsingin Normaalilyseo). Ervast pääsi ylioppilaaksi toukokuun 19. päivänä 1893. Syksyllä hän ilmoittautui opiskelemaan Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteelliselle osastolle, mutta jätti opinnot kesken tutustuttuaan 1894 erään ylioppilastoverinsa välityksellä teosofiaan. Ervastin mielestä ratkaisu elämän ja olemassaolon arvoituksille oli haettava muualta kuin tavallisista yliopistollisista opinnoista ja hän ryhtyi tutkimaan teosofiaa. Mela, Aimo: Pekka Ervast (1956), s. 46
Uskonnollinen valaistuminen
Ervast tutustui teosofiaan tammikuussa 1894. Hänet hyväksyttiin Skandinaviska Teosofiska Samfundetin jäseneksi 17. lokakuuta 1895. Hakemuksen hän oli tehnyt isänsä suostumuksella, koska oli alaikäinen. Käsityksen omasta tiestään Ervast sai 13. lokakuuta 1896 kokemansa uudestisyntymiskokemuksen kautta. Hän oli omaksunut Leo Tolstoin esittämän, vuorisaarnan mukaisen elämänymmärryksen, jonka mukainen elämä johdatti hänet hänen käsityksensä mukaan Kristus-kokemukseen:Ervast, Pekka: Ruusu-Ristin syntysanat Suomessa (1987), s. 70.
Asema teosofisessa liikkeessä
Ervast toimi luennoitsijana Ruotsissa 1900–1901, mutta katsoi kuitenkin paikkansa olevan Suomessa ja opiskeli huonosti hallitsemaansa suomen kieltä. Vuosikymmenen alussa hän esitelmöi ja kirjoitti työväenliikkeen tapahtumissa ja lehdissä sekä teki yhteistyötä Matti Kurikan kanssa. Ervast oli Kurikan johtaman Suomen Sosialistisen Reformipuolueen ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä eduskuntavaaleissa 1907.;
Kun Teosofisen Seuran Suomalainen Osasto vuonna 1907 perustettiin, tuli Ervastista sen ylisihteeri. Hän johti myös teosofista kirjakauppaa ja kustannusliikettä.
Ajan myötä Annie Besantin johtaman Teosofisen liikkeen ja sen suomalaisen osaston välille syntyi erimielisyyksiä. Ratkaiseviksi kiistakysymyksiksi nousivat toisaalta Krishnamurtin mahdollinen maailmanopettajuus sekä suhtautuminen ensimmäiseen maailmansotaan. Besantin johtama liike katsoi Saksan edustavan sodassa "mustia voimia", minkä perusteella oli oikein tukea ympärysvaltoja. Käsitys oli ristiriidassa Ervastin pasifistisen näkemyksen kanssa. Ervast uskoi myös maailmanopettajan tuloon mutta jätti henkilöllisyyden auki. J. R. Hannulan myöhemmän ilmoituksen mukaan kyseessä oli Ervast itse. Ervast suhtautui myötämielisesti myös Rudolf Steineriin, joka hänkin irtautui teosofisesta liikkeestä ja perusti antroposofian.
Erimielisyyksien johdosta Ervast perusti Teosofisen Seuran sisälle yksinomaan henkisiin asioihin keskittyvän Okkultisen Osaston, erotuksena yhteiskunnallisiin ja poliittisiin asioihin sekaantuneesta osasta.Tietäjä 6/1920, s. 242–243. Okkultisen Osaston ulkopuolelle jääneet jäsenet eivät kuitenkaan hyväksyneet jakoa vaan syyttivät Ervastia seuran hajottamisesta. Vastustuksen vuoksi Ervast kannattajineen irtautui Teosofisesta Seurasta ja perusti 14. marraskuuta 1920 Ruusu-Ristin. Jyväskylään rakennettiin oma temppeli, ja Helsingissä alkoi toimia Kulmakoulu, jonka säätiötä Ervast johti.
Ervastilla oli myös tavoite uudistaa vapaamuurarijärjestöä mutta hän ei saanut kannatusta ja ruusuristiläiset loosit irtautuivat yhteisvapaamuurariudesta 1925–1927.
Ervast kirjoitti 1920-luvun puoliväliin mennessä lähes 60 teosofiaa koskevaa suomen ja ruotsinkielistä teosta, minkä lisäksi hän julkaisi joukon suomennoksia ja ruotsinnoksia eri kielistä. Huomattavimpia hänen teoksistaan olivat 1901 ilmestynyt Valoa kohti, joka sai Suomalaisen Kirjailijaliiton palkinnon, Mitä on kuolema, Suuret uskonnot, Kalevalan avain, Teosofian sanoma nykyajalle, Christosophia, Uudestisyntyvä Suomi ja romaani Haaveilija. Vuodesta 1905 lähtien hän julkaisi omaa aikakauslehteä, joka aluksi ilmestyi Omantunnon nimellä, mutta nimeksi muutettiin 1907 Tietäjä. Lehti ilmestyi vuodesta 1920 lähtien Ruusu-Risti-nimisenä kuukausijulkaisuna. Kun Suomen Teosofinen Seura perustettiin 1907, valittiin Ervast seuran pääsihteeriksi ja hän hoiti tätä tehtävää vuoteen 1917 saakka. Seuran sisällä esiintyneiden erimielisyyksien vuoksi Ervast perusti 1920 uuden teosofisia tarkoitusperiä ajavan seuran nimellä Ruusu-Risti, Suomen salatieteellinen tutkimusseura, joka jäsenmäärältään kasvoi 1920-luvulla yhtä suureksi Suomen Teosofisen Seuran kanssa. Ervast oli Suomen Teosofisen Seuran kunniajäsen. Ervast hoiti myös varsin laajaksi kasvanutta teosofista kustannusliikettä. Vuosina 1908–1917 hän oli Teosofisen kirjakaupan ja kustannusliikkeen yksinomistaja ja hoitaja ja vuosina 1917–1919 Kustannusosakeyhtiö Tietäjän toimitusjohtaja. Hän teki teosofisissa tarkoituksissa useita opinto- ja esitelmämatkoja Ruotsiin, Norjaan ja Englantiin. Hänen vuosina 1899–1903 Ruotsiin tekemänsä esitelmämatkat herättivät siellä niin suurta huomiota, että hänet aiottiin kokonaan kiinnittää Ruotsin teosofisen liikkeen palvelukseen ja siinä tarkoituksessa valmistettiin hänelle työohjelma. Ervast toimi lisäksi teosofisena puhujana ja yli 20 vuoden ajan hän piti Helsingissä talvikuukausina säännöllisiä sunnuntailuentoja.
Tattarisuon tapaus Tattarisuon tapauksen yhteydessä vuonna 1931 ruusuristiläisiä ja vapaamuurareita syytettiin Tattarisuon lähteestä löytyneiden ihmisten ruumiiden silpomisesta. Syytösten takana oli etenkin suojeluskunta-aktivisti Paavo Susitaival. Myös Ervast oli pidätettynä. Tapaus ratkesi loppukesästä 1932, kun ilmeni, ettei vapaamuurareilla ollut tekemistä rikoksen kanssa.
Ervastin perintö Ervastin ruumis siunattiin Ruusu-Ristin temppelissä Helsingissä 27. toukokuuta 1934 ja poltettiin krematoriossa 29. toukokuuta 1934. Ervastin kuoleman jälkeen hänen työtoverinsa J. R. Hannula alkoi julistaa Ervastin olevan Buddhaan ja Kristukseen verrattava opettaja. Seuraajat irtosivat Ruusu-Rististä omaksi Kristosofia-uskonnoksi. Ervastilaisuutta edustaa lisäksi Ihmisyyden tunnustajat -liike.
Pekka Ervastilla oli Jaakko Liukkonen -niminen kasvattipoika, joka oli syntynyt Hankasalmella 1895. Ervasti ja Liukkonen hankkivat Lopen Pilpalasta pienen maatilan, jossa he asuivat vuodesta 1924 lähtien Liukkosen hoitaessa tilaa. Liukkonen jatkoi tilan viljelyä Ervastin kuoltua. Liukkosen vaimon kuoltua hänen raha-asiansa alkoivat kuitenkin mennä hunningolle. Liukkonen ja hänen 9- ja 5-vuotiaat tyttärensä kuolivat helatorstaina 1939 tulipalossa joka tuhosi Liukkosen Lopen Tevännänkylässä sijainneen Saarenmaa-nimisen huvilan. Liukkonen oli sytyttänyt huvilan palamaan ja ampunut sitten tyttärensä ja itsensä. Tulipalossa tuhoutui myös Ervastin laaja tieteellinen kirjasto ja useita taideteoksia.Yrjö Varpio : Suvun musta lammas. Herman Hesekiel Holmströmin elämä. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki 2017, sivu 130Järkyttävä tulipalo Lopella. Huvilanomistaja ja hänen kaksi tytärtään saivat surmansa, Helsingin Sanomat, 20.05.1939, nro 133, s. 5, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Tuotanto Ervast oli tuottelias kirjailija ja esitelmöitsijä, joka julkaisi elinaikanaan 70 omaa teosta. Ensimmäisen romaanikäsikirjoituksensa Röfvarbandet (208 sivua) Ervast kirjoitti jo 13-vuotiaana vuonna 1888. Varsinaisen uransa alkuvaiheissa hän kirjoitteli sanomalehtiin ja toimi myöhemmin Omatunto-lehden toimitussihteerinä vuosina 1905–1907, Tietäjä-lehden toimittajana 1908–20 ja Ruusu-Risti-lehden toimittajana 1921–1934. Ervastin ensimmäinen suomenkielinen kirja Valoa kohti ilmestyi vuonna 1901. Hän myös suomensi runsaasti ulkomaista teosofista kirjallisuutta ja avusti Väinö Valvannetta H. P. Blavatskyn Salaisen opin I osan käännöstyössä.
Monet Pekka Ervastin kirjoista perustuvat hänen pitämiensä esitelmien pikakirjoituksiin.
Ajatuksen ja käden parantava voima, 1924 Alempi ja ylempi jooga, 1923 Avioliitto ja lapsen kasvatus, 1947 Bergspredikan, 19?? Christosophia, 1924 Christosophian peruskysymyksiä II Christosophian peruskysymyksiä III Christosophisia peruskysymyksiä I Den Hemliga Läran Det allmänna broderskapet Det gifves ingen religion högre än sanningen Die Bergpredigt Döden Eetteriruumis, 1992 Elämää kuoleman jälkeen, 1993 Enkelein lankeemus, 1907 Epistola N:o 14, 1985 Eräs Kristuksen lauselma, 1904 Esitelmiä eetteriruumiin kehityksestä 1926–1927 Esoteerinen teosofia Esoteeriset koulut ja okkultinen maailma, 1979 Esoteerisia opetuksia, 2005 Eurooppalaisia näköaloja, 1933 Eversti Ansamaa, 1918. Eväitä matkalle, 1949 Fantasi och värklighet, 2006 Framtíðar trúarbrögð, 1903 Framtidens religion Glück und Freiheit Gnostikot, 1942 Haaveilija, 1902. Har teosofien något att lärä oss kristna Helsingin esitelmiä talvella 1927–1928 Henkimaailma ja kuolemanjälkeinen elämä Henkimaailman salaisuudet ja kuoleman jälkeinen elämä, 1907 Henkinen kehitys Henkiseen tietoon, 1973 Hiljaisuuden ääni, 1913 Hjärtesorg H. P. B, 1931 H. P. B. The Sphinx of the XIXth Century H. P. Blavatsky ja hänen teosofiansa, 1932 H. P. Blavatskyn esoteerisia opetuksia H. P. Blavatskyn "Salainen oppi" H. P. Blavatskysta sananen, 1923 H. S. Olcottin elämäntyö, 1907 Ihminen, miksikä itket?, 1897 Ihmisen synty, 1950 Ihmiskunnan alkuperäinen kieli ja kirjoitus Ihmiskunnan varhaisvaiheita, 1967 Ihmisyyden uskonto, 1941 I lekens paradis, 2006 Isä meidän (kantaatti) Itsemurha, 1925 Jeesuksen rukous, 1966 Jeesuksen salakoulu, 1915 Jeesus Kristuksen elämänymmärrys, 1958 Jeesus Kristus ihmisenä ja jumalana, 1966 Jeesus Kristus, maailman vapahtaja, 1940 Jesu Bergspredikan Jesu bön, 1905
Johanneksen evankeliumi, 1944 Jos mestareita seuraisimme, 1924 Jumala ja luominen, 1937 Jumala ja onni, 1923 Jumalainen suunnitelma ja teosofia käytännössä, 1960 Jumalan valtakunnan salaisuudet, 1909 Jälleensyntymisen mysteereitä, 1957 Jälleensyntymismuisti, 1924 Kadonnut sana, 1925 Kalevalaa tutkimaan Kalevalan avain, 1916. Karma ja sairaudet, 1947 Kirkko-Ekleesia, 1950 Kirkonopin teosofia, 1914 Kiusausten koulussa, 1928 Kleiner Rosenkreuz-Katechismus Kortfattad Teosofisk Uppslagsbok Kristinusko ja maailmanrauha Kristuksen toinen tuleminen, 1925 Kristuksen tulemisen salaisuus Kristuksen tutkimaton rikkaus, 1930 Kristus meissä, 1951 Kuinka soisin maatani hallittavan? Kuka auttaa meitä kuolemassa?, 1930 Kun usko petti, 1903 Kuolema, 1904 Kuoleman kunniaksi (kantaatti) Laki vaiko evankeliumi?, 1936 Lohdutus, 2006 Malenbkii Rosenkreizerobskii katehizis Mestarit ja teosofinen liike, 1966 Mikään uskonto ei ole totuutta korkeampi Min väg till sanningens källa Mitä jokaisen tulee tietää teosofiasta?, 1919 Mitä on kristinusko?, 1908 Mitä on kuolema?, 1904 Mitä on magia?, 1932 Mitä on teosofia?, 1909 Mitä on vapaus? Mitä opimme sodasta ja vallankumouksesta?, 1917 Muinaisen Egyptin salaisuuksia Muistoja menneiltä vuosilta Människa, hvi sörjer du? Neljä kättä, 1934 Nostradamus ja Cagliostro, 1961 Nuorten elämänihanteet, 1952 Nykyinen asema