Antiokia (, ) oli antiikin aikainen ja bysanttilaisaikainen kaupunki historiallisessa Syyriassa nykyisen Turkin alueella. Se sijaitsi Orontes-joen (nykyisin Asi) varrella noin 30 kilometrin päässä Välimeren rannikolta. Nykyään Antiokian paikalla sijaitsee turkkilainen Antakyan kaupunki.
Antiokia perustettiin hellenistisenä kaupunkina vuonna 301 eaa. Se toimi Syyrian kreikkalaisten kuninkaiden pääkaupunkina. Antiokiasta tuli kreikkalaisen kulttuurin keskus alueella ja koko pohjoisen Syyrian merkittävin kaupunki. Lopulta se oli Aleksandrian ohella koko Lähi-idän suurimpia kaupunkeja, ja suurimmillaan siellä oli noin puoli miljoonaa asukasta. Antiokiasta tuli merkittävä varhaiskristillinen keskus ensimmäiseltä vuosisadalta lähtien. Keskiajalla 1000-luvulla kaupunki alkoi taantua ja lopulta hylättiin 1300-luvulla.
Maantiede
Antiokia oli rakennettu Vähän-Aasian itään päin ja Foinikian pohjoiseen päin kulkevan rannikon taitekohtaan, jossa Orontes-joki virtasi Taurus- ja Libanoninvuorten välissä. Kaupunki sijaitsi noin 64 kilometriä länteen Alepposta ja noin 32 kilometriä etelään Skanderoonista (nyk. İskenderun). Paikka on lähellä kohtaa, jossa 36 pituuspiiri ja 36 leveyspiiri leikkaavat toisensa. Nykyisin kaupungin paikka on Turkissa vajaa 20 kilometriä Syyrian rajalta.
pienoiskuva|vasen|Roomalainen tie, joka yhdisti Antiokian ja Khalkiin Syyriassa. Antiikin aikana kaupunki tunnettiin nimellä ”Antiokia (Antiokheia) Oronteen varrella” () erotuksena lukuisista muista Antiokheia-nimisistä kaupungeista. Suomen kieleen erityisesti tämän Antiokheian nimi on vakiintunut muotoon ”Antiokia” pääasiassa raamatunsuomennosten vaikutuksesta. Kaupunki oli rakennettu Orontes-joen itärannalle kohtaan, jossa joki tekee mutkan länteen päin. Toinen kaupungin nimi oli ”Antiokia Dafnen luona” (), sillä sen lähellä noin yhdeksän kilometriä etelään sijaitsi Apollonille pyhitetty Dafnen lehto. Dafnessa olivat myös Kastalia- ja Pallas-nimillä tunnetut lähteet.Strabon: Geografia 16; Plinius: Naturalis historia 5.18. Kolmas nimi oli ”Suuri Antiokia” (). Pääosa Antiokiasta oli rakennettu joessa olevalle saarelle. Ei ole varmuutta, oliko saari tehty keinotekoisesti linnoitustarkoituksessa, eikä saarta ole enää nykyisin olemassa.
Kaupungin kohdalla Orontes-jokeen laski kaksi pienempää sivujokea: Parmenios (lat. Parmenius) kaupungin keskellä ja Fyrminos (Phyrminus) eteläpuolella. Kaupungin pohjoispuolella kohosi Taurusvuoristoon kytkeytyvä Amanos (Amanus) -vuori, eteläpuolella Kasios (Casius, nyk. Jebel-el-Akrab) -vuori ja itäpuolella Silpion (Silpius) -vuori. Alueelta on yhteys Kilikiaan ja muualle Vähään-Aasiaan Amanideen solana (nyk. Beilan) tunnetun solan kautta. Näiden keskellä sijaitsi Antiokheian tasanko, jonka leveys vuorten välissä oli noin 8 kilometriä ja pituus noin 16 kilometriä. Orontes-joki virtaa tasangolla ensin kohti pohjoista ja kääntyy sitten kohti länttä, ja se sai lisää vettä sivujoesta, joka virtasi noin 1,6 kilometrin päässä kaupungista olleesta järvestä. Joki laski Välimereen ja Antiokianlahteen lähellä Kasios-vuoren juurta. Joen leveys kaupungin kohdalla on alle 40 metriä, mutta antiikin aikana tilanne on voinut olla erilainen.
Kaupungin satamana toimi Välimeren rannalla sijainnut Seleukeia, mutta myös Orontes oli purjehduskelpoinen kaupunkiin saakka.
Historia Hellenistinen aika pienoiskuva|Seleukos I:n Antiokiassa lyöttämä raha, n. 312–280 eaa.
Antiokia sijaitsi ikivanhojen kauppareittien varrella. Kaivaukset ovat osoittaneet, että jo minolaiset ovat käyneet kauppaa Tell Atshanan palatsia asuttaneiden heettiläisten kanssa 1000-luvulla eaa. Antiokian paikan lähellä El Minassa on ollut ateenalainen kauppa-asema 400-luvulla eaa. 300-luvun eaa. lopulla kreikkalaiset perustivat alueelle kaksi kaupunkia kuningas Aleksanteri Suuren sotaretken yhteydessä ja sen jälkeen. Aleksanteri itse perusti Aleksandrettan satamakaupungin matkalla rannikolta Issokseen. Antigonos I perusti Antigoneian (Antigonia) Oronteen rannalle vuonna 307 eaa.
Antiokian kaupungin perusti Persian kuningas Seleukos I Ipsoksen taistelun jälkeen vuonna 301 eaa. Kaupunki perustettiin Antigoneian lähelle saman joen rannalle mutta jonkin verran alajuoksulle päin. Seleukos nimesi kaupungin joko isänsä Antiokhoksen tai samannimisen poikansa Antiokhoksen mukaan. Sen lisäksi Seleukos I perusti Seleukeian (Seleukia) kaupungin joen suulle. Toinen, tunnetumpi Seleukeia Tigriksen rannalla vaikuttaa toimineen alussa Seleukoksen pääkaupunkina, mutta myöhemmin pääkaupungiksi tuli Antiokia. Varhaisempi Antigoneia jäi kesken ja menetti merkityksensä.
pienoiskuva|180px|”Antiokhian Tykhe”, kaupungin henkilöitymä, joka istuu Silpios-vuorella ja jonka jalkojen juuressa on Oronteen henkilöitymä. Roomalainen marmorikopio alkuperäisestä kreikkalaisesta Eutykhideen tekemästä pronssiveistoksesta 200-luvulta eaa. Vatikaanin museo. Kaupungin sijainti valittiin ennuspappien ohjeiden mukaisesti. Kuningas Seleukos I:n kerrotaan seuranneen lintujen lentoa Kasios-vuorelta. Seleukeia perustettiin rannikolle joen suuhun paikkaan, johon kotka kantoi palan uhrilihaa. Tämän jälkeen kotkan lennon perusteella päätettiin, ettei Seleukoksen pääkaupunki tule Antigoneiaan. Kotkan vietyä lihan Silpios-kukkulalle, Antiokia perustettiin kukkulan ja joen väliselle alueelle. Kotka esiintyi myöhemmin Antiokian lyömien rahojen kuva-aiheena tämän legendan vuoksi.
Antiokian alkuvaiheen arkkitehdiksi mainitaan Ksenaios. Saaressa sijainneelle kaupungille rakennettiin muurit, jotka ympäröivät alussa melko pienen alueen. Seleukoksen poika Persian kuningas Antiokhos Soter (hallitsi 281–261 eaa.) rakennutti kaupunkiin temppeleitä ja julkisia rakennuksia. Antiokian ensimmäiset asukkaat tuotiin Antigoneiasta. Lisäksi kaupunkiin otettiin ympäröivien seutujen alkuperäistä, ei-kreikkalaista väestöä, kuten juutalaisia, jotka saivat samat poliittiset oikeudet kuin kreikkalaiset. Kaupungin asukkaat jaettiin 18 heimoon, ja kaupungilla oli oma kansankokous, joka kokoontui kaupungin teatterilla. Myöhempinä aikoina mainitaan myös 200-miehinen neuvosto. Juutalainen väestö asui ilmeisesti omissa kortteleissaan kuten Aleksandriassa. Kaupungin asukkaista käytettiin etnonyymejä Antiokheus () ja Antiokheios (), myöhemmin latinaksi Antiochensis.
Alkuvaiheen jälkeen kaupunkia laajennettiin ainakin kolmessa vaiheessa myöhempien hallitsijoiden aikana, ja kunkin vaiheen ympärille rakennettiin lisää muuria. Historioitsija Strabon kuvasi kaupunkia tämän vuoksi ”tetrapoliiksi” eli neljäksi kaupungiksi. Persian kuningas Seleukos II Kallinikos (kuninkaana 246–225 eaa.) rakennutti saarelle uusia kortteleita ja ympäröi ne muurilla. Kuningas Antiokhos Suuri (223–187 eaa.) asutti kaupunkiin lisää kreikkalaista väestöä Roomaa vastaan käymänsä sodan aikana 190 eaa. Seleudikien kuningas Antiokhos IV Epifanes (175–164 eaa.) rakennutti ”neljännen kaupungin” laajentamalla kaupunkia itään saaren ulkopuolelle vuorten juurelle. Tämä uusi osa kaupungista sai nimen Epifaneia.
Antiokiasta tuli kuuluisin kuningas Seleukos I:n perustamasta 16 kaupungista. Siitä tuli kreikkalaisen kulttuurin keskus alueella ja koko pohjoisen Syyrian merkittävin kaupunki. Kaupungin sijainti oli otollinen sekä hallinnolliselta ja sotilaalliselta että myös kaupalliselta kannalta, sillä siitä oli helppo pitää yhteyttä sekä Välimeren suuntaan että Zeugmaan ja muualle Mesopotamiaan päin, ja silkkitie kulki sen kautta. Kaupungin kulttuurissa kuvataan yhdistyneen helleeninen sivistys sekä monet itämaiset vaikutteet, kuten uskonnot ja astrologia.
Roomalaisaika
Antiokia tuli osaksi Rooman valtakuntaa vuonna 64 eaa. Tuolloin koko Syyriasta tehtiin Rooman provinssi. Samassa yhteydessä sotapäällikkö Pompeius antoi kaupungille vapaakaupungin (civitas libera) aseman eli itsehallinnon. Julius Caesar uudisti tämän etuoikeuden vuonna 47 eaa., ja kaupunki sai nauttia siitä aina 100-luvulle jaa. saakka, jolloin keisari Antoninus Pius teki kaupungista roomalaisen colonian Colonia Antiochia ad Orontem.
pienoiskuva|Agoran henkilöitymä. Roomalainen mosaiikki Antiokiasta, 100–300-luku. pienoiskuva|Hopearaha keisari Constantius I Chloruksen ajalta, n. 294–295. Kaupunki oli laajimmillaan roomalaisen kauden alussa. Se jatkoi kukoistustaan Rooman keisarikaudella, ja sinne rakennettiin lukuisia roomalaisille kaupungeille tyypillisiä rakennuksia. Kaupunkia rakennutti muun muassa Juudean kuningas Herodes Suuri. Sotapäällikkö Germanicus kuoli Antiokiassa vuonna 19 jaa.
Ensimmäisellä vuosisadalla, noin 50–60-luvuilla jaa., Antiokia toimi eräänä apostoli Paavalin lähetysmatkojen keskuksista. Apostolien tekojen mukaan Jeesuksen seuraajia alettiin ensimmäisen kerran kutsua kristityiksi juuri Antiokiassa. Kaupunkia on myös arveltu paikaksi, jossa Matteuksen evankeliumi olisi kirjoitettu.
Kristinuskon levitessä Antiokian patriarkaatti oli yksi viidestä patriarkaatista (muut olivat Jerusalem, Aleksandria, Konstantinopoli ja Rooma). Antiokian kolme ensimmäistä patriarkkaa ovat perinteessä Pietari, Euodios ja Ignatios. Antiokiassa kehittyi myös oma raamatuntulkinnan koulukuntansa.
Antiokia kärsi usein maanjäristyksistä, joskus usein saman vuosisadan aikana. Jälleenrakennukseen kaupunki sai usein pyytää apua Rooman (tai myöhemmin Bysantin) keisarilta. Kaupunkia jälleenrakensi jo aiemmin keisari Aleksanteri Balas vuonna 140 eaa., ja roomalaisella kaudella keisari Caligula vuonna 37 jaa. ja keisari Trajanus vuonna 115. Persialaiset valtasivat kaupungin yllätyshyökkäyksessä vuonna 256 ja surmasivat monia sen asukkaista.
Bysanttilainen aika
Rooman valtakunnan jakautuessa Antiokiasta tuli valtakunnan muiden itäosien tavoin osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa. Kaupungin bysanttilainen aika käsittää ajan keisari Konstantinus Suuresta keisari Justinianukseen. Konstantinopolin perustamisen jälkeen Antiokia menetti asemansa itäisen Rooman valtakunnan tärkeimpänä kaupunkina. Se vakiinnutti kuitenkin asemansa yhtenä idän patriarkaateista. Antiokiassa järjestettiin kymmenen varhaisen kirkon kirkolliskokousta vuosina 252–380. Yksikään näistä ei kuitenkaan ollut ekumeeninen kirkolliskokous.
Bysanttilaisella kaudella antiokialaisia varhaisen kirkon merkkihenkilöitä olivat pylväspyhimys Simeon Styliitta sekä taidokkaista saarnoistaan tunnettu Johannes Khrysostomos. Samaan aikaan kaupungissa eli myös sen viimeisiin tunnettuihin pakanoihin kuulunut reettori Libanios. Johannes Khrysostomoksen kautta on säilynyt paljon tietoa kaupungista hänen aikanaan. Hän kertoo kaupungissa olleen asukasta, joista puolet oli kristittyjä, mutta ei ole tietoa, onko tähän laskettu esimerkiksi lapset ja orjat.
Keisari Julianus yritti päästä antiokialaisten suosioon, ja hänen pettymystään kuvaa hänen teoksensa Misopogon. Theodosiuksen aikana kaupunki laajeni etelään kohti Dafnea, ja myös tämä alue ympäröitiin muurein. Bysanttilaisella ajalla kaupungissa oli suuret maanjäristykset Leo I:n aikana vuonna 458 sekä Justinianus I:n aikana vuosina 526 ja 528, joiden jälkeen se jälleenrakennettiin.
pienoiskuva|Antiokian muureja ensimmäisen ristiretken aikana. Sassanidien Persian hallitsija Khusrau I tuhosi joukkoineenkaupungin täydellisesti vuonna 538. Keisari Justinianus rakennutti kaupungin kokonaan uudestaan tämän jälkeen, ja sen nimeksi tuli Theupolis (Theoupolis). Uusi kaupunki oli huomattavasti vanhaa pienempi. Sen muurit olivat ilmeisesti samat, joita kuvataan vielä ristiretkiaikana.
Keskiaika – 1900-luku
Keskiajan lopulla Antiokia taantui hitaasti mutta vääjäämättä. Keisari Herakleioksen aikana vuonna 636/637 Antiokia joutui muun Syyrian mukana saraseeneille. Vuonna 969 keisari Nikeforos II Fokaksen joukot valtasivat sen takaisin. Antiokian mainitaan olleen suuri ja kukoistava kaupunki vielä tätä seuranneella kaudella. Kaupunki kuului Bysantin valtakunnalle aina 1000-luvulle saakka, ollen viimeiset vuosisadat sen itäisin merkittävä kaupunki. Seldžukit valtasivat kaupungin vuonna 1084, vain 14 vuotta ennen ristiretkeläisten tuloa.