Infinitiivi (vanhemmissa suomen kieliopeissa joskus nimitapa) on yksi verbin infiniitti- eli nominaalimuotojen tyypeistä.
Infinitiivin käsitteestä ja määritelmästä Infinitiivit ovat nominaalimuotoja eli verbinmuotoja, jotka eivät taivu verbin tyypillisissä taivutuskategorioissa (persoona, aikamuoto, tapaluokka). Infinitiivejä on eurooppalaisessa kielioppiperinteessä usein rinnastettu substantiiveihin (nomineihin), koska ne voivat monissa eurooppalaisissa kielissä toimia substantiivin tapaan tietynlaisten verbien objekteina (haluan olla rauhassa, vrt. haluan rauhaa) ja joskus subjekteina (minua ärsyttää istua melussa, vrt. melu ärsyttää). Infinitiivit on kuitenkin pidettävä erillään varsinaisista verbaalinomineista (teonnimijohdoksista), sillä infinitiivit eivät yleensä taivu eivätkä käyttäydy lauseessa substantiivin tapaan kuin hyvin rajatusti.
Infinitiivit ilmaisevat usein toiminnan tarkoitusta ja ovat siten lähellä konverbeja (verbiadverbeja). Erona on se, että konverbit ovat verbin vapaita määritteitä (adverbiaaleja), infinitiivit taas verbin (tyypillisesti esimerkiksi tahtomista, aikomista, käskemistä, täytymistä, pystymistä, alkamista tms. ilmaisevan verbin) pakollisia määritteitä (argumentteja). Monet suomen kieliopeissa perinteisesti infinitiiveiksi luokitelluista muodoista ovat kielitypologisesti paremminkin konverbeja.
Suomen infinitiivi
Suomen kieliopeissa infinitiiveiksi on perinteisesti luokiteltu ne nominaalimuodot, joilla (toisin kuin partisiipeilla) ei ole sijataivutusta tai on vain joitakin sijamuotoja. Tällaisia infinitiivejä on eri kieliopeissa erotettu kolme, neljä tai viisiHakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys I. Otava 1941.. Persoonamuodot muodostetaan lisäämällä muotoon possessiivisuffiksi, ei verbien persoonapäätteitä. I infinitiivin translatiiviin ja V infinitiiviin liittyy aina possessiivisuffiksi, samoin useimmiten II infinitiivin inessiiviin, tietyissä tilanteissa myös III infinitiivin abessiiviin.
Neljännen ja viidennen infinitiivin asema on kyseenalainen. Ison suomen kieliopin mukaan niin kutsuttu "neljäs infinitiivi" on verbin teonnimen käyttöä verbiliitossa, kun taas "viides infinitiivi" on tietynlainen adverbiaali. Suurin osa neljännen infinitiivin tunnustavistakin lähteistä erottaa sen teonnimestä, joka taipuu kaikissa sijamuodoissa, kun taas neljännessä infinitiivissä on kyse käskyrakenteesta (se on tekeminen, sitä ei ole tekemistä) tai jatkuvaa tekemistä ilmaisevasta rakenteesta tekee tekemistään. Viidettä infinitiiviä on kutsuttu myös propinkvatiiviksi ja proksimatiiviksi.
Esimerkki
+ Laulaa-verbin infinitiivit Nimitys I infinitiivi II infinitiivi III infinitiivi IV infinitiivi V infinitiivi Tunnus A E MA MINEN MAINEN persoonamuodotlaulaa
translatiivi: laulaakseni laulaaksesi laulaakseen laulaaksemme laulaaksenne laulaakseen
inessiivi: laulaessa laulaessani laulaessasi laulaessaan (laulaessansa) laulaessamme laulaessanne laulaessaan (laulaessansa)
instruktiivi: laulaen laulama
taipuu seuraavissa sijamuodoissa:
inessiivi: laulamassa elatiivi: laulamasta illatiivi: laulamaan adessiivi: laulamalla abessiivi: laulamatta instruktiivi: laulaman (harvinainen) laulaminen
taipuu seuraavissa sijamuodoissa:
nominatiivi: laulaminen partitiivi: laulamista, laulamistaanadessiivi: laulamaisillani laulamaisillasi laulamaisillaan, laulamaisillansa laulamaisillamme laulamaisillanne passiivi inessiivi: laulettaessa instruktiivi: laulettaman
Lähteet
Luokka:Kielioppi Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit