Sinipääaratti (Thectocercus acuticaudatus) on eteläamerikkalainen papukaijalaji.
Se on aiemmin laskettu kuuluvaksi Aratinga-sukuun ja Psittacara-sukuun. Ajoittain se luetaan kuuluvaksi ainoana lajina omaan Thectocercus-sukuun, johon se nyt siirrettiin Psittacara-suvusta suomenkielisessä lajiluettelossa vuoden 2026 nimistöuudistuksessa.
Se elää hyvin laajalla alueella Koillis-Kolumbiasta ja Pohjois-Venezuelasta läpi keskisen Etelä-Amerikan aina Paraguayhin ja Pohjois-Argentiinaan saakka. Uruguaysta se on mahdollisesti hävinnyt. Lajista tunnetaan viisi alalajia: P.a. acuticaudatus, P.a. neumanni, P.a. haemorrhous, P.a. koenigi ja P.a. neoxena. Louis Jean Pierre Vieillot kuvaili lajin holotyypin Paraguaysta 1818.IBC vasen|pienoiskuva|Kaikilla alalajeilla koko pää ei ole sininen.
Ulkonäkö Laji on arateista suurimpia, ollen noin 37 senttimetriä pitkä nokasta pitkän pyrstön kärkeen. Se painaa noin 165 grammaa.
Sinipääaratti on suurimmaksi osaksi vihreä papukaijalintu. Sillä on nimensä mukainen sininen pää, vaikka osalla alalajeista pään sinisyys rajoittuu vain silmän yläpuoliseen osuuteen eli lakkiin. Ylänokka beige, alanokan väri vaihtelee alalajeittain. Pyrstön tyvessä punaista sävyä.
Lemmikkinä Sinipääaratti on Suomessa harvinainen lemmikki.
Lajin hoito ei eroa juuri lemmikkilintujen perushoidosta. Voidakseen hyvin se tarvitsee omanlajisen tai vähintään samaa sukua olevan lintutoverin, runsaasti tilaa, lajityypillisiä tarpeita tyydyttävän ruokavalion, riittävästi virikkeitä, lintulähtöiset käsittely- ja koulutustavat sekä päivittäistä vapaanaoloa häkistä turvalliseksi tehdyssä sisätilassa. Psittacara-arattia hankkiessa tulee varautua lintujen ääneen: se on kova ja linnut ovat äänessä paljon.
Laji kuuluu CITES II/B -liitteeseen, jolloin sillä tulee vankeudessa olla yksilöön yhdistettävissä oleva alkuperätodistus. Ilman alkuperätodistusta tai siihen verrattavia papereita linnun myyminen, pesittäminen ja kaupallinen esilläpito esim. kotieläinpihalla on kiellettyä.
Lähteet
Luokka:Aratit