Unkari eli madjaari on uralilainen kieli, jota puhuvat unkarilaiset. Yhdessä obinugrilaisten kielten eli mansin ja hantin kanssa se muodostaa kielikuntansa ugrilaisen kieliryhmän. Se on uralilaisen kielikunnan kielistä suurin ja yksi kielikunnan kolmesta valtiokielestä suomen ja viron ohella. Euroopassa se on suurin indoeurooppalaiseen kielikuntaan kuulumaton kieli. Unkarin kieltä, kirjallisuutta ja kulttuuria tutkivaa tieteenalaa tai akateemista oppiainetta nimitetään hungarologiaksi.

Kielen puhujat ja kielen asema Unkari on virallinen kieli Unkarissa, missä ylivoimaisesti suurin osa väestöstä (vuoden 2022 väestönlaskennan mukaan 9 603 604 henkeä) puhuu unkaria äidinkielenään. Virallisesti tunnustettuja vähemmistökansallisuuksia Unkarissa on 13, ja niihin kuuluviksi ilmoittautui vuoden 2022 väestönlaskennassa lähes 503 000, mutta suuri osa näistäkin puhuu itse asiassa äidinkielenään tai pääasiallisena kielenään unkaria. Onkin arvioitu, että unkarin kielen puhujia on Unkarin väestöstä jopa 97,8 prosenttia.

Unkarin kielen puhujien määräksi Unkarin ulkopuolella mainitaan usein 4–5 miljoonaa, mutta tilastotiedot ovat epätarkkoja etenkin Länsi-Euroopassa ja muualla läntisessä maailmassa elävien unkarilaisten maastamuuttajien ja heidän jälkeläistensä osalta. Perinteisiä unkarinkielisiä vähemmistöjä elää kaikissa Unkarin naapurimaissa, alueilla, jotka Trianonin rauhansopimuksessa 1920 erotettiin entisestä Unkarin kuningaskunnasta sen naapurivaltioihin. Näistä suurimmat ryhmät elävät Romaniassa (1,5 miljoonaa), Slovakiassa (yli 500 000), Serbian Vojvodinassa (noin 300 000) sekä Ukrainan Transkarpatiassa, mutta myös Kroatiassa, Sloveniassa ja Itävallan Burgenlandissa on vanhoja unkarilaisvähemmistöjä. Useilla vanhoilla vähemmistöalueilla unkarin kielellä on jonkinlainen virallisesti tunnustettu asema, mutta käytännössä sen tilanne vaihtelee suuresti. Esimerkiksi Romaniassa ja Slovakiassa on alueita, joissa unkarin kieli on enemmistöasemassa ja sitä käytetään kaikilla elämänalueilla, mutta osassa vanhoista unkarinkielisistä alueista unkarin kielen julkinen näkyvyys ja käyttö on nykyään hyvin vähäistä.

Unkarilaisia elää maastamuuttajina Länsi-Euroopassa ja muualla läntisessä maailmassa, ja tämä maastamuutto on 2000-luvulla lisääntynyt, niin että 2020-luvulla unkarilaisia on siirtynyt ulkomaille kymmeniä tuhansia vuosittain, ja virallisesti ulkomailla asuu yli satatuhatta Unkarin kansalaista. Suurin osa muutosta on viime vuosina suuntautunut Saksaan, Britanniaan ja Itävaltaan. Suomessa unkaria puhui vuonna 2000 äidinkielenään 1 089 henkilöä, vuonna 2009 yli 1 500 henkilöä, vuoden 2024 lopulla unkarin puhujia oli jo 3 763.

Historia

Kielisukulaisuus ja tutkimushistoria Unkari on myös suomen kielen etäinen sukulainen, mutta nykykielet poikkeavat toisistaan voimakkaasti. Yhteisiä sanoja on jopa sadoittain, mutta ne ovat usein muuttuneet niin paljon, ettei maallikko enää pysty tunnistamaan niiden keskinäistä sukulaisuutta. Esimerkiksi suomen ydin ja unkarin velő ’luuydin’ palautuvat yhteiseen oletettuun kantamuotoon *wüd'imi, suomen hiiri ja unkarin egér ’hiiri’ muotoon *šiŋiri, mutta eri kielten erilaiset äännekehitykset ovat muuttaneet ne aivan erilaisiksi.

Unkarin kielen sukulaisuudesta Pohjois-Euroopan ja Venäjän uralilaisten kielten kanssa liikkui Euroopan oppineiden parissa spekulaatioita jo 1600-luvulla. János Sajnovics osoitti vuonna 1770 julkaistussa teoksessaan unkarin olevan sukua saamen kielelle, ja 1800-luvun mittaan kuva kielisukulaisuudesta täsmentyi. Unkarissa ajatus kielisukulaisuudesta kaukaisten, kehittymättöminä ja barbaarisina pidettyjen kansojen kanssa herätti aluksi myös vastustusta, myös siksi, että se ei sopinut keskiajalta saakka vaalittuun käsitykseen, jonka mukaan unkarilaiset polveutuivat hunneista ja muista Idän pelätyistä soturikansoista. Viime vuosikymmeninä vaihtoehtoiset käsitykset unkarin kielisukulaisuudesta ovat kasvattaneet suosiotaan, perusteenaan eräänlainen poliittinen salaliittoteoria: sen mukaan suomalais-ugrilainen kielisukulaisuus olisi alkuaan pahantahtoinen juoni unkarilaisten nöyryyttämiseksi ja heidän todellisen, kunniakkaan esihistoriansa peittämiseksi, ja sitä olisivat käyttäneet hyväkseen ensin Itävallan Habsburg-hallitsijat, sitten toisen maailmansodan jälkeen Neuvostoliitto. Vuonna 2016 suoritetun kyselytutkimuksen mukaan yli neljäsosa unkarilaisista uskoi, että suomalais-ugrilainen kielisukulaisuus ei pidä paikkaansa.

Kaukainenkin kielisukulaisuus on 1800-luvulta lähtien innoittanut Suomen ja Unkarin kansoja kehittämään erityisen lämpimän keskinäisen suhteen, joka on ilmennyt myös kulttuuriyhteistyönä. 1800-luvulla nousevan suomalaisuusliikkeen aktivisteille oli tärkeää osoittaa, että suomalaiset eivät olleet irrallinen kansansirpale, ja erityisen tärkeäksi koettiin sukulaisuus ”jalon” keskieurooppalaisen kulttuurikansan kanssa. Myös Unkarissa toimi aktiivisia Suomen ystäviä jo 1800-luvulla, ja 1900-luvun alkupuolella Unkarissa vaikuttanut ns. turanismi sulki alussa sisäänsä myös suomalais-ugrilaisen sukulaisuuden. Suomalais-ugrilaisessa heimotyössä ja kulttuuriyhteistyössä, jota Neuvostoliiton ulkopuolella pystyttiin harjoittamaan lähinnä vain Unkarin, Suomen ja Viron kesken, unkarilais-suomalaisella kulttuuriyhteistyöllä on ollut tärkeä osa. Esihistoria Unkarilaisten vaiheista ennen heidän saapumistaan Keski-Eurooppaan ei juuri ole historiallista dokumentaatiota, joten tutkijoiden käsitykset nojaavat paljolti kielitieteeseen, etenkin lainasanatutkimukseen. Kantaugrilainen kieli tai eräänlainen sukukielten kieliliitto, josta unkarin kieli sai alkunsa, sijoitetaan usein eteläiseen Länsi-Siperiaan toiselle vuosituhannelle eaa. Sieltä länteen päin vaeltaessaan unkarilaiset saivat iranilaisista kielistä useita kulttuurisanoja (esim. arany ’kulta’, híd ’silta’, sör ’olut’, ezer ’tuhat’). Myöhemmin unkaria puhunut kansa asutti Mustanmeren pohjoispuolisia aroja turkkilaisten heimojen kanssa. Tuolloin unkariin lainautui runsaasti sanastoa turkkilaisista kielistä; muun muassa unkari polveutuu turkkilaisesta heimonnimestä on-ogur ’kymmenen nuolta’.

Turkkilaisperäisiä ovat lukuisat karjanhoitoon ja maanviljelyyn (borjú ’vasikka’, tyúk ’kana’, bika ’härkä’, sajt ’juusto’, búza ’vehnä’, gyümölcs ’hedelmä’, eke ’aura’, sarló ’sirppi’), arkielämän esineistöön (szék ’tuoli’, sátor ’teltta’, gyertya ’kynttilä’), ympäristöön ja luonnonilmiöihin (tenger ’meri’, szél ’tuuli’) ja myös henkiseen kulttuuriin liittyvät sanat (betű ’kirjain’, szám ’luku’, tanú ’todistaja’, bölcs ’viisas, tietäjä’ ym.). Jopa adjektiiveja ja verbejä lainattiin, esim. apró ’pieni’, bátor ’urhea’, szán ’sääliä’. Turkkilaisia lainoja tuli unkariin 400-luvulta 1100-luvulle saakka, ensin aroilla, missä unkarin kieli kohtasi ns. länsimuinaisturkkilaisen kielimuodon, kauden loppuvaiheessa vielä Unkarissa, minne asettui unkarilaisten joukkoon elämään turkkilaiskielisiä heimoja kuten kumaanit. Osa lainoista on äänteellisin kriteerein johdettavissa bolgaarilaistyyppisestä eli lähinnä tšuvassin sukuisesta ns. r-turkkilaisesta kielestä (esim. sanassa tenger ’meri’ on r, vrt. osmaninturkin deniz).

800-luvun lopulla ratsastavina paimentolaisina eläneet unkarilaiset asettuivat asumaan Tonavan halkomaan Karpaattien altaaseen, jossa nykyinenkin Unkarin valtio sijaitsee. Aluetta asuttaneilta slaaveilta siirtyi unkarin kieleen runsaasti sanastoa, etenkin arkielämään ja maanviljelykseen liittyvien asioiden ja olioiden nimityksiä (esim. széna ’heinä’, szalma ’olki’, bab ’papu’, villa ’hanko’, lapát ’lapio’; szomszéd ’naapuri’, szolga ’palvelija’, asztal ’pöytä’, udvar ’piha’) mutta myös jopa adjektiiveja ja verbejä (puszta ’autio, paljas’, drága ’kallis’, ritka ’harvinainen’, tiszta ’puhdas’; csinál ’tehdä’, sétál ’käveleskellä’) sekä esimerkiksi kristinuskoon liittyvää ja kalenterisanastoa (esim. szent ’pyhä’, pap ’pappi’, kereszt ’risti’, péntek ’perjantai’, karácsony ’joulu’). Slaavilaiset sanat muodostavat unkarin kielen lukumääräisesti suurimman lainasanakerrostuman.

Valtion perustamisesta nykyaikaan Tapani I:n kruunauksen myötä (vuonna 1000) Unkarin kuningaskunnasta tuli virallisesti valtio muiden katolisen Euroopan kuningaskuntien rinnalle. Ensimmäiset säilyneet kokonaiset unkarinkieliset tekstit liittyvät katolisen kirkon toimintaan; niistä vanhin säilynyt on Ruumissaarna ja rukous (Halotti Beszéd) noin vuoden 1200 tienoilta. 1300-luvulta lähtien on säilynyt joitakin kirkollisia koodekseja, ja myös ensimmäiset säilyneet maalliset tekstit on kirjoitettu jo keskiajalla. Latinan kielestä, jota käytettiin Unkarissa opetus- ja hallintokielenä 1800-luvulle asti, saatiin unkarin kieleen kirkollisen ja ”sivistyssanaston” lisäksi lukuisia nykyäänkin jokapäiväisessä kielessä käytettyjä sanoja, esimerkiksi persze ’tietysti’, cédula ’lappu, lippu’ tai sors ’kohtalo’.

Kristinuskon myötä syntyneen kirjallisen tradition rinnalla on oletettu unkarilaisilla olleen myös oma kirjallinen perinne ja kirjoitustapa, ns. unkarilaiset riimut. Tämän riimukirjoituksen varhaisimmista vaiheista ei kuitenkaan juuri ole tietoa, eikä ole mitään todisteita siitä, että sitä olisi koskaan käytetty muualla kuin Transilvanian székely-kansan parissa.

Niin kutsutun vanhan unkarin kielen (ómagyar) aikakauden katsotaan päättyneen ja keskiunkarin kauden (középmagyar) alkaneen vuonna 1526. Tuolloin käydyn Mohácsin taistelun jälkeen suuri osa Unkarista joutui Osmanien valtakunnan hallintaan, ja puoli-itsenäinen Transilvanian ruhtinaskunta sai tärkeän aseman unkarinkielisen kulttuurin keskuksena. Tähän aikakauteen sijoittuvat myös kirjapainotaidon saapuminen Unkariin, uskonpuhdistus ja vastauskonpuhdistus, jotka suuresti vilkastivat unkarin kielen kirjallista viljelyä.

Osmanivallan väistyessä Unkarista tuli osa Habsburgien valtakuntaa. Maria Teresia ja Joosef II pyrkivät luomaan keskitetyn valtion ja tehostamaan saksalaistumista, joka Unkarissa vaikutti erityisesti yläluokkaan. Tämä käynnisti valistuksen aatteiden koskettamassa sivistyneistössä vastaliikkeen, jonka pyrkimykset koskivat etenkin unkarin kielen kehittämistä. Valistuksen ajan Unkarissa ja samalla nykyunkarin (újmagyar) kauden lasketaan usein alkaneen vuodesta 1772, jolloin György Bessenyein näytelmä Ágis tragédiája (’Agiksen tragedia’) ilmestyi. Unkari haluttiin nostaa sivistyskieleksi, ja tätä varten perustettiin myös Unkarin tiedeakatemia 1825. Vieraan vaikutuksen vähentämiseksi kieleen luotiin uusimpia käsitteitä varten paljon uudissanoja, esimerkiksi zene ('musiikki, säveltaide'), rendőr ('poliisi'), mérnök ('insinööri') ja titkár ('sihteeri'), ja oikeinkirjoitukselle kehitettiin jokseenkin nykyisen kaltaiset standardit. Tämän 1800-luvun kielenuudistuksen jälkeen unkarin kielen sanastossa, kieliopissa tai oikeinkirjoituksessa ei ole enää tapahtunut suuria muutoksia.

Unkarin kielestä tuli Unkarin kuningaskunnan virallinen hallintokieli latinan tilalle Ferdinand V:n vahvistamalla lailla 13. marraskuuta 1844; tätä päivää on vuodesta 2011 lähtien vietetty virallisesti unkarin kielen päivänä. Vuosien 1848–49 vapaustaistelun päätyttyä tappioon seurasi tosin saksalaistamispolitiikan kausi, mutta vuoden 1867 valtiokompromissista lähtien Unkarissa saatettiin jatkaa kansallista kielipolitiikkaa. 1900-luvulla suurimmaksi haasteeksi nousi Trianonin rauhansopimusta 1920 seurannut hajaannus: laajoja unkarinkielisiä alueita erotettiin naapurivaltioihin, joten unkaria on vuoden 1920 jälkeen puhuttu 5–7 eri valtiossa.

Kielen rakenne

Äänteet ja kirjoitustapa thumb|upright|Unkarilainen näppäimistö.|vasenUnkarin kieltä kirjoitetaan latinalaisin aakkosin. Joitakin äänteitä merkitään kahden tai kolmen kirjaimen yhdistelmillä (esim. ny on palataalinen n, ), joita aakkostettaessa käsitellään ”kirjaimina”. Aakkosjärjestys (mukaan lukien myös kirjaimet q, w ja x, joita käytetään vain vieraskielisissä sanoissa ja nimissä) on seuraava: