Serbiankuusi (Picea omorika, serbiaksi: Панчићева оморика, Pančićeva omorika) kuuluu kuusiin ja mäntykasveihin. Serbiankuusi on Serbiasta kotoisin oleva, harvinainen Drina-joen varrella Länsi-Serbiassa kasvava puu. Luontaisella kasvualueellaan se kasvaa 1000–1500 metrin korkeudessa.
Alun perin serbiankuusen löysi serbialainen kasvitieteilijä Josif Pančić vuonna 1875 Tara-vuorelta läheltä Zaovinen kylää. Puu nimettiin löytäjänsä mukaan (kts. serbialainen nimi). Emanuel von Purkyne viimeisteli työn vuosia myöhemmin.
Kuvaus thumb|left|200px|Neulasten hopeanväristä alapintaa. thumb|left|Nuori käpy. Serbiankuusi on keskikokoinen puu, kasvaen 20–35 metriä korkeaksi. Suomen olosuhteissa pituus on noin 10-29 metriä. Latvus on paljon kapeampi ja tiheämpi kuin metsäkuusella. Paksuja neulasia on runsaasti ja ne kasvavat tiiviisti. Pituutta neulasilla on 10–20 mm, ulkonäöltään ne ovat litteähköjä ja tylppäkärkisiä. Neulaset siirottavat sivuille ja yläviistoon. Väriltään ne ovat tummanvihreitä yläpinnalta. Alapinnalla on vaaleat raidat, jonka vuoksi lehvästö näyttää usein hieman sinertävältä tai hopeanväriseltä. Kävyt ovat 4–7 senttimetrin pituisia, nuorena lähes tummia, mutta ne vaalenevat vanhetessaan. Serbiankuuselle erittäin koristeelliset kävyt ilmestyvät jo nuorena. Niiden käpysuomut ovat pyöreä- ja leveäkärkiset. Puu kasvaa luontaisella levinneisyysalueellaan jyrkillä, kallioisilla ja louhikkoisilla rinteillä.
Levinneisyys ja käyttö thumb|Serbiankuusikko Bosniassa. Serbiankuusi tai sen lähisukulaiset ovat kasvanut laajalla alueella tertiäärikaudella Keski-Euroopassa, sekä osissa Aasiaa ja Pohjois-Amerikkaa. Itämeren rannalta löytyvä meripihka voi olla laajalti peräisin serbiankuusista.
Serbiankuusi on yleinen myös luontaisen esiintymisalueensa ulkopuolella. Komean säännöllisen ja maahan asti ulottuvan tasa-laatuisen latvuksensa ja runsaiden neulastensa ansiosta serbiankuusi on yleinen puutarhoissa sekä julkisissa puistoissa. Kapea kasvutapa vie myös vähän tilaa. Pohjois-Euroopassa ja Yhdysvalloissa sitä kasvatetaan paljon, koska se menestyy suuressa maalaatujen kirjossa, happamasta savesta hiekkaiseen ja kuivaan maaperään. Serbiankuusi kestää myös hyvin kaupunkien ilmansaasteita ja säilyy kauniina ja terveenä yli sadan vuoden ikäisenäkin.
Serbiankuusta on kasvanut myös nyky-Suomen alueella Holstein-interglasiaalin aikana 400 000 vuotta sitten. Kittilän Naakenanvaaralta kairatusta turpeesta on löytynyt serbiankuusen siitepölyä.
Okakuusen (Picea pungens) ohella serbiankuusi on Suomessa käytetyimpiä koristekuusia, jotka menestyvät aina Oulun korkeudella asti. Ensimmäiset siemenet saatiin Suomeen vuonna 1907 Arboretum Mustilaan.http://www.mtt.fi/mtts/pdf/mtts165.pdf (pdf) Serbiankuusta kasvatetaan joulukuusiksi ja varsinkin Pohjois-Euroopassa paperin tuotantoon. Se menestyy Suomessa kasvuvyöhykkeillä I-VI.
Serbiankuusta kasvatetaan myös kapean kasvutapansa vuoksi joulukuuseksi. Vuonna 2000 kaikista suomalaisista joulukuusiviljelmistä serbiankuusta oli 17,7 %.
Lajikkeita 'Karel' mätässerbiankuusi, 'Nana' kääpiöserbiankuusi, 3-5 m korkea ja tiheä muoto 'Pendula' käärmeserbiankuusi 'Pendula Bruns' riippaserbiankuusi
Lähteet
Luokka:Kuuset Luokka:Uhanalaiset kasvit