Tarhamehiläinen eli kesymehiläinen (Apis mellifera) on mesipistiäisiin lukeutuva hyönteislaji. Se elää pesissään yhdyskunnissa, joihin kuuluu kuningatar sekä kuhnureita ja kymmeniä tuhansia työmehiläisiä.
Työmehiläinen on 9−10 millimetriä pitkä. Kuningatar on pesän suurin mehiläinen ja elää useita vuosia. Se munii munia, joista kehittyviä toukkia työmehiläiset ruokkivat kukista keräämällään siitepölyllä sekä medestä valmistamallaan hunajalla ja ruokamehulla.
Mehiläispesistä kerätään erilaisia mehiläistuotteita kuten hunajaa ja mehiläisvahaa. Mehiläiset ovat myös hyvin tärkeitä pölyttäjiä.
Tarhamehiläisen luontainen levinneisyysalue ulottuu Skandinavian eteläosiin. Suomessa tarhamehiläinen esiintyy käytännössä ainoastaan tarhattuna. Lajissa on 24 nimettyä alalajia, jotka eroavat toisistaan luontaisen sopeutumisen sekä jalostuksen seurauksena.
Maailman mehiläiskannat ovat kärsineet 1990-luvun puolivälistä alkaneesta mehiläiskadosta, jonka syyksi on epäilty viruksia, sieniä ja torjunta-aineita.
Levinneisyys pienoiskuva|Tarhamehiläisen esiintymisalue Tarhamehiläinen eli kesymehiläinen (Apis mellifera) lukeutuu mesipistiäisten Apis-sukuun. Sen luontainen levinneisyysalue ulottui alun perin Etelä-Afrikan kärjestä Skandinavian eteläosiin. Euroopasta laji levisi uudisasukkaiden mukana Amerikkaan 1500-luvulla. Nykyisin lajia tavataan napapiirillä asti.Savolainen 2016, s. 13. Suomessa tarhamehiläinen ei esiinny luonnonvaraisena.Savolainen 2016, s. 16.
Alalajit Tarhamehiläiselle on levitessään kehittynyt alueellisia ominaispiirteitä sen sopeutuessa muuttuneisiin olosuhteisiin kuten uuteen ilmastoon, kasveihin ja vihollisiin. Lajia on myös jalostettu taloudellisten seikkojen kuten helppohoitoisuuden, hunajantuotantokyvyn ja pölytyshyötyjen pohjalta. Tarhamehiläisen alalajit eroavat toisistaan kooltaan, väritykseltään ja käyttäytymiseltään. Eurooppalaiset alalajit ovat muita alalajeja paremmin tuottavia.
Tarhamehiläisellä on 24 nimettyä alalajia. Luokittelun kehittänyt Carl von Linné nimesi ensimmäisenä tumman mehiläisen, joka se sai nimekseen Apis mellifera mellifera. Sana mellifera tarkoittaa hunajankantajaa. Tarhamehiläisen alalajeja ovat:
A. m. adami A. m. adansonii A. m. anatoliaca A. m. capensis Apis mellifera carnica, ”krainilainen” A. m. caucasia A. m. cecropia A. m. cypria A. m. iberiensis A. m. intermissa A. m. jemenitica A. m. lamarckii
Apis mellifera ligustica, ”italialainen” A. m. litorea A. m. macedonica A. m. meda Apis mellifera mellifera, ”tumma mehiläinen” A. m. monticola A. m. ruttneri A. m. sahariensis Apis mellifera scutellata, ”afrikkalainen” A. m. siciliana A. m. syriaca A. m. unicolor
Yleisesti tarhattuja alalajeja ovat italialainen, krainilainen, risteymäkanta buckfast ja tumma mehiläinen.Savolainen 2016, s. 14. Tumma eli musta mehiläinen oli aiemmin maailman yleisin mehiläisen alalaji, mutta se oli kadonnut lähes kokonaan 1960-luvulle tultaessa. Hybridiksi muuttuneessa alalajissa voimistuneet aggressiiviset käyttäytymispiirteet tekivät sen kanssa työskentelyn vaikeaksi, mikä johti alalajin vaihtamiseen lempeämpiin alalajeihin ja sen nopeaan harvinaistumiseen 1960-lukuun mennessä. Kyseistä alalajia on alettu elvyttää 2000-luvulla.
Yleisimmät Suomessa tarhatut alalajit ovat Euroopan yleisin italialainen alalaji sekä krainilainen. Lisäksi tarhataan muun muassa buckfastia, joka on usean alalajin risteytyksellä luotu mehiläiskanta. pdf, Suomen mehiläishoitajien liitto, mehilaishoitajat.fi, viitattu 12.2.2015
Afrikkalainen tarhamehiläinen on aggressiivinen alalaji, ja se tunnetaan ”tappajamehiläisenä”. Se on levinnyt risteymineen suureen osaan Amerikkaa Brasilian kautta.Savolainen 2016, s. 17.
Lähisukulaiset Aasiassa elävä intianmehiläinen on tarhamehiläisen lähisukulainen. Se on tarhamehiläistä pienempi ja tuottaa vähemmän hunajaa, mutta se on vastustuskykyisempi ja kestää kylmää paremmin.Savolainen 2016, s. 13–14.
Anatomia pienoiskuva|Tarhamehiläisen kolmiosainen ruumiinrakenne Tarhamehiläisen työläinen on 9−10 millimetriä pitkä.
Tarhamehiläisen ruumiissa on mustia raitoja valkoisella, oranssilla ja ruskealla pohjalla. Mehiläisen ihossa on karvoitus, joka kuluu sen vanhetessa. Mehiläinen käyttää karvojaan tuntoelimenä. Niihin tarttuu myös siitepölyä, mikä tekee mehiläisestä hyvän pölyttäjän.Savolainen 2016, s. 23–24.
Tarhamehiläisellä on ulkoinen tukiranka, johon lihakset kiinnittyvät, sekä kolme ruumiinosaa: pää, keskiruumis ja takaruumis.
Pää Mehiläisen päässä on purevia ja nuolevia suuosia, joilla mehiläinen voi muokata siitepölyä pienemmiksi kappaleiksi ja puristella vahaa. Kuhnurit ja emot pystyvät myös leikkaamaan leuoillaan. Mehiläisen kieli on imutorven sisällä. Se liikkuu torvessa edestakaisin ja pumppaa mettä kukasta suuhun. Kielen kärjessä olevalla lusikalla mehiläinen levittää sylkeä kiinteää ravintoa liuottaessaan. Mehiläisellä on isot verkkosilmät ja lisäksi kolme pistesilmää päälaellaan. Kahdella tuntosarvellaan mehiläinen aistii tuoksuja, joilla se erottelee kukat, veden ja yhteiskunnat.
Ruumis pienoiskuva|vasen|Mehiläisen karvoihin tarttuu herkästi siitepölyä. Täysinäinen siitepölyvasu näkyy selvästi. Mehiläisen keskiruumiiseen kiinnittyvät liikuntaelimet: raajat ja siivet. Raajoja on kolme paria. Eturaajoillaan mehiläinen puhdistaa tuntosarvensa, silmänsä ja suuosansa siitepölystä. Keskimmäisillä jaloillaan se myös pakkaa siitepölyä ja propolista takaraajojen siitepölyvasuun, joka sijaitsee säären sisäpuolella.
Siipiä mehiläisellä on kaksi paria. Siivet värähtelevät noin 200 kertaa sekunnissa. Mehiläinen pystyy lentämään paikallaan, eteen, taakse ja sivulle.Savolainen 2016, s. 24.
Mehiläisen takaruumiissa sijaitsevat ruuansulatuselimet, lisääntymiselimet, vaha- ja feromonirauhaset sekä pistin ja myrkkyrauhanen, joka erittää mehiläismyrkkyä.Savolainen 2016, s. 24–25. Pistin on vain työmehiläisillä ja emolla. Mehiläinen pistää suojellakseen itseään tai yhdyskuntaansa pesässä. Kun mehiläinen pistää ihmistä tai eläintä, pistin jää väkäsistä kiinni ihoon ja irtoaa mehiläisen ruumiista sitä liikuttavan lihaksiston ja myrkkyrakon kanssa. Mehiläinen kuolee itse piston jälkeen. Toista hyönteistä pistävä mehiläinen ei menetä pistintään eikä kuole.Hietala et al. 2011, s. 11–12. Vaharauhasissaan mehiläinen tuottaa mehiläisvahaa, jonka se siirtää jaloillaan suuhun ja pehmittää tasaiseksi massaksi. Ruuansulatuskanava laajenee takaruumiissa mesikuvuksi, johon mehiläinen varastoi kukista imetyn meden sekä oman ravintonsa. Feromonirauhasillaan mehiläinen erittää erilaisia feromoneja, jotka auttavat esimerkiksi parveilussa, ravintolähteille suunnistamisessa, pesän lentoaukon merkitsemisessä ja hälyttämisessä.Savolainen 2016, s. 25–27.
Kehittyminen pienoiskuva|Kuhnureita kotelovaiheessa Mehiläisen kehitys alkaa munasta, jonka kuningatar laskee kennoon. Hedelmöittyneistä munista kehittyy naaraita: työmehiläisiä ja kuningattaria. Hedelmöittymättömistä munista kehittyy uroksia eli kuhnureita. Toukka kuoriutuu kolmen vuorokauden kuluttua. Ruokkijamehiläiset ruokkivat sitä ruokamehulla ja myöhemmin hunajalla ja siitepölyllä. Kuningatartoukkia ruokitaan loppuun asti erityisen runsaasti emotoukan ruokamehulla. Kennot peitetään vahakannella ja toukka koteloituu. Kotelovaiheessa se kehittyy aikuisen mehiläisen näköiseksi ja lopulta nakertaa tiensä ulos kennosta.Savolainen 2016, s. 27–29.
Kuningatar kehittyy munasta aikuiseksi keskimäärin 16 päivässä, työmehiläinen 21 päivässä ja kuhnuri 24 päivässä.Savolainen 2016, s. 30.
Mehiläisyhdyskunta Mehiläisyhdyskunta asuu omassa mehiläispesässään. Pesässä on kuusikulmaisia kennoja, joita työmehiläiset rakentavat vaharauhasissaan valmistamastaan mehiläisvahasta. Kennot muodostavat 2,5 senttimetriä paksuja seinämiä eli kakkuja. Mehiläiset säilövät kennoihinsa hunajaa ja siitepölyä ravinnokseen, ja kennoissa munista kehittyy aikuisia mehiläisiä. Luonnonvaraiset mehiläiset rakentavat vahakakustonsa puunkoloon tai onkaloon. Tarhattujen mehiläisten pesiin laitetaan valmiita puukehyksisiä vahapohjukkeita, joihin mehiläiset rakentavat kakkunsa.Hietala et al. 2011, s. 5.
Mehiläisyksilöillä on pesässä erikoistunut työnjako. Jokainen on toisistaan riippuvainen, ja pesän etu ja selviytyminen on yksilön etua tärkeämpi. Mehiläispesässä on kuningatar, kuhnureita ja työmehiläisiä. Kuningatar tuottaa jälkeläisiä, ja jokainen saman yhdyskunnan työläinen ja kuhnuri on kuningattaren jälkeläinen. Kuhnureiden tehtävä on parittelu toisen yhdyskunnan kuningattarien kanssa, jolloin syntyy uusi yhdyskunta. Työläiset tekevät pesän työt kuten kennojen rakentamisen ja meden keräämisen. Päätöksenteko on hajautettu koko yhdyskunnalle. Eri yhdyskunnilla on omat persoonallisuuspiirteensä, mikä voi johtua geeniperimästä tai ympäristön vaikutuksesta.Savolainen 2016, s. 21–23.
Kuningatar pienoiskuva|Merkitsemätön kuningatarmehiläinen työläisten ympäröimänä Kuningatar on mehiläispesän ainoa yksilö, joka pystyy munimaan hedelmöittyneitä munia. Poikkeustapauksissa pesässä saattaa olla kaksi kuningatarta. Kuningatar munii keväällä noin 1500 munaa vuorokaudessa, joskus enemmänkin. Kuningatar on pidempi ja hoikempi kuin pesän muut mehiläiset. Pistintään se käyttää vain toisia kuningattaria vastaan. Kuningatarta ympäröi työmehiläisten piiri, joka ruokkii ja puhdistaa sitä alituiseen.Savolainen 2016, s. 29–31.
Syntymänsä jälkeen, säästä riippuen yleensä 5–15 päivän ikäisenä, kuningatar tekee parittelulennon. Se lentää toisen yhdyskunnan kuhnurien kokoontumispaikalle kilometrin tai parin päähän ja parittelee ilmassa niiden kanssa. Kuningatar säilyttää saamansa siemennesteen siittiörakossaan niin kauan kuin se munii.
Kuningatar säätelee yhdyskuntaansa erittämällä leukarauhasestaan feromoneja, joiden vaikutuksesta työmehiläiset keskittyvät munien hoivaamiseen eivätkä rakenna emokennoja.
Kuningatar voi elää useita vuosia. Kun se kuolee tai alkaa tuottaa liian vähän munia, työmehiläiset alkavat ruokkia työmehiläiskennoja kuningatarmehulla, jotta niistä kasvaisi uusi emo yhteiskunnalle. Jos vanha emo on elossa uuden synnyttyä, parittelunsa jälkeen uusi kuningatar tai työmehiläiset surmaavat vanhan. Jos useita kuningattaria kuoriutuu yhtä aikaa, ne tappelevat, kunnes jäljellä on yksi.
Mehiläisyhdyskunnan parveillessa vanha kuningatar lähtee ja ottaa osan yhdyskunnasta mukaansa uuteen pesäpaikkaan. Vanhaan pesään syntyy sen jälkeen emokennoista uusi kuningatar.
Kuhnurit pienoiskuva|290px|Kuhnureita ja työmehiläiläisiä mehiläiskennolla. Kuvassa kuhnurit tunnistaa suuremmasta koostaan ja tylpemmästä, (tällä rodulla) karvaisesta peräpäästä. Hieman pienemmillä työmehiläisillä on terävämpi, pistimellä varustettu perä. Kuhnurit ovat mehiläispesän ainoita koiraita. Ne ovat lyhyempiä ja leveämpiä kuin kuningatar mutta suurempia kuin työmehiläiset. Pistintä kuhnureilla ei ole. Kuhnurit syntyvät hedelmöittymättömistä munista toukokuun alusta lähtien. Niitä kasvatetaan muutamia satoja pesää kohti. Kuhnurien elämän ainoa tarkoitus on kilpailla parittelumahdollisuudesta, eivätkä ne osallistu pesän töihin tai edes syö omin avuin. Kuhnurit lentävät isoissa ryhmissä kokoontumispaikoille, joissa ne parittelevat paikalle tulevien emojen kanssa. Kuhnurit voivat elää kuudesta kahdeksaan viikkoa, mutta yleensä ne häädetään pesästä ennen sitä, sillä ne ovat parittelulentonsa jälkeen vain rasite yhdyskunnalle.Savolainen 2016, s. 33–34.
Työmehiläiset Suurin osa yhdyskunnan mehiläisistä on naaraspuolisia työmehiläisiä. Talvella niitä on pesässä vähintään 10 000 ja kesällä jopa yli 50 000. Työmehiläiset ovat pesän pienimpiä mehiläisiä. Niillä on siitepölyvasut, ja ne käyttävät pistintään ja leukojaan pesän puolustamiseen. Munasta kehittyy aikuinen työmehiläinen 21 päivässä. Työmehiläinen elää viidestä kuuteen viikkoa, mutta heinäkuun lopulla syntyneet talvimehiläiset voivat elää yhdeksänkin kuukautta.