Viiltäjä-Jack () oli tunnistamaton, Lontoon köyhässä Whitechapelin kaupunginosassa vuonna 1888 toiminut sarjamurhaaja, jonka väitetään tappaneen veitsellä ainakin viisi naista. Poliisi ei koskaan saanut hänen henkilöllisyyttään selville. Viiltäjä-Jackia pidetään yleisesti ottaen yhtenä maailman kuuluisimmista sarjamurhaajista ja ensimmäisenä nykyaikaisena sarjamurhaajana.
Viiltäjän tekemiksi arvioiduissa teoissa hän hyökkäsi naisten kimppuun, viilsi heiltä auki kurkun ja silpoi alavatsaa. Ainakin kolmelta uhrilta poistettiin sisäelimiä, ja siksi ehdotettiin, että tekijällä oli anatomian tuntemusta tai kirurgista osaamista. Murhiin liittyvät huhut kiihtyivät syys-lokakuussa 1888, ja lehdistö ja Scotland Yard saivat kirjeitä murhaajaksi itseään kutsuvalta kirjoittajalta tai kirjoittajilta.
Whitechapelin kodinturvajoukon () jäsenelle George Luskille lähetetyn ”Helvetistä”-kirjeen kylkiäisenä oli ihmisen munuaisen säilötty puolikas. Kun aihetta käsiteltiin lehdistössä, yleisö alkoi uskoa, että surmien takana oli yksi sarjamurhaaja, joka tunnettiin nimellä ”Viiltäjä-Jack”. Nimi on peräisin kirjeestä, jota yleisesti pidetään huijauksena. Sen kirjoittaja on voinut olla toimittaja, jonka tarkoituksena on ollut kasvattaa kiinnostusta juttuun. Aikoinaan sarjamurhaaja tunnettiin myös nimillä "Whitechapelin murhaaja" ja ”Nahkaesiliina”. Monesti ajatellaan murhaajan olleen pahasti mieleltään häiriytynyt. Murhaajan oletetaan syvästi vihanneen huonomaineisia naisia.
Aihetta käsiteltiin lehdissä laajalti, minkä johdosta Viiltäjä on yhä kansainvälisesti laajalti tunnettu pahamaineinen sarjamurhaaja. Vuoteen 1891 asti jatkuneissa Whitechapelin surmien tutkinnassa ei kaikkia tutkittuja surmia kyetty yhdistämään vuoden 1888 murhiin, mutta Viiltäjä-Jackin tarinaan alettiin uskoa. Koska murhia ei ole koskaan selvitetty, niihin liittyvistä kertomuksista on tullut aidon historiantutkimuksen, kansanperinteen ja näennäishistorian yhdistelmä. Termiä ”ripperology” käytetään englannissa kuvaamaan Viiltäjä-tapausten tutkimusta. Viiltäjä-Jackin henkilöllisyydestä oli yli sata teoriaa, ja murhat ovat innoittaneet monia fiktiivisiä teoksia.
Neljännelle uhrille kuuluneeksi oletetusta vaatekappaleesta löydetyn DNA:n havaittiin vuonna 2014 kuuluneen todennäköisesti Aaron Kosminskille, joka on aina ollut yksi pääepäillyistä.
Tausta 1800-luvun puolivälissä Englantiin virtasi irlantilaissiirtolaisia, niin että Lontoon East Endin ja muiden Englannin suurimpien kaupunkien väkiluku paisui. Vuodesta 1882 alkaen samoille alueille muutti juutalaispakolaisia Itä-Euroopasta ja Venäjältä.Kershen, Anne J., "The Immigrant Community of Whitechapel at the Time of the Jack the Ripper Murders", teoksessa Werner, s. 65–97; Vaughan, Laura, "Mapping the East End Labyrinth", teoksessa Werner, s. 225 Whitechapelin alue alkoi olla tungokseen asti täynnä. Työ- ja asumistilanne huononi, ja kehittyi merkittävä köyhä väestönosa.Life and Labour of the People in London, Lontoo, Macmillan, 1902–1903) (Charles Boothin online-arkisto, katsottu 5.8.2008.
Oli paljon huonosti rakennettuja taloja. Kodittomia oli paljon. Ryöstely, väkivalta ja alkoholismi olivat yleisiä, ja jatkuva köyhyys ajoi monet naiset prostituution pariin. Vuonna 1888 Lontoon pääkaupunkiseudun poliisi arvioi Whitechapelissa olevat 1 200 prostituoitua ja noin 62 bordellia.Evans & Skinner (2001), Jack the Ripper: Letters from Hell, s. 1; Evans & Skinner (2000), s. 28 Taloudellisia ongelmia pahensivat erilaiset sosiaaliset jännitteet. Poliisit puuttuivat vuosina 1886–1889 useisiin mielenosoituksiin, levottomuudet lisääntyivät.Begg (2003), s. 131–149; Evans and Rumbelow, s. 38–42; Rumbelow, s. 21–22
Rasismi, rikokset, yhteiskunnalliset häiriöt ja riisto ruokkivat yleisön käsitystä siitä, että Whitechapel oli pahamaineinen haureuden pesä.Marriott, John, "The Imaginative Geography of the Whitechapel murders", teoksessa Werner, s. 31–63 Vuonna 1888 näitä käsityksiä vahvistivat entisestään "Viiltäjä-Jackin" tekeminä pidetyt julmat ja irvokkaat surmatyöt, joita käsiteltiin lehdistöstä ennennäkemättömän laajasti.Haggard, Robert F. (1993), "Jack the Ripper As the Threat of Outcast London", Essays in History, vol. 35, Corcoran Department of History at the University of Virginia 1880-luvun alussa Flower and Dean Streetiä pidettiin Lontoon pahimpana ja vaarallisimpana paikkanaJames Greenwood (1883) In Strange Company: 158-60, quoted in Jerry White (2007) London in the Nineteenth Century: 323 .
Pahimmaksi Lontoon kaduksi niin ikään väitetyn Dorset Streetin yhteismajoitustaloissa asui Jack McCarthyn ja William Crossinghamin vuokralaisina epämääräisiä ihmisiä. Näiden kahden miehen epäillään osallistuneen suojelurahojen kiristykseen prostituoiduilta, varastetun tavaran kätkentään ja muun laittoman liiketoiminnan pyörittämiseenFiona Rule (2008) The Worst Street in London. Ian Allan Ltd: 78-103.
Murhat thumb|left|300px|alt=Lontoon kartta viktoriaaniselta ajalta, jossa surmapaikat näkyvät vain muutamien katujen päässä toisistaan|Ensimmäiset seitsemän Whitechapelin murhaa ja niiden tapahtumapaikat: Osborn Street (kesk. oik.), George Yard (kesk. vas.), Hanbury Street (ylh.), Buck’s Row (laitimmaisena oik.), Berner Street (alh. oik.), Mitre Square (alh. vas.) ja Dorset Street (kesk. vas.).
East Endissä tapahtuneiden naisiin kohdistuneiden hyökkäysten vuoksi on epävarmaa, kuinka monen uhrin surmasi sama tappaja.Woods & Baddeley, s. 20 Suur-Lontoon poliisilaitoksen tutkinnassa selvitettiin kaikkiaan yhtätoista 3. huhtikuuta 1888 – 13. helmikuuta 1891 välisenä aikana tehtyä murhaa, ja poliisin juttuluettelossa ne tunnetaan yhteisnimellä ”Whitechapelin murhat”.Cook, s. 33–34; Evans & Skinner (2000), s. 3 On erilaisia näkemyksiä siitä, mitkä murhat pitäisi niputtaa samalle syylliselle, mutta yleisesti uskotaan, että yhdestätoista murhasta olisi viisi (niin sanotut ”varmat viisi”, engl. canonical five) Viiltäjän tekoa.Cook, s. 151
Asiantuntijat viittaavat kurkun viiltämiseen, alavatsan ja sukupuolielinten silpomiseen, sisäelimien poistamiseen ja kiihtyviin kasvojen silpomiseen Viiltäjä-Jackille tyypillisenä modus operandina. Whitechapelin surmien arkiston kaksi ensimmäistä tapausta, Emma Elizabeth Smith ja Martha Tabram, eivät kuulu niin sanottuihin viiteen varmaan uhriin.Evans & Rumbelow, s. 47–55
Smith ryöstettiin ja pahoinpideltiin Osborn Streetillä Whitechapelissa 3. huhtikuuta 1888. Tylppä esine työnnettiin Smithin vaginaan, vatsakalvo repesi. Smithin vatsakalvo tulehtui (peritoniitti), ja hän kuoli seuraavana päivänä London Hospitalissa.Begg (2003), s. 27–28; Evans & Rumbelow, s. 47–50; Evans & Skinner, 2000,The Ultimate Jack the Ripper Sourcebook, s. 4–7 Smith kertoi, että hänen kimppuunsa hyökkäsi kaksi tai kolme miestä, joista yksi oli teini-ikäinen.Begg (2003), s. 28; Evans & Skinner (2000), s. 4–7 Lehdistö yhdisti murhan myöhempiin tapauksiinEsimerkiksi Begg (2003), s. 155–156, siteeraa The Star-lehteä; ks. myös Cook, s. 62, mutta useimpien kirjoittajien mukaan kyseessä oli väkivaltainen joukkio, joka ei liity mitenkään ViiltäjäänBegg (2003), s. 29–31; Evans & Rumbelow, s. 47–50; Marriott, s. 5–7.
Tabram surmattiin 7. elokuuta 1888. Häneen iskettiin 39 puukoniskua. Murhaajan julmuus, ilmeisen motiivin puuttuminen sekä surmapaikan eli George Yardin läheisyys myöhempiin tapahtumapaikkoihin saivat poliisin yhdistämään Tabramin tapauksen myöhempiin Viiltäjän surmiin.Evans & Rumbelow, s. 51–55
Tekotapa erosi kuitenkin niin sanotuista viidestä varmasta uhrista siinä, että Tabramia oli puukotettu eikä hänen kurkkuaan ollut viilletty auki tai alavatsaa silvottu. Monet asiantuntijat eivät nykyisin pidä Tabramin tapausta Viiltäjän tekona, koska Tabramin vammat olivat erilaisia.Evans and Rumbelow, s. 51–55; Marriott, s. 13
Viisi varmaa uhria Viiltäjän niin sanotut viisi varmaa uhria olivat Mary Ann Nichols, Annie Chapman, Elizabeth Stride, Catherine Eddowes ja Mary Jane Kelly. Nämä kaikki asuivat Spitalfieldsin köyhän slummin ytimessä: kolme George Streetillä, kaksi Flower and Dean Streetillä ja yksi Thawl Streetillä. Kaikki uhrit asuivat yhteismajoitustaloissa, joissa sai yösijan maksua vastaan. Kahden uhrin väitetään juoneen Ten Bell's Pubissa ennen murhaansa.
Nicholsin ruumis löydettiin noin 3.40 perjantaina 31. elokuuta 1888 Buck’s Row’lta (nykyään Durward Street) Whitechapelista. Kurkku oli viilletty auki kahdella syvällä viillolla, ja alavatsan alaosa oli osin viilletty auki syvällä, rosoisella viillolla. Alavatsan useat viillot oli tehty samalla veitsellä.Evans & Rumbelow, s. 60–61; Rumbelow, s. 24–27
Chapmanin ruumis löydettiin noin klo 6.00 lauantaina 8. syyskuuta 1888 takapihalle vievän käytävän vierestä Hanbury Street 29:n takapihalta Spitalfieldsistä. Aivan kuten Nicholsin tapauksessa kurkku oli viilletty auki kahdella viillolla.Rumbelow, s. 42 Alavatsa oli viilletty täysin auki, ja myöhemmin huomattiin, että kohtu oli poistettu.Marriott, s. 26–29; Rumbelow, s. 42 Kuolinsyyntutkimuksessa yksi todistaja kertoi nähneensä Chapmanin tummahiuksisen, ”nukkavierun tyylikkään” miehen seurassa noin klo 5.30.Begg (2003), s. 153; Cook, s. 163; Evans & Skinner (2000), s. 98; Marriott, s. 59–75
Stride ja Eddowes tapettiin aikaisin sunnuntaiaamuna 30. syyskuuta 1888. Striden ruumis löydettiin noin klo 1.00 Dutfield’s Yardin pihalta Berner Streetiltä (nykyään Henriques Street). Kuolinsyy oli yksi selvärajainen viilto, joka oli katkaissut päävaltimon niskan vasemmalla puolella. Se, oliko Stride Viiltäjän uhri tai keskeytettiinkö tämä surmatyön aikana, on epävarmaa siitä syystä, että Striden tapauksessa alavatsaa ei ollut silvottu.Cook, s. 157; Marriott, s. 81–125
Todistajat, jotka arvelivat nähneensä Striden miehen seurassa aiemmin illalla, antoivat miehestä erilaisia kuvauksia: joidenkin mielestä mies oli vaalea, toisten mielestä tumma, ja osa sanoi tämän olleen nukkavierusti ja osa hyvin pukeutunut.Begg (2003), s. 176–184
Eddowesin ruumis löytyi Mitre Squarelta Lontoon Cityn alueelta 45 minuuttia Striden jälkeen. Kaula oli leikattu ja alavatsa viilletty auki yhdellä pitkällä ja syvällä, rosoreunaisella viillolla. Vasen munuainen ja suurin osa kohtua puuttuivat. Paikallinen mies, Joseph Lawende oli kulkenut aukion lävitse kahden ystävänsä kanssa ennen murhaa, ja hän kertoi nähneensä vaaleahiuksisen, nukkavierusti pukeutuneen miehen, jonka seurassa ollut nainen saattoi olla Eddowes. Hänen seuralaisensa eivät kuitenkaan kyenneet vahvistamaan hänen kuvaustaan.Begg (2003), s. 193–194; Komisario Swansonin raportti 6.11.1888, HO 144/221/A49301C, jota lainaavat Evans & Skinner, s. 185–188 Eddowesin ja Striden murhia kutsuttiin myöhemmin "tuplatapaukseksi" (engl. double event).Esim. Evans & Skinner (2001), s. 30; Rumbelow, s. 118
Osa Eddowesin veristä esiliinaa löydettiin asuinrakennuksen sisäänkäynnin vierestä Goulston Streetiltä Whitechapelistä. Esiliinan kappaleen yläpuolella oli seinäkirjoitus, joka tunnettiin myöhemmin Goulston Streetin seinäkirjoituksena, tuntui syyttävän murhista juutalaista tai juutalaisia, mutta oli epäselvää, oliko murhaaja kirjoittanut tekstin pudottaessaan esiliinan palan vai oliko kyse vain sattumasta.Cook, s. 143; Fido, s. 47–52; Sugden, s. 254 Suur-Lontoon poliisin komentaja Charles Warren pelkäsi seinäkirjoituksen saavan aikaan juutalaisvastaisia mellakoita ja määräsi sen pestäväksi pois ennen aamunkoittoa.Charles Warrenin kirje sisäasiainministeriölle 6.11.1888, HO 144/221/A49301C, jota lainaavat Evans & Skinner (2000), s. 183–184
Kellyn kauhistuttavalla tavalla silvottu ruumis löydettiin klo 10.45 perjantai-aamuna 9. marraskuuta 1888 sängystä Kellyn yksiöstä osoitteessa 13 Miller’s Court, Dorset Streetin sisäpihalla. Kurkku oli leikattu selkärankaan asti, ja alavatsasta oli käytännöllisesti katsoen poistettu kaikki elimet. Sydän puuttui.