Akuutti (, , ) on diakriittinen merkki eli tarke, jota käytetään kirjainten päällä monissa latinalaisilla, kyrillisillä tai kreikkalaisilla aakkosilla kirjoitetuissa kielissä. Suomessa sitä käytetään vain joissakin vierasperäisissä nimissä, varsinkin ruotsalaiseen tapaan: Lundán, Procopé, Sirén ym.

Historia

Akuutin varhainen edeltäjä oli apeksi, jota käytetään latinassa toisinaan merkitsemään pitkää vokaalia.

Akuutti kreikassa pienoiskuva|120px|Akuutti alfan päällä.

Muinaiskreikassa korkomerkit otettiin muiden diakriittisten merkkien ohella käyttöön niin kutsuttuna polytonisena ortografiana Aleksanteri Suuren jälkeisenä aikana. Alun perin ne olivat sävelkulun merkkejä. Akuutti oli nousevan koron merkki, kun taas gravis osoitti matalampaa korkoa ja sirkumfleksi tarkoitti, että tavun alkuosassa ääni nousee mutta laskee jälleen sen lopussa.

Akuutti voi muinaiskreikassa esiintyä sekä lyhyessä että pitkässä tavussa ja ainoastaan sanan kolmessa viimeisessä tavussa; kolmanneksi viimeisessä tavussa kuitenkin vain silloin, jos viimeinen tavu on lyhyt. Se merkittiin tavun vokaalille tai diftongissa sen jälkimmäiselle vokaalille. Akuutin kreikankielinen nimi on okseia (, nykykreikaksi οξεία, oxeía), joka merkitsee terävää tai korkeaa, mikä nimi aikoinaan käännettiin latinan sanalla acūta ’teroitettu’.

Nykykreikassa tällaista sävelkulkua ei enää esiinny, ja akuutista on tullut nykyisessä monotonisessa ortografiassa painotetun tavun merkki.

Käyttö nykykielissä Painon merkkinä

Useissa kielissä akuutilla osoitetaan painotetun tavun vokaali:

Bulgarian kielessä paino esiintyy eri sanoissa eri kohdissa. Kirjoituksessa sitä ei yleensä merkitä, paitsi sanakirjoissa sekä toisinaan sanoissa, jotka lausutaan muutoin samoin paitsi että paino on eri tavulla. Tavallisesti bulgariassa kuitenkin käytetään gravista osoittamaan painotetun tavun vokaali, toisin kuin venäjässä, jossa käytetään akuuttia. Espanjassa akuutilla merkitään painollinen tavu, jos paino poikkeavasti on muulla kuin sanan toiseksi viimeisellä tavulla. Eräissä tapauksissa sillä myös erotetaan toisistaan muutoin samoin kirjoitettavat sanat kuten el (maskuliininen määräinen artikkeli) ja él (hän). Myös galician kielessä ja oksitaanissa akuutti on painon merkki. Hollannissa akuuttia käytetään toisinaan painon merkkinä, esimerkiksi sanassa vóórkomen ("esiintyä") erotukseksi sanasta voorkómen ("estää ennakolta"), tai suljetumman vokaalin merkkinä, esimerkiksi sanassa hé ("hei!") erotukseksi sanasta hè ("heh"), ellei asiayhteydestä muutoinkin selviä, kumpaa tarkoitetaan. Toisinaan akuutin tehtävänä on vain erottaa muutoin samoin kirjoitetut sanat toisistaan; esimerkiksi één on lukusana yksi, kun taas een on määräämätön artikkeli. Katalaanissa sitä käytetään painotetuissa vokaaleissa: é, í, ó, ú. Nykykreikan monotonisessa ortografiassa paino merkitään jokaisessa monitavuisessa sanassa akuutilla: ά (á), έ (é), ή (í), ί (í), ό (ó), ύ (ý), ώ (ó). Lakotan kielessä paino ja kirjoituksessa akuutti sen merkkinä erottaa eri sanoja toisistaan. Esimerkiksi kákhi merkitsee "siihen suuntaan", mutta kakhí "ottaa joltakulta jotakin takaisin". Norjassa, ruotsissa ja tanskassa akuuttia käytetään sanan viimeisen tavun e:n päällä, jos se on painotettu, mutta se jätetään usein pois, jos tämä ei muuta sanan merkitystä. Esimerkiksi armen on määrätty muoto sanasta arm, "käsivarsi", kun taas armén on määrätty muoto sanasta armé, "armeija". Vastaavasti ide, missä paino on ensimmäisellä tavulla, merkitsee karhun luolaa, kun taas idé merkitsee "ideaa". Painoon liittyy myös sanojen en/én ja et/ét toisistaan poikkeavat kirjoitustavat norjassa ja tanskassa: ilman akuuttia kyseessä on määräämätön artikkeli, kun taas muodossa én tai ét kyseessä on lukusana yksi (aikaisemmin kirjoitettiin een tai eet). Akuutti viimeisen tavun vokaalin yhteydessä esiintyy myös monissa sukunimissä, esimerkiksi Palmén, sekä joissakin yleensä ranskalais­peräisissä lainasanoissa kuten filé ja kafé. Siksikan kielessä akuutti osoittaa painon paikan sanassa, esimerkiksi sanassa soyópokistsi ("lähtee"). Venäjässä paino on eri sanoissa eri kohdissa. Sitä ei yleensä osoiteta kirjoituksessa, mutta sanakirjoissa sekä usein myös lastenkirjoissa ja muunkielisille tarkoitetuissa venäjän oppikirjoissa paino on tapana osoittaa merkitsemällä painollisen tavun vokaalin päälle akuutti. Kymrissä sanapaino on tavallisimmin toiseksi viimeisellä tavulla. Joskus se kuitenkin on viimeisen tavun lyhyellä vokaalilla, joka tällöin merkitään usein akuutilla. Periaatteessa se voi olla minkä vokaalin päällä tahansa: á, é, í, ó, ú, ẃ, ý. Esimerkkejä: casáu (/kaˈsaɨ, kaˈsai/) "vihata", sigarét (/sɪɡaˈrɛt/) "savuke", ymbarél (/əmbaˈrɛl/) "sateenvarjo".

Äännearvon merkkinä: avoimet ja suljetut vokaalit Useissa romaanisissa kielissä sekä myös kelttiläisessä gaelin kielessä akuuttia käytetään erottamaan eri vokaaliäänteitä toisistaan. Akuutti merkitsee yleensä suljetumpaa vokaalia kuin vastaava vokaali graviksella varustettuna tai ilman tarketta. Ranskaa lukuun ottamatta se esiintyy vain painollisessa tavussa. Katalaanissa akuutti esiintyy vokaaleissa é ja ó erotukseksi vokaaleista è ja ò . Ranskassa akuutti () esiintyy vain e:n päällä: é. Sen ranskankielinen nimi on accent aigu, kun taas toisin päin kaltevan aksentin (`) nimenä on accent grave. Ranskassa é äännetään aina laveana puolisuppeana etuvokaalina , kun taas è ja ê äännetään suomen e:n ja ä:n välisenä vokaalina ja pelkkä e tavallisimmin , joskaan viimeksi mainittua ei sanan lopussa yleensä äännetä ollenkaan. Sanan loppukonsonantin (ei kuitenkaan s:n) tai sanan sisällä kahden tai useamman peräkkäisen konsonantin edellä kuitenkin myös pelkkä e äännetään tai , minkä vuoksi näissä tapauksissa e:n päälle ei tule akuuttia. Toisin kuin muissa romaanisissa kielissä, ranskassa akuutti voi esiintyä myös painottamattomissa tavuissa. Italiassa akuutti (, "suljettu aksentti") on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pakollinen vain sanoissa, joissa useamman kuin yhden tavun viimeinen vokaali on painollinen. Painolliseen o:hon päättyvissä sanoissa ei kuitenkaan käytetä akuuttia (ó) vaan gravista (ò). Vain e:n päällä sekä akuutti että gravis ovat yleisiä. Akuutti esiintyy tyypillisesti -ché -loppuisissa sanoissa kuten perché ("miksi", "koska"), joissakin yksitavuisissa sanoissa kuten né ("ei... eikä") ja sé (itsensä) erotukseksi sanoista ne ("sen") ja se ("jos"), sekä muutamissa verbimuodoissa kuten poté ("voi", imperfektimuoto). Gravis e:n päällä taas esiintyy esimerkiksi verbimuodossa è ("on"). Joskus akuuttia käytetään myös o:n päällä erottamaan eri sanoja toisistaan, esimerkiksi bótte ("tynnyri") ja bòtte ("lyönti"), mutta tämä ei ole pakollista, eikä tavanomaisessa italialaisessa näppäimistössä olekaan ó:ta. Oksitaanissa akuutti osoittaa vokaalin laatua: é (erotukseksi vokaalista è ), ó (erotukseksi vokaalista ò ) ja á (erotukseksi vokaalista à ). Gaelin kielessä sekä akuutti että gravis esiintyivät aikaisemmin e:n ja o:n päällä, ja niinpä é oli erotettava è:stä ja ó ò:sta . Sekä gravis että akuutti osoittivat myös painoa, ja é/è ja ó/ò oli myös erotettava aksentittomasta e:stä ja o:sta . Historiallisista syistä á esiintyi sanoissa á ja ás, mutta se lausutaan samoin kuin à . Muiden vokaalien (i ja u) päällä saattoi esiintyä vain gravis. Scottish Qualifications Authority (SQA), joka päättää kielenhuollosta, päätti 1980-luvulla poistaa akuutin käytöstä ja käyttää sen sijasta kaikissa tapauksissa gravista. Ohjetta ovat seuranneet useimmat julkaisijat, mutta muutamat, muun muassa yliopistot, käyttävät edelleen akuuttia entiseen tapaan. Portugalin kielessä akuutti merkitsee muista kielistä poiketen avoimempaa ja sirkumfleksi suljetumpaa vokaalia: á , é ja ó ovat avoimempia kuin â , ê ja ô . Aksenttia käytetään kuitenkin vain sanoissa, joissa painollinen tavu ei ole muutoin pääteltävissä. Kun paino on yleisten sääntöjen mukaan pääteltävissä, aksenttimerkkejä ei käytetä, eikä sitä, onko kyseessä avoimempi vai suljetumpi vokaali, voida päätellä pelkästään oikeinkirjoituksen perusteella.

Pituuden merkkinä

Pitkät vokaalit Klassisessa latinassa akuuttia muistuttava apeksimerkki on pitkän vokaalin merkki. Tšekissä akuutti (): á, é, í, ó, ú ja ý merkitsevät pitkiä vokaaleja; vastaavat lyhyet vokaalit ovat a, e, i, o, u ja y. Sanan sisällä tai lopussa pitkän u:n merkkinä käytetään sen sijasta kuitenkin rengasta (): ů. Unkarin kielessä á, é, í, ó ja ú ovat pitkiä vokaaleja, joita vastaavat lyhyet vokaalit ovat a, e, i, o ja u. Näistä kaksi ensimmäistä kuitenkin eroavat vastaavista lyhyistä myös laadultaan: lyhyt a on pyöreä [ɒ] mutta pitkä á pyöristymätön [aː], ja lyhyt e ääntyy kuten suomen ä [ɛ] mutta pitkä é samoin kuin suomen pitkä e. Vokaaleja ö ja ü vastaavat pitkät vokaalit merkitään kaksinkertaisella akuutilla: ő, ű. Myös iirissä akuutti () on myös pitkän vokaalin merkki. Muinaisnorjassa á, é, í, ó, ú, ý merkitsivät pitkiä, a, e, i, o, u, y vastaavia lyhyitä vokaaleja. Joskus myös <ø>:tä vastaava pitkä vokaali merkittiin <ǿ>, mutta tavallisimmin <œ>. Joskus myös muinaisislannissa lyhyen aikaa esiintynyt pitkä /ǫ/ merkittiin akuutilla: <ǫ>, mutta sen ohella käytettiin myös ö:tä tai pituusmerkkiä: <ǭ>. Tavallisimmin se kuitenkin kirjoitettiin aivan samoin kuin á, joista se olikin kehittynyt umlaut-ilmiön vaikutuksesta. Myös slovakin kielessä akuutti () merkitsee pitkää vokaalia, mutta paitsi vokaaleissa á, é, í, ó, ú ja ý, se esiintyy myös vokaalin tavoin käyttäytyvissä tavuamuodostavissa konsonanteissa ŕ ja ĺ. Länsimaissa akuuttia käytettiin 1700-luvulta 1900-luvun alkupuolelle saakka pitkän vokaalin merkkinä (á, í, ú) myös translitteroitaessa arabian- ja persiankielisiä tekstejä. Nykyään sen sijasta käytetään tavallisimmin pituusmerkkiä: ā, ī, ū, ei kuitenkaan Bahá'í-ortografiassa.

Lyhyet vokaalit Liguurin kielessä é merkitsee lyhyttä - ja ó lyhyttä -vokaalia.

Liudentumisen merkkinä

Akuuttia muistuttava, mutta siitä erotettava merkki esiintyy muutamissa kielissä myös konsonanttien päällä ja merkitsee liudentunutta konsonanttia.

Puolan kielessä merkin nimi on kreska, ja se kuuluu osana neljään konsonantti- ja yhteen vokaalikirjaimeen (ć, ń, ś, ź ja ó. Konsonanteissa se osoittaa liudentumista, esimerkiksi sanassa sześć (lukusana 6). Kreska muistuttaa tšekissä ja eräissä muissa slaavilaisissa kielissä esiintyvää háček-merkkiä, joka kuitenkin tarkoittaa postalveolaarista konsonanttia. Puolalaisessa typografiassa kreska on perinteisesti ollut lähempänä pystysuoraa asentoa kuin akuutti muissa kielissä ja sijoitettu hieman kirjaimen keskikohdan oikealle puolelle. Unicodessa puolalainen kreskalla varustettu ó on kuitenkin tulkittu samaksi merkiksi kuin muissa kielissä esiintyvä akuutilla varustettu ó.

Serbokroaatissa ć merkitsee liudentunutta t-äännettä samoin kuin puolassakin.

Makedonian kielen latinisaatiossa ǵ and ḱ vastaavat kyrillisiä kirjaimia ѓ ja ќ, ja ne tarkoittavat liudentuneita tai alveopalataalisia konsonantteja, joskin tavallisimmin niiden sijasta käytetään merkintäjä gj ja kj (tai đ ja ć). Samoilla kirjaimilla merkitään kielitieteellisissä teoksissa indoeurooppalaisen kantakielen oletetut äänteet ja .

Sävelkulun merkkinä

Vietnamilaisessa Quốc Ngữ -kirjaimistossa akuutti merkitsee nousevaa toonia. Samalla tavalla akuuttia käytetään mandariinikiinan Pinyin -romanisaatiossa. jossa sen sijasta voidaan kuitenkin vaihtoehtoisesti käyttää numeroa 2 tavun jäljessä: lái = lai2. Kantoninkiinan Yale -romanisaatiossa akuutti merkitsee yleensä toista toonia, paitsi jos vokaalin jäljessä on h, jolloin se merkitsee viidettä toonia (jos numeroa käytetään, h jätetään pois): má = ma2, máh - ma5.

Monissa afrikkalaisissa kielissä sekä athabasca-kielissä akuutti merkitsee korkeaa toonia, esimerkiksi joruban sanassa apá ’käsivarsi’, nobiinin sanassa fénti ’taateli’, ekotin sanassa kalàwa ’vene’ ja navajon sanassa t’áá ’oikea’.