Eino Rudolf Woldemar Holsti (8. lokakuuta 1881 Jyväskylä – 4. elokuuta 1945 Palo Alto, Kalifornia, Yhdysvallat) oli suomalainen poliitikko, toimittaja ja diplomaatti, oppiarvoltaan filosofian tohtori. Hän toimi Suomen ulkoasiainministerinä vuosina 1919–1922 ja 1937–1938, senaattorina 1917 sekä kansanedustajana 1914–1918 ja myöhemmin 1922–1923.
Holsti kuului Nuorsuomalaiseen Puolueeseen (myöhemmin Kansalliseen Edistyspuolueeseen) ja tasavaltalaisiin. Vuosina 1918–1940 hän toimi useissa kansainvälisissä diplomaattitehtävissä. Holsti muistetaan muun muassa Kansainliittoa kannattavana, länsivaltoja ihailevana ja saksalaisvastaisena poliitikkona, jota ulkoministeriaikanaan syytettiin Saksan johtajan Adolf Hitlerin solvaamisesta.
Tausta Rudolf Holstin vanhemmat olivat kihlakunnantuomari Frans Michael Severin Holsti (1847–1912) ja Ilma Ihanelma Fredrika Schildt. Hän pääsi ylioppilaaksi Helsingin reaalilyseosta 1901, opiskeli taloustiedettä Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1908, filosofian lisensiaatiksi 1913 ja filosofian tohtoriksi 1914. Holstin englanninkielinen väitöskirja oli nimeltään The Relation of War to the Origin of the State. Holsti opiskeli myös Lontoossa 1909–1911 ja 1912–1913. Hän toimi Helsingin yliopiston sosiologian dosenttina 1914–1923. Holstista tuli yhdysvaltalaisen Philadelphiassa sijaitsevan Temple Universityn kunniatohtori vuonna 1938.Ylioppilasmatrikkeli 1901, matrikkelinumero 27157.Rusi, Alpo: Rudolf Holsti – itsenäisen Suomen ulkopolitiikan arkkitehti. Ulkoministeriön Engel-salissa 13.6.2018 pidetty esitelmä.
Holsti oli Hämetär-lehden toimittajana Hämeenlinnassa 1903–1905, Lahden Lehden päätoimittajana Lahdessa 1906–1907 ja Helsingin Sanomien toimittajana Helsingissä 1905 ja työskenteli yhdessä ystävänsä ja koulutoverinsa Joel Lehtosen kanssa. Ystävyys katkesi, kun Holsti tunnisti itsensä Lehtosen kirjan Sorron lapset (1924) satiirisesti kuvatusta poliitikosta Rolf Idellistä. Helsingin Sanomien Lontoon-kirjeenvaihtaja hän oli 1909–1911 ja ulkomaanosaston toimittaja 1911–1917. Holsti oli Suomen senaatin kamaritoimituskunnan ja myöhemmin myös sosiaalitoimituskunnan vt. päällikkönä 1917. Hän oli jäsenenä vuonna 1917 länsivalloille Suomen itsenäisyysjulistuksesta virallisesti tiedottaneessa ja niiden tunnustusta pyytäneessä lähetystövaltuuskunnassa.
Holsti oli Suomen diplomaattisena edustajana Lontoossa vuosina 1918–1919. Hän järjesti 1918 Lontoossa Herbert Hooverin kanssa elintarvikkeiden kuljetusta Yhdysvalloista Suomeen ja samalla sopi maailmansodan voittajavaltioiden kanssa Suomen vapauttamisesta keskusvaltoihin kohdistetusta taloussaarrosta. Holsti oli myös Suomen valtuuskunnan jäsenenä ja myöhemmin puheenjohtajana Pariisin rauhankonferenssissa 1919.Pukkimäen asuntoalue Äänekoskella: Rudolf Holsti – kuka hän oli? Aikalaiskirja 1934, s. 216. Projekt Runeberg.
Holsti oli naimisissa 1906–1932 Hellin Alina Horellin kanssa; liitto päättyi avioeroon. Hän meni uudelleen naimisiin 1932 Liisa Annikki Franssilan kanssa, jonka isä oli kouluneuvos Kaarlo Franssila. Holstin pojista Ole (Olavi) Rudolf Holsti (1933–2020) toimi 1974–1998 Duke Universityn professorina (George V. Allen Professor in the Department of Political Science) ja Kal (Kalevi) Holsti (s. 1935) on ollut University of British Columbian professorina (University Killam Professor at the University of British Columbia).Kal Holsti. University of British Columbia.Politcal Science: Ole R. Holsti, George V. Allen Professor Emeritus of International Relations. Duke University.
Suomen ulkoasiainministerinä Ensimmäinen ministerikausi ja reunavaltiopolitiikka Ulkoministerinä Holsti tuki reunavaltiopolitiikkaa mutta suhtautui epäillen heimosotiin, vaikka oli Ison-Britannian linjoilla ulkopolitiikassa, jossa oleellista oli pelata aikaa ja olla tekemättä Neuvosto-Venäjän kanssa rauhansopimusta liian varhain, jotta Venäjän interventio vaikuttaisi neuvostohallituksen tappioksi. Samaa passiivista Britanniaa ymmärtävää linjaa edusti myös presidentti K. J. Ståhlberg, joka vuoden 1919 valtiosäännön mukaan presidenttinä määräsi ulkopolitiikasta.
Ensimmäinen kausi ulkoministerinä katkesi vuonna 1922, sillä ylitettyään valtuutensa Varsovassa käydyissä neuvotteluissa hän sai eduskunnalta epäluottamuslauseen. Varsovan episodia on pidetty tekosyynä, sillä muiden muassa E. N. Setälä oli todennut: ”Ulkoministerin toiminnassa – – ei ole ollut sitä selkeyttä, täsmällisyyttä ja johdonmukaisuutta – – mitä toivoisimme itsenäisen valtakunnan ulkoministerin toiminnassa olevan.”Virkkunen 1983, s. 100–101. Ulkoministerin paikalta Holsti siirtyi lähettilääksi Tallinnaan.
Toinen kausi ja pohjoismainen suuntaus Ulkoministeriksi Holsti palasi Kallion hallitukseen lokakuussa 1936. Suomen politiikka oli 1930-luvulla pohjoismaisen suuntauksen mukaista puolueettomuutta, jonka pohjoismaisuutta tosin Neuvostoliitto epäili lähinnä brittien naamioksi vaikuttaa Neuvostoliiton asioihin. Vuodesta 1935 oli Suomen ulkopolitiikan peruslinjaukseksi ilmoitettu pohjoismainen suuntaus jo ennen Holstin ulkoministeriaikaa.
Holsti edusti Suomea YK:n edeltäjässä Kansainliitossa vuosina 1927–1940. Holsti kannatti Kansainliittoa, ihaili läntisiä suurvaltoja ja arvosteli Adolf Hitlerin johtamaa natsi-Saksaa.
Neuvostoliiton Helsingin-suurlähetystön lähetystösihteeri Boris Jartsev aloitti Holstin kanssa salaiset keskustelut huhtikuussa 1938. Jartsev sanoi Neuvostoliiton hallituksen olevan varma siitä, että Saksa valmisteli hyökkäystä Neuvostoliittoa vastaan, mihin kuului sivustaisku Leningradiin Etelä-Suomen kautta. Jartsevin aloitteeseen vaikutti ratkaisevasti Itävallan liittäminen Saksaan maaliskuussa 1938, mikä Moskovan näkökulmasta merkitsi repeämää Neuvostoliiton läntisessä puskurivyöhykkeessä. Jartsev korosti, että hänen aloittamistaan keskusteluista ei saanut puhua kenellekään ulkopuoliselle, ei edes Neuvostoliiton suurlähettiläälle. Holsti hoiti tiedottamisen kuitenkin omalla tavallaan: hän kertoi asiasta pääministeri A. K. Cajanderille ja valtiovarainministeri Väinö Tannerille, mutta ei esimerkiksi puolustusministeri Juho Niukkaselle, puolustusneuvoston puheenjohtajalle marsalkka Gustaf Mannerheimille eikä puolustusvoimien komentajalle kenraali Hugo Östermanille. Presidentti Kyösti Kallio lienee saanut tiedon Jartsevin aloitteesta, mutta asiakirjoista ei ilmene, miten hän siihen reagoi. Lisäksi Holsti selosti keskustelujaan Jartsevin kanssa ruotsalaiselle virkaveljelleen Rickard Sandlerille ja Britannian Helsingin-suurlähettiläälle mutta ei Suomen Tukholman-suurlähettiläälle J. K. Paasikivelle eikä Lontoon-suurlähettiläälle G. A. Gripenbergille. Näin Suomen Tukholman- ja Lontoon-suurlähettiläät joutuivat kiusalliseen tilanteeseen, koska heidän asemamaidensa ulkoministeriöt olivat paremmin perillä Suomen tilanteesta kuin he itse. Holstin tiedotustoiminta lisäsi epäluottamusta häntä kohtaan.Jakobson, Max: Väkivallan vuodet: 20. vuosisadan tilinpäätös I, s. 253. Helsinki: Otava, 1999.
Holstin ero pienoiskuva|Holsti puhumassa Kansainliiton yleiskokouksessa 11. joulukuuta 1939. Järjestö erotti Neuvostoliiton 14. joulukuuta. Erityisesti Holstin useita päiviä kestänyt vierailu 7. helmikuuta 1937 alkaen Moskovassa aiheutti hankaluuksia Suomen ja Saksan välillä. Saksan Helsingin suurlähettiläs Wipert von Blücher käytti Holstin mukaan peräti sanoja, ”jotka eivät soveltuneet diplomaattiseen kielenkäyttöön”.Korhonen, Keijo: Turvallisuuden pettäessä: Suomi neuvostodiplomatiassa Tartosta talvisotaan, s. 158–159. Helsinki: Tammi, 1971. Hampurin Helmut Schmidt -yliopiston professorin Michael Jonasin mukaan von Blücher johti Saksan lähetystöstä käsin Holstin-vastaista kampanjaa, johon värvättiin avuksi suomalaisia poliitikkoja IKL:stä aina sosialidemokraatteihin saakka sekä puolustusvoimien kenraaleja, muun muassa Ilmari Helenius. Ulkoministeriön lehdistötoimiston saksalaismielinen päällikkö K. N. Rantakari toimi von Blücherin salaisena tietolähteenä ja levitti Holstia parjaavia juttuja.
Holsti joutui eroamaan ulkoasiainministerin tehtävästä sen jälkeen, kun hänen väitettiin alkoholin vaikutuksen alaisena arvostelleen sopimattomasti Adolf Hitleriä ja Hitlerin hallitusta 26. syyskuuta 1938 Genevessä sudeettialueiden kriisin takia järjestetyillä diplomaatti-illallisilla. Holsti oli 26. syyskuuta kuunnellut radiosta Hitlerin puhetta Kansainliiton yleiskokouksen puheenjohtajan, irlantilaisen Eamon de Valeran tarjoamien diplomaattipäivällisten jälkitilanteessa. Humaltuneen Holstin väitetään kutsuneen Hitleriä ”hullu koiraksi, joka pitäisi ampua”. Paikalla oli ollut läsnä myös Saksan edustaja.Virkkunen 1983, s. 122. Kuukauden hiljaisuuden jälkeen Suomen Saksan suurlähettiläs Aarne Wuorimaa kuuli Saksan ulkoministeriön valtiosihteeriltä von Weizsäckeriltä, että Holsti on hiljattain kunnostautunut solvaamalla Saksan hallitusta ja valtakunnankansleria. Holsti kiisti syytöksen ja kertoi vain kääntäneensä illallisten ranskalaisille osanottajille otteita Hitlerin samana päivänä pitämästä puheesta.Virkkunen 1983, s. 124.
Holstin eroon johtaneeksi syyksi on mainittu myös palkkaerimielisyydet. Valtion tilintarkastajat olivat lokakuussa 1938 kiinnittäneet huomiota siihen, että Holsti oli ulkoministerin palkan lisäksi saanut Suomen Geneven-lähettilään palkkaa, mihin tilintarkastajat eivät katsoneet Holstin olleen oikeutettu.Jakobson, Max: Diplomaattien talvisota, s. 106. Porvoo: WSOY, 1955.
Holstin sairastellessa Suomen Saksan suurlähettiläs Wuorimaa laati saksalaisia näkökantoja esitelleen raportin. Siinä hän kertoi presidentille ja hallitukselle, että Holstilla ei ole minkäänlaista luottamusta Saksassa ja että Suomeen suhtaudutaan sen mukaisesti niin kauan kuin Holsti toimii ulkoministerinä.Virkkunen 1983, s. 125. Eron välttämättömyys oli selviö jo Holstillekin, ja hän erosi tehtävistään muun muassa terveydellisiin syihin vedoten. Jukka-Pekka Pietiäinen ja Timo Soikkanen suhtautuvat kriittisesti Sakari Virkkusen ja samalla myös Heikki Brotheruksen tulkintaan Holstin eron syistä. Pietiäisen mukaan Virkkunen ei ole esittänyt lähteitä väitteelleen siitä, että Holsti olisi kutsunut Hitleriä hulluksi koiraksi. Näyttöä vahvasta humalatilasta ei ole, vaikka Holstin alkoholinkäyttö oli toki tiedossa. Pietiäisen mukaan Holsti erosi terveydellisistä syistä ja kannatuksensa laskun takia.Pietiäinen, Jukka-Pekka: Holsti ei kaatunut juoneen eikä juomaan. Kanava 2/2021, s. 28–31.Soikkanen, Timo: Vielä Rudolf Holstista. Kanava 3/2021, s. 58.
Holstin erottua ulkoasiainministeriksi nimitettiin aluksi Väinö Voionmaa ja joulukuussa 1938 Eljas Erkko. Max Jakobsonin mukaan Holstin ero tulkittiin Moskovassa Saksan voitoksi. Eronsa jälkeen Holsti jatkoi vielä Suomen lähettiläänä Bernissä ja Suomen edustajana Kansainliitossa kesään 1940 saakka, jolloin Kansainliiton toiminta päättyi käytännössä. Holsti siirrettiin virasta 31. elokuuta 1940, ja tämän jälkeen hän siirtyi Yhdysvaltoihin yliopisto-opettajaksi.
Myöhemmät vuodet Holsti muutti poikiensa Kalevi ja Olavi Holstin kanssa Yhdysvaltoihin opettamaan Stanfordin yliopistoon. Hän oli ollut jo aikaisemmin Stanfordin yliopiston kesäkurssien professorina 1930 ja toimi nyt Stanfordin yliopiston kesäkurssien luennoitsijana 1940–1945. Yhdysvalloissa Holsti neuvoi myös presidentti Herbert Hooveria terveysasioissa. Holsti kuoli 3. elokuuta 1945 Palo Alton sairaalassa ollessaan tyräleikkauksessa.
Teoksia Aseellisesta rauhasta. Yhteiskunnallisia tutkielmia 1. Kustannusyhtiö Osmo, Helsinki 1907 ”Some Superstitious Customs and Beliefs in Primitive Warfare”, Festskrift tillegnad Edvard Westermarck i anledning av hans femtioårsdag den 20 november 1912. Toimittaneet Ola Castrén ym. Helsingfors 1912. The Relation of War to the Origin of the State. Väitöskirja. Annales Academiae scientiarum Fennicae. Series B XIII, 1. Suomalainen Tiedeakatemia, Helsinki 1913. (Teos digitoituna Internet Archivessa.)