Kulttuurihistoria tieteenalana keskittyy menneisyydessä tapahtuneiden kulttuuri-ilmiöiden tutkimukseen. Kulttuurihistoria ei yleensä keskity täsmällisesti ajoitettaviin ”tapahtumiin” vaan pidemmän aikajakson kehityskulkuihin.
Modernin kulttuurihistorian perustaja oli ranskalainen valistusajan filosofi Voltaire, joka julkaisi vuonna 1756 ensimmäisen globaalin maailmanhistorian. Hän ei rajoittunut siinä kristikuntaan, kuten siihen asti oli tehty, vaan käsitteli myös Intian, Kiinan ja Amerikan muinaisia sivistysmuotoja. Nykyaikainen kulttuurihistoria ei rajaa kulttuurin käsitettä pelkästään taiteelliseksi tai kirjalliseksi (korkea)kulttuuriksi, vaan mitä tahansa inhimillistä toimintaa voidaan tutkia kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Hannu Salmen mukaan kulttuurihistoriassa tapahtunut muutos vastaa laajemmin humanistisissa tieteissä tapahtunutta muutosta: kulttuuristen piirteiden tai tunnusmerkkien määrittelystä on siirrytty merkitysten ja merkityssuhteiden tutkimukseen.Salmi 2009, s. 4 Siten esimerkiksi politiikkaa voitaisiin tarkastella kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta käsin. Kulttuurihistoria on läheistä sukua monille humanistisille ja yhteiskuntatieteille, esimerkiksi folkloristiikalle ja antropologialle.
Kari Immonen määrittelee kulttuurihistorian seuraavasti:
Kulttuurihistoria tarkastelee ilmiöitä historiallisina ja kulttuurisina. Se katsoo, että kaikki elämismaailman ilmiöt kuuluvat oman moniaikaisen ja monikerroksisen nykyhetkensä muodostamaan kokonaisuuteen. Kulttuurihistoria pyrkii ulottamaan katseensa kulttuurin perustassa vaikuttaviin syvärakenteisiin ja niihin suhtautumisen ja maailmanjäsentämisen tapoihin, jotka ovat elämismaailman ilmiöiden perustana. - - - Tästä näkökulmasta kulttuurihistoria kohtaa elämismaailman kaikessa rikkaudessaan, ilman hierarkista arvottamista. Se ei tee eroa arjen ja juhlan, eliitin ja populaarin, korkean ja matalan tai tavallisen ihmisen ja vallanpitäjien välillä. Kulttuurin eri alueet jäsentyvät ihmisen valintojen tasaveroisiksi kohteiksi, elämäntavan osiksi.Immonen 2002, s. 25
Kulttuurihistoria on siis otteeltaan hyvin monimuotoinen historiantutkimuksen suuntaus. Kyse on pikemminkin menneisyyden lähestymistavasta kuin tietystä tutkimuksen kohteesta.
Oppiaineena Kulttuurihistoriaa voi Suomessa opiskella pääaineena ainoastaan Turun yliopistossa, jossa alan koulutus ja tutkimus alkoi vuonna 1972.Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaine Kulttuurihistoriaa voi opiskella myös Turun yliopiston avoimessa yliopistossa, jossa järjestetään muun muassa verkko-opintoja, joihin voi osallistua paikkakunnasta riippumatta. Avoimen yliopiston kokonaisuudet ovat rinnastettavia tutkintoihin kuuluviin kokonaisuuksiin, ja niitä voi liittää HuK- ja FM-tutkintoihin muissakin yliopistoissa kuin Turun yliopistossa.
Sivuaineena kulttuurihistoriaa voi opiskella Lapin yliopistossa perus- ja aineopintojen verran.Kulttuurihistoria. Sivuaineet, Lapin yliopisto Lapin yliopisto Kulttuurihistoriaa opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi opettajina, tutkijoina, toimittajina, museonhoitajina, kulttuurisihteereinä, kulttuurituottajina tai tiedottajina.
Lähteet
Salmi, Hannu: Kulttuurihistorian mieli. Kulttuurihistoria Nyt 2009. Turku 2009: 4-6. Nivala, Asko & Mähkä Rami (toim.): Tulkinnan polkuja. Kulttuurihistorian tutkimusmenetelmiä. Turku: k & h 2012. . (PDF)
Viitteet
Aiheesta muualla
Kulttuurihistoria nyt! Turun yliopiston kulttuurihistorian oppiaineen blogi
* Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit