Kristillinen metallimusiikki (tunnetaan myös white metalina) on metallimusiikkia, jossa on kristillinen sanoma. Kristillinen metallimusiikki on tyypillisesti uskoaan tunnustavien kristittyjen tekemää, usein kristillisten toimijoiden sekä tuottamaa että jakelemaa..

Suuntauksen edustajia on jokaisessa metallimusiikin alalajissa, ja ainoa kristillisiä metalliyhtyeitä yhdistävä tekijä ovatsanoitukset. Niiden kristilliset teemat yhdistyvät usein yhtyeen edustaman alalajin tyypillisiin aiheisiin ja tuovat kristillisen näkökulman käsiteltyyn teemaan. Marginaalisen mutta ylikansallisen kristillisen metallimusiikin alakulttuurin on nähty tarjoavan ydinjäsenilleen vaihtoehtoisen uskonnonharjoitus ja -ilmaisumuodon, ja suuntauksesta haetaan myönteistä vastapainoa tai vaihtoehtoa metallimusiikin useimmiten synkeälle, kielteiselle sanomalle.

Suuntaus alkoi 1970-luvun lopulla tarkoituksenaan evankelioida metallimusiikin piirejä, ja uranuurtajia olivat chicagolainen Resurrection Band sekä ruotsalainen Jerusalem. 1980-luvulla Los Angelesin Stryper saavutti suurta suosiota, vaikka muuten suuntaus jäi valtavirrassa vähälle huomiolle. Kalifornialainen Tourniquet ja australialainen Mortification johtivat suuntausta 1990-luvulla. 2000-vuosikymmenellä Revolver-lehden ”The Holy Allianceksi” nimittämät Demon Hunter, Underoath, Norma Jean ja As I Lay Dying toivat kristilliselle metallimusiikille jossakin määrin valtavirran huomiota saavutettuaan sijoituksia Billboard 200 -listalla.

Erityispiirteitä

Kristillinen metalli ei ole yksittäinen laji, vaan se käsittää joukon aatteellisesti väritettyjä metallimusiikin alalajeja. Ainoa oleellinen ero muuhun metallimusiikkiin onkin nimenomaan sanoituksissa. Myös tyylilajin muusikot ovat poikkeuksia lukuun ottamatta yleensä uskovaisia, joiden tekstit pohjaavat juutalais-kristilliseen perinteeseen. Sanoitusten lähestymistapa on yhtyekohtainen: jotkut keskittyvät korostamaan uskonnollisuuden myönteisiä puolia, osa kertaa Kristuksen opetuksia, toiset taas pitävät asian kielikuvien peitossa ja hienovaraisena. Vain hyvin pieni vähemmistö kristillisistä metalliyhtyeistä ottaa hyökkäävän asenteen kristinuskoa vastaan puhujia kohtaan. Viittaukset eskatologiaan ja apokalyptisiin aiheisiin kuten meneillään olevaan hyvän ja pahan väliseen taisteluun sekä Tuomiopäivään ja syntiinlankeemukseen ovat tyypillisiä.

Sanoitusten tyyli vaihtelee eri kirkkokuntien ja kulttuurien mukaan sekä maittain. Pohjoismaissa yhtyeet suosivat suurimmaksi osaksi henkilökohtaista lähestymistapaa. Sillä ei useinkaan pyritä aggressiiviseen ”käännyttämiseen”, joka on nykypäivään saakka ollut lähinnä osa yhdysvaltalaisten piirien tapoja. Kristilliset yhtyeet harvoin kiistävät vakaumustaan, mutta usein vältetään suoraa saarnaamista, koska artistit eivät yleensä myöskään halua, että musiikin viihdyttävyys kärsii. Jotkut käsittelevät pääasiassa arkielämän kokemuksia kristityn näkökulmasta tavoittaakseen sekä tavallisia ihmisiä että uskovia. Näissä tapauksissa saattaa olla vaikeaa tunnistaa "kristillistä yhtyettä". Valtavirran metalliyhtyeet, jotka satunnaisesti käsittelevät kristillisiä aiheita, ovat asia erikseen. Kristillisen yhtyeen määrittelemisestä keskustellaan jatkuvasti kristillisen metallimusiikin verkkoyhteisöissä. Kristillisen yhtyeen odotetaan käsittävän joko tunnustavia kristittyjä jäseniä tai kristillisen sanoman, mieluiten molemmat.

Historia Tausta: metallimusiikki ja kristinusko

Kun metallimusiikista tuli suosittua 1960-luvun lopulla, tyyli yhdistettiin kielteisiin, kapinallisiin aiheisiin. Yksi varhaisista yhtyeistä, jotka vaikuttivat metallimusiikki-termin kielteiseen mielikuvaan, oli Black Sabbath. Yhtye käsitteli lyriikoissaan okkultistisia aiheita ja levytuottajat laittoivat, kysymättä yhtyeen jäseniltä, yhtyeen ensilevyn sisäkanteen ylösalaisin olevan ristin. Varhaisten yhtyeiden tapa käyttää tritonusta, "keskiajan riitasointuista paholaisen sointua", aiheutti sen, että vanhoillisissa piireissä tyyli "tyrmättiin tyhmänä, karkeana ja, tapauskohtaisesti, saatanallisena; musiikkina, joka tuskin sopii älykkääseen keskusteluun, saati sitten teologiseen pohdiskeluun".

Black Sabbath-yhtyeen historia on tässä suhteessa kuitenkin kaksijakoinen, sillä 1971 ilmestyneellä Master of Reality-levyllä olevat kappaleet After Forever ja Lord of This World ovat mahdollisesti ensimmäisiä kristillisiä metallimusiikin kappaleita.

Yhtyeet kuten Mötley Crüe, Ratt ja Twisted Sister veivät "yleisen raivon, seksuaalisen luopumisen, päihteiden käytön, väkivallan ja epätoivon teemat miljoonien levynostajien koteihin". 1980-luvulla metallimusiikin suosion ollessa suurta National Coalition on Television Violence -järjestö "vaati huomiota [metalliyhteiden] musiikkivideoiden tuhoisalle potentiaalille, sillä ne sisälsivät väkivaltaa ja kapinaa". Brittiläinen pappi ja metallimusiikkiharrastaja Rachel Mann arvioi, että juuri särökitaroiden, “intensiivisten” rytmien ja "lihaksikkaiden" vokalisointien vuoksi "metallimusiikin kappaleissa ei pelätä käsitellä kuolemaa, väkivaltaa ja tuhoa". Mann mainitsee esimerkkinä Slayerin sanoman, että kristinusko on "abortti" sekä sanoitukset "I'll take the devil any day, hail satan!" todetessaan, että “metallimusiikin kiinnostus saatanaan tai pahuuteen on paljolti esittämistä, joka johtuu halusta järkyttää".

Alkuvaiheet

Kristillisen metallimusiikin juuret ulottuvat 1960-luvun Jeesus-liikkeeseen, joka oli hippiliike kristillisillä aatteilla ja koostui hipeistä, jotka kääntyivät kristinuskoon. Liikkeen kristityt hipit tunnettiin nimityksellä "Jesus People", ja he aloittivat "Jeesus-musiikkina" tunnetun suuntauksen, joka pääasiassa alkoi eteläisessä Kaliforniassa, kun katumuusikkohippejä kääntyi kristinuskoon. Nämä muusikot soittivat edelleen samoja musiikkityylejä, joita olivat soittaneet ennen uskoon tuloaan, mutta nyt kyllästivät sanoituksensa kristillisellä sanomalla. Jeesus-liikkeen Yhdysvaltojen haarassa, Jesus People USA:ssa, Larry Norman, joka oli suosittu kristillinen rockmuusikko, julkaisi albuminsa Upon This Rock vuonna 1969. Se oli ensimmäisiä kristillisiä rockalbumeja. Hän herätti huomiota kirjoittamalla sellaisia kappaleita kuin "Why Should the Devil Have All the Good Music?" (), joilla hän vastusti yleistyviä luuloja, että rockmusiikki on peräisin paholaisesta. Petran kaltaiset varhaiset kristilliset rockyhtyeet olivat tyypillisesti osa Nashvillen Contemporary Christian Music -alaa, kun taas kristillinen metallimusiikki alkoi itsenäisenä suuntauksenaan.

Ensimmäinen kristillinen hard rock -yhtye oli mahdollisesti kalifornialainen Agape, joka perustettiin 1960-luvun lopulla. Yhtye tunnettiin psykedeelisistä rock ja blues rock -vaikutteistaan. Agape julkaisi vuonna 1971 albumin nimeltä Gospel Hard Rock, jota seurasi Victims of Tradition vuonna 1972.Thompson (2000), "Heavenly Metal", s. 154 Agapen jälkeen merkittävänä kristillisenä esimetalliyhtyeenä pidetään Milwaukeessa perustettua Resurrection Bandia, joka soitti blues rock -vaikutteista hard rockia. Yhtye julkaisi kasetin Music to Raise the Dead vuonna 1974. Toisena merkittävänä yhtyeenä pidetään ruotsalaista, vuonna 1975 perustettua Jerusalem-nimistä hard rock -yhtyettä. Vuonna 1978 Resurrection Band julkaisi ensimmäisen albuminsa Awaiting Your Reply ja Jerusalem Jerusalem (Volume 1) -albuminsa. Nämä kaksi julkaisua aloittivat kristillisen metallimusiikkisuuntauksen menestyksellään ja vaikuttivat merkittävästi kristilliseen musiikkikulttuuriin. Metallimusiikki oli uusi tyylilaji kristillisellä alalla, ja monet kristilliset levy-yhtiöt eivät odottaneet tyylin myyvän hyvin. Awaiting Your Reply meni sijalle kuusi gospellistoilla. Jerusalemia myytiin kuudessa kuukaudessa 20 000 kappaletta, mikä oli ennen kuulematonta eurooppalaisen kristillisen rockin parissa.Powell, Mark Allan: Encyclopedia of Contemporary Christian Music, s. 448–449. Peabody, Massachusetts: Hendrickson Publishers, 2002. . Varhaisiin yhtyeisiin lukeutuvat myös 1970-luvun lopulla perustetut Barnabas ja kanadalainen Daniel Band, joka saavutti suhteellista menestystä kristillisellä alalla.

1980-luku

thumb|270px|Stryperin näyttävää lavatarpeistoa menestyksekkäällä To Hell with the Devil -kiertueella vuonna 1986.

1980-luvun alun merkittävimpinä kristillisinä heavy metal -yhtyeinä pidetään Leviticusta, Saintia, Messiah Prophetia ja Stryperiä. Ei ole varmaa mikä näistä yhtyeistä oli ensimmäinen varsinainen kristillinen metalliyhtye, mutta Stryper oli niistä suurin. Stryper oli myös ensimmäinen yhtye, joka nimitti musiikkiansa julkisesti ”kristilliseksi metalliksi”. Glam metal -suuntauksen kärkinimiin noussut yhtye tuli tunnetuksi voimaballadeistaan, keltamustaraidallisista trikoistaan sekä tavastaan heitellä konserteissa tarroillaan varustettuja Uusia testamentteja. Stryperin kolmatta albumia To Hell with the Devil (1986) myytiin kaksi miljoonaa kappaletta. Lisäksi albumilta tehdyt kolme videota, ”Free”, ”Calling on You” ja ”Honestly” olivat useita viikkoja Music Televisionin videolistan Top 10:ssä. Yksikään toinen yhtye ei ollut saavuttanut vastaavaa. ”Free” pysyi ensimmäisellä sijalla kaksitoista viikkoa. Yhtyeen albumeita on myyty yli kahdeksan miljoonaa kappaletta. Stryperin menestyksen myötä kristillisestä rockmusiikista tuli suosittua.

1980-luvulla metallimusiikki jakautui alalajeihin. Tutkija Deena Weinstein (2000) kirjoittaa 1980-luvun metallin aatteiden kirjosta ja kärjistymisestä: "1980-luvulla nousivat esille white metal ja black metal. Niiden sanoitusten aiheet ovat täysin vastakohtaisia, toinen levittää 'hyviä uutisia' ja toinen 'huonoja uutisia'. Molempiin kuuluu yhtyeitä, joiden soundi kattaa koko metallimusiikin kirjon. White metal tunnetaan yleisemmin kristillisenä metallimusiikkina. Osittain vastauksena metallimusiikin suosiolle kristillinen metalli muuntaa metallimusiikin koodin palvelemaan evankelisten kristillisten lahkojen ja muiden vakaumusten tarkoituksia. Osaltaan kristillinen metallimusiikki on myös hyvin tehty lähetystyöväline, jolla rekrytoidaan jäseniä ja pelastetaan sieluja. [...] Black metal on aiheiltaan täysin kristinuskoa vastaan ja suuntaa katseensa taivaan sijaan alamaailmaan. Saatanalliset symbolit ovat olleet osa metallimusiikkia alusta lähtien Black Sabbathin ja Led Zeppelinin myötä. Länsimaissa ei ole parempaa symbolia kapinalle. Yhtyeet kuten Mercyful Fate väittivät, että ne eivät esitä. Heidän väitteensä, että ovat tosiuskovia, alamaailman herran palvojia, nähtiin kaupallisena tempauksena."Weinstein (2000), sivut 53-54

Kristinuskon ja metallimusiikin yhdistäminen itsessään oli kiistanalaista, koska metallimusiikki ajoi individualismin asiaa. Vuonna 1985, kun Stryper matkusti hollantilaisille metallifestivaaleille, yhtye kertoi saaneensa vihamielisen vastaanoton yleisöltä, ja kokeneensa karusti kuinka uskonnollisuus aiheuttaa eripuraa metallipiireissä.Christe 2006. ”Hollywoodin glambangerit”, sivu 204. Siellä esiintyivät Raven ja Testament, kaikki synkkiä speed metal -bändejä ja kaikki vihasivat meitä. Väkijoukko hoilasi 'F-U-C-K Stryper, F-U-C-K Stryper'. Menimme lähemmäs lavaa, jotta kuulisimme mitä siellä huudetaan emmekä olleet uskoa korviamme. Me halusimme lähteä kotiin. Olimme kuin pikkukundeja, polvet tutisivat. Vaihdoimme koko biisilistan, pelkkiä raskaita biisejä, ei mitään pehmoilua tai 'Jeesus on tie ja totuus' -slogania. Jossain viidennen biisin jälkeen alkoi tulla sellainen olo, että olimme pääsemässä niskan päälle, mutta sekopäistä se oli. Joku piteli ylösalaisin käännettyä palavaa ristiä, jossa luki Stryper. Jollain oli kuva, jossa veljeni pää oli yhdistetty naisen vartaloon, ei sentään täysin alastomaan, mutta kuitenkin. Väistelimme lavalla koko ajan yleisön heittelemää kamaa, se oli pelottavaa.|Stryperin laulaja Michael Sweet muistelee vuotta 1985