pienois|Rasismin vastainen Me emme vaikene -mielenosoitus Helsingissä vuonna 2023. Rasismi Suomessa tarkoittaa rasististen asenteiden ja syrjinnän esiintymistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuoden 2025 kyselytutkimuksessa 60 prosenttia väestöstä katsoi, että rasismi on Suomessa merkittävä ongelma. World Population Review -julkaisun mukaan Suomi oli vuonna 2024 tehdyssä tutkimuksessa 87 tutkitun maan joukossa vähiten rasistinen maa Tanskan jälkeen.
Yleistä
Euroopan unionin perusoikeusviraston vuoden 2018 Tummaihoisena EU:ssa -kyselyn vastaajista 14 prosenttia kertoi kokeneensa Suomessa rasistista väkivaltaa. Myös kokemukset syrjinnästä, häirinnästä ja etnisestä profiloinnista olivat yleisiä. 63 prosenttia vastaajista ilmoitti tulleensa rasistisesti häirityksi. Mukana olleiden kahdentoista maan keskiarvo oli 30 prosenttia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksessa vuonna 2022 44 prosenttia maahanmuuttajista oli kokenut syrjintää.
Taloustutkimuksen vuoden 2019 kyselyssä noin kaksi kolmasosaa suomalaisista ei hyväksynyt rasistista toimintaa ja puhetta. Tutkija Juho Rahkosen tuolloisen arvion mukaan suomalaisista noin 10 prosenttia oli avoimesti rasistisia ja lisäksi noin 20 prosenttia hyväksyi hiljaa rasismin. Helsingin Sanomien teettämässä mielipidemittauksessa vuonna 2022 57 prosenttia vastaajista katsoi, että Suomessa ilmenee paljon tai melko paljon rasismia. Ylen kyselyssä vuonna 2023 48 prosenttia vastanneista arvioi, että Suomessa ei suhtauduta rasismiin tarpeeksi vakavasti. Kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi erittäin tärkeäksi, että rasismia ei hyväksytä missään muodossa.
Vuoden 2024 kyselytutkimuksen mukaan Suomessa asuvista 82 prosenttia oli todistanut tai kokenut rasismia. Kyselyyn vastanneista yli 60 prosenttia koki osaavansa puuttua rasismiin. Tutkimukseen osallistuneet olivat puuttuneet rasismiin eniten tarttumalla rasistiseen puheeseen, osoittamalla tukea rasismia kokeneelle tai menemällä tilanteeseen väliin. Vuoden 2025 kyselytutkimuksessa 60 prosenttia suomalaisista katsoi, että rasismi on merkittävä ongelma Suomessa.
Kansainväliset ihmisoikeustoimijat ovat suositelleet Suomea muun muassa kouluttamaan viranomaisia, tehostamaan rasistisen vihapuheen tutkintaa ja ehkäisemään romaneihin kohdistuvaa syrjintää. Lisäksi Suomea on kehotettu vahvistamaan saamelaisten itsemääräämisoikeutta ja ratifioimaan Kansainvälisen työjärjestön (ILO) alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus. Saamelaisiin kohdistuvaa syrjintää selvittää saamelaisten totuus- ja sovintokomissio.
Valtioneuvosto laati ensimmäisen rasismin vastaisen toimintaohjelman vuosille 2021–2023. Elinkeinoelämän keskusliitto lausui vuonna 2023, että nollatoleranssin rasismille tulee olla Suomessa itsestäänselvyys. Rasismia koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettava ja koulutuksen asennekasvatusta on kehitettävä. Vuonna 2024 33 ihmisoikeustyötä tekevää järjestöä julkaisi kannanoton, jossa vaadittiin hallitukselta rasistisia rakenteita purkavia lainsäädäntö- ja politiikkatoimia. Järjestöjen mukaan Suomen pitäisi muun muassa selkeyttää etnisen profiloinnin kieltoa laissa.
Pääministeripuolue kokoomus nimesi vuonna 2023 tärkeiksi toimiksi rasismin kitkemisessä muun muassa vihapuheen vastaisten toimien tehostamisen, maalittamisen ehkäisyn ja uhrien riittävän tuen varmistamisen, anonyymin rekrytoinnin hyödyntämisen sekä kouluissa tehtävän yhdenvertaisuustyön. Pääministeri Petteri Orpo sanoi vuonna 2024 hallituksen edistävän muun muassa ulkomaalaistaustaisten työmarkkinoille pääsyä, rasismia koskevan tietopohjan vahvistamista sekä rasismiin puuttumista kouluissa. Orpon mukaan rasististen ääriliikkeiden nousu on todellinen uhka Euroopassa ja Suomessa. Niiden kasvu pitää pysäyttää eikä niille tule olla mitään sijaa yhteiskunnassa. Tasavallan presidentti Alexander Stubb muistutti vuonna 2025, että rasismi ei ole suomalaisuutta.
Vuoden 2025 tutkimuksen mukaan rasismia esiintyy suomalaisissa kouluissa usein. Tutkijoiden mukaan koulujen henkilökunnalla ei useinkaan ole rasismin vastustamiseen tarvittavia voimavaroja. Opetussuunnitelman perusteissa ei myöskään käsitellä rasismia monitahoisena ilmiönä.
Lainsäädäntö
Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. ”Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.”
Rikoslaissa on määritelty rangaistavaksi syrjinnäksi toisen asettaminen eriarvoiseen asemaan esimerkiksi työ- tai virkatehtävissä muun muassa etnisen alkuperän, ihonvärin tai kielen perusteella. Samoin kiihottaminen kansanryhmää vastaan on rangaistavaa.
Suomessa yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä alkuperän perusteella. Yhdenvertaisuuslaissa kiellettyjä syrjintäperusteita ovat ikä, alkuperä, kansalaisuus, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, poliittinen toiminta, ammattiyhdistystoiminta, perhesuhteet, terveydentila, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen ja muu henkilöön liittyvä syy. Sukupuoleen liittyvää syrjintää käsittelee tasa-arvovaltuutettu.
Yhdenvertaisuuslain toteutumista valvovat oikeusministeriön yhteydessä toimiva yhdenvertaisuusvaltuutettu, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta sekä työsuojeluviranomaiset. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia edistämään yhdenvertaisuutta ja laatimaan yhdenvertaisuussuunnitelman. Yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan suunnitelmaa laatiessa on otettava huomioon myös rasismi ja yhdenvertaisuuden edistämistoimien tulee sisältää antirasistisia toimenpiteitä.
Historia
Suomalaisia saatettiin pitää 1800-luvun rotuteorioissa itäisen rodun edustajina ja siten alhaalla arvojärjestyksessä. Tieteellisen rasismin kaudella ruotsalaiset, suomenruotsalaiset ja saksalaiset antropologit leimasivat 1800-luvulla heidät alemmaksi mongoliseksi tai ”itäeurooppalaiseksi roduksi”. Suomalaiset halusivat todistella valkoisuuttaan, mikä ilmeni kolonialistiseksi kuvatussa suhtautumisessa saamelaisiin. Romaneihin on suhtauduttu Suomessa rasistisesti vuosisatoja.
Suomen vanhoista vähemmistöryhmistä rasismin ja syrjinnän uhreiksi ovat joutuneet erityisesti romanit. Teoksessa Rastas 2007 (ei arkistoissa) Syrjintä voi ilmetä esimerkiksi siten, että romaninimen omaavia ei kutsuta työhaastatteluun tai romaneja ei päästetä kaikkiin kauppoihin tai ravintoloihin.Ei asiaa kauppaan, ei tarjoilla ravintolassa Turkulainen 10.1.2018 Syrjintää on myös se, että myyjä tai vartijat seuraavat kaupassa romaneja. Romaneilla oli Suomessa jopa enemmän syrjintäkokemuksia kuin esimerkiksi Unkarin tai Kreikan romaneilla. Romaniasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Janette Grönfors on toisaalta todennut, että ”Suomi on ehdottomasti Euroopan paras maa romaneille”.
Suomessa rasismi-sana tuli rotusyrjintä-sanan rinnalle 1960-luvun lopulla. Suomen eduskunta ratifioi YK:n Kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamista koskevan kansainvälisen yleissopimuksen vuonna 1970.
Rasismi nousi julkiseen keskusteluun 1990-luvun alussa, kun Suomeen alkoi saapua turvapaikanhakijoita. Samaan aikaan rasismia ryhdyttiin myös tutkimaan.Rastas 2007, s. 122–126. Tutkija Anna Rastaan mukaan Suomessa tapahtuu viharikoksia eli rasismin motivoimaa väkivaltaa, jonka uhreiksi joutuvat paitsi muualta tulleet myös ne, joiden katsotaan ”liittoutuneen” näiden kanssa. Jälkimmäisiin kuuluvat hänen mukaansa esimerkiksi rasismista kirjoittaneet toimittajat.
Rasistiset ilmaukset
Tavallinen arkipäivän rasismin ilmenemisen muoto ovat halventavat nimitykset. Maahanmuuttajat ja muut ulkomaalaistaustaiset ovat pitäneet neekeri-sanan nimittelevää käyttöä rasismina.Rastas 2007, s. 133–139.: "Kun maahanmuuttajilta ja vähemmistöihin kuuluvilta kysyttiin heidän kohtaamastaan arkipäivän rasismista loukkaavat nimittelyt osoittautuivat tavallisimmiksi kokemuksiksi. Lähes kaikki haastatellut maahanmuuttajat olivat joutuneet eriasteisten sanallisten hyökkäysten kohteeksi.": ”Monenkirjava rasismi-kirjassa Puuronen erittelee ilmiön mikrotasoa. Arkipäivän rasismihan ei ole ainoastaan epätasa-arvoa, etnistä syrjintää ja avointa väkivaltaakin julistava ideologia, vaan se voi näkyä peitetysti ihmisten asenteissa, kanssakäymisessä, vitseissä ja vaikkapa ’neekeri’-’ryssä’-puhetasolla. Puuronen palauttaa tekstissään, kuten Sabourkin, ’toisen’ poissulkemisen teoreettiset teesit ja käytännön ilmiöt katutasolle puuttuen myös mm. kouluissa ilmenneeseen ’ryssät haisee’ -nimittelyyn, josta Joensuun 700 venäjänkielisellä asukkaallakin on kosolti kokemuksia” Lasten ja nuorten kohdalla on havaittu, ettei neekeriksi ole nimitelty vain afrikkalaistaustaisia, vaan yleisesti ”ei-suomalaiseksi” tai ”vähemmän suomalaiseksi” katsottuja ihmisiä. Koska sanaa käytettiin halventavassa tarkoituksessa, tutkijoiden mielestä sen pitäminen harmittomana oli rasistisen merkityksen kiistämistä tai hyväksymistä.
Kantasuomalaisten keskuudessa vuonna 2002 tehdyssä tutkimuksessa 90 prosenttia vastaajista piti ilmauksia neekeri, ryssä ja manne kaikkein loukkaavimpana vähemmistöjen nimityksistä. Vuonna 2009 dosentti Vesa Puuronen katsoo, että käsite ryssä on ”osa Suomessa venäläisiä kohtaan lietsottua kulttuurista ja rodullista ylemmyydentunnetta ja vihaa, eikä sanan halventavuudesta ole epäselvyyttä”.
Rasismi ja lapset
Sirpa Lappalainen tutki vuonna 2009 rasismin kokemuksia esikouluikäisten lasten päiväkodissa. Erilainen etninen tausta ei välttämättä merkinnyt sulkemista pois kantasuomalaisten joukosta. Liittymistä muihin edisti suomalaisten tapojen joustava omaksuminen, mikä oli tytöille helpompaa kuin pojille. Helsinkiläinen peruskoulun oppilashuollon henkilökunta katsoi vuonna 2012, että maahanmuuttajalapsiin ei kohdistunut merkittävällä tavalla kielteisiä asenteita, syrjintää tai kiusaamista. Kun tutkittiin Suomeen adoptoitujen lasten mielipiteitä aikuisina, he kertoivat, että heitä pidettiin usein hienovaraisin tavoin erirotuisina myös heille läheisten ihmisten keskuudessa.
Opetushallituksen julkaisemassa opettajien oppaassa vuodelta 2018 kirjoitetaan, että jokaisessa maassa joillakin kansallisuusryhmillä on suurempi riski kokea syrjintää kuin toisilla. Tutkimusten perusteella maahanmuuttajataustainen lapsi kohtaa erityisen helposti Suomessa syrjintää ja rasismia, jos hänen taustansa on esimerkiksi afrikkalainen tai venäläinen. Vähemmän arvostettu ryhmäidentiteetti on lapselle valtava rasite.
Rasistiset rikokset
Rasistisesta viharikoksesta epäillyt ovat olleet suhteellisesti useammin maahanmuuttajia kuin kantasuomalaisia. Vuonna 2020 poliisin tietoon tuli kaikkiaan 852 viharikosepäilyä. Teko luokitettiin sellaiseksi, jos joku osapuolista epäili, että teon ainakin osittaisena motiivina oli vähintään epäluulo uhrin jotakin oletettua viiteryhmää kohtaan.Rauta 2020, s. 7–8 Huippuvuodesta 2015 (1 250 epäilyä) tapaukset ovat olleet laskusuunnassa.Rauta 2020, s. 11 Yli puolet kaikista rikosepäilyistä oli sanallisia loukkauksia tai uhkauksia, jotka liittyivät uhrin etniseen taustaan.Rauta 2020, s. 11, 13
Ulkomaalaisten osuus rasistisista rikoksista epäillyistä on kasvanut. Muita kuin Suomen kansalaisia oli Suomessa 5 prosenttia väestöstä vuonna 2020, mutta heidän osuutensa rasistiseen rikokseen epäillyistä oli jo 35 prosenttia, kun kyse oli etniseen tai kansalliseen taustaan liittyvistä tapauksista.Rauta 2020, s. 33 Yliedustus oli siten seitsenkertainen. Tapauksista 552 oli Suomen kansalaisen ja 294 ulkomaan kansalaisen tekemiä.
Viranomaisten rasismi