pienoiskuva|300px|Näkymä Töölöstä suunnilleen nykyisen Eduskuntatalon kohdalta Kluuvinlahden yli kantakaupunkiin. Taustalla näkyy muun muassa Valtioneuvoston linna. Erik Wilhelm le Moinen maalaus vuodelta 1824. upright|pienoiskuva|Kluuvinlahti Helsingin kartassa vuodelta 1696. upright|pienoiskuva|Yhdistelmä vuosien 1808 ja 1924 Helsingin kartoista, jossa näkyy Kluuvinlahden sijainti suhteessa Aleksanterinkatuun. Kluuvinlahti () oli Helsingissä sijainnut kapea ja matala merenlahti, joka vielä 1800-luvun alussa ulottui Töölönlahden etelärannalta nykyisen Esplanadin puiston tienoille. Lahti tuotti ongelmia laajenevalle Helsingille, koska se oli rehevöitynyt ja saastunut ja tulvi usein yli. Sitä pelättiin myös koleran lähteeksi. Lahden sanotaan olleen ainakin 750 metriä pitkä ja 120–180 metriä leveä, tosin sen rantaviiva oli sangen epämääräinen, sillä sitä muokkasivat jatkuvasti maankohoaminen ja vedenpinnan vuotuisvaihtelut.Klinge 2012, s. 286 Lahden pohja oli noin viiden metrin syvyydessä, mutta vankan peruskallion päällä oli vielä paksu kerros pehmeää liejua.
Kluuvinlahden täyttämistä suunniteltiin jo 1700-luvulla, mutta siitä luovuttiin puolustuksellisista syistä, sillä lahden ajateltiin toimivan vallihautana kaupungille. 1800-luvun alkupuolella Helsingin ruutuasemakaavan suunnittelun yhteydessä Kluuvinlahdelle laadittiin erilaisia vaihtoehtoja, joista suurin osa jäi toteuttamatta. Se muun muassa aiottiin muuttaa kanavaksi, joka olisi yhdistänyt Töölönlahden Eteläsatamaan.
Lahden täyttäminen alkoi 1800-luvun taitteessa ja eteni aluksi hitaasti. 1840-luvulla projekti nopeutui, kun Kluuvinlahti kuivattiin rakentamalla pato sen poikki ja pumppaamalla vesi Töölönlahden puolelle. Tyhjennetty allas täytettiin vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla kasaamalla sinne hiekkaa ja muuta maa-ainesta. Täyttöalue on nykyäänkin haastava rakennuskohde sen maaperän pehmeyden vuoksi, ja joidenkin rakennusten, kuten Kansallisteatterin ja Ateneumin perustuksia on jouduttu vahvistamaan. Helsingin kaupunki tarkkailee aktiivisesti alueen pohjaveden korkeutta, etteivät kiinteistöjen puiset perustukset pääse lahoamaan.
Kluuvin kaupunginosa ja siellä sijaitseva Kluuvikatu ovat saaneet nimensä lahden mukaan. Kluuvinlahden muistoa kantaa myös taideteos Kluuvinlahden fossiilit, joka on asennettu Aleksanterinkadun pintaan.
Nimi Lahden nimi johtuu ruotsin kielen sanasta glo (määräisessä muodossa gloet), joka tarkoittaa kluuvifladaa eli matalaa ja umpeutuvaa lahtea. Sana glo esiintyi kartassa ensimmäisen kerran vuonna 1696, ja ajan myötä yleisnimi muuttui erisnimeksi, tosin tarkka kirjoitusasu vaihteli usein (glon, gloet, gloeten, glowiken). Vanhoissa kartoissa Töölön- ja Kluuvinlahden alueesta käytettiin myös yhteisnimitystä Giöl wiken. Se perustuu murresanaan göl, joka tarkoittaa pientä suolampea tai syvää lätäkköä. Nimen suomenkieliset vastineet Kluuvi ja Kluuvilahti esiintyivät kartassa ensimmäisen kerran 1866.
Glo-sana levisi myös muihin lähistöllä sijaitseviin paikan- ja kadunnimiin. Lahden itärannalla, nykyisen Vuorikadun tienoilla olevaa mäkeä kutsuttiin nimellä Globacken, lahden rannalla ollut kaivo oli Globrunn ja lahden länsirantaa myötäillyt rantakatu Glostranden. Nykyisen Fabianinkadun suunnassa kulkenutta pitkää katua kutsuttiin myös usein nimellä Glogatan () jo kauan ennen kuin nykyistä Kluuvikatua oli olemassa.
Kluuvinlahden kapein kohta oli nimeltään Hakasalmi (), sillä sen kummallakin rannalla oli kaupungin hakamaita. Tästä muistuttaa yhä alueella sijaitsevan Hakasalmen huvilan nimi.
Vesialueena Vielä keskiajalla paikalla oli salmi, joka ulottui Töölönlahdelta nykyiseen Eteläsatamaan. Se erotti itäpuolellaan olevan alueen mantereesta saareksi, joka on nykyään pääosin Kruununhakaa ja Katajanokkaa. Salmen eteläpää sulkeutui 1500-luvulla osittain maankohoamisen vuoksi ja osittain ihmisten avustuksella, jolloin sen jäljelle jäänyt osa muodostui umpiperäiseksi Kluuvinlahdeksi. Samalla itäpuolen saari muuttui niemeksi, joka sai nimen Vironniemi. Helsingin kaupunki siirrettiin vuonna 1640 nykyisen Vanhankaupungin alueelta tälle niemelle. Vironniemen yhdisti mantereeseen vain kapea, muutaman kymmenen metrin levyinen kannas, jota kutsuttiin Halseniksi eli kaulaksi. Kannakselle sijoitettiin Espoon tulli, joka pystyi siitä helposti valvomaan tavaraliikennettä. Tullilta lähti länteen Turkuun johtava maantie, joka kiemurteli kallioisen maaston ja Kluuvinlahden länsirannalla olevien 1600-luvulla rakennettujen puutarhojen, niittyjen ja hakamaiden välissä. Talvisin helsinkiläiset oikaisivat Kluuvinlahden jäätä pitkin Taivallahteen, josta talvitie jatkui edelleen Espooseen.
Viljelmien lisäksi Töölön- ja Kluuvinlahtien yhtenäinen puistovyöhyke oli maisemallisesti arvokasta virkistysaluetta kaupunkilaisten ja vieraiden huvituksiin. Aivan lahden rannalla oli nykyisen Rautatientorin ja Keskuskadun kulmalla kaupunkilaisille tärkeä kaivo, josta on saanut nimensä nykyinen Kaivokatu.
Osaa lahden alueesta alettiin 1700-luvulla käyttää kaatopaikkana, ja sen rannalla oli kaupungin julkinen käymälä. Kun meriveden pinta laski, se paljasti loivan mutaisen rannan ja sen mädäntyvät jätekerrostumat ja eläinten raadot. Kaupungin maistraatti yritti parantaa alueen siisteyttä, ja vuonna 1755 se kielsi jätteen kaatamisen lahteen. Maistraatti palkkasi raatimies Johan Bockin pystyttämään kieltokylttejä lahden rannalle, mutta ilkivaltaiset kaupunkilaiset olivat jo parin kuukauden päästä kaataneet ne kumoon, ja jatkoivat jätteen laskemista lahteen.
Venäläinen kirjailija Faddei Bulgarin kuvaili Suomen sodan aikaisen Helsingin muistelmissaan Kluuvinlahtea liejuiseksi lätäköksi, joka ”myrkytti ilmaa huuruillaan”. Lahti muuttui pahanhajuiseksi ja epäterveelliseksi, ja sen täyttämistä alettiin vaatia jo tuolloin. Varhaiset suunnitelmat kuitenkin hylättiin sotilaallisista syistä. Muun muassa Augustin Ehrensvärdin linnoitussuunnitelmassa lahti oli keskeisessä osassa, sillä se olisi muodostanut luontaisen vallihaudan kantakaupungin länsipuolelle. Helsingin maistraatti ehdotti elokuussa 1775 Kuningas Kustaa III:n vierailun innoittamana valtionhallinnolle lahden kuivattamista vedoten rakennustonttien ja puutarhojen tarpeeseen. Suunnitelmaan kuului padon rakentaminen Hakasalmen kohdalle. Kuningas ei suostunut tähän juuri puolustusnäkökohdan vuoksi ja ehdottikin lahden syventämistä ja pidentämistä kanavalla Eteläsatamaan.Rautatientori ja Asema-aukio – Kaupunkirakenne- ja ympäristöhistoriaselvitys, s. 17
Täyttö Alkuvaiheet Kluuvinlahden rantatonttien omistajat olivat jo 1700-luvun loppupuolella alkaneet omatoimisesti laajentaa tonttejaan lahden päälle. Helmikuussa 1792 tonttien omistajat kutsuttiin maistraatin kuultaviksi, ja heidät määrättiin maksamaan kaupungille yksi riikintaaleri sataa neliökyynärää kohti heidän saamastaan lisämaasta.
Tarve uudelle rakennusmaalle kasvoi pian, kun Helsingin palo marraskuussa 1808 tuhosi noin neljäsosan kaupungista. Kluuvinlahden täyttäminen alkoi 1810-luvulla lahden pohjukassa, nykyisen Esplanadikappelin tienoilla. Sitä täytettiin aluksi kasaamalla sinne hirsiä, risukimppuja, hiekkaa, rakennusten purkujätettä ja käytännössä mitä tahansa täytteeksi kelpaavaa. Täytteeksi käytettiin jopa puretun Ulrika Eleonoran kirkon hautausmaan hautakiviä. Täyttäminen oli aluksi hidasta, ja esimerkiksi alueen ensimmäiset kadut rakennettiin kapeina laiturimaisina rakennelmina, joita kannattelivat mänty- ja kuusitukit.Rautatientori ja Asema-aukio – Kaupunkirakenne- ja ympäristöhistoriaselvitys Rakennelmien pystyttäminen oli työlästä ja kallista.
Kanavahanke upright|pienoiskuva|Rajaus Helsingin asemakaavakartasta vuodelta 1816. Karttaan on merkitty Ehrenstömin asemakaavan mukainen mutta rakentamatta jäänyt Kluuvin kanava. Kun Helsinki nimitettiin pääkaupungiksi keväällä 1812, se määrättiin rakennettavaksi lähes täysin uudelleen Johan Albrecht Ehrenströmin asemakaavaehdotuksen mukaisesti. Ehrenström, joka nimitettiin Helsingin jälleenrakennuskomitean puheenjohtajaksi,Klinge 2012, s. 48 esitti Kluuvinlahden suhteen kaksi vaihtoehtoa. Vuoden 1812 asemakaavassaan hän suunnitteli lahden täyttämistä Aleksanterinkadun linjaan asti ja sen muuttamista viheralueeksi. Viheraluetta pidetään Esplanadin puiston varhaisimpana suunnitelmana. Toinen vaihtoehto oli täyttää lahti Kaisaniemen puistoon saakka ja rakentaa alueen poikki kanava Töölönlahdesta Eteläsatamaan. Tämä Kluuvin kanava olisi kulkenut viistossa puiden reunustaman viheralueen läpi nykyisten Fabianinkadun ja Pohjoisesplanadin risteykseen ja kääntynyt siitä itään päättyen Kolera-altaaseen.
Kaavaansa vuosina 1815–1816 tekemässään tarkastuksessa Ehrenström kallistui kanavahankkeeseen ja perusteli sitä muun muassa terveysnäkökulmasta, sillä kanavan synnyttämät ilmavirrat tuulettaisivat haitalliset höyryt poispäin Kluuvinlahdelta.Rautatientori ja Asema-aukio – Kaupunkirakenne- ja ympäristöhistoriaselvitys, s. 19 Noin 1,4 kilometrin pituisen kanavan ajateltiin muodostavan koristeellisen rajalinjan kivirakenteisen kaupungin ja sen länsipuolisen puurakenteisen esikaupungin välille.Björkman 1986, s. 10 Se olisi myös turvannut sammutusveden saatavuuden tulipalon sattuessa kaupungin länsiosissa. Ehrenströmin johdolla laaditut asemakaavat saivat keisari Aleksanteri I:n hyväksynnän vuonna 1816.Suolahti 1992, s. 141–142
Vielä vuonna 1822 Kluuvin kanava laskettiin osaksi rakentamisbudjettia: kanavan kuten myös alueen laitureiden ja torien rakentamiseen sekä katujen kiveämiseen myönnettiin yli 100 000 ruplan määräraha.Björkman 1986, s. 16 Se ei lähimainkaan riittänyt: Suomen koskenperkaus- ja kanavatöiden tarkastaja Carl Rosenkampff mittautti vuonna 1823 lahden pohjaa ja teki talousarvion sen kuivattamisesta. Hän mittasi pohjan olevan noin 5–6 metrin syvyydessä kauttaaltaan, mutta myöhemmin ruhjeisen peruskallion päällä olevan liejun ja saven todettiin ulottuvan paikoitellen jopa 15 metrin syvyyteen; Rosenkampffin arvio kustannuksista nousi 750 000 ruplaan, mikä johti hankkeen hylkäämiseen. Myöskään Helsingin empirekeskustan pääarkkitehti Carl Ludvig Engel ei innostunut ideasta, ja hänen suunnitelmissaan ruutukaava-alue jatkui kokonaan Kluuvinlahden täyttömaan päälle. Kesällä 1823 Ehrenström, Engel ja Rosenkampff taivuttelivat kenraalikuvernööri Fabian Steinheilin esittämään keisarille kanavahankkeen hylkäämistä.Björkman 1986, s. 17
Asemakaavoitus Vuonna 1829 Engel laati uuden asemakaavan, jossa luovuttiin Rosenkampffin ja Ehrenströmin suunnitelmasta rakentaa englantilainen maisemapuisto täyttöalueelle. Kluuvinlahden lounaisrannalta poistettiin viistokatu, ja kaikki Esplanadille johtavat kadut päätettiin tehdä Unioninkadun suuntaisiksi. Näin syntyi kaksi uutta katua, Kluuvikatu ja Mikonkatu, ja niiden väliin kaksi korttelia, joille sallittiin vielä puurakentaminen. Uusi asemakaava vahvistettiin heinäkuussa 1830.
Kenraalikuvernööri Arseni Zakrevski teetti Rosenkampffilla keväällä 1831 ensimmäiset tekniset suunnitelmat lahden täyttämiseksi. Zakrevski ajoi lahden täyttämistä innokkaasti, sillä hän oli huolissaan tuohon aikaan riehuneesta koleraepidemiasta, ja likaisen Kluuvinlahden pelättiin levittävän sitä. Rosenkampffin suunnitelmassa lahti oli suljettava kivipadolla Hakasalmen kohdalta ja täytettävä korkeinta vedenpintaa ylemmäksi. Kuivatuksen edistyessä padon taakse oli tarkoitus rakentaa vähitellen kulmikas kivireunainen allas, josta vesi pumpattaisiin tuulivoimalla Töölönlahden puolelle. Rosenkampff arvioi hankkeen hinnaksi 17 000 ruplaa, ja halvemmalla vaihtoehdolla lahti vain täytettäisiin maalla ja annettaisiin kuivua itsestään ajan myötä.