Narnian tarinat on seitsenosainen lapsille suunnattu fantasiakirjasarja, jonka C. S. Lewis kirjoitti vuosina 1950–1956. Se on tekijänsä parhaiten tunnettu työ ja lastenkirjallisuuden klassikko. Kirjojen tapahtumapaikka Narnia on kuvitteellinen maa, jossa eläimet puhuvat, taikuus on yleistä ja hyvyyden voimat taistelevat pahaa vastaan. Päähenkilöinä ovat yleensä meidän maailmastamme Narniaan joutuvat lapset, joiden tehtävänä on auttaa narnialaisia. Tukea he saavat majesteettiselta Aslan-leijonalta, Narnian luojalta ja todelliselta valtiaalta. Vain Hevosessa ja pojassa kaikki päähenkilöt ovat kotoisin maailmasta, jossa Narnia sijaitsee.
Narnia-kirjoja on käännetty 47 eri kielelle ja myyty yli 120 miljoonaa kappaletta. Suomessa sarjan levikki oli vuonna 2007 kohonnut runsaaseen 170 000:een. Narnia-kirjoista on tehty myös useita sovituksia näytelmiksi, elokuviksi ja televisiosarjoiksi. Muun muassa BBC on tehnyt kirjoihin perustuvan TV-elokuvasarjan. 2000-luvulla on tehty kolme Narnian tarinat -elokuvaa: Velho ja leijona (2005), Prinssi Kaspian (2008) ja Kaspianin matka maailman ääriin (2010).
Kirjasarja
Kirjasarjan historia
C. S. Lewisin kertoman mukaan Narnian tarinat saivat alkunsa erilaisista hänen mieleensä tulleista kuvista. Näistä varhaisin oli kuva lumisessa metsässä kulkevasta faunista, jolla on käsissään sateenvarjo ja lahjapaketteja. Se oli ollut Lewisin mielessä kutakuinkin kuusitoistavuotiaasta lähtien.Green & Hooper 2006, s. 345. Muita kuvia olivat muun muassa mahtava leijona ja reessä istuva kuningatar.Green & Hooper 2006, s. 358. Alkuun kuvat olivat irrallisia ja vailla tarinaa, mutta vuosikymmeniä myöhemmin Lewis päätti yrittää yhdistää niitä kertomukseksi. Hän aloitti tarinan ensimmäisen version kirjoittamisen toisen maailmansodan aikana. Kehyskertomukselle Lewis sai innoituksen, kun hänen luokseen majoitettiin 1939 Lontoon pommituksia paenneita koulutyttöjä.Lindskoog 2006, s. 120. Kertomuksesta on kuitenkin säilynyt vain ensimmäisen kappaleen verran tekstiä, eikä tiedetä, kirjoittiko Lewis tarinaa tässä vaiheessa valmiiksi tai ylipäänsä lainkaan pidemmälle. Joka tapauksessa hän tarttui aiheeseen uudestaan vasta muutamaa vuotta myöhemmin, sodan jo loputtua. Vuoden 1949 tienoilla Lewis kertoi nähneensä useita unia leijonista, ja niin syntyi Narnian Aslan, joka ilmestyttyään kokosi tarinan langat yhteen ja poiki myös jatko-osat.Green & Hooper 2006, s. 347. Uuden alun jälkeen kirjoitustyö sujui hyvin, ja kirja Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe) oli pian valmis.
Lewis esitteli Velhon ja leijonan ensimmäiseksi lähinnä Oxfordin yliopiston akateemikoista koostuneessa The Inklings -kirjallisuuspiirissä. Ryhmään kuului Lewisin lisäksi muun muassa fantasiakirjailija J. R. R. Tolkien, joka oli Lewisin hyvä ystävä. Tolkien ei kuitenkaan pitänyt kirjasta.Lindskoog 2006, s. 121. Lewis päätti silti julkaista kirjan, ja se ilmestyi vuonna 1950. Kirjaa ei aluksi myyty paljon. Lewis itse arveli eräälle lukijalle kirjoittamassaan kirjeessä, että ”monet äidit ja opettajat olivat sitä mieltä, että se pelotti lapsia”. Hän lisäsi, että ”todelliset lapset pitävät siitä, ja olen ällistynyt siitä, kuinka jotkut hyvin nuoret näyttävät ymmärtävän sitä. Luulen, että se pelottaa monia aikuisia, mutta hyvin harvoja lapsia.” Vaikka kirja aluksi saikin laimean vastaanoton, kaksikymmentä vuotta myöhemmin se tuli toiseksi Times-lehden järjestämässä äänestyksessä Englannin lapsien suosikkikirjasta. Äänestyksen voitti Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas.Lindskoog 2006, s. 122.
pienois|pysty|The Voyage of the Dawn Treader -kirjan alkuperäiskielisen ensipainoksen kansikuva. Jo ennen kuin Velho ja leijona ilmestyi, aloitti Lewis sille jatko-osaa. Ensin hän koetti kirjoittaa esiosaa, joka olisi selittänyt Velhossa ja leijonassa selittämättöminä esiteltyjä yksityiskohtia, kuten ”Lyhtykorvessa” yksinäisenä seisovan lyhtypylvään, mutta ei saanut tarinaa alkua pidemmälle.Green & Hooper 2006, s. 351–352. Niinpä hän siirtyi kirjoittamaan Narnian tulevaisuuteen sijoittuvaa tarinaa, jossa esiintyisivät taas Velhon ja leijonan pääosissa olleet Pevensien lapset. Lewisin alkuperäinen ehdotus kirjan nimeksi oli ”Drawn into Narnia” (”Narniaan vedetyt”), mutta kustantaja hylkäsi sekä sen että seuranneen ehdotuksen ”A Horn in Narnia” (”Torvi Narniassa”). Molemmat nimistä viittaavat ideaan, jonka mukaan Susanin torveen puhaltaminen Narniassa veti Pevensiet Narniaan yllättäen ja lasten tahdosta riippumatta.Green & Hooper 2006, s. 352. Lopulta nimeksi tuli kolmas ehdotus Prinssi Kaspian (). Kirja julkaistiin 1951, vuosi Velhon ja leijonan jälkeen. Lewisin oman arvion mukaan kirjasta tuli kuitenkin kaikista sarjan kirjoista vähiten suosittu.Lindskoog 2006, s. 157.
Seuraavaksi ilmestyi Kaspianin matka maailman ääriin, jonka Lewis ilmeisesti oli kirjoittanut nopeasti Prinssi Kaspianin jälkeen inspiraation vallassa.Green & Hooper 2006, s. 352–353. Tarina kertoo pitkästä laivamatkasta Narnian kaukaisimmilla merillä. Kirjassa on muiden sarjan osien tapaan vahva kristillinen teema, ja monien lukijoiden mielestä kirjan hahmojen matka ”Aslanin maan” löytämiseksi voidaan rinnastaa Jumalan etsimiseen.Lindskoog 2006, s. 173. Kirjassa onkin selviä merkkejä Lewisin omasta elämästä ja unista sekä hänen oman vakaumuksensa horjumisesta ateismin ja kristinuskon välillä.
Velhon ja leijonan ilmestymisvuonna oli käsikirjoituksena valmiina vielä neljäskin kirja, työnimeltään ”Narnia and the North” (”Narnia ja pohjoinen”).Green & Hooper 2006, s. 353. Se oli Narnia-kirjaksi poikkeuksellinen, sillä päähenkilöt eivät olleet meidän maailmastamme peräisin. Tarina sijoittui kronologisesti Velhon ja leijonan sisälle, aikaan jolloin Pevensien lapset olivat Narnian hallitsijoina. Sitä ennen päätettiin kuitenkin julkaista vuonna 1951 valmistunut viides tarina, Hopeinen tuoli.Green & Hooper 2006, s. 354. Hopeinen tuoli seurasi kronologisesti Kaspianin matkaa maailman ääriin. Se oli ilmestyneistä kirjoista ensimmäinen, jossa Pevensien lapset eivät enää olleet pääosassa. Heidän sijallaan oli jo Kaspianin matkassa maailman ääriin esitelty Eustace-serkku sekä hänen koulutoverinsa Jill Pölkky.
Hopeisen tuolin jälkeen julkaisuvuorossa oli ”Narnia and the North”. Kustantaja Geoffrey Bles ei kuitenkaan pitänyt Lewisin ehdottamasta nimestä, joten 13. huhtikuuta 1953 Lewis ehdotti kirjeessään lisää nimivaihtoehtoja: ”The Desert Road to Narnia”, ”Cor of Archenland”, ”The Horse and the Boy”, ”The Horse Stole the Boy”, ”Over the Border” ja ”The Horse Bree”. Kustantaja keksi yhdistää eniten pitämäänsä nimiehdotukseen"”The Horse and the Boy” nurinkurisen ajatuksen nimen ”The Horse Stole the Boy” takaa, jolloin lopulliseksi nimeksi tuli The Horse and His Boy (suomennettuna Hevonen ja poika).Green & Hooper 2006, s. 355.
Saatuaan sarjan viisi ensimmäistä kirjaa valmiiksi Lewis palasi työskentelemään jo Velhon ja leijonan jälkeen aloittamansa keskeneräisen Narnia-käsikirjoituksensa parissa, jonka oli ollut tarkoitus sijoittua aikaan ennen ensimmäistä Narnia-kirjaa. Tällä kertaa Lewis sai juonen toimimaan mieleisellään tavalla, ja Narnian alkuperän paljastava kirja valmistui. Kun Lewis luovutti käsikirjoituksen kustantajalle, hän oli saanut valmiiksi myös sarjan seitsemännen ja viimeisen osan, Narnian viimeisen taistelun. Kirja julkaistiin vuonna 1956, ja se päätti Narnia-sarjan.
Narnia-sarjan yhteisnimitys Narnian tarinat () oli Lewisin ystävän Roger Lancelyn Greenin idea.
Kuvitus
pienois|Pauline Baynesin Narniaan tekemää kuvitusta. Velhon ja leijonan kuvittajaksi valittiin loppuvuodesta 1949 Pauline Baynes, joka oli kuvittanut aiemmin samana vuonna ilmestyneen J. R. R. Tolkienin satukirjan Maamies ja lohikäärme. Baynes kuvitti kaikki seitsemän Narnia-kirjaa, ja hänen kuvituksensa on yhä käytössä monissa uusissakin painoksissa. Alun perin mustavalkoiset kuvat julkaistiin väritettyinä Lewisin syntymän satavuotisjuhlan kunniaksi painetussa Narnia-kokoelmassa.
Muun muassa suomalaisen Narnian tarinat -yhteispainoksen esipuheen kirjoittanut Brian Sibley on kiitellyt Baynesin kuvitusta: ”nuori taiteilija onnistui täydellisesti, viimeistä piirtoa myöten, vangitsemaan Jack Lewisin mielikuvitusmaailman”.Sibley, Brian: Johdanto. Teoksessa Lewis itse ei kuitenkaan ollut kaikin osin tyytyväinen kuvitukseen. Ensimmäisten kirjojen jälkeen Lewis oli erityisen pettynyt lapsia esittäviin piirroksiin, sillä hän piti niitä rumina ja tyhminä. Kun Prinssi Kaspianiin oltiin tilaamassa kuvitusta, hän kirjoitti Baynesille: ”Tiedän, että teitte lapsista varsin mitättömiä – realismin nimissä – mutta luuletteko, että voisitte tehdä nyt heistä pikkuisen somempia?”Green & Hooper 2006, s. 356.
Sarjan myöhempien osien kuvitus oli enemmän Lewisin mieleen, ja hän kiittelikin Baynesin piirrosten parantuneen kirja kirjalta. Hopeisen tuolin kuvituksia Lewis piti ”parhaana eränä, jonka Baynes on tehnyt meille tähän mennessä. Siinä on kuten aina erinomaista herkkyyttä: ja minusta kasvot (ihmiskasvot) ovat paljon parantuneet.” Vielä kaunokielisemmäksi hän yltyi kommentoidessaan muutamaa Hevonen ja poika -kirjan kuvaa:
Kirjojen vastaanotto
Vaikka Narnia-sarjan kirjat eivät olleet aluksi yhtä suosittuja kuin nykyisin, ne myivät suhteellisen hyvin ja saivat kriitikoilta hyviä kommentteja.Kirk 2005, s. 121. Lewis itse ei uskonut saavansa juurikaan mainetta kirjailijana, vaan hän epäili olevansa ”yksi niistä jotka olivat kuuluisia kirjailijoita nelissäkymmenissä, mutta kuolivat tuntemattomina”.Kirk 2005, s. 120. Kirjat saavuttivat jo Lewisin elinaikana suuren suosion, ja esimerkiksi The Guardian -lehden arvostelussa Velhosta ja leijonasta todettiin:Kirk 2005, s. 5.
Toisessa arvostelussa, jonka Chad Walsh kirjoitti New York Times Book Review’hun, sanottiin: ”Tarina on pojille ja tytöille, jotka haluavat kääpiönsä ja fauninsa yhtä lihallisina kuin kulmassa seisovan liikennepoliisin”.Kirk 2005, s. 123. Suuren suosion vuoksi Lewis sai paljon ihailijapostia, johon vastaamiseen hän käytti tunnin joka aamu. Kirjeiden määrä ei liiemmin vähentynyt edes hänen kuoltuaan vuonna 1963.
Kirjojen järjestys
+ Kirjat ilmestymisjärjestyksessä ja tapahtumien mukaan kronologisesti järjestettyinä Ilmestymisjärjestys Kronologinen järjestys Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyi 1950) Taikurin sisarenpoika (The Magician’s Nephew ilmestyi 1955) Prinssi Kaspian (Prince Caspian ilmestyi 1951) Velho ja leijona (The Lion, the Witch and the Wardrobe ilmestyi 1950) Kaspianin matka maailman ääriin (The Voyage of the ”Dawn Treader” ilmestyi 1952) Hevonen ja poika (The Horse and His Boy ilmestyi 1954) Hopeinen tuoli (The Silver Chair ilmestyi 1953) Prinssi Kaspian (Prince Caspian ilmestyi 1951) Hevonen ja poika (The Horse and His Boy ilmestyi 1954) Kaspianin matka maailman ääriin (The Voyage of the "Dawn Treader" ilmestyi 1952) Taikurin sisarenpoika (The Magician’s Nephew ilmestyi 1955) Hopeinen tuoli (The Silver Chair ilmestyi 1953) Narnian viimeinen taistelu (The Last Battle ilmestyi 1956) Narnian viimeinen taistelu (The Last Battle ilmestyi 1956)
Kun Narnia-sarjan kirjat ilmestyivät ensimmäisen kerran Britanniassa, kustantaja ei numeroinut kirjoja niiden ilmestymisjärjestyksen tai kronologisen järjestyksen mukaan. Amerikkalainen kustantaja taas numeroi kirjat ilmestymisjärjestyksen mukaisesti, mikä osaltaan lisäsi epäselvyyttä siitä, missä järjestyksessä kirjat olisi tarkoitus lukea. Myöhemmissä painoksissa kirjojen julkaisujärjestyksestä poikkeava kronologinen järjestys on otettu huomioon, ja esimerkiksi 1980-luvulla ilmestynyt englanninkielinen The Voyage of the Dawn Treader -kirja (suom. Prinssi Kaspianin matka maailman ääriin) sisältää luettelon kirjoista lukemisjärjestyksen mukaan.Lewis, C. S.: The Voyage of the Dawn Treader, 1986.