Myanmarin nykyisen alueen ensimmäiset kuningaskunnat olivat pyu ja mon-kansojen kuningaskuntia, jotka asuttivat aluetta ennen kuin burmalaiset eli bamarit saapuivat alueelle 800-luvulla. Ensimmäinen burmalaisten kuningaskunta oli Baganin kuningaskunta, joka muodostui 800-luvun puolivälissä. Vuosisatojen ajan alueella oli monia pieniä kuningaskuntia. Kuningas Alaungpayan valtakaudella 1700-luvulla Burman alue yhdistyi suurin piirtein nykyiseen muotoonsa.
Iso-Britannia alisti Burman valtansa alle Anglo-burmalaisten sotien jälkeen 1800-luvulla. Britit hallitsivat maan luonnonvaroja, mutta he kiihdyttivät maan kehitystä kehittämällä infrastruktuuria.
Burma itsenäistyi vuonna 1948, minkä jälkeen maa on kohdannut monia sisäisiä kriisejä etnisten ja poliittisten epävakauksien myötä. Kenraali Ne Winin johtama armeija kaappasi vallan vuonna 1962. Sotilasjuntta on käytännössä johtanut maata siitä asti. Vuonna 1989 juntta muutti maan nimeksi Myanmar. Maassa on ollut lukuisa etnisiä konflikteja.
Demokratiauudistukset alkoivat vuonna 2011. Vuonna 2015 maan johtoon nousi aiempi demokratia-aktivisti Aung San Suu Kyi, joka toimi kanslerina. Sotilaat johtivat yhä pitkälti maata. Armeija kaappasi vallan vuonna 2021.
Esihistoria Burman alueella tiedetään olleen kivikautista asutusta noin 11 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Tätä varhaista kulttuuria kutsutaan Anyathian kulttuuriksi, Ylä-Burman toisen nimen Anyathan mukaan. Tästä varhaisesta kulttuurista ei tiedetä paljoa, mutta on saatu selville että sen varhaiset asukkaat elivät paleoliittisella kaudella ja ihmiset käyttivät kivi- ja puutyökaluja. Merkittävä arkeologinen löytöpaikka on Padah-Lin luolat Burman itäosassa sijaitsevasta Shanin osavaltion alueella olevista, josta löydetyt kiviesineet ja kalliomaalaukset on ajoitettu ajanjaksolle 11 000–6 000 eaa. Varhaiset asukkaat elivät hedelmällisen Iravadijoen varrella ja he olivat metsästäjä-keräilijöitä, eivätkä he vielä tunteneet maatalousmenetelmiä.
Pronssikausi saapui alueelle noin vuonna 1500 eaa. ja tuolla ajanjaksolla ihmisten tiedetään pitäneen jo kotieläimiä ja harjoittaneen riisinviljelystä. Rautakausi alkoi alueella noin vuonna 500 eaa. Tuohon aikaan alkoi syntyä raudanvalmistustaitoisia yhteiskuntia nykyisen Mandalayn kaupungin eteläpuolelle.
Varhaiset kuningaskunnat Ensimmäinen tunnettu alueelle saapunut kansa oli monit, jotka alkoivat asuttaa maata noin vuonna 300 eaa. Heidän uskotaan saapuneen alueelle nykyisen Kiinan länsiosasta, ja heidän elipiirinsä laajeni Iravadi-joen vartta pitkin etelään. Heidän ensimmäinen kuningaskuntansa Suvannabhumi keskittyi Thatonin satamakaupungin ympärille noin 300 eaa. Monien kulttuuri alkoi saada 200-luvulla eaa. vaikutteita Intian suunnalta, ja moneilla oli ratkaiseva merkitys buddhalaisuuden leviämisessä Kaakkois-Aasiaan.
Ensimmäisiä kansoja alueella olivat myös tiibetiläis-burmalaisia kieliä puhuneet pyut, jotka saapuivat nykyisen Burman alueelle ensimmäisellä vuosisadalla jaa. Pyuiden ensimmäinen kuningaskunta Sriksetra sijaitsi Iravadijoen laaksossa. Pyuiden muinaiset kaupungit kukoistivat alueella tuhannen vuoden ajan vuosina 200 eaa. – 900 jaa.
thumb|upright|Baganin kuningaskunta laajimmillaan kuningas Narapatisithun valtakaudella 1100–1200-lukujen vaihteessa. Varsinaiset burmalaiset eli bamarit alkoivat saapua alueelle Tiibetin suunnalta 800-luvulta lähtien, syrjäyttäen Iravadijoen varrella asuneet monit ja pyut. Vuonna 849 burmalaiset perustivat pääkaupunkinsa Baganiin, joka sijaitsi nykyisen Burman keskiosassa Iravadi-joen varrella. Paganin kuningaskunta oli ensimmäinen burmalainen kuningaskunta.
Maan ensimmäinen merkittävä kuningas oli Anawrahta, joka hallitsi maata 1044–1077. Hänen johdollaan burmalaiset valloittivat vuonna 1057 mon-kansan hallitseman Thatonin ja koko maa yhdistyi burmalaisvallan alle. Hän myös vakiinnutti maahan theravada-buddhalaisuuden. Ensimmäisen burmalaisen dynastian valta päättyi Kublai-kaanin mongolien valloitukseen ja pääkaupungin hävitykseen vuonna 1287. Shan-kansan hallitsijat täyttivät valtatyhjiön vähäksi aikaa nykyisen Burman pohjoisosassa, jonne syntyi useita Shan-kuningaskuntia. Merkittävin niistä oli Avan kuningaskunta. Etelässä taas mon-kansa perusti oman Hanthawaddyn kuningaskuntansa burmalaisten vallan heikkenemisen jälkeen. Nykyisen Burman ja Intian rajamaille syntyi rakhine-kansan hallitsema Arakanin kuningaskunta.
Burmalaisten uusi valtakeskus taas muodostui Taungoon kaupunkiin. Mongolien hyökkäyksen jälkeen kesti 200 vuotta ennen kuin burmalaiset pystyivät taas kontrolloimaan yhtä suurta aluetta nykyisen Burman alueelta. Vuonna 1541 burmalaisia hallinnut Taungoo-dynastian kuningas Tabinshwehti yhdisti eri kansat jälleen burmalaisten vallan alle liittoutuen portugalilaisten kanssa. 1600-luvulla Burma hajosi jälleen ja Shanit alkoivat valloittaa uudelleen alueita pohjoisessa Burmassa. Etelässä burmalaiset taas joutuivat vastatusten portugalilaisten kanssa ja vuonna 1613 burmalaiset torjuivat portugalilaisten valloitusyrityksen. Taungoo-dynastia kesti 1486–1752, mutta se hajosi keskinäisiin valtataisteluihin.
Toungoo-dynastian jälkeen valtaan nousi Konbaung-dynastia vuonna 1752. Dynastian ensimmäinen kuningas oli Alaungpaya, jonka valtakaudella Burman alue laajentui suurin piirtein nykyiseen muotoonsa. Konbaung-hallitsijat keskittyivät sotiin ja valloituksiin, burmalaiset kävivät sotia käytiin moneja, rakhineita ja thaita vastaan. Vuonna 1757 burmalaiset hyökkäsivät monien Hamsavati-kuningaskuntaan ja sen jälkeen Manipurin kuningaskuntaan. Vuonna 1767 burmalaiset hyökkäsivät ja tuhosivat thaiden hallitseman Ayutthayan kuningaskunnan. Ayutthayan tuhoamisen jälkeen sotaretket nykyisen Intian alueelle jatkuivat ja vuonna 1784 burmalaiset valloittivat Arakanin ja vuonna 1816 Assamin kuningaskunnan. 1700-luvulla Konbaung-dynastia joutui myös neljän Kiinan Qing-dynastian maahantunkeutumisen kohteeksi.
Valloitusretkien edetessä länteen nykyisen Intian alueella, burmalaiset törmäsivät vuonna 1824 Brittiläiseen Intiaan, mikä johti kolmeen tuhoisaan anglo-burmalaiseen sotaan.
Brittien siirtomaakausi
Kolmen Anglo-burmalaisen sodan jälkeen Burma joutui brittien hallintaan. Britannia alisti vuonna 1824 Ala-Burman valtansa alle ja vuonna 1886 maan loppuosan.
Ensimmäinen anglo–burmalainen sota käytiin vuosina 1824–1826. Se päättyi Yandabon rauhaan, jossa burmalaiset joutuivat luovuttamaan Brittien siirtomaaimperiumille valloittamansa nykyisin Intiaan kuuluvat Manipurin ja Assamin, sekä Arakanin alueen maan lounaisrannikolla ja Tanintharyin rannikkokaistaleen maan eteläosassa. Toisen anglo-burmalaisen sodan seurauksena Burma menetti briteille loputkin Ala-Burmasta, mukaan lukien Rangoonin kaupungin, vuonna 1852.
Toisen anglo-burmalaisen sodan jälkeen valtaan nousi kuningas Mindon Min. Hän perusti uuden pääkaupungin Mandalayn vuonna 1853, johon siirrettiin aiemman pääkaupungin Amarapuran väestö. Hän yritti modernisoida Burmaa ja kehittää teollisuutta, tietoisena siitä että brittien ja ranskalaisten valta lähialueilla kasvoi. Mindon Min oli viimeinen merkittävä burmalainen kuningas, hänen valtakautensa kesti vuoteen 1878 asti. Hänen poikansa Thibaw Min nousi valtaan veristen valtataistelujen jälkeen. Thibaw ei ollut yhtä neuvokas hallitsija ja hän asetti brittiläisille kauppiaille ylimääräisiä tullimaksuja, mikä provosoi brittejä. Britit lähettivät kuninkaalle uhkavaatimuksen jonka hän jätti huomioimatta, mikä johti kolmanteen anglo-burmalaiseen sotaan. Vuonna 1885 britit hyökkäsivät Ylä-Burmaan, valloittivat Mandalayn ja Thibaw syöstiin vallasta. Thibaw jäi viimeiseksi Burman kuninkaaksi.
Vuonna 1886 britit hallitsivat koko nykyisen Burman kattavaa aluetta. Vuonna 1897 maasta tehtiin Brittiläisen Intian maakunta. Brittivallan alla maa jakaantui kahteen eriarvoiseen aleeseen. Iravadijoen laaksoa hallitsivat britit, kun Ylä-Burma sai pitää nimellisen itsenäisyytensä, valtaa saivat pitää vuoristokansat. Siirtomaa-aikana maahan muutti satoja tuhansia intialaisia. 1930-luvulla intialaisten osuus maan väestöstä oli 30–40 prosenttia, mikä johti intialaisvastaisiin mielenosoituksiin.
Brittien alaisuudessa maa kävi läpi valtavan muutoksen. Burmaan luotiin vahva keskushallinto ja talous muuttui omavaraisviljelystä palvelemaan laajamittaista vientiä. Maa irrotettiin Intiasta vuonna 1937 omaksi kruununsiirtomaakseen. Vuoteen 1939 mennessä Burmasta tuli maailman suurin riisinviejä.
Äänekkäimmän brittihallitoa vastustaneen ryhmän muodostivat aluksi buddhalaiset munkit. 1930-luvulla maassa syntyi thakin-puolue, joka sai nimensä siitä että burmalaisten tuli kutsua siirtomaaisäntiä nimellä thakin, eli herra Burmalaiset päättivät että he ovat herroja omassa maassaan. Tunnetuimpia thakineita olivat Burman itsenäisyystaistelun merkittävimmäksi hahmoksi noussut Aung San, sekä U Nu. Aung San oli myös perustamassa vuonna 1938 Burman ensimmäistä kommunistista järjestöä. Britit määräsivät thakin-puolueen laittomaksi vuonna 1939 ja pidättivät sen johtohenkilöt. Aung Sanin onnistui paeta Kiinaan, missä hän sai Kiinan-Japanin sodan aikana japanilaisilta lupauksen sotilas- ja materiaaliavusta taistelussa brittejä vastaan.
Burmalaiset nationalistit Aung Sanin johdolla liittoutuivat japanilaisten kanssa ajaakseen britit maasta. Burmalaiset ja japanilaiset hyökkäsivät Brittiläiseen Burmaan joulukuussa 1941. Burman valtaus brittiläisiltä toteutui lopulta toukokuussa 1942, kun brittiläisten Mandalayn puolustus murtui. Brittien Burman rajajoukot koostuivat lähinnä Burman etnisistä vähemmistöistä. Aung Sanin johtama Burman itsenäisyysarmeija kasvoi parissa viikossa 30 toverista 200 000 miehen vahvuiseksi armeijaksi, kun tuhannet burmalaiset nuorukaiset liittyivät Aung Sanin joukkoihin.
Japanilaiset julistivat Burman itsenäiseksi ja maan presidentiksi nimitettiin Ba Maw. Valtaa maassa pitivät kuitenkin japanilaiset ja brittiläisen siirtomaahallinnon sijaan Burma joutui toisen ulkovallan määräysvaltaan. Japanilaishallintoon tyytymättömät perustivat salaisen antifasistisen järjestön (AFO) vuonna 1944, ja sen johtoon nousi Aung San. AFO:n edustajat pyysivät liittoutuneilta apua japanilaisten karkottamiseksi Burmasta.
Liittoutuneiden ja Aung Sanin johtamien burmalaisten joukot hyökkäsivät vuonna 1945 japanilaisten hallitsemaan Burmaan. Burman taistelun päätteeksi liittoutuneet valtasivat Mandalayn maaliskuussa 1945 ja Rangoonin saman vuoden toukokuussa. Vuoden lopussa Burmassa oli palattu brittiläiseen hallintoon. Japanilaisia vastustanut AFO-järjestö muutti nimensä Antifasistiseksi kansan vapautusrintamaksi (Anti-Fascist People’s Freedom League, AFPFL) ja ryhtyi ajamaan maan itsenäisyyttä.
Itsenäinen Burma Ne Winin sotilasvalta Sodan jälkeen Aung San kannattajineen vaati Burmalle täydellistä itsenäisyyttä ja AFPFL aloitti neuvottelut brittien kanssa itsenäisyydestä. Aung San ei ehtinyt nähdä itsenäistä Burmaa, hänet murhattiin kahdeksan muun hallituksen jäsenen kanssa kesken hallituksen istunnon heinäkuussa 1947. Murhan jälkeen britit nimittivät AFPFL:n johtajan U Nun maan pääministeriksi. Maahan laadittiin perustuslaki ja 4. tammikuuta 1948 Britannia myönsi Burmalle täyden itsenäisyyden.
Itsenäisyytensä alkuvuosina maa ajautui poliittisten ja etnisten ryhmien välisiin sisäisiin valtataisteluihin. Kommunistiset liikkeet ryhtyivät vallanpitäjien vastaiseen sissisotaan. Arakanin osavaltiossa islamistiset separatistit vaativat itsenäisyyttä ja alueen irrottamista Burmasta. Myös Aung Sania tukenut armeija oli jakaantunut kahteen ryhmittymään. Eteläisessä Burmassa Karenit olivat nousseet vastustamaan burmalaisia ja vaativat itselleen suurempaa aluetta. Myös kachinit ja monit kapinoivat maan hallintoa vastaan. Heikoimmillaan maan hallitus kontrolloi vain Rangoonia ja sen ympäristöä.