Rajakahdennus eli rajageminaatio tai alku- tai loppukahdennus (joskus myös jäännöslopuke; vanhentuneita ja harhaanjohtavia nimityksiä ovat aspiraatio ja loppuhenkonen) on suomen kielelle tyypillinen sandhi-ilmiö eli sanarajan yli vaikuttava äänneilmiö, jossa sananloppuinen konsonantti tietyissä tapauksissa kahdentuu (geminoituu). Hieman samantapaista konsonantin kahdentumista sananrajalla esiintyy myös italian kielessä.

Rajageminaatio suomen kielessä Rajakahdennus näkyy välittömästi seuraavan sanan alkukonsonantin geminoitumisena: esimerkiksi mene pois äännetään [meneppois]. Jos seuraava sana alkaa vokaalilla, sanarajalla voi (alkuaan etenkin savolais- ja pohjoispohjalaismurteiden alueella) esiintyä pidentynyt glottaaliklusiili: [meneʔ ʔulos]. Rajakahdennus vaikuttaa myös yhdyssanan osien rajalla (sadekatos [sadekkatos]) ja liitepartikkelien edellä (rikkaillekin [rikkaillekkin]). Rajakahdennus toimii ”syvätasolla” edelleen konsonantin tapaan siten, että se sulkee tavun eli laukaisee astevaihtelun heikon asteen: sade (vrt. sateeseen), ota! (vrt. ottaa).ISK §34, Suomi et al. s. 44.

Rajakahdennuksen merkitseminen Rajakahdennusta ei suomen yleiskielen oikeinkirjoituksessa merkitä. Kielitieteellisessä tekstissä sitä voidaan merkitä rivinylisellä x:llä: sadex.Karlsson 1983 s. 349, Suomi et al. s. 44.

Nykysuomen yleiskielen kehittyessä 1800-luvulla rajakahdennuksen merkiksi ehdotettiin heittomerkkiä sekä k- ja h-kirjaimia, esimerkiksi sormeta', sormetah, sormetak ’sormetta’. Vanhemmassa kirjakielessä voi nähdä liitepartikkelin alkukonsonantin kahdentumisen merkintää kuten sanassa omillekkin.Lehikoinen & Kiuru, s. 61–73.

Rajakahdennuksen historia ja esiintyminen Rajakahdennukseen päättyvät sananmuodot ovat alkuaan päättyneet -k- tai -h-konsonanttiin, joka sittemmin on kadonnut sanan absoluuttisessa lopussa mutta konsonantin seuratessa edustuu tämän konsonantin kahdentumana.ISK §34.

Rajakahdennuksen esiintyminen vaihtelee, mutta se on säännöllisintä seuraavissa sananmuototyypeissä:ISK §34–35, Lyytikäinen 2020, 134. sellaisten e-päätteisten nominien yksikön nominatiivi, jotka taipuvat kuin vene : veneen eli joiden yksikön taivutusmuodoissa on vartalon lopussa pitkä e: sadex, puoluex, rannexkello nominien allatiivi: meillex, lapsillex, minullexkin muodot, joihin sisältyy yksikön tai monikon 3. persoonan possessiivisuffiksi nsa tai nsä: lapsensax, isänsäx kaikilla verbeillä seuraavat muodot: 1. eli A-infinitiivi: ollax, tullax, antaax yksikön 2. persoonan imperatiivi: tulex, annax konnegaatiomuodot eli kieltoverbin kanssa käytettävät muodot: en otax, en ottanex, älä otax, älkää ottakox; ei otetax, ei otettux, ei otettanex, älköön otettakox. (Konditionaalissa rajageminaatiota ei kuitenkaan yleensä esiinny: en ottaisi, ei otettaisi.) adverbit, joiden lopussa on johdin -nne, -tse (prolatiivi), tai -sti, esim. tännex, meritsex, kauniistix. eräät yksittäiset sanat kuten itsex, kiinnix, perätixMuita muotoja, joissa rajakahdennus saattaa esiintyä yleiskielisessäkin puheessa, joskaan ei kaikilla puhujilla: passiivin 2. partisiipin yksikön nominatiivi (myös menneen ajan konnegaatiomuotona): tehtyx, sanottux adjektiivien komitatiivi: suurinex silmineen -lti -loppuiset adverbit: laajaltix yksittäisiä sanoja kuten irtix, kolmex.

Alueellinen vaihtelu Rajageminaation esiintymisessä on alueellista vaihtelua: Rajageminoituminen puuttuu kokonaan Haminan, Kotkan ja Porvoon seudun puheesta (paitsi liitepartikkelien osalta), Porin seudulta sekä tietyistä peräpohjalaismurteista. Lisäksi se puuttui Karjalankannaksella puhutusta kaakkoismurteesta, joskin sotien jälkeen tämä murre vähitellen laimeni evakkojen ja heidän jälkeläistensä puheesta.Lyytikäinen 2020, 135–136. Osittaisen rajageminoitumisen aluetta ovat lähes koko Varsinais-Suomi, läntinen Uusimaa, Lappeenrannan–Imatran seutu sekä Lappi.Lyytikäinen 2020, 140–141. Täällä rajageminaatio on vanhastaan koskenut vain klusiileja (k, p, t) sekä s- ja h-äänteitä. Alkuperäinen sananloppuinen k on voinut säilyä osassa savolaismurteita. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Satakunnassa sen paikalla voi esiintyä t. Alkuaan h-loppuisten sanojen lopussa voi eteläpohjalaismurteissa olla rajageminaation sijasta s: venes ’vene’.

Italian syntaktinen geminaatio Italian sekä sardin kielessä esiintyy tietyin ehdoin sananalkuisen konsonantin kahdentumista, italiaksi raddoppiamento sintattico ’syntaktinen kahdentuminen’. Kahdentumisen laukaisevat tietynlaiset edeltävät ainekset, esimerkiksi tietyt yksitavuiset sanat kuten prepositio a (a casa [akˈkaːsa] ’kotiin’) tai painolliset sananloppuiset vokaalit (città bellissima [tʃitˈta‿bbelˈlissima] ’hyvin kaunis kaupunki’). Ilmiö on molemmissa kielissä vanha, ja hieman samaan tapaan kuin suomen rajageminaatio se palautuu ainakin osaksi alkuperäisten sananloppuisten konsonanttien assimilaatioon. Esimerkiksi preposition a lopussa on alkuaan ollut d (latinan ad casam'' ’talon luokse’), joka on sulautunut seuraavan sanan alkukonsonanttiin.

Lähteet

Viitteet

Luokka:Fonetiikka Luokka:Suomen kieli