Tertullianus (Quintus Septimius Florens Tertullianus) (noin 160–220) oli kirkollinen johtaja ja merkittävä kirjailija kristinuskon varhaisina vuosina. Tämän vuoksi hänet luetaan kirkkoisien joukkoon. Tertullianus vaikutti Roomassa 200-luvun ensimmäisellä kolmanneksella. Hän oli Irenaeuksen oppilas.Christensen & Göransson 1974, s. 89 Tertullianus syntyi, eli ja kuoli Karthagossa, nykyisessä Tunisiassa.
Tertullianus oli latinankielisen lännen kirkon ensimmäisiä suuria kirjoittajia, ja hänet tunnetaan ”latinalaisen kirkon isänä”. Tertullianus loi kirjallisen tuotantonsa avulla perustan länsimaiselle teologiselle ajattelulle. Hänen ja myöhemmin Cyprianuksen ansiosta latinalaisesta Pohjois-Afrikasta tuli läntisen katolilaisuuden hengellinen keskus.
Tertullianus muotoili ensimmäisenä lännessä varsinaisen kolminaisuusopin. Kysymyksessä hän tuli määränneeksi lännen trinitaarista ja kristologista ajattelua seuraaviksi vuosisadoiksi. Hän toi termin Pyhä Kolminaisuus (latinan trinitas) kristilliseen sanastoon, ja esitteli siihen liittyvän ajatuksen kolmesta persoonasta, mutta yhdestä olemuksesta (latinan tres personae, una substantia, kreikan treis hypostases, homoousios).Halldorf 2000, s. 64.
Noin kymmenen vuotta uskoontulemisensa jälkeen Tertullianus siirtyi vuonna 207 montanolaisuuteen. Tämän jälkeen häntä pidettiin kirkossa luopuneena skismaatikkona. Siksi häntä ei koskaan julistettu pyhimykseksi katolisessa kirkossa.
Elämä Tertullianuksen elämästä tiedetään vain vähän, ja nekin tiedot ovat peräisin lähinnä hänen teoksiinsa tehdyistä viittauksista, sekä Eusebiuksen Kirkkohistoriasta ja Hieronymuksen teoksesta De viris illustribus.
Tertullianuksen isä toimi Rooman armeijan kenturiona (centurio proconsularis) Afrikassa. Hän oli naimisissa, mikä tulee ilmi hänen kahdesta kirjastaan, jotka hän on omistanut vaimolleen.
Tertullianus syntyi Karthagossa noin vuonna 155. Hän oli oppinut, joka oli saanut koulutuksen juristiksi.Halldorf 2000, s. 56. Roomalainen Afrikka oli useiden tunnettujen puhujien koti, ja tämä näkyy myös Tertullianuksen saamissa vaikutteissa, kuten arkaaisissa sanoissa, käytetyissä vertauskuvissa ja kiihkeässä tyylissä. Tertullianus kirjoitti kreikaksi ainakin kolme kirjaa, joihin hän itse viittaa. Nämä teokset eivät kuitenkaan ole säilyneet. Hänen pääaineensa oli ollut oikeustiede, ja se näkyy hänen käyttämässään järkeilyssä.
Tertullianus kääntyi kristinuskoon noin vuonna 193, minkä syyksi on arveltu hänen kirjoitustensa pohjalta kristittyjen marttyyrien rohkeus vainoissa.Halldorf 2000, s. 57. Tapauksen on täytynyt olla äkkinäinen, ja se on muuttanut hänen luonteensa kertaheitolla. Hän sanoi itse, ettei hän voinut kuvitella todellista kristillistä elämää ilman vastaavaa, radikaalia kääntymystä: ”kristityiksi tullaan, ei synnytä”.Tertullianus: Apologeticum XVIII.
Pohjois-Afrikan kirkko Tertullianus saattoi Pohjois-Afrikan kirkon yleiseen tietoisuuteen ja ansiokkaasti edisti latinalaisen kristillisyyden syntymistä.Christensen & Göransson 1974, s. 110 Hänen kirjallinen tuotantonsa vaikutti suuresti Pohjois-Afrikan kirkon voimakkaaseen kasvuun ja piispan seurakuntia oli pian jokaisessa kaupungissa. Tertullianuksen ja myöhemmin Cyprianuksen ansiosta latinalaisesta Pohjois-Afrikasta tuli läntisen katolilaisuuden hengellinen keskus.Christensen & Göransson 1974, s. 112–113 Hän sai Karthagon kirkossa seurakunnanvanhimman toimen.
Länsimainen teologia Tertullianus loi kirjallisen tuotantonsa avulla perustan länsimaiselle teologiselle ajattelulle. Tertullianus kumosi kiivaasti teologisen spekulaation ja tuomitsi ankarasti filosofian. Kaikesta huolimatta Tertullianus käytti filosofiaa puolustaessaan kirkon perinnettä sen kieltäjiä vastaan. Hän ei kuitenkaan liittynyt keskiplatonismiin, vaan lännessä vallitsevaan eklektiseen stoalaisuuteen, samoin kuin myös muut latinalaiset teologit Augustinukseen saakka. Tertullianus omaksui stolalaisuudesta käsitteitä ja olennaisia ajatuksia, jotka hän nivelsi omaan kristinuskon käsitykseensä. Hänen ajattelu kohdistui ensisijaisesti käytännön uskonnollis-eettisiin ongelmiin.Christensen & Göransson 1974, s. 111
Pelastushistoriallinen kolminaisuusoppi Tertullianus muotoili ensimmäisenä lännessä varsinaisen kolminaisuusopin. Kysymyksessä hän tuli määränneeksi lännen trinitaarista ja kristologista ajattelua seuraaviksi vuosisadoiksi. Tertullianus hylkäsi modalistisen monarkianismin, koska se veti Jumalan alas luotuun maailmaan ja hävitti luojan ja luodun välisen eron. Samalla hän piti kiinni monoteismista ja pelastuksen jumalallisesta luonteesta. Nämä vaikuttimet olivat hänen ns. ekonomisen eli pelastushistoriallisen kolminaisuusopin takana.
Siirtyminen montanolaisuuteen Noin kymmenen vuotta uskoontulemisensa jälkeen Tertullianus erkaantui katolisesta kirkosta.Halldorf 2000, s. 62. Tertullianus siirtyi vuonna 207 montanolaisuuteen ja tämän jälkeen häntä pidettiin kirkossa luopuneena skismaatikkona. Tertullianukselle uusi profetia merkitsi Jumalan pelastushistorian viimeistä vaihetta, sillä Pyhä Henki oli nyt tullut tekemään täydelliseksi pelastetun ihmiskunnan, samoin kuin se oli Raamatussa johtanut sen täydelliseen tietoon.Christensen & Göransson 1974, s. 107–108
Hän perusti montanolaisuuden sisälle ryhmän, tertullianismin, joka oli jäljellä vielä kirkkoisä Augustinuksen aikana. Augustinuksen mukaan Tertullianus olisi palannut katoliseen uskoon ennen kuolemaansa,Augustinus: De Haeresibus LXXXVI. mutta tämä on epäuskottavaa.
Katolisesta uskosta poikenneista uskomuksistaan huolimatta Tertullianus jatkoi edelleen taistelua harhaoppeja, kuten gnostilaisuutta, vastaan.
Teokset Yleistä Tertullainuksen kirjallinen tuotanto käsitteli kirkkoa askarruttavia kysymyksiä ja oli hyvin laajaa. Tertullianus laati puolustuskirjoituksia pakanuutta ja Rooman keisarivaltaa vastaan ja oli eturintamassaa Markionia, gnostikoita ja monarkianismin kannattajia vastaan. Tertullianukselta on säilynyt 31 teosta sekä joitakin katkelmia.Halldorf 2000, s. 59 Noin 15 latinan- ja kreikankielistä teosta on kadonnut, joitakin niin myöhään kuin 800-luvulla. Muun muassa teokset De Paradiso, De superstitione saeculi ja De carne et anima olivat edelleen tallella sittemmin tuhoutuneessa Codex Agobardinuksessa vuonna 814.
Tertullianuksen kirjoitukset kattavat aikansa teologian kokonaisuudessaan. Niihin lukeutuu apologetiikkaa pakanoita ja juutalaisia vastaan, poleemisia kirjoituksia, politiikkaa ja etiikkaa sekä ohjeita erilaisiin krsitillisen opin ja elämän kysymyksiin.Le Saint, W.: Tertullian. – New Catholic Encyclopedia. Second Edition. Volume 13, Seq–The. Detroit, MI: Thomson/Gale Group; Washington, D.C.: in association with the Catholic University of America, cop. s. 834–838. 2003. Teokset antavat kuvan alkukristillisen ajan kristillisestä elämästä ja ajattelusta.
Tyyli Tertullianus osoitti kirjallisessa tuotannossaan hallitsevansa loistavasti latinan kielen. Hän oli kirjoittaja, jolla oli tyylillisten ansioittensa vuoksi erityisasema tuon ajan latinankielisten kirjailijoiden joukossa. Nämä kyvyt tekivät hänelle mahdolliseksi luoda latinalaisen teologian kielen, josta oli nopeasti tuleva koko läntisen kristikunnan omaisuutta.
Kronologia ja sisältö pienoiskuva|200px|Tertullianuksen teoksen Apologeticum alku. Codex Balliolensis 79.
Tertullianuksen kirjoitusten aikajärjestystä ei tiedetä täysin varmasti. Joitakin arvioita voidaan tehdä kirjoituksissa esitettyjen montanolaisten näkemysten mukaan, ja muihin kirjoituksiin tai historiallisiin tapahtumiin (kuten Septimius Severuksen kuolema) tehtyjen viittausten perusteella. Markionia vastaan suunnatussa teoksessa mainitaan, että se on kirjoitettu Severuksen viidentenätoista hallitusvuotena.Tertullianus: Adversus Marcionem I.1,15.
Kirjoitukset voidaan jakaa joko Tertullianuksen katoliseen ja montanolaiseen aikaan tai kirjoitusten sisällön perusteella. Ensimmäisen jaon perusteella voidaan tarkastella hänen näkemystensä mahdollista muuttumista kääntymyksen seurauksena. Jälkimmäinen jako on käytännöllisempi, ja sen mukaan kirjoitukset voidaan jakaa kahteen ryhmään.
Apologeettisiin ja polemisiin teoksiin lukeutuvat sellaiset juutalaisia, gnostilaisuutta ja muita harhaoppeja vastaan suunnatut kirjoitukset kuten:
Apologeticum (joskus Apologeticus) Periaatteet harhaoppisten arvioimiseksi (De praescriptione hereticorum) De testimonio animae Vastakirjoitus Hermogeneelle (Adversus Hermogenem) Vastakirjoitus juutalaisille (Adversus Judaeos) Vastakirjoitus Markionille (Adversus Marcionem) Vastakirjoitus Prakseaalle (Adversus Praxean) Vastakirjoitus Valentinokselle (Adversus Valentinianos) Scorpiace
Käytännöllisiä ohjeita puolestaan sisälsivät muun muassa:
De monogamia (Yksiavioisuus) Ad uxorem (Vaimolle) De virginibus velandis (Neitsyeiden hunnun käytöstä) De cultu feminarum (Naisten palvonnasta) De patientia (Kärsivällisyydestä) De pudicitia (Siveydestä) De oratione (Rukouksesta) Ad martyras (Marttyyreille)
Apologeettisten kirjoitusten joukossa Apologeticum on voimakas kristinuskon puolustus pakanoita vastaan ja yksi alkukristillisen kirkon suurimpia perintöjä myöhemmälle kristinuskolle. Se on ensimmäisiä kirjoituksia, joka puolustaa uskonnonvapautta ihmisten erottamattomana oikeutena, ja vaatii kristityille tasapuolista oikeudenkäyntiä ennen kuolemaan tuomitsemista.
Tertullianus oli ensimmäinen, joka alkoi taistella sellaisia syytöksiä vastaan, kuin että kristityt uhraisivat lapsia ehtoollisella ja harrastaisivat insestiä. Hän viittasi vastaaviin rikoksiin pakanauskonnoissa, ja todisti sitten Plinius nuoremman todistukseen vedoten, että kristityt kaihtoivat murhia, haureutta ja muita rikoksia. Hän puhui myös muista pakanallisista tavoista, kuten gladiaattorien lihan syöttämisestä pedoille. Hän esitti, että pakanallisia jumalia ei ole olemassa, ja siksi ei ole olemassa myöskään mitään pakanauskontoa, jota kristinusko uhkaisi. Kristityt eivät osallistu keisareiden typerään palvontaan, vaan tekevät paremmin — he rukoilevat keisareiden puolesta. Kristityillä on varaa tulla kidutetuiksi ja kuolla, ja mitä enemmän heitä poljetaan, sitä enemmän he kasvavat – ”kristittyjen veri on siemen”. Teoksessaan De Praescriptione hän esitti sen perustavanlaatuisen idean, että kirkon ja siitä eronneen lahkon välisissä kiistoissa koko todistustaakka on jälkimmäisellä, sillä kirkolla on hallussaan katkeamaton perintö, ja se on takeena sen totuudesta.
Viisi Markionia vastaan suunnattua kirjaa, jotka on kirjoitettu vuosien 207 and 208 välillä, ovat Tertullianuksen laajimpia poleemisia teoksia. Ne ovat arvokkaita lähteitä gnostilaisuuden ymmärtämiseen. Moraaliopetuksia ja asketismia käsitelleistä teoksista De patientia ja De spectaculis ovat kiinnostavimpia, ja De pudicitia ja De virginibus velandis puolestaan antavat parhaan kuvan Tertullianuksen luonteesta ja ajatusmaailmasta.
Teologia pienoiskuva|200px|Tertullianuksen koottujen teosten laitos Opera omnia, 1598. Yleistä
Vaikka Tertullianus olikin oppinut kreikkalaisen filosofian suhteen, hän oli kuitenkin riippumaton sen todellisuuskäsityksestä. Tässä hän eroaa täysin Origeneestä. Origenes eteni platonilaisessa idealismissaan gnostilaisen henkisyyden suuntaan. Tertullianus oli puolestaan käytännöllinen teologi ja realisti. Hän ajatteli Jumalalle ruumiillisen olemuksen ja piti sielua lähtökohdiltaan saatanallisena. Hän halveksi kreikkalaista filosofiaa, ja sen sijaan että olisi ammentanut ajatuksia Platonilta, Aristoteleeltä ja muilta kreikkalaisilta ajattelijoilta, hän julisti nämä harhaoppisten henkisiksi edeltäjiksi.Tertullianus: De anima III. Hän halveksi heidän epäjohdonmukaisuuttaan muun muassa muistuttamalla, että Sokrates, filosofian henkinen isä, vaati kuolinvuoteellaan oppilaitaan uhraamaan kukon Asklepiokselle.Tertullianus: De anima I.