Robert James ”Bobby” Fischer (9. maaliskuuta 1943 Chicago, Illinois, Yhdysvallat – 17. tammikuuta 2008 Reykjavík, Islanti) oli yhdysvaltalaissyntyinen shakin yhdestoista maailmanmestari.
Fischer nousi maailman huipulle jo teini-ikäisenä 1950-luvun lopulla. Vuonna 1972 hänestä tuli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa amerikkalainen, joka on voittanut shakin virallisen maailmanmestaruuden, kun hän voitti hallitsevan maailmanmestarin, neuvostoliittolaisen Boris Spasskin MM-ottelussa Reykjavíkissa, Islannissa. Ottelu sai runsaasti kansainvälistä huomiota kylmän sodan symbolina.
Vuonna 1975 Fischer menetti tittelinsä, kun hän ei päässyt sopimukseen Maailman shakkiliitto FIDE:n kanssa ottelun ehdoista. Hän ei pelannut kilpashakkia uudelleen ennen vuotta 1992, jolloin hän pelasi uusintaottelun Spasskin kanssa. Ottelu käytiin Jugoslaviassa, joka oli tuolloin YK:n kauppasaarrossa. Asia johti konfliktiin Yhdysvaltain hallituksen kanssa, eikä Fischer palannut enää synnyinmaahansa.
Toisen Spasski-ottelun jälkeen Fischer asui Unkarissa, Filippiineillä ja Japanissa. Tänä aikana hän antoi lisääntyvästi Yhdysvaltain-vastaisia ja antisemitistisiä lausuntoja. Vuosina 2004–2005, kun hänen Yhdysvaltain passinsa oli peruttu, japanilaiset viranomaiset pidättivät hänet, ja häntä uhkasi luovutus Yhdysvaltoihin. Kun Islanti myönsi Fischerille kansalaisuuden, hän muutti Islantiin, jossa hän asui vuodesta 2005 kuolemaansa vuonna 2008 saakka.
Nuoruus Fischer syntyi 9. maaliskuuta 1943 Chicagossa. Hänen äitinsä Regina oli sveitsiläissyntyinen puolanjuutalainen, joka oli muuttanut Yhdysvaltoihin lapsena.Böök: Bobby Fischer - tie maailmanmestaruuteen s. 15 Fischerin biologinen isä oli unkarinjuutalainen fyysikko Paul Neményi, jonka kanssa Reginalla oli ollut salattu avioliiton ulkopuolinen suhde.
Fischer oli vain parin vuoden ikäinen, kun hänen äitinsä ja tämän aviomies Gerhardt Fischer erosivat. Lapset jäivät äidille, joka hankki elantonsa ensin opettajana ja myöhemmin Brooklynissa New Yorkissa sairaanhoitajana. Fischerillä oli vanhempi sisar Joan, joka lasten joutuessa olemaan päivisin yksin opetti veljelleen erilaisia pelejä ajankuluksi.
Shakkiura ennen maailmanmestaruusottelua Fischer oppi shakin säännöt isosiskoltaan Joanilta kuusivuotiaana ja alkoi pelata kerhoissa ja kilpailuissa nelisen vuotta myöhemmin. Hän ei kuitenkaan osoittautunut samanlaiseksi ihmelapseksi kuin esimerkiksi Samuel Reshevsky tai José Raúl Capablanca. Vielä 12-vuotiaana Fischerin vahvuusluku oli vain 1830, mutta sen jälkeen hän kehittyi pelaajana ennennäkemättömän nopeasti. Ensimmäiseen mestarien kutsukilpailuunsa Fischer osallistui vuonna 1956. Siinä hän voitti kansainvälisen mestarin Donald Byrnen pelissä, jota kutsuttiin yhdysvaltalaisessa shakkilehdessä ”vuosisadan peliksi”.Müller 2009, s. 15–16.
Fischer voitti ensimmäisen Yhdysvaltain-mestaruutensa vuodenvaihteessa 1957–1958. Sitä seurasi Portorožissa järjestetty alueidenvälinen turnaus. Siitä Fischer selviytyi ehdokasturnaukseen, jonka voittaja pääsisi maailmanmestaruusotteluun. Samalla Fischeristä tuli historian nuorin shakin suurmestari, jota ennätystä hän piti hallussaan 34 vuoden ajan.
thumb|17-vuotias Fischer pelaamassa maailmanmestari Mihail Talia vastaan vuonna 1960. Fischer ei vielä ensimmäisessä ehdokasturnauksessaan mahtanut mitään Neuvostoliiton parhaille pelaajille. Voitettuaan Yhdysvaltain-mestaruuden kahdesti uudestaan hän selviytyi Tukholman alueidenväliseen turnaukseen 1962. Hän voitti turnauksen ylivoimaisesti, mutta epäonnistui Curaçaon ehdokasturnauksessa 1962 jääden tulokseen +1. Turnauksen jälkeen hän syytti neuvostoliittolaisia pelaajia yhteispelistä häntä vastaan. Seuraavina vuosina Fischer pelasi Yhdysvalloissa harvakseltaan eikä osallistunut alueiden väliseen turnaukseen 1964.
Fischer liittyi vuonna 1962 kristilliseen Worldwide Church of God -kirkkoon. Se määritteli lepopäivän lauantaille, minkä vuoksi Fischer ei voinut seuraavina vuosina pelata turnauspelejään lauantaisin ennen auringonlaskua.Müller 2009, s. 9–10.
Fischer palasi kansainväliseen shakkiin vuonna 1965 osallistumalla etäyhteydellä Havannassa Kuubassa järjestettyyn turnaukseen. Soussen alueidenvälistä turnausta 1967 Fischer johti kahdeksan kierroksen jälkeen. Hänen vaatimuksiinsa aikataulumuutoksista ei kuitenkaan suostuttu, minkä vuoksi Fischer keskeytti turnauksen.Müller 2009, s. 16–19.
Fischer pelasi shakkiolympialaisissa Yhdysvaltojen joukkueen ykköspöydällä vuosina 1960, 1962, 1966 ja 1970. Yhdysvaltain-mestaruuden hän voitti kahdeksan kertaa vuosien 1957–1966 välillä, aina kun osallistui.Müller 2009, s. 399–400.
Vuonna 1970 Fischer pelasi kakkospöydällä muun maailman joukkueessa ottelussa Neuvostoliittoa vastaan ja voitti entisen maailmanmestarin Tigran Petrosjanin tuloksella +2=2−0. Yhdysvaltain shakkiliitto halusi Fischerin vuoden 1970 alueidenväliseen turnaukseen Palma de Mallorcaan, ja suurmestari Pal Benko suostui luovuttamaan Fischerille paikkansa. Fischer voitti alueidenvälisen turnauksen 3,5 pisteen erolla ja selviytyi ehdokasotteluihin. Niissä hän voitti ensin neuvostoliittolaisen Mark Taimanovin puhtaasti +6=0−0 ja sitten tanskalaisen Bent Larsenin samoin lukemin. Kolmannella kierroksella Fischer löi Tigran Petrosjanin +5=3−1 ja selviytyi maailmanmestaruusotteluun hallitsevaa mestaria, Neuvostoliiton Boris Spasskia vastaan.
Shakin maailmanmestariksi Fischerin ylivoima ehdokasotteluissa herätti huomiota ympäri maailmaa. Tämä oli ensimmäinen kerta toisen maailmansodan jälkeen, kun länsimainen pelaaja oli onnistunut murtamaan neuvostopelaajien hegemonian.
Fischerin itsepäisyys tuli esille maailmanmestaruusottelua järjestettäessä. Mahdollisista paikoista Fischer piti Jugoslaviaa parhaana, kun taas Spasski halusi pelata Islannissa. Hetken vaikutti siltä, että kiista voitaisiin ratkaista jakamalla ottelu kahdelle paikkakunnalle, mutta järjestely ei toteutunut. Kun asia saatiin sovittua, Fischer kieltäytyi pelaamasta ellei palkintosummaa kaksinkertaistettaisi. Lontoolainen rahoittaja Jim Slater lahjoitti 250 000 dollaria, mikä nosti palkkion ennennäkemättömän suureksi 500 000 dollariin. Fischer sai myös suostuttelevan puhelinsoiton Henry Kissingeriltä. Lopulta, vain tunteja ennen kuin hänet olisi tuomittu hävinneeksi, Fischer ilmestyi Islantiin.
Maailmanmestaruusottelu pelattiin Reykjavíkissa Islannissa heinä–elokuussa 1972. Fischer hävisi ensimmäisen pelin lyötyään uhkarohkeasti lähetillään sotilaan loppupelissä, joka olisi muutoin ollut selvä tasapeli. Toisen ottelupelin Fischer hävisi luovutuksella kieltäydyttyään pelaamasta kameroiden edessä. Myös kolmas peli oli vaarassa jäädä pelaamatta, mutta Spasskin lopulta suostuttua Fischerin vaatimuksiin peli pelattiin takahuoneessa Fischeriä häirinneiden kameroiden ulottumattomissa, ja Fischer voitti ensimmäistä kertaa elämässään pelin Spasskia vastaan. Ottelu sujui sen jälkeen ilman suuria kiistoja, ja pelejä jatkettiin suuressa salissa, mutta ilman kameroita. Fischer voitti seuraavista 19 pelistä seitsemän, hävisi ainoastaan yhden, ja 11 päättyi tasan. Näin Fischer voitti ottelun pistein 12½–8½, ja hänestä tuli yhdestoista shakin maailmanmestari.
Mestaruuden menetys ja vetäytyminen julkisuudesta Fischer muutti vuonna 1973 Pasadenaan Kaliforniaan, jossa hän asui Worldwide Church of God -kirkon omistamassa asunnossa pienellä vuokralla. Hän järjesti elokuussa 1973 lehdistötilaisuuden, jossa hän kertoi aikovansa jatkaa pelaajanuraansa hoideltuaan ensin henkilökohtaisia asioitaan. Hän torjui kaikki miljoonatarjoukset kirjojen, äänilevyjen ja filmien tekemisestä ja tuotteiden mainostamisesta. Hän ei pelannut shakkia julkisesti ja teki vain kunniavierailun filippiiniläisessä shakkiturnauksessa, jonka yhteydessä hän pelasi näytöspelin presidentti Ferdinand Marcosin kanssa. Kaiken aikaa hän kuitenkin piti shakkitaitoaan yllä tutkimalla uusia pelejä lehdistä ja kirjoista. Hän myös opiskeli kirkkonsa opetuksia, lahjoitti sille osan tuloistaan, ja rukoili päivittäin ainakin tunnin ajan.Brady 2011, s. 303–312.
Fischer jätti kirkkonsa ja kristinuskon loppuvuonna 1973 petyttyään kirkon toteutumattomiin ennustuksiin ja säännöllisiin maksuihin. Hän ryhtyi lukemaan ahkerasti ja monipuolisesti maallista kirjallisuutta, mukaan lukien Nietzschen filosofiaa. Tutustuttuaan antisemitistiseen kirjallisuuteen hänestä tuli kiihkeä juutalaisten vihaaja.Brady 2011, s. 312–316.
Fischer olisi joutunut puolustamaan mestaruuttaan nuorta neuvostoliittolaista Anatoli Karpovia vastaan ottelussa vuonna 1975, mutta Fischer ja Kansainvälinen shakkiliitto eivät päässeet sopimukseen ottelun säännöistä. Fischer vaati 1800-luvun maailmanmestaruusottelujen tapaan pelkkien voittojen ottamista huomioon pistelaskennassa, mestaruuden saavuttamisen edellytykseksi kymmentä voittoa, ja mestarinsa tittelin säilyttämistä 9–9-tilanteessa. Shakkiliiton kieltäydyttyä Fischerin ehdoista Fischer menetti mestaruutensa ilman ottelua, ja Karpovista tuli maailmanmestari.Brady 2011, s. 319–323.
MM-ottelun peruunnuttua Fischer lähti yksinään maailmanympäriristeilylle kahdeksi kuukaudeksi. Kotona Pasadenassa hän pysytteli hyvässä fyysisessä kunnossa syömällä terveellisesti sekä kuntoilemalla ja kävelemällä päivittäin. Hänen vuositulonsa olivat noin 6 000 dollaria, jonka hän sai kahden kirjansa tekijänpalkkioista. Sen lisäksi hän sai rahallista apua äidiltään ja siskoltaan. Vuosikymmenen lopulla Fischer alkoi vaihdella asuntoaan Los Angelesin alueella. Hän lakkasi pitämästä huolta ulkonäöstään ja alkoi menettää hampaitaan poistatettuaan epäterveellisinä pitämänsä metallipaikat hampaistaan.
Fischerillä ei ollut omaa perhettä, mutta hän ei ollut erakoitunut, kuten monet luulivat, vaan vieraili usein siskonsa ja shakkiystäviensä luona. Hän kuitenkin pelkäsi neuvostoliittolaisten haluvan vahingoittaa häntä, eikä siksi ottanut esimerkiksi postipaketteja suoraan vastaan. ja kantoi mukanaan vastamyrkkyjä. Hänet pidätettiin vuonna 1981 Pasadenassa epäiltynä irtolaisuudesta, ja vapauduttuaan hän julkaisi pamfletin huonosta kohtelustaan putkassa.Brady 2011, s. 323–336.
Elämä shakkiuran jälkeen Fischer haastoi Spasskin uusintaotteluun vuonna 1992. Ottelu järjestettiin Udvassa Jugoslaviassa, joka oli urheilutapahtumiakin koskevassa YK:n kauppasaarrossa. Fischer voitti ottelun ja sai 3,3 miljoonan dollarin palkinnon. Kauppasaarron rikkomisen vuoksi Yhdysvaltain District of Columbian oikeus asetti Fischerin syytteeseen ja antoi hänestä etsintäkuulutuksen.
Fischer katosi jälleen julkisuudesta ja asui seuraavat vuodet Unkarissa, Japanissa ja Filippiineillä. Unkarissa Fischer asui kahdeksan vuoden ajan, osan ajasta Polgárien shakkiperheen luona sekä suurmestari Andor Lilienthalin perheen luona.Brady 2011, s. 385–386. Unkarista Fischer muutti vuonna 2000 Tokioon ja Filippiineille, joiden välillä hän vaihtoi asuinpaikkaa kolmen kuukauden välein maahanmuuttoon liittyneistä syistä. Tokiossa hän asui naisystävänsä, Japanin shakkiliiton puheenjohtajan Miyoko Watain kanssa. Filippiineiltä hän etsi nuorta naista, jonka kanssa voisi tehdä lapsen. Hänen filippiiniläinen naisystävänsä saikin tyttären, jota Fischer tuki taloudellisesti vuosien ajan olematta kuitenkaan varma, oliko lapsi hänen.Brady 2011, s. 399–401. Vasta Fischerin kuoleman jälkeen tehdyissä DNA-tutkimuksissa selvisi, että Fischer ei ollut tytön isä.
Vuonna 1999 Unkarissa asuessaan Fischer antoi radioasemalla haastattelun, joka alkoi hänen vastatessaan kuuntelijoiden kysymyksiin, mutta muuttui pian Fischerin saarnaksi, jossa hän kuvasi itsensä kansainvälisen juutalaissalaliiton uhriksi ja kiisti holokaustin.Parr, Larry: "Is Bobby Fischer Anti-Semitic?", Chess News, May 2001. Vuonna 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen Fischer antoi pienelle filippiiniläiselle radioasemalle vihantäyteisen haastattelun, jossa hän ylisti iskua Yhdysvaltoihin ja toivoi Yhdysvaltojen tuhoa ja maan juutalaisten hävitystä.Brady 2011, s. 402–404.