Suomen kirjallisuus on kirjoitettu pääasiassa suomen ja ruotsin kielillä, mutta siihen kuuluu myös varhaisempia latinankielisiä teoksia sekä saameksi kirjoitettua kirjallisuutta.
Suomenruotsalainen kirjallisuus on osa Suomen kirjallisuutta. Sitä julkaistaan noin 200 nimikettä vuodessa, joista vain osa käännetään suomeksi ja vielä pienempää osaa myydään Ruotsin puolella yhteisestä kielestä huolimatta.
Suomessa on painettu kirjoja 1640-luvulta alkaen, mutta suomen kieli nousi kirjallisuuden valtakieleksi vasta Aleksis Kiven aikana 1800-luvun jälkipuoliskolla. Nykyisin Suomessa julkaistaan väkilukuun nähden toiseksi eniten kirjoja maailmassa. Vaikka painettujen kirjojen myynti hiipuu, sähkökirjan suosio on kasvussa.
Suomessa julkaistu kirjallisuus on luetteloitu kansallisbibliografia Fennicaan.
Historia Ennen kirjoitettua kieltä
Kirjoitettu kirjallisuus sai Suomessa alkunsa vasta uskonpuhdistuksen jälkeen, mutta suullisessa perinteessä levinneillä kansanrunoilla on takanaan huomattavasti pidempi historia. Kalevalamittainen runous periytyy jo esihistorialliselta ajalta. Kalevalamitan otaksutaan olevan peräisin kantasuomalaiselta ajalta, ja se on yhteinen suomalaiselle, karjalaiselle ja virolaiselle kansanrunoudelle.Rantala, s. 7. Matti Kuusen 1950-luvulla kehittämän tyylikausiteorian mukaan kulttuuriheeroksia ja maailman syntyä kuvaava myyttinen eeposrunous on varhaisempaa kuin niin sanottu sankarirunous, jota edustavat varsinkin Sammon ryöstö -runo, saarelaisepiikka ja samaaniepiikka. Sotaisa sankarirunous on Kuusen mukaan syntynyt keskisen ja myöhäisen rautakauden kuluessa. Sankarirunouden alkuperä on eri tutkimuksissa yhdistetty Länsi-Suomeen tai Laatokan Karjalaan.
Jo varhaisina aikoina itämerensuomalaiseen runouteen näyttää tulleen vaikutteita toisaalta balttilaiselta ja slaavilaiselta ja toisaalta germaaniselta ja skandinaaviselta taholta. Kertovien ainesten ohella kansanrunouteen kuului mahdollisesti jo rautakaudella lyyrillistä runoutta, sananlasku- ja loitsurunoutta.
Kirjoitetun kirjallisuuden synty thumb|upright|Missale Aboense. Vanhimpia suomen lähisukukielillä kirjoitettuna tekstejä ovat eräät Novgorodin tuohikirjeet noin 1100–1200-luvulta. Näistä vanhin on tiettävästi Tuohikirje 292, joka on kirjoitettu tuon ajan karjalan kielellä tai sitä läheisesti muistuttavalla kielellä kyrillisin kirjaimin, ja sitä pidetään vanhimpana millään itämerensuomalaisella kielellä kirjoitettuna tekstinä. Kirjeen sisällöstä ei ole varmuutta, mutta sitä on pidetty loitsuna. Kyseessä voisi olla salamaa koskeva loitsu, sillä ilmeisesti siinä puhutaan jumalan nuolesta. Tunnetaan myös toinen itämerensuomalaista kieltä sisältävä kirje, joka on ilmeisesti sanaluettelo.
Suomessa oli vielä keskiajalla niin vähän kirjallista materiaalia, että keskiajan kirjallisuutena käsitellään lähes kaikkea kirjoitettua tekstiä. Vain puhtaat asiakirjat ovat käsittelyn ulkopuolella.Varpio, s. 14. Katolisella keskiajalla 1100–1540 kansanrunouden kehitys ei päättynyt, vaan se sai erityisesti vaikutteita kristinuskosta. Muinaisia taruja välittäneiden runojen lisäksi syntyi balladintapaisia lauluja, kuten Elinan surma, kristillisperäisiä legendarunoja, kuten Piispa Henrikin surmavirsi, ja joitakin historiallisia runoelmia. Runot kehittyivät siirtyessään paikkakunnalta paikkakunnalle ja sukupolvesta sukupolveen aina siihen asti, kunnes niitä alettiin kirjoittaa ylös. Tämän vuoksi kansanrunoudessa on havaittavissa erilaisia kerrostumia, joista nuorimmat yleensä eroavat vanhemmista suuresti.
Suomalaista kansanrunoutta on säilynyt nykyaikaan vuosisatoja myöhemmin muistiin kirjoitetuissa runoissa ja loitsuissa, joita on koottu muun muassa Kalevalaan ja Kantelettareen. Säilyneissä runoissa on hyvin keskiaikainen leima, sillä esikristilliset ja kristilliset ainekset ovat niissä monella tavalla sekoittuneet toisiinsa. Kristinuskoa edeltävän uskomusmaailman viittaavat muun muassa moninaiset jumalolennot ja loitsut. Kristinusko on vaikuttanut puolestaan käsityksiin tuonelasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä sekä usein esiintyviin Neitsyt Mariaa muistuttaviin äitihahmoihin. Tämän vuoksi on vaikea tietää, mihin aikaan runot ovat todellisuudessa syntyneet.
Puhtaasti kirjallisia teoksia Suomessa on keskiajalta vain vähän. Näihin kuuluu joitain latinankielisiä hymnejä, uskonnollisia runoja, Piispa Henrikin liturgia ja muita piispa Henrikin palvontaan liittyneitä tekstejä, Paulus Juustenin 1500-luvulla kokoama Suomen piispainkronikka, messukirja Missale Aboense, kirkkokäsikirja Manuale Aboense, lakikirja Codex Aboensis ja Mustakirja.Varpio, s. 17–18. Pyhimyslegendoja ja yksittäisiä Raamatun kirjoja ruotsinsi erityisesti 1400-luvun lopulla Naantalin luostarin munkki Jöns Budde.Pieni tietosanakirja s.408 Hän on suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen nimeltä tunnettu henkilö.Varpio, s. 26. Suomen kielellä keskiajalla kirjoitetut tekstit rajoittuvat joidenkin rukousten suomennoksiin sekä yksittäisiin sanoihin ja lauseparsiin, joita tavataan joissakin yksittäisissä asiakirjoissa.
Keskiajan kirjallisuutta tuhottiin laajalti reformaation jälkeen. Erityisesti paperiset teokset poltettiin usein. Pergamentti ei kuitenkaan palanut, ja raaka-ainepulan vuoksi suurille pergamenttisivuille löydettiin muuta käyttöä. Niitä käytettiin usein voutien tilikirjojen kansina. Suurin osa Suomen keskiajan kirjallisuudesta on koottu tällaisista yksittäisistä pergamenttisivuista 1840-luvun jälkeen. Sivuja on koottu noin 10 000 yhteensä yli tuhannesta eri kirjasta.
Reformaation aika ja Vaasa-aika (1523–1640) thumb|upright|Abckiria.
Reformaatio korotti kansankielen jumalanpalveluksen kieleksi. Se sai aikaan myös suomen kirjakielen ja suomalaisen kirjallisuuden syntymisen sekä suuntasi suomen kielen käytön ensisijaisesti hengelliselle alueelle. Suomenkielisen kirjallisuuden perustaja on Turun piispa Mikael Agricola. Hän suomensi Raamatun Uuden testamentin (Se Wsi Testamenti, 1548) ja kirjoitti muun muassa ensimmäisen suomenkielisen aapisen Abckirian sekä Rucouskirian.
Agricolan aikalaisia olivat muiden muassa Mathias Johannis, joka suomensi kirkkokäsikirjan ja messun (1546), sekä Herra Martti, joka suomensi ensimmäisenä Ruotsin valtakunnan lakikirjan (1548). Hieman myöhemmältä ajalta ovat peräisin Ljungo Tuomaanpojan lainsuomennokset. Ensimmäisen suomenkielisen virsikirjan Yxi Wähä Suomenkielinen Wirsikiria toimitti Jacobus Finno ja uuden laajennetun laitoksen Maskun kirkkoherra Hemminki Maskulainen, joka myös julkaisi suomenkielisen käännöksen Piae Cantiones -laulukokoelmasta.
Piispa Ericus Erici Sorolainen toimitti suomeksi kaksiosaisen postillan (1621–1625). Hänet tunnetaan myös katekismuksen tekijänä. Uskonnollista kirjallisuutta kirjoitti myös muun muassa piispa Paavali Juusten, joka julkaisi latinaksi postillan sekä aikakirjan Suomen piispoista.Pieni tietosanakirja s.409
Reformaation ajalla ruotsinkielinen kirjallisuus oli Suomessa vähäisempää. Merkittävin ruotsinkielinen kirjailija oli tähtientutkija Sigfrid Aronus Forsius, joka tunnetaan almanakantekijänä sekä hengellisenä runoilijana. Ruotsalainen historioitsija Johannes Messenius kirjoitti ruotsiksi riimikronikan Suomesta. Tällä aikakaudella syntynyt suomenkielinen kirjallisuus painettiin Suomen ulkopuolella, enimmäkseen Ruotsissa, sillä Suomessa ei ollut vielä tuolloin kirjapainoa.
Ruotsin suurvalta-aika (1640–1720) Turun akatemian perustaminen kohotti Suomen opillista sivistystä ja vilkastutti kirjallista kulttuuria. Suomeen perustettiin kolme kirjapainoa, ensimmäinen vuodelta 1642. Ensimmäinen Suomessa painettu teos oli samana vuonna valmistunut Mikael Wexioniuksen väitöskirja Discursus politicus de prudentia. Ensimmäinen Suomessa painettu suomenkielinen kirja oli puolestaan Johannes Matthiae Collinuksen Ylimmäisen keisarin Jesuxen Christuxen mandati eli käsky vuodelta 1643.
Samaan aikaan alkoi myös ruotsin kielen käyttö vahvistua säätyläispiireissä sekä kirjallisuudessa. Ruotsin kieli alkoi kohota latinan rinnalle opillisen sivistyksen välittäjänä. Suomen kieli pysyi lähinnä kansan ja sille tarkoitetun uskonnollisen kirjallisuuden kielenä. Melko niukassa suomenkielisessä kirjallisuudessa oli keskeistä erityisesti koko Raamatun suomennoksen, Biblian, valmistuminen vuonna 1642. Se vakiinnutti suomen kielen oikeinkirjoituksen pitkiksi ajoiksi. Myöhemmin valmistuivat virsikirja (1701), joka pysyi sellaisenaan käytössä vuoteen 1886, sekä koraalikirja (1702).
Suurin osa muustakin suomenkielisestä kirjallisuudesta oli tuohon aikaan edelleen uskonnollista kirjallisuutta. Saarnoja kirjoitti muun muassa Lauri Tammelinus. Virsirunoilijoista merkittävimmät ovat Juhana ja Eerik Cajanus. Yksi ajan merkittävimpiä suomenkielisiä runotuotteita oli Mattias Salamniuksen kalevalamittaan kirjoittama messiadi Ilo-laulu Jesuxesta. Ruotsinkielisen runouden merkittäviin teoksiin kuuluu Suomen ensimmäisen naisrunoilijan, Christina Regina von Birchenbaumin kirjoittama elegia En ny visa.
Akatemian perustaminen sai kuitenkin vähitellen aikaan myös tieteellistä kirjallisuutta. 1600-luvun puolen välin ja 1700-luvun alun välillä syntyi muun muassa suomen kielen tutkimus. Ensimmäisen suomen kieliopit kirjoitti latinaksi Petraeus vuonna 1649, myöhemmin sellaisia laativat Martinius (1689) ja Bartholdus Vhaël (1733). Henrik Florinus toimitti vuonna 1678 suppean suomen kielen sanakirjan sekä julkaisi vuonna 1702 kokoelman suomalaisia sananlaskuja.Pieni tietosanakirja s.410
Daniel Juslenius kirjoitti ensimmäisen laajemman suomen kielen sanakirjan, Suomalaisen Sana-Lugun Coetus (1745). Hän oli myös suomalaisuusaatteen edelläkävijä, joka ylisti Suomen maata ja kansaa liioittelevastikin muun muassa teoksessaan Aboa Vetus et Nova (1700).
Vapauden aika (1720–1772) ja kustavilainen aika (1772–1809) thumb|180px|Suomalaiset Tieto-Sanomat. 1700-luvulla henkisessä elämässä tapahtui valistusajan myötä jyrkkä muutos. Tieteet, erityisesti filosofia, vapautuivat kirkon holhouksesta. Varsinainen uudistus tapahtui luonnontieteiden alalla, jossa Carl von Linnén vaikutus ulottui Suomeenkin. Hänen kannattajiaan olivat luonnontieteilijöinä muun muassa Johan Browallius ja K. F. Mennander.Pieni tietosanakirja s.411
1700-luvun humanistisen tieteen merkittävin edustaja oli H. G. Porthan, jonka vuoksi koko aikakautta on Suomen kirjallisuuden historiassa usein nimitetty ”Porthanin aikakaudeksi”. Hänen ympärilleen keräytyi joukko tutkijoita, jotka käsittelivät teoksissaan Suomen historiaa, kieltä, muinaisuskoa jne. Hänen ympärilleen muodostui myös Suomen ensimmäinen kirjallinen seura, Aurora-seura, joka perusti ensimmäisen suomalaisen sanomalehden Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo (vuodesta 1771, myöhemmin nimellä Åbo Tidningar). Seuran taiteelliset pyrkimykset peri F. M. Franzen, joka on merkittävin Suomen Ruotsin vallan aikaisista runoilijoista. Franzenin aikalainen oli runoilija Mikael Choraeus.
Porthanin vaikutus oli huomattava myös suomenkielisellä taholla. Se innosti Christfried Gananderia ja K. E. Lencqvistiä työhön suomen kielen ja suomalaisen mytologian alalla ja Antti Lizeliusta perustamaan ensimmäisen suomenkielisen sanomalehden Suomenkieliset Tieto-Sanomat. Tuon ajan suomenkielisen kirjallisuuden edustajista mainittakoon saarnakirjan tekijä Juhana Wegelius sekä runoilijat Simo ja Henrik Achrenius.
Venäjän vallan aika (1809–1917) Kansallishenki herää