pienoiskuva| Arkeologiset tutkimuskaivaukset ovat arkeologian tärkein tiedonhankkimismenetelmä ja yleisin mielikuva arkeologin työstä. Kuvassa kaivauksia Pirkkalan Tursiannotkon alueella vuonna 2016. thumb|Arkeologisia kaivauksia Tuomiokirkon edustalla Turussa Arkeologia (< kreikk. arkhaios, ’muinainen’ + logos, ’tieto’), joskus myös muinaistutkimus tai muinaistiede, on humanistinen tiede tai oikeammin joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä eli niitä jälkiä, joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai vesistöjen pohjaan. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhat rakennukset ja niiden perustukset, esinelöydöt eli artefaktit, ihmisten hyödykseen käyttämien eläinten ja kasvien jäännökset (kuten makrofossiilit), haudat ja ihmisten jäännökset, laivanhylyt sekä ihmisen maisemassa aiheuttamat muutokset. Arkeologisen tutkimuksen lähdeaineisto saadaan useimmiten arkeologisista kaivauksista.
Arkeologia voi tutkia lähihistoriaa ja siten täydentää historiantutkimusta, joka perustuu kirjallisiin lähteisiin. Usein arkeologia tutkii kaukaista menneisyyttä, varhais- tai esihistoriaa, josta ei ole kirjallisia lähteitä. Arkeologiaan erikoistunutta tutkijaa kutsutaan arkeologiksi.
Tavoitteet
Arkeologisella tutkimuksella on neljä päätavoitetta. Löydettyjen artefaktien pohjalta konstruoidaan kulttuurihistoriaa luomalla kulttuureista ajallisia ja paikallisia yleiskuvia. Arkeologiassa kulttuuri tarkoittaa arkeologisen aineiston tyyppien avulla määriteltävää esihistoriallisen ajan kansaa.Muurimäki, Eero (Halinen et al.) 2007, s. 326. Arkeologi Vere Gordon Childe määritteli arkeologisen kulttuurin tai kulttuuriryhmän monimutkaiseksi kokonaisuudeksi, jossa esiintyy säännönmukaisesti yhdessä piirteitä kuten saviastioita, työvälineitä, koristeita, hautausriittejä ja talon muotoja. Nämä piirteet esiintyvät yhdessä, koska ne ovat yhden kansan luomuksia ja sen kollektiivisen kokemuksen avulla sopeutuneet ympäristöönsä.Muurimäki, Eero (Halinen et al.) 2007, s. 329–330.
Arkeologisessa tutkimuksessa selvitetään myös muinaisten ihmisten elintapoja kuten elannon hankkimista, yhteiskunnallista järjestystä ja uskonnollisia käsityksiä heidän käyttämiensä työkalujen, ruukkujen, aseiden, talojen ja muiden jäännösten pohjalta. Tutkimus pyrkii myös selvittämään kulttuurista ja yhteiskunnallista muutosta. Tällaisia muutoksia ovat esimerkiksi siirtyminen maanviljelyyn tai suuren kulttuurin romahdus. Tutkimuksen neljäs päätavoite on menneisyyden aineellisten jäänteiden taltioiminen ja suojeleminen tulevia sukupolvia varten.Fagan 2003, s. 62–66.
Arkeologisen tutkimuksen tuloksia sovelletaan opetuksessa, näyttelyissä ja muinaisjäännössuojelussa.Halinen et al. 2009, s. 431.
Suhde muihin tieteisiin
Arkeologiaan kuuluu tieteidenvälisyys ja monitieteisyys, ja siihen on omaksuttu muilta tieteenaloilta lukuisia tutkimusmenetelmiä, käsitteitä ja teorioita. Luonnontieteet ovat vaikuttaneet arkeologian kaivaus- ja ajoitusmenetelmiin sekä monenlaisiin analyysi- ja rekonstruointimenetelmiin. Ihmiskulttuureja tutkivista tieteistä arkeologiaan on saatu käsityksiä ja teorioita siitä, miten ihmiset ja ihmisyhteisöt toimivat keskenään sekä suhteessa ympäristöönsä. Lisäksi filosofiasta on saatu keinoja jäsentää tieteellistä tutkimusprosessia.Halinen et al. 2009, s. 41.
Arkeologia tutkii menneisyyttä kuten historiankin tieteenala. Nämä erottaa toisistaan niiden lähdeaineistojen erilaisuus: historia käyttää kirjallisia lähteitä ja arkeologia muinaisjäännöksiä. Tästä on seurannut molemmille omanlaiset tutkimusongelmat, painopisteet ja tutkimustraditiot. Arkeologian voi katsoa jatkavan siitä, mihin historialliset muistiinpanot loppuvat. Arkeologia voi tutkia myös kirjallisten yhteisöjen vaiheita, jolloin sen antama kuva vahvistaa, valaisee tai muuttaa yhteisöstä kirjallisen ja kuvallisen aineiston pohjalta muodostunutta kokonaiskuvaa.Fewster, Derek (Halinen et al.) 2009, s. 51. Yhdysvalloissa arkeologia on liittynyt Eurooppaa enemmän antropologiaan. Amerikan eurooppalaisella väestöllä ei ollut menneisyyttä, jota tutkia, ja intiaanien kulttuureja ja niiden jatkumoa voitiin tutkia elävinä paikan päällä antropologisin tutkimusmenetelmin.Lavento, Mika (Halinen et al.) 2009, s. 26, 45–46.
1980-luvulta lähtien yhteiskuntatieteellisten teorioiden ja tieteenfilosofian merkitys arkeologiassa on kasvanut voimakkaasti (ns. interpretatiivinen eli postprosessualistinen arkeologia). Sosiologista tutkimusta on tehty arkeologisesti esimerkiksi kaatopaikkojen muodostumista ja kulutustottumuksien muutoksia selvitettäessä.
Lähdeaineistot thumb|Kiinteät muinaisjäännökset ovat oleellinen osa arkeologista tutkimusta ja suojelutyötä. Kuvassa Värikallion kalliomaalaus Suomussalmella. thumb|120px|Nuolenkärjet ovat tyypillisiä artefakteja, joita kaivauksissa löydetään Keskeistä arkeologiselle lähdeaineistolle on tieto sen kontekstista eli iästä, löytöpaikasta ja tavasta, jolla se on päätynyt tutkijoille, sekä sen ominaisuuksista, kuten materiaalista ja löytöpaikan maaperästä.Halinen et al. 2009, s. 125.
Irtaimet muinaisesineet tai artefaktit ovat esimerkiksi esineistöä, niiden valmistuksessa syntynyttä jätettä, tai ravinnontähteitä. Ne otetaan maastosta talteen arkeologisissa kaivauksissa ja inventoinneissa, ja ne sijoitetaan usein museoihin. Suomessa kaikki yli sata vuotta vanhat löydöt ovat valtion omaisuutta.Suhonen, Mervi (Halinen et al.) 2009, s. 140.
Kiinteitä muinaisjäännöksiä ovat esimerkiksi haudat, kalmistot, asuinpaikat tai linnat. Kiinteän muinaisjäännöksen keskeisiä osia ovat rakenteet ja kulttuurikerrokset. Kulttuurikerros on maata, johon ihmisen toiminta on vaikuttanut.Suhonen, Mervi (Halinen et al.) 2009, s. 129. Valtaosa kaikesta arkeologisesta löytöaineistosta on peräisin kulttuurikerroksista, muut ovat niin sanottuja irtolöytöjä.Suhonen, Mervi (Halinen et al.) 2009, s. 141–142.
Muita arkeologian lähdeaineistoja ovat esimerkiksi ilmakuvat, kartta-aineisto sekä maaperänäytteet. Ilmakuvien avulla arkeologit pystyivät havaitsemaan monia sellaisia arkeologisista kohteista kertovia maastomerkkejä, joita maan pinnalta ei pysty havaitsemaan. Tällaisia ovat esimerkiksi kummut, joiden varjot näkyvät hyvin kun aurinko on matalalla, sekä kasvillisuuden vaihtelun muodostamat kuviot, jotka kertovat alla olevista raunioista.
Menetelmät Arkeologiassa käytetään monia tutkimusmenetelmiä. Niitä ovat erilaiset kenttätutkimusmenetelmät, aineiston käsittelyssä ja luokittelussa käytettävät menetelmät sekä ajoittamiseen, ilmiöiden sijaintiin, paikkaan ja ymmärtämiseen liittyvät menetelmät.Halinen et al. 2009, s. 185.
Tieteelliseen arkeologiaan kuuluu tieteellinen menetelmä: arkeologisen datan huolellinen kerääminen, sen objektiivinen tutkiminen, säännönmukaisuuksien tunnistaminen, syy- ja seuraussuhteiden päätteleminen, datan selitystapojen ehdottaminen sekä näiden hypoteesien testaaminen. Jos sen sijaan esitetään sellaisia ihmiskunnan menneisyyttä tai sen tutkimista koskevia näennäistieteellisiä väitteitä, jotka eivät noudata tieteellistä menetelmää, kyseessä on näennäisarkeologia.
Kenttätutkimusmenetelmät Kenttätutkimusmenetelmillä hankitaan valtaosa arkeologisesta lähdeaineistosta. Kenttätutkimukseen kuuluu kohteen etsiminen, tutkiminen ja tallentaminen sekä näytteiden otto analyysejä varten.Halinen et al. 2009, s. 186.
Inventointi thumb|Suuret hautakummut erottuvat maastosta helposti. Adelsö, Ruotsi. Arkeologinen inventointi on arkistoselvitystä ja maastotarkastusta. Siinä kerätään arkistotietoja tunnetuista kohteista, tarkastetaan niitä maastosta ja etsitään tuntemattomia kohteita. Inventoinnin kohteena on tavallisimmin jokin alue, joskus teema.Pesonen, Petro (Halinen et al.) 2009, s. 186–187. Inventoinnin lähdemateriaalina käytetään tutkimusraportteja, kirjallisia lähteitä, vanhoja nimiä, perimätietoa ja karttoja. Ennakkosuunnittelussa perehdytään tutkittavan alueen historiaan, myös sen luonnonhistoriaan. Inventoinnin kenttätyössä tehdään silmämääräinen pintahavainnointi paikan päällä. Siinä muinaisjäännöksistä etsitään merkkejä lähinnä maan pinnalta; tällaisia merkkejä ovat röykkiöt, kummut, kuopat ja painanteet. Joskus kaivetaan myös koekuoppia. Kohde sijoitetaan tarkasti peruskartalle, siitä tehdään kuvaukset, ja suojelua varten muinaisjäännös myös rajataan.Pesonen, Petro (Halinen et al.) 2009, s. 189–190.
Prospektointi thumb|170px|Magnetometria on arkeologisten kohteiden prospektoinnissa käytetty eräs sovelletun geofysiikan menetelmä Prospektointimenetelmillä kohteet etsitään ja paikallistetaan ennen kaivauksiin ryhtymistä. Menetelmät antavat viitteitä kohteen rakenteiden muodosta, koosta tai kulttuurikerroksen syvyydestä. Prospektointimenetelmiin kuuluu erilaisia maaperäkemiallisia analyysejä tai sovelletun geofysiikan mittauksia, mutta myös koekaivaus ja pintapoiminta eli irtaimien löytöjen etsiminen ja kerääminen maanpinnalta.Pesonen, Petro (Halinen et al.) 2009, s. 191–193.
Kaivaus Arkeologinen kaivaus on arkeologin tärkein lähdeaineiston hankintamenetelmä. Siinä maaperä poistetaan vähä vähältä ja löydöt sekä havaitut rakenteet dokumentoidaan. Arkeologisia kaivauksia ovat koekaivaus, pelastuskaivaus ja tutkimuksellinen kaivaus. Pelastuskaivauksia suoritetaan sellaisissa kohteissa, jotka tuhoutuvat rakennushankkeen alle. Siinä muinaisjäännös dokumentoidaan ennen tuhoutumista, ja irtaimet löydöt otetaan talteen. Tutkimuksellisella kaivauksella voi olla monenlaisia tutkimuksellisia tavoitteita. Kaivausten päätarkoitus ei ole esineiden kerääminen näyttelytarkoituksiin, vaan löytöjen kontekstin, käyttötarkoituksen ja merkityksen selvittäminen.Rankama, Tuija (Halinen et al.) 2009, s. 206–208.
thumb|left|Tasokaivausta Harzhornissa Saksassa Yleisimpiä kaivausmenetelmiä ovat tasokaivaus, profiilikaivaus ja yksikkökaivaus. Tasokaivauksessa laaja kaivausalue kaivetaan tasaisen paksuisena kerroksena, minkä jälkeen pinta dokumentoidaan. Menetelmä soveltuu sellaisiin paikkoihin, joiden maaperässä ei ole tapahtunut suuria mullistuksia. Profiilikaivauksessa kulttuurikerrosta dokumentoidaan pystysuunnassa. Siinä kaivetaan esimerkiksi syviä neliönmuotoisia kuoppia rinnakkain. Menetelmä soveltuu sellaisiin muinaisjäännöksiin, joissa on paksulti päällekkäisiä kulttuurikerroksia. Yksikkökaivauksessa ihmisen toimista muodostuneet muinaisjäännökset yksilöidään ja kaivetaan erikseen nuorimmasta vanhimpaan. Menetelmää käytetään tyypillisesti klassillisessa arkeologiassa, Lähi-idän asuinpaikoilla ja Suomessa historiallisen ajan kaivauksilla.Rankama, Tuija (Halinen et al.) 2009, s. 208–213.
Kaivauksen aluksi pintamaa poistetaan varovasti. Sen jälkeen maata raaputetaan vähä vähältä pois. Löytöjen ympäriltä maa poistetaan hellävaroen sudeilla, pensseleillä, lusikoilla tai palettiveitsillä. Löytöjen löytökohdat ja asennot merkitään ylös, ja ne otetaan talteen. Hauraimmat löydöt toimitetaan konservointiin. Kaivausta jatketaan kunnes saavutetaan koskematon pohjamaa. Sen jälkeen irtomaa palautetaan kaivaukseen ja se peitetään, jotta se palautuisi mahdollisimman entiselleen.Rankama, Tuija (Halinen et al.) 2009, s. 214–215.
Ryhmittely Kenttätutkimuksessa löydetty arkeologinen aineisto ryhmitellään erilaisten ominaisuuksien perusteella. Ryhmittelyn päämääriä ovat tyyppien ja löytöjen kuvailu, esineiden tarkastelu suhteessa muihin samantyyppisiin esineisiin sekä esineiden analyyttinen tarkastelu, eli esineistön piirteiden jakaminen pienimpiin mahdollisiin osiin, ja esineiden vertailu toisiinsa. Ryhmittelyn käsitteitä ovat esimerkiksi typologia, taksonomia, tyyppi, tyyli ja muoto.Lavento, Mika (Halinen et al.) 2009, s. 236–237.