August ”Veli” Vatanen (24. maaliskuuta 1856 Karttula – 10. huhtikuuta 1923 Helsinki) oli suomalainen poliitikko ja työväenliikkeen agitaattori, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1914–1917. Hän oli vanhan työväenliikkeen merkittävimpiä uranuurtajia. Vatanen teki suurimman elämäntyönsä kiertävänä puhujana viemällä työväenaatetta maaseudun köyhälistön keskuuteen. Vatanen tunnettiin yleisesti lempinimellä Veli, jonka hän sai puhutellessaan kuulijoitaan “veljiksi” tai ”velimiehiksi”.Rajavuori 2017, s. 168.

Vatanen kiersi jo 1890-luvun lopussa eri puolilla Suomea ja levitti työväenaatetta seuduille, joilla sitä ei aikaisemmin tunnettu. SDP:n perustamisen jälkeen hän työskenteli lähes kymmenen vuoden ajan puolueen matkapuhujana. Vatasesta tuli maan tunnetuin agitaattori, josta kerrottiin tarinoita vielä vuosikymmeniä hänen kuolemansa jälkeen. Vatanen ammensi ideologiansa maalaisköyhälistöstä, jonka vuoksi hänellä oli usein SDP:n linjasta eriäviä näkemyksiä. Sisällissodan jälkeen Vatanen jätti sosialidemokraatit ja liittyi kommunistien perustaman SSTP:n jäseneksi.

Rahvaanomaisesti esiintynyt ja pukeutunut Vatanen oli karismaattinen puhuja, joka vetosi erityisesti sivistykseltaan alimpaan väestönosaan. Hän oli äärimmäisen luokkatietoinen ja kieltäytyi tekemästä juuri minkäänlaista yhteistyötä porvarien kanssa. Aikalaiset kuvasivat Vatasta itsepäiseksi ja rajattoman itseluottamuksen omaavaksi. Nykypäivänä häntä on luonnehdittu muun muassa populistiksi, “oman aikansa stand-​up-koomikoksi“ ja jopa “vihapuheen pioneeriksi“.

Elämä Nuoruusvuodet Karttulan Valkeistaipaleen kylässä syntyneen August Vatasen vanhemmat olivat torppari Johan Vatanen (1795-1856) ja Maria Eskelinen (1817-1895). Isä kuoli Vatasen ollessa kahden kuukauden ikäinen, jonka jälkeen perheen vähäinen omaisuus myytiin pakkohuutokaupalla ja äiti joutui lapsineen kerjuulle. Vatanen aloitti työuransa jo pikkupoikana suurten nälkävuosien aikana. Hän oli aluksi paimenena ja renkinä, kunnes muutti 15-vuotiaana kivityömieheksi Helsinkiin. Vatanen työskenteli myös Venäjällä, Ruotsissa ja Norjassa.

Agitaattoriksi 1890-luvun vaihteessa Vatanen liittyi tuolloin vielä porvarillisen Helsingin työväenyhdistyksen jäseneksi. Ankaran lapsuutensa johdosta hän kiinnotui sosialismista. Kerjäläisenä Vatanen koki parempiosaisten halveksuntaa, eikä saanut myöhemminkään tunnustusta kovasta raadannastaan. Erityistä katkeruutta herättivät rikkaat, jotka olivat saavuttaneet asemansa ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Kokemukset synnyttivät hänessä vihan koko yläluokkaa kohtaan. Kouluja käymätön Vatanen hankki sivistyksensä itseopiskelulla. Kirjoitustaidon hän oppi vasta aikuisena ensimmäisen innoittajansa Matti Kurikan opastuksella. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla Vatanen ryhtyi agitoimaan Helsingin satamatyöläisten keskuudessa. Hän aloitti Kurikan saarnaamalla utopiasosialismilla, mutta ryhtyi pian ammentamaan aiheensa suoraan työläisten elämästä. Heidän luottamuksensa saavutettuaan Vatasesta tuli kaupungin työväenliikkeen johtohahmoja.

Pääkaupungin piirit eivät riittäneet Vataselle, vaan hän lähti maaseudulle kaupittelemaan sosialistista kirjallisuutta sekä Kurikan toimittamaa Työmies-lehteä. Erään tarinan mukaan Vatanen oli riitantunut työnjohtajansa kanssa ja päätti kostaa koko porvarilliselle yhteiskunnalle levittämällä työväenaatetta. Hän kiersi aluksi Itä-, Keski- ja Pohjois-Suomessa, joiden harvaanasutuilla seuduilla aate oli tuntematon. Vatanen kulki jalkaisin kylästä toiseen ja ryhtyi myyntityönsä ohessa puhumaan köyhissä torpissa, joihin lähitalojen asukkaat kerääntyivät. Talvisin hänen kulkupelinään oli potkukelkka. Sopivan kokouspaikan puuttuessa Vatanen saattoi puhua maantien laidalla tai pellon reunalla. Karvareuhkoineen ja risoine vaateparsineen hän näytti lähinnä maankiertäjältä. Vatasen kerrottiin niistäneen nenänsäkin sormiin herraskaisena pidetyn nenäliinan sijaan. Hän piti tuntikausia kestäneitä esitelmiä, jotka käsittelivät köyhälistön asemaa feodalismista lähtien. Vatanen kutsui puhetilaisuuksiaan herätysliikkeiden tavoin seuroiksi. Hänen rahvaanomainen puhetyylinsä vetosi erityisesti sivistykseltään kaikkein heikoimpiin kuulijoihin. Vastustajat puolestaan nimittivät Vatasta muun muassa antikristukseksi. Hän ei saanut agitaatiostaan palkkaa, vaan vähäiset tulot muodostuivat painotuotteiden myynnistä. Kulut olivat myös pienet, sillä Vataselle tarjottiin yleensä majapaikka ja ateriat.

Puolueen palkkalistoille

Heinäkuussa 1899 Vatanen osallistui Turussa pidettyyn Suomen Työväenpuolueen (myöh. SDP) perustavaan kokoukseen Helsingin ulkotyöväenyhdistyksen edustajana. Hän kuului kokouksessa enemmistönä olleeseen sosialistien ryhmään.Soikkanen 1961, s. 70. Puolueen perustamisen jälkeen Vataselle ryhdyttiin maksamaan muutaman markan päivittäistä korvausta, jonka ehtona oli ettei hän puhu kaupungeissa tai teollisuuskeskuksissa. Keväällä 1904 Vatanen palkattiin SDP:n toiseksi yleispuhujaksi syksyllä aloittaneen Vilho Lehokkaan rinnalle. Samalla hänen toimipiirinsä kasvoi maanlaajuiseksi. Vatasen tehtäviin kuului myös paikallisten työväenyhdistysten organisointi, jonka lisäksi hän luennoi puolueen järjestämillä agitaatiokursseilla.Rajavuori 2017, s. 101. Vatanen eistelmöi myös Ruotsin puolella Tornionlaaksossa.

Vatanen joutui sortovuosien aikana usein viranomaisten ahdistelemaksi, vaikka agitaattorit keskittyiväkin työväenasiaan, eivätkä yleensä puuttuneet hallituksen tai keisarin toimiin. Kesällä 1904 Vatanen vangittiin sotalaitoksesta puhuessaan Kavantsaaressa, jonka seurauksena hän vietti puolitoista kuukautta tutkintovankeudessa Viipurin lääninvankilassa. Kuvernööri Nikolai Mjasojedov aikoi karkottaa Vatasen Siperiaan, mutta hänet armahdettiin perintöruhtinas Aleksei Nikolajevitšin syntymän kunniaksi. Suurlakon päätyttyä Vatanen suuntasi puhujamatkansa Kemiyhtiön metsätyömaille Lappiin, minkä jälkeen Kuolajärvellä ja Sompiossa puhkesi suuria metsätyöläisten lakkoja.Soikkanen 1961, s. 318. Vatanen oli ahkera puhuja. Esimerkiksi suurlakon ja Oulun puoluekokouksen välissä hän piti vajaan vuoden aikana yli 200 esitelmää.Soikkanen 1961, s. 336. Vatanen oli niin lahjakas, että hänen väitettiin jopa esiintyneen tuntemattomana suomettarelaisten puoluekokouksessa 1906 ja sanelleen puheensa jälkeen heidän maatalousohjelmansa.

Vatanen jatkoi tehtävässään vuoteen 1913, joilloin SDP luopui puoluetoimikunnan palkkaamista agitaattoreista. Tunnustuksena työväenliikkeen eteen tekemästään työstä puolue ryhtyi maksamaan hänelle kuukausittaista eläkettä. Elokuun 1913 vaaleissa Vatasesta tuli kansanedustaja. Hän herätti huomiota puheillaan myös eduskunnassa. Eräässä puheenvuorossaan Vatanen väitti Suomessa olevan miljoonia työttömiä. Hämeenlinnan työväenyhdistyksen 25-vuotisjuhlissa Vatasen kerrottiin juhlapuhessaan haukkuneen "herroja" niin ankarasti, että osa kutsuvieraina olleista kaupunginisistä häipyi paikalta. Vatanen päätti puheensa toivomukseen, että viimeinenkin porvari on haudassaan yhdistyksen viettäessä 50-vuotisjuhliaan. Puheidensa vuoksi Vatanen sai myös varoituksen eduskuntaryhmältään. Seuraavissa eduskuntavaaleissa Vatanen jäi varasijalle. Kansanedustajan tehtäviensä ohessa Vatanen oli ensimmäisen maailmansodan sytyttyä linnoitustöissä ja myöhemmin kirvesmiehenä Suomenlinnassa syksyyn 1917 saakka. Vatanen pysytteli sivussa sisällissodan tapahtumista, mutta hänet vangittiin siitä huolimatta toukokuussa ja vietiin Suomenlinnan vankileirille. Syyttäjä vaati tuomiota avunannosta valtiopetokseen, koska Vatanen oli asetettu ehdokkaaksi punaisten toimeenpanemiin kunnallisvaaleihin, mutta elokuussa valtiorikosoikeus vapautti hänet kaikista syytteistä.

Sisällissodan jälkeen Sodan jälkeen Vatanen työskenteli Helsingissä Elannon yövahtina. Vuonna 1920 Vatanen jätti sosialidemokraatit ja siirtyi kommunistisen SSTP:n riveihin. Vatanen osallistui usein kommunistien tilaisuuksiin ja joutui tekemisiin virkavallan kanssa. Esimerkiksi syyskuussa 1921 poliisi hajotti Helsingin työväentalolla pidetyn tilaisuuden ja Vatanen raahattiin viimeisenä ulos salista. Vatasen loikkauksesta huolimatta SDP päätti edelleen jatkaa hänen eläkkeensä maksamista vuoden 1922 puoluekokouksessa. Sydänkohtauksen saanut Vatanen kuoli kotonaan vajaan viikon kestäneen sairauden jälkeen huhtikuussa 1923. Hänet on haudattu Malmin hautausmaan uskonnottomien alueelle. Helsingin työväentalolta lähteneeseen hautajaissaattueeseen osallistui Suomen Työmiehen mukaan mukaan tuhansia ihmisiä. Kuvanveistäjä Oskari Janatuisen valmistamalla reliefillä varustettu Vatasen hautamuistomerkki paljastettiin vuonna 1926. Se rahoitettiin Suomen Ammattijärjestön keräyksellä. Paljastustilaisuuteen kerrottiin kokoontuneen toistatuhatta henkeä. Muistomerkissä on teksti "Suomen työväen suurelle herättäjälle. Kiitollisuudella järjestynyt työväki.".

Perhe August Vatasen puoliso oli Amanda Vatanen.

Muuta Pauli Arolan kirjoittama August Vatasen elämäkerta ilmestyi vuonna 2023. Vatanen on Juho Hagbergin romaanissa Jätkän kirous (1925) esiintyvän agitaattorin esikuva ja hän on roolihahmona myös Aulis Aarnion näytelmässä Hämärässä laulaa punakylkirastas, jonka Ramppi-teatteri esitti vuonna 2006. Aulikki Oksasen novelli Veli Vatanen ei sen sijaan nimestään huolimatta kerro August Vatasesta. Joidenkin tulkintojen mukaan Vatanen olisi toiminut esikuvana Ilmari Kiannon romaanissa Punainen viiva esiintyvälle agitaattori Puntarpäälle, vaikka yleensä hahmon esikuvana pidetään J. V. Viheriälaakso.

Lähteet

Aiheesta muualla

Eräs 25-vuotisjuhla, Kurikka, 01.11.1913, nro 21, s. 3, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot Julkea häväistys, Kurikka, 01.12.1913, nro 22-23, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Luokka:Kansanedustajat Luokka:Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen poliitikot Luokka:Suomen sosialistisen työväenpuolueen poliitikot Luokka:Suomen sisällissodan punaiset Luokka:Uudenmaan vaalipiiri Luokka:Vuonna 1856 syntyneet Luokka:Vuonna 1923 kuolleet