Lautasliina eli servietti on kankainen tai paperinen kattaustekstiili, johon ruokailija pyyhkii suutaan aterioidessaan. Aterian aikana lautasliinaa pidetään sylissä, josta se tarvittaessa nostetaan suun kevyttä pyyhintää varten.
Ranskan kielen sana serviette tarkoittaa sananmukaisesti ”ruoan tarjoilussa tarpeellista tarviketta”, mutta sana vakiintui monissa kielissä tarkoittamaan lautasliinaa.Heide Hellwage-Schmidt; Tarja Virtanen. Kaunis kattaus lautasliinoilla. Otava; 2002. .
Kattauksessa lautasliina asetetaan usein alkuruokalautaselle, leipälautaselle, haarukoiden alle tai niiden vasemmalle puolelle, tai taiteltuna korkeaan jalattomaan juomalasiin. Myös kahvikattauksessa käytetään lautasliinoja.
Nykyisin kankaisia lautasliinoja käytetään pesulakustannusten minimoimiseksi vain hienommissa ravintoloissa ja juhla-aterioilla. Kankaisten lautasliinojen tilalle ovat tulleet kertakäyttöiset paperilautasliinat, joita saa ravintolatukuista ja päivittäis- ja paperitavarakaupoista eri kokoisina, eri paksuisina ja erilaisin painokuosein koristeltuina.
Historiaa
Lautasliinoja tiedetään käytetyn 1400-luvun eurooppalaisten kuninkaallisten hoveissa niin, että ne pidettiin aterian ajan lämpiminä lieden ääressä ja tuotiin ruokailijoille käsien ja kasvojen pyyhkimistä varten vasta aterian lopussa, joskus miedosti hajustettuina.
Vähitellen yleistyi tapa käyttää lautasliinaa läpi aterian. Lautasliinasta tuli yksi juhlapöytien koriste, kun opittiin taittelemaan se näyttävän veistosmaiseksi, vaikkapa lintua kuvaavaksi. Tällöin lautasliinataitelman purkamista voitiin pitää jopa huonona käytöksenä, ja näiden koristeiden lisäksi ruokailijoille saatettiin varata toiset lautasliinat varsinaiseen käyttöön.Paulof, M. & Heikkinen, L. Uusi Katettu pöytä. Porvoo. WSOY, s. 75, katso
1800-luvun alun aterioita kuvaavista maalauksista nähdään silloinen tapa pitää lautasliinan päätä aterian ajan kauluksen sisään tungettuna niin, että lautasliina peittää puvun etumuksen ja miehillä solmion. 1900-luvun alun käytöskirjallisuudessa tätä tapaa jo paheksutaan.Wulfcrona, Marie Louise. 1997. Servetter: historia, brutningar, skötsel. Stockholm: Nordiska Museet, sivu 18, 38; ja von Hertzen, Elli. 1915. Seurustelusta ja sen tavoista. Porvoo: WSOY. Katso sivu 16 teoksessa
1900-luvulla lautasliinaa käytettiin vauraissa kodeissa. Jokaisella oli oma henkilökohtainen lautasliina, jota käytettiin noin viikon ajan ja varastoitiin aterioiden välillä lautasliinapussissa eli -laukussa tai 1800-luvulla yleistyneen lautasliinarenkaan sisään rullattuna. 1900-luvun Ruotsissa julkaistiin monia kirjoja serviettien taittelusta. Tavallisin lautasliinan koko on silloin ollut 50 × 50 cm, mutta monimutkaisempien taitosten tekemiseen tarvittiin 70 × 70 cm tai jopa 110 × 110 cm kokoisia lautasliinoja.Grönholm, Kirsti (toim.). 2005. Pöytä koreaksi. Helsinki: Tammi, s. 60, ja Wulfcrona, Marie Louise. 1997. Servetter: historia, brutningar, skötsel. Stockholm: Nordiska Museet, s. 18 ja 38. Katso sivu 16 teoksessa
Lautasliinarenkaita valmistetaan hopeasta, kuparista, messingistä ja muista metalleista. Ne voivat olla myös puuta tai luuta, nykyisin myös muovia.
Katso myös Pöytäliina, artikkelissa mainittu muitakin kattaustekstiilejä
Lähteet
Aiheesta muualla
Lautasliinan taitteluohjeita Yhteishyvä-lehdessä 2012 Andrea Spencer; Spike Powell; Maretta Bäck. Lautasliinat: taittelu-, ompelu- ja koristelumalleja. WSOY; 2002. .
Luokka:Kodintekstiilit