pienois|Simola vuonna 1969. Seija Saara Maria Simola (myöh. Franzén, ) oli suomalainen iskelmälaulaja ja sanoittaja. Hänen isänsä oli taidemaalari, director cantus Urpo Simola.
Simola oli 1960- ja 1970-luvun suosituimpia suomalaisia naislaulajia. Hänen tunnetuimpia kappaleitaan ovat ”Kun aika on”, ”Sulle silmäni annan”, ”Maritza” ja ”Et itkeä saa Argentiina”. Simola edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa 1978 kappaleella ”Anna rakkaudelle tilaisuus”.
Ura 1960-luvun alkupuolella 18-vuotias Seija Simola esiintyi Leo Lindblomin yhtyeen solistina. Hänen seuraava kiinnityksensä oli Erkki Valasteen orkesterissa. Ensimmäinen single ”Kun hämärtää” / ”Suurkaupungin valot” ilmestyi vuonna 1966. Vuonna 1969 julkaistiin italialaisiskelmät ”Kun aika on”, ”Sulle silmäni annan” ja ”Rakkaus kasvoista kasvoihin”. Samana vuonna ilmestyivät myös ”Näkemiin” (Aranjuez-konserton teema) ja Claude Debussyn ”Kuutamo”.
Simola oli suosittu artisti koko 1970-luvun ajan. Laulelmien ja iskelmien lisäksi hän levytti silloin tällöin myös popmusiikkia, kuten Abba-kappaleet ”Waterloo” ja ”Fernando”, joihin laulaja itse teki suomennokset. Suurimpia menestyksiä olivat ”Maritza” ja ”Et itkeä saa Argentiina”. 1970-luvulla Seija Simola lauloi myös Pepe & Paradisen kanssa ja Lauluyhtye Fyrkassa, jonka kantanauhaäänitteitä soitettiin ahkerasti radiossa. Parhaiten mieliin lienee jäänyt lastenlaulu ”Pippuri ja unikko”.
Vuonna 1978 Simola edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa Reijo Karvosen sävellyksellä ”Anna rakkaudelle tilaisuus”. Laulu jäi kilpailuissa 18. sijalle, joka oli vuosikymmenen huonoin suomalaissijoitus. Huono menestys Euroviisuissa vaikutti laulajan suosioon ja levymyynti ja keikkatarjoukset vähenivät. Esimerkiksi vuonna 1979 julkaistu LP-levy Katseen kosketus ei menestynyt. Levyllä ovat Simolan tunnetut kappaleet ”Kesytetty” ja ”Laulu kuolleesta rakastetusta”.
1980-luvulla Seija Simola levytti kaksi pitkäsoittoa, jotka sisälsivät diskopoljentoisia iskelmiä. ”Ei rakastaa voi tämän enempää” vuodelta 1984 jäi laulajan viimeiseksi hitiksi. Simola ei ole koskaan mieltänyt itseään varsinaisesti iskelmälaulajaksi, ja diskoalbumien vastapainoksi Esa Kaartamo sävelsi ja sanoitti vuonna 1986 hänelle levykokonaisuuden, jota artisti itse piti yhtenä uransa parhaista. Levy jäi Simolan viimeiseksi pitkäsoitoksi. Artistin uusimmat levytykset löytyvät vuonna 2003 julkaistulta kokoelmalevyltä 50–70-luvun ladyt: 17 Erik Lindströmin unohtumatonta iskelmää.
Opetusministeriö myönsi Seija Simolalle vuonna 2005 taiteilijaeläkkeen.
Vuonna 2011 Seija Simola menetti lauluäänensä leikkauksessa, joka vaurioitti hänen äänihuuliaan. Tällöin hän myös vetäytyi julkisuudesta eikä juuri enää antanut haastatteluja.
Simola kuoli 72-vuotiaana kotikaupungissaan Vantaalla elokuussa 2017. Hänet on haudattu Janakkalan hautausmaalle isänsä viereen.
Simolasta julkaistiin vuonna 2019 Ismo Loivamaan ja Pirkko Vekkelin kirjoittama elämäkerta Kun aika on: Seija Simolan tarina.
Yksityiselämä
Simolalla on vuonna 1963 syntynyt tytär, josta lapsena huolehti pääasiassa hänen äitinsä ja isoäitinsä. Simola oli vuodesta 1969 naimisissa autokoulunopettaja Petteri Tandefeltin kanssa ja vuodesta 1975 muusikko Pekka Hartosen kanssa, joka soitti Solistiyhtye Suomessa bassoa. Seijan ja Pekan poika Nico Hartonen on metalliyhtye Godsplaguen solisti.
Diskografia Studioalbumit
Kokoelma-albumit
Katso myös
Luettelo Seija Simolan kappaleista
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Yötön yö • Anna rakkaudelle tilaisuus • One Two Three • Seija Simolalla oli kaksi laulajaminää Yle Elävä arkisto
Luokka:Suomalaiset iskelmälaulajat Luokka:Suomen euroviisuedustajat Luokka:Vuoden 1978 euroviisuedustajat Luokka:Vuonna 1944 syntyneet Luokka:Vuonna 2017 kuolleet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit