Pikkutikka (Dryobates minor) on tikkojen heimoon kuuluva pieni lintu, joka esiintyy luonnonvaraisena myös Suomessa.
Koko ja ulkonäkö Pikkutikan pituus on noin 14–17 senttiä ja paino aikuisena noin 24 grammaa. Sen höyhenpuku on mustavalkoisen kirjava. Koiraan päälaki on punainen ja naaraan päälaki on musta. Monille tikkalajeille tyypillinen punainen väri puuttuu alaperästä, mutta muuten pikkutikka voi muistuttaa pientä valkoselkätikkaa.
Lajin soidinhuuto on nopea kimittävä ja kireä , kutsuääni lyhyt ”kik”. Pikkutikka rummuttaa lyhyitä ja melko heikkoja sarjoja.
Vanhin tavattu suomalainen rengastettu pikkutikka on ollut 6 vuotta, 4 kuukautta ja 28 päivää vanha. Vanhin eurooppalainen pikkutikka on ollut 9 vuotta ja 10 kuukautta vanha ruotsalainen lintu.
Levinneisyys Pikkutikka esiintyy koko Euroopassa lukuun ottamatta Irlantia ja Skotlantia, ja siitä itään Aasian poikki Japaniin asti ulottuvalla vyöhykkeellä. Afrikan puolella sitä tavataan välimeren rannalla Tunisiassa.
Parimäärä Suomessa on noin 5 000–8 000. Pikkutikka pesii koko maassa, mutta on runsain Etelä- ja Kaakkois-Suomessa ja harvinainen Lapissa. Nuoret linnut vaeltelevat syksyisin, ja joinakin vuosina havaitaan voimakkaitakin vaelluksia.
Elinympäristö
Pikkutikka esiintyy lauhkean ja boreaalisen vyöhykkeen lehtipuumetsissä alangoilla. Se viihtyy avoimissa metsissä, joissa kasvaa havupuuta tai lehtipuita järvien tai jokien lähellä, sekä metsänreunoissa, puistoissa, hedelmätarhoissa ja puutarhoissa. Se tarvitsee runsaasti ohuita oksia, joita on vanhoissa metsiköissä tai rantametsissä. Pohjois-Afrikassa sitä tavataan korkkitammimetsissä.
Suomessa pikkutikka on lehtevien rantametsien, lehtojen ja lepikoiden pesimälaji. Reviirillä pitää olla riittävästi kuolleita ja kuolevia lehtipuita ravinnon turvaamiseksi. Laji on kärsinyt viimeaikaisesta metsänhoidosta, joka perustuu alaharvennuksiin ja vajaatuottoisten puiden poistoon. Lapissa pikkutikka pesii tunturikoivikoissa.
Lisääntyminen
Pikkutikan pesäkolo on pieni ja sen aukon halkaisija on noin neljä senttimetriä. Kolo koverretaan joskus korkeallekin lahoon pökkelöön tai kuolleeseen puuhun, tavallisesti kuitenkin noin kahden metrin korkeuteen. Laji munii neljästä kahdeksaan valkeata munaa toukokuun puolivälin jälkeen, joita emot hautovat 13–15 vuorokautta ja ruokkivat sen jälkeen poikasia 18–20 vuorokautta.
Ravinto Pikkutikan pääasiallista ravintoa ovat hyönteiset ja hämähäkit, joita se nakuttelee talvisin esimerkiksi järviruokojen sisältä. Pikkutikka käy myös lintulaudoilla talvisin. Keväällä se juo lehtipuiden mahlaa.
Nimi Aiemmin pikkitukka luokiteltiin käpytikkojen sukuun Dendrocopos. Nimi Dendrocopos tulee kreikan sanoista dendron (puu) ja kopos (iskeä). Lajinimi minor (lat.) tarkoittaa pienempää.Jobling, 2010, s, 133, 256 Vanhoja suomalaisia nimiä ovat kärki, ticka (Juslenius, 1745), pikku-tikka ja wähä-tikka (1800-l.) Häkkinen, 2011, s. 335
Lähteet
Viitteet
Aiheesta muualla Hurme, Tuomo 1975: Pikkutikan Dendrocopos minor soitimesta ja pesimisbiologiasta. – Lintumies 3.1975 s. 77–83. SLY. Biomi.org: Pikkutikka (Dendrocopos minor)
LuontoPortti: Pikkutikka (Dendrocopos minor)
Luokka:Tikat Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit