Uivelo (Mergellus albellus) on sorsien heimoon kuuluva melko pienikokoinen koskeloita muistuttava lintulaji. Se on sukunsa Mergellus ainoa laji. Uivelon entinen nimi on hernaOtavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 9, palsta 455.
Koko ja ulkonäkö Telkkää hieman pienemmän uivelon pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen on 38–44 senttimetriä ja siipien kärkiväli 56–69 senttimetriä. Koiraspuolisen yksilön tunnistaa silmiinpistävän mustavalkoisesta värityksestään. Se on yleisväritykseltään valkoinen, mutta sillä on musta nokan tyvitäplä, takaraivon viirut sekä selän juovat. Naaraan päälaki ja niska ovat punaruskeat, posket valkoiset ja selkä harmaa.
Koiraan soidinääni on matala ja kumea, nariseva ”krr-ek”. Naaraan ääni on käheä ”krr”-korina.
Levinneisyys Pesimäaikaan uivelon levinneisyysalue ulottuu Skandinavian pohjoisosista pitkälle Venäjän puolelle. Laji talvehtii Skandinavian eteläosissa, Keski-Euroopassa, Balkanilla ja Mustanmeren ympäristössä sekä Intiassa, Kiinassa, Korean niemimaalla ja Japanissa. Koko maailman uivelokannaksi on arvioitu yli 130 000 yksilöä.
Uivelon Suomen pesimäkanta on 2 000 – 5 500 paria. Uivelon pesimäkannan varhaisista määristä Suomessa ei ole tarkkoja tietoja, mutta laji runsastui selvästi 1950-luvulta lähtien. 1970-luvun lintuatlas ja lentolaskennat osoittivat odotettua suurempia määriä. Kannan arviointia vaikeuttaa se, että lajin levinneisyys painottuu harvaan retkeiltyihin erämaa-alueisiin. 1950-luvun noin 100 parin aliarviosta kanta nousi 1980-luvulle tultaessa noin 1 500 – 2 000 pariin.
Uivelon Suomen pesimäkannat pareina kolmena eri Euroopan unionin raportointikautena 2008–2024 Raportointikausi Minimi Keskimäärin Maksimi 2008–2012 2 000 5 500 2013–2018 2 000 3 500 5 500 2019–2024 2 000 3 500 5 500
Ympäristöministeriön asetuksella rauhoitettujen eläinten ja kasvien arvoista (243/2025) Suomen rauhoitetuille eläimille on määritelty arvo. Uivelon arvo on 339 euroa.
Suomen uivelot talvehtivat Itämeren eteläosissa ja Länsi-Euroopassa. Joitakin yksilöitä talvehtii Suomessakin Ahvenanmaalla ja lounaisrannikolla. Suomessa talvehtivien uiveloiden määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä.
Elinympäristö Uivelo suosii matalia ja kasvillisuudeltaan rikkaita järviä mutta esiintyy myös karummilla järvillä, jokisuvannoissa ja suoallikoissa. Laji tarvitsee pesintään puunkolon tai uutun. Alueilla, joissa pesäkoloja on niukasti, uivelo voi pesiä samassa kolossa telkän kanssa, mutta lajien risteymät ovat sangen harvinaisia.
Muuttoaikoina uivelot levähtävät rehevillä merenlahdilla ja järvillä. Talvehtimis- ja levähdyspaikoilla uivelot pysyttelevät mieluummin erillään kuin muodostavat parvia, mutta parhaimmille paikoille voi kerääntyä pieniä tai keskisuuria parvia. Esimerkiksi joillekin Etelä-Suomen parhaimmille järville voi lokakuussa kerääntyä toistasataa yksilöä.
Lisääntyminen vasen|165px|pienoiskuva|Munia. Uivelon pesä on puunkolossa tai pöntössä. Naaras munii 7–10 munaa, joita se hautoo noin 25 vuorokautta. Jos sopivat pesäkolot ovat vähissä, voi uivelo pesiä samassa kolossa telkän kanssa. Uivelo voi myös risteytyä telkän kanssa, mutta risteymät ovat sangen harvinaisia.
Ravinto Uivelo käyttää ravinnokseen pieniä kaloja ja pieniä vesieläimiä. Uivelo etsii ravintoa usein matalasta vedestä ruovikoiden reunoilta.
Lähteet
Aiheesta muualla Hautala, Hannu, Ryhtä, Matti & Seppänen, Heikki 1975: Havaintoja uivelon Mergus albellus pesimisestä Kuusamossa 1974. – Lintumies 1.1975 s. 8-15. SLY. ITIS: Mergellus albellus
Luokka:Sorsat