Suomen taloushistoria alkaa esihistorialliselta ajalta, jatkuu Ruotsin ja Venäjän vallan ajalta itsenäisyyteen ja siitä uusimpana Suomen aikaan osana Euroopan rahaliitto EMUa.
Tavarat ja raaka-aineet ovat liikkuneet Suomessa ja sen nykyisten rajojen yli jo esihistoriallisella ajalla. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Ensimmäisiin vientituotteisiin kuuluivat turkikset. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, mutta Baltiasta levinnyt karjatalous auttoi peltojen lannoittamisessa ja peltoviljelyn lisääntymisessä.
Kaupungistuminen alkoi keskiajalla. Kun suurvallat varustivat laivastojaan, Suomi tuotti niiden tarpeisiin tervaa. 1800-luvun puolivälissä Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista. Seuraavan 150 vuoden aikana Suomen talouskasvu oli Japanin jälkeen maailman toiseksi nopeinta.
1980-luvun nousukautta seurasi pankkikriisi ja maan taloushistorian syvin lama. Seuraava kriisi saapui 2008 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoista alkaneen kriisin levitessä Eurooppaan. Tästä lamasta Suomi on noussut muuta Eurooppaa hitaammin.
pienoiskuva|Markan kolikko vuodelta 1990. Esihistoriallinen Suomi (–1150) Nykyisen Suomen alue oli jo kivikaudella (n. 10 000–1 500 eaa.) osa laajaa vaihdantaverkostoa. Esimerkiksi piikivi tuli Suomeen nykyisen Venäjän alueelta. Maanviljely ja karjanhoito saapuivat Suomeen kauden lopulla Baltiasta, mutta metsästys ja keräily pysyivät vielä pitkään pääelinkeinoina varsinkin sisämaassa.
Pronssikauden (1 500–500 eaa.) vilkas kauppa ulottui myös Suomeen. Valumuottilöydöt todistavat myös paikallisesta erikoistumisesta pronssinvalantaan.
Pronssikauden jälkeisen arkeologisesti vähälöytöisen jakson jälkeen kauppa yleistyi taas roomalaisella rautakaudella. Rautaesineitä tuotiin maahan mutta niitä myös valmistettiin itse järvi- ja suomalmista. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, karjanpidosta saatiin lantaa peltojen lannoitteeksi. Muinaispelloilla on viljelty mm. ohraa, ruista, kauraa ja pölkkyvehnää. Kotieläiminä tunnettiin jo pronssikaudella koiran lisäksi lehmä, sika, lammas ja vuohi. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Vauraus on ehkä perustunut turkiskauppaan.
Ruotsin vallan aika (1150–1809)
Ruotsin vallan aikana Suomeen perustettiin ja kehittyi kaupunkeja kuten Turku ja Viipuri, joista muodostui myös paikallisia kaupan keskuksia. Maa- ja metsätalous olivat silti pääelinkeinoja.
Talonpoikaispurjehdus oli kaupankäyntiä, jonka keskuksia 1500-luvulla olivat Viipurin, Pohjan ja Helsingin pitäjät. Helsingin pitäjästä kauppaa käytiin varsinkin Tallinnan kanssa. Sinne vietiin turkiksia ja nahkatavaroita, ja sieltä tuotiin suolaa ja viljaa.
1600-luvulla oli monia katovuosia, ja maataloudella oli vaikeaa. Maanviljelyn ohella tuloja saatiin etelässä raudasta, muualla tervasta ja Länsi-Suomessa tervan lisäksi sahatavarasta. Tervalla oli kysyntää suurvaltojen kasvavissa laivastoissa, mutta sen tuottaminen oli kannattavaa vain hyvien kulkuyhteyksien varrella. Rannikoilla kalastettiin silakkaa, jokivarsilla lohta. Porotalous nousi merkittäväksi elinkeinoksi Lapissa vasta 1700-luvulla.
Vallitseva talousoppi oli 1700-luvulla merkantilismi. Sen mukaan valtion piti pyrkiä ylijäämäiseen maksutaseeseen, ja kotimaista tuotantoa suojeltiin tuontia rajoittamalla. Siihen pyrittiin Ruotsissa säätämällä tuoteplakaatti-niminen asetus, jossa määrättiin, että ulkomaalaiset laivat saivat tuoda Ruotsiin vain oman maansa tuotteita. Ruotsin oma merenkulku hyötyi siitä, joskin melko vähän. Koska monien tuotteiden (viljan ja suolan) tarjonta väheni, niiden hinnat nousivat.
Ruotsin vallan loppuaikoina hitaasti viriävää teollisuutta (Suomen varhaisteollisuus) edustivat ruukit, lasitehtaat, sahat ja laivanrakentajat. Terva oli edelleen tärkein vientituote.
Suomen suuriruhtinaskunnan aika (1809–1917)
Venäjän vallan aikana Suomea muokattiin vuorostaan Venäjän osaksi. Tätä perua on esimerkiksi Suomen Länsi-Euroopasta poikkeava rautateiden raideleveys. Suomen teollistuminen sai vauhtia 1860-luvulla sahateollisuudesta, mutta vielä vuonna 1900 sai 73 % kansasta elantonsa maanviljelystäKimmo Pietiläinen: Kansalaiskalenteri 1991, WSOY 1990, s. 75..
Tehdasteollisuuden synty Tehdasteollisuus voimistui laajeni koko 1800-luvun ajan. Monet tehtaita perustaneet yrittäjät olivat taustaltaan kauppiaita. Tekstiiliteollisuus taas sai yrittäjänsä teknisen alan osaajista ja työnjohtajista. Virkamiehet ja akateemisesti koulutetut olivat aktiivisia panimojen ja kemiantehtaiden perustajia. Sen sijaan on väärä käsitys, että apteekkarit olisivat olleet erityisen aktiivisia tehtaiden perustamisessa.
Perustetut tehtaat siirtyivät usein ajan mittaan varakkaammille omistajille, ja syntyi entistä suurempia monialaisia yrityksiä. Osakeyhtiöt alkoivat yritysmuotona yleistyä vasta vuosisadan puolivälin jälkeen, sen jälkeen kun osakeyhtiöasetus säädettiin 1864. Teollisuutta edisti myös ulkomaisten tehtailijoiden tulo Suomeen. Suurimmat ulkomaalaisten yrittäjien ryhmät olivat ruotsalaiset, venäläiset ja saksalaiset. Ulkomaalaisten perustamat yritykset olivat usein paljon suurempia kuin suomalaisten, joten heidän vaikutuksensa Suomen talouteen oli suuri.1800-luvun lopulla suomi oli teollistuneisuudessa ja elintasossa selvästi Länsi-Eurooppaa jäljessä, mutta kuitenkin edellä suurinta osaa Itä-Eurooppaa ja Venäjää.
Rahatalouteen siirtyminen Kun puun ja voin kysyntä kasvoivat ja viljan tuonti vapautui, kaskiviljely loppui ja painopiste siirtyi viljanviljelystä karjatalouteen. Samalla Suomi siirtyi vaihdantataloudesta rahatalouteen. Vuonna 1860 Suomi sai oman rahan, markan.
Suomen tärkeimmät kauppakumppanit olivat Venäjä, Saksa ja Englanti. Tärkein tuontitavara oli vilja, jota tuotiin Venäjältä ja Saksasta. Ensimmäisen maailmansodan aikana viljaa tuotiin ainoastaan Venäjältä.
Vuosina 1859–1868 lakkautettiin pakollinen ammattikuntalaitos ja vuonna 1879 säädettiin täysi elinkeinovapaus.
Talouskasvu ja väestön lisääntyminen Suomi oli 1800-luvun puolivälissä yksi Euroopan köyhimmistä maista. Tosin tarkkaa kansantalouden kirjanpitoa ei ole vuotta 1860 edeltävältä ajalta. Taloudellista kehitystä on kuitenkin voitu selvittää verotuksen (päivätyön verohinnan) avulla. Selvitysten mukaan kokonaistuotanto laski 1700-luvulta vuoteen 1820 asti, pysyi sitten tasaisena noin 20 % aikaisempaa korkeampana vuoteen 1870 asti ja nousi sen jälkeen ripeästi ja yhtämittaisesti vuoteen 1913 asti. Talouskasvua vuosina 1860–2010 on tutkittu laajassa tutkimushankkeessa, jonka tulosten mukaan tuolla jaksolla talous kasvoi 24-kertaiseksi, ja itsenäisyyden aikana 15-kertaiseksi. Kasvuvauhti on ollut Japanin jälkeen maailman toiseksi nopein.
Suomen taloudellinen kehitys suuriruhtinaskunnan aikana on jaettavissa neljään jaksoon: Vuosina 1810–1840 taloudellinen kehitys oli vähäistä. Maatalouden tuotantorakenne oli vanhanaikainen. Kansantalous oli sulkeutunut ja ulkomaankaupan osuus vähäinen. Väestönkasvu oli nopeaa (1,1 % vuodessa). Vuosina 1840–1870 taloudellinen kasvu oli aiempaa nopeampaa, mutta kuitenkin selvästi alle prosentin vuodessa. Talous oli kuitenkin epävakaa, sillä maa kärsi muun muassa Krimin sodasta ja 1860-luvun nälkävuosista. Teollisuustuotanto kasvoi, mutta hitaasti. Ulkomaankaupan osuus taloudesta lisääntyi. Väestönkasvu oli 0,7 % vuodessa. Vuosina 1870–1890 taloudellisen kasvun vauhti oli 1,0 % vuodessa. 1870-luvun alussa koettiin voimakas nousukausi, mutta sitä seurasi maailmantalouden ”pitkä lama”. Tehdasteollisuus ja ulkomaakauppa voimistuivat. Väestönkasvu oli huipussaan: 1,5 % vuodessa. Vuosina 1890–1913 taloudellinen kasvu oli aiempaa nopeampaa, 1,5 % vuodessa. Kasvu oli myös vakaata. Ulkomaankaupan osuus taloudesta pysyi ennallaan, ja kotimaankauppa vilkastui. Maatalouden tuotantorakenne muuttui, kun lypsykarjatalous kehittyi. Väestönkasvu hidastui maastamuuton takia, mutta se oli silti 1,1 % vuodessa.
Suuriruhtinaskunnan ajasta nykyaikaan on Työn tuottavuus 30-kertaistunut 150 vuodessa, mutta työllisyysaste on silti pysynyt melkein paikallaan 70 prosentissa. Professori Matti Pohjolan mukaan markkinat luovat uusia työpaikkoja poistuvien tilalle.
Itsenäisyyden aika (1917–) 1917–1939 Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vaikeutti Suomen ulkomaankauppaa, kun rintamalinjat katkaisivat viennille ja tuonnille tärkeitä länsiyhteyksiä. Sodan pitkittyessä metalliteollisuus hyötyi kasvaneesta kysynnästä. Vuonna 1916 Venäjän valtion teettämät työt keskeytettiin ja sotatarviketuotanto pieneni, mikä johti työttömyyteen. Venäjän keisarikunnan luhistuminen vuonna 1917 pahensi lamaa, jota seurasivat elintarvikepula, korkea inflaatio ja sisällissota.
Sodan jälkeisinä vuosina Suomi sai lainaa Yhdysvalloista nälänhädän estämiseen. Vuonna 1919 elintarvikkeiden osuus kokonaistuonnista oli 44,2 % ja raaka-aineiden osuus kokonaisviennistä 76,8 %. Suomen tärkein yksittäinen kauppakumppani vuonna 1919 oli Iso-Britannia. Korkea inflaatio jatkui myös ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Suomen taloudellista tilannetta heikensivät inflaation lisäksi riippuvuus tuontiviljasta, puutteelliset liikenneyhteydet kotimaassa etelän ja pohjoisen välillä sekä sotatilan pitkittyminen Tarton rauhaan asti. Kotimaista maataloustuotantoa ryhdyttiin valtion toimesta uudistamaan ja tukemaan taloudellisesti. Maataloustuotannon tehokkuus alkoi kasvaa etupäässä osuustoiminnan ansiosta. Lisäksi karjanhoidon osuutta maataloustuotannossa lisättiin ja viljelyyn otettiin uutta, aiemmin viljelemätöntä maata.
Teollisuustuotantoa suunnattiin yhä enemmän kotimaan markkinoille. Jo 1922 teollisuustuotanto oli saavuttanut sotaa edeltävän tason. Samana vuonna valtiontalous oli ensimmäistä kertaa ylijäämäinen, ja vuonna 1925 Suomen markka sidottiin kultakantaan. Markka devalvoitiin vuonna 1931. 1930-luvulla talouskasvu jatkui, ja bruttokansantuote henkeä kohti lähestyi länsieurooppalaista tasoa. Vuosina 1920–1938 Suomen teollisuuselinkeinot kasvoivat lähes 8 % vuodessa, mikä oli selvästi enemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Vuonna 1938 BKT asukasta kohden oli Ranskan ja Alankomaiden tasolla. Suomesta oli tullut Euroopan nopeimmin kasvavia ja tuottavimpia talouksia. Samalla maa- ja metsätaloudessa työskentelevän väestön määrä suhteessa koko työvoimaan oli alkanut supistua.
Metsäteollisuuden osuus kokonaisviennistä oli maailmansotien välisenä aikana jatkuvasti yli 80 prosenttia, ja sen vientitulot olivat ajoittain hyvinkin merkittäviä. Puuta alettiin käyttää paperin valmistukseen, ja kun sahateollisuus taantui, paperi ohitti sen viennin arvossa mitattuna 1930-luvulla. Selluloosan jalostusaste kohosi 1930-luvun jälkipuolella, kun metsäyhtiöt ryhtyivät sijoittamaan suuriin ja nykyaikaisiin paperikoneisiin.
Nopeaa kasvua maailmansotien jälkeen (1945–1970) thumb|500px|Suomen reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos 1975-2007
Toisen maailmansodan jälkeen talous oli kriisissä. Sotakorvaukset veivät suuren osan vientipotentiaalista, mutta toisaalta vauhdittavat teollistumista. Niihin pohjautuen 1950-luvulla metalliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon jatkui kuitenkin lähes ilman kilpailua muista länsimaista. Ensimmäinen idänkaupan viisivuotinen runkosopimus solmittiin Moskovassa 13.6.1950. Sen tasapainottava vaikutus Suomen talouteen oli huomattava. Vienti länteen, etenkin Länsi-Saksaan ja Britanniaan, alkoi kasvaa 1960-luvulla.http://www.historiaaabille.fi/kurssi4/kurssi4_kokoava2.html Meinander s. 300. Länsivientiä vauhdittivat Suomen devalvoinnit 1945 ja 1949, joiden ansiosta dollarin markkakurssi kasvoi 70 prosenttia. Samaan aikaan jälleenrakennus vauhditti kysyntää.