Sääntelijän kaappaus, sääntelyvallankaappaus tai sääntelyloukku (engl. regulatory capture) tarkoittaa tilannetta, jossa sääntelystä vastaava viranomainen tai muu elin alkaa edistää sääntelyn kohteen erityisetuja julkisen edun sijaan. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sääntelyn kohde on tosiasiallisesti alkanut hallita sitä valvovaa sääntelijää. Käsitteen kehittäjänä pidetään yleisesti taloustieteen nobelistia George Stigleriä.
Ilmiön syntyyn vaikuttavat useat toisiinsa kytkeytyvät mekanismit. Sääntelyn kohteilla on usein merkittävät taloudelliset intressit ja resurssit, joilla ne voivat pyrkiä vaikuttamaan itseään koskevaan päätöksentekoon. Niillä on myös tyypillisesti huomattava tietoetu viranomaisiin nähden, mikä vahvistaa niiden neuvotteluasemaa. Sääntelyn kohteet saattavat tarjota asiantuntemustaan ja muita resursseja viranomaisten käyttöön tavalla, joka samalla edistää niiden omia päämääriä. Pitkä ja tiivis vuorovaikutus sääntelijöiden ja sääntelyn kohteiden välillä voi puolestaan heikentää päätöksenteon objektiivisuutta, sillä vuorovaikutus voi luoda sosiaalisia siteitä ja yhteisiä näkemyksiä. Toisinaan myös viranomaiset itse saattavat painottaa toimia, jotka laajentavat niiden omaa sääntelyvaltaa, mahdollisesti kilpailun edistämisen kustannuksella.
Ministeriöt Ekonomisti Mikko Kiesiläisen ja akatemiaprofessori Johanna Niemen mukaan moni Suomen ministeriö pitää säänneltävien puolta. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriö vastustaa apteekkialan kilpailua, maa- ja metsätalousministeriö puolustaa miljardiluokan maataloustukia ja sisäministeriö edustaa poliisien katsantokantaa. Ratkaisuksi kaksikko ehdottaa, että Ruotsin tapaan ministeriöistä luovutaan ja valtioneuvosto toimii yhtenä virastona. Syksyllä 2015 Suomen hallitus selvitti asiaa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Luokka:Taloustieteen käsitteet Luokka:Julkisen valinnan teoria