Kustaa III (ruots. Gustav III) ; (24. tammikuuta (J: 13. tammikuuta) 1746 Wrangelin palatsi (Kunghuset) Tukholma – 29. maaliskuuta 1792 Tukholman kuninkaanlinna, Tukholma) oli Ruotsin kuningas vuosina 1771–1792. Hänen valtakautensa käynnisti kustavilaiseksi ajaksi kutsutun aikakauden, joka kesti vuoteen 1809 asti.
Kustaa III palautti ylimmän hallitusvallan säädyiltä kuninkaalle, edisti kulttuuria ja kävi sodan Venäjää vastaan (ns. Kustaan III:n sota, 1788–1790). Hänen itsevaltainen hallitsemistapansa aiheutti lopulta vakavan konfliktin aateliston kanssa, ja häntä vastaan syntyi salaliitto, joka johti hänen murhaansa.
Jälkipolvien silmissä Kustaa III on ollut Ruotsin historian kiehtovimpia persoonallisuuksia, ja häntä pidetään myös yhtenä Ruotsin lahjakkaimmista hallitsijoista. Hänen vahvuuksiaan olivat terävä äly ja taiteellinen lahjakkuus. Heikkouksia puolestaan olivat impulsiivisuus sekä taipumus teeskentelyyn ja teatraaliseen käytökseen.Fagerlund, Villstrand & Jern 2000, s. 401 Kustaa III herätti jo omana aikanaan ihmisissä hyvin ristiriitaisia tunteita. Myös historioitsijoilla on ollut vaikeuksia saada otetta hänen monitahoisesta persoonallisuudestaan.
Suku ja koulutus pienoiskuva|vasen|Kruununprinssi Gustav 10-vuotiaana, Ulrica Pasch 1756. pienoiskuva|vasen|Kruununprinssi Gustav 25-vuotiaana, Lorenz Pasch nuorempi 1770. Kustaa oli kuningas Aadolf Fredrikin ja kuningatar Loviisa Ulriikan vanhin poika. Hänellä oli kolme sisarusta; hänen veljiään olivat Kaarle XIII (1748–1818) Södermanlandin herttua ja Fredrik Adolf (1750–1803) Itä-Götanmaan herttua, jolla ei ollut laillisia jälkeläisiä sekä sisar prinsessa Sofia Albertina (1753–1829) Quedlinburgin abbedissa, joka pysyi naimattomana.
Gustavin lahjoja, luonnetta ja keskittymiskykyä edisti hänen äitinsä, vilkas ja vahvatahtoinen kuningatar Loviisa Ulriika. Tämä vaikutti häneen voimakkaimmin lapsuudessa ja nuoruudessa, ja hän oli äitinsä suosikkilapsi. Äidin intohimoinen kiinnostus taiteeseen, kirjallisuuteen ja teatteriin siirtyi pojalle. Valistuneen itsevaltius periaatteen läpitunkema Loviisa Ulriika juurrutti Gustaviin käsityksen vahvan hallitsijan henkilökohtaisen vallan tärkeydestä ja herätti tässä halun toteuttaa se.
Gustavilla oli 4–8 -vuoden ikäisenä opintojen ohjaajana aikansa merkittävin kulttuuripersoona kreivi Carl Gustaf Tessin. Tästä tuli hänen moraalin ja ranskan opettajansa, joka antoi myös taideopetusta runsaan visuaalisen materiaalin höystämänä. Historian opetus annettiin Olof von Dalinille, joka herätti Gustavissa tämän elämän loppuun asti kantaneeseen kiinnostukseen historiaan. Gustavin elämä 10–16 -vuotiaana oli vaikea siirtymäkausi monessa suhteessa. Opintojenohjaaja, opettajat ja hovimiehet vaihtuivat myrskyisten vuoden 1755–1756 valtiopäivien (joiden lopuksi Loviisa Ulriika teki epäonnistuneen vallankaappausyrityksen) seurauksena, koska epäiltiin että kruununperijää kasvatettiin väärin poliittisesti. Uudeksi opintojenohjaajaksi valtiopäivät nimittivät Carl Fredrik Schefferin ja opettajaksi matemaatikko ja fyysikko Samuel Klingenstiernan. Niille, joista Gustav on aina kuullut perheessään puhuttavan kriittisesti ja vastentahtoisesti, hänen oli nyt osoitettava tottelevaisuutta. Gustavin alun perin totuutta rakastavalle luonteelle tästä tuli vaarallinen syy teeskennellä. Kohtalokkainta oli se, että aluksi Scheffer ja Klingenstierna eivät kohdelleet häntä sillä rakastavalla ymmärryksellä, johon hän oli tottunut lapsuudessaan. pienoiskuva|Kuningas Kustaa III (vas.) ja hänen veljensä Itä-Götanmaan herttua Fredrik Adolf ja (oik.) Södermanlandin herttua Carl, Alexander Roslin 1771. Juuri näinä ratkaisevina nuoruusvuosina Gustav sai merkittävimmän kirjallisen sivistyksensä. Häntä ei ollut helppo käsitellä opiskelijana, mutta hän oppi äärettömän helposti. On väitetty että Gustavin saama opetus oli pinnallista ja yksipuolista, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Klassisten kielten suhteen se oli huonompaa kuin sen ajan kymnaaseissa; Gustav ei osannut latinaa juuri lainkaan. Muissa aineissa opetus oli kuitenkin selvästi ylivertaista, kuten ranskassa, historiassa, matematiikassa, moraaliopissa sekä luonnontieteissä, julkis- ja valtionoikeudessa. Nykykielistä Gustav opiskeli vain ranskaa, mutta erinomaisin tuloksin. Aikuisena hän kirjoitti ja puhui tätä kieltä sujuvasti. Kirjetyylissään hän yritti käyttää mahdollisimman paljon vapaamuotoista keskustelukieltä. Vuonna 1762 hänen säännöllinen koulutuksensa päättyi 16-vuotiaana. Siihen mennessä hän oli voittanut murrosiän suurimmat vaikeudet ja opintojen ohjaajan, opettajan ja hovimiesten seurassa hänestä oli tullut sen vilkasluonteinen keskipiste.
Seuraavista vuosista ennen valtaistuimelle nousua vuonna 1771 tuli kruununprinssi Gustaville tärkeä valmistautumisaika. Hovissa viljeltiin intellektuaalisia ja esteettisiä nautintoja, ääneen lukemista ja teatteria, jälkimmäistä osittain harrastajanäyttelijöiden voimin, osittain Loviisa Ulriikan kutsuman ranskalaisen teatteriryhmän esittämänä. Päänäyttämönä oli Drottningholmin linnanteatteri. Tähän teatterielämään Gustav osallistui nyt yhä aktiivisemmin, ei vain katsojana, vaan myös näyttelijänä ja ohjaajana sekä näytelmäkirjailijana. Nämä kiinnostuksen kohteet valloittivat hänen iltansa, usein myöhään yöhön saakka. Päivät omistettiin vakavammille harrastuksille, säännöllisille vierailuille valtaneuvoston kokouksissa, joissa hän toimi isänsä Aadolf Fredrikin asettamana epävirallisena valvojana, Uppsalan yliopiston kanslerina toimimiseen, jonkin verran myös sotaharjoituksiin osallistumiseen sekä matkustamiseen. Harva ruotsalainen hallitsija on tullut valtaneuvoston jäseneksi niin pitkän koulutusjakson ja niin monipuolisen kokemuksen jälkeen kuin kruununprinssi Gustav.
Gustavin varhainen pyrkimys kuninkaan vallan kasvattamiseen alkoi saada hieman kiinteämpää muotoa vuonna 1767, kun hän osittain opinto-ohjaajansa Carl Fredrik Schefferin kautta tutustui valtion fysiokratismin oppiin, jossa perinnöllistä monarkiaa ja autokratiaa puolustetaan parhaana hallintomuotona, ja sai myös tietää, että Ranskan hallitus aikoi tukea perustuslaillista muutosta Ruotsissa. Vaikka Gustavin oli seuraavina vuosina muutettava suunnitelmiaan jonkin verran perustuslaillisempaan suuntaan, toivoen siten voivansa saada Hattupuolueen tuen, hän ei onnistunut toteuttamaan niitä käytännössä; valtiopäivillä 1769–1770 Hatut kärsivät täydellisen tappion.
Myöhään syksyllä 1770 Gustav lähti matkalle Ranskaan, jolla oli virallisesti selkeä koulutustarkoitus, mutta jonka tarkoituksena oli myös selvittää Ranskan hallituksen asenne. Gustavin oleskelu Ranskassa kesti tuskin kaksi kuukautta, mutta antoi hänelle laajan käsityksen ranskalaisista kulttuuriolosuhteista. Oleskelunsa aikana hän sai tiedon, että hänen isänsä oli kuollut äkillisesti aivoinfarktiin 12. helmikuuta 1771. Kuningas Ludvig XV ja Ranskan hallitus neuvoivat häntä yrittämään sovittaa keskenään sotivat osapuolet ja koota kansa oman persoonansa ympärille.
Kustaa III kaappaa vallan
pienoiskuva|vasen|Kustaa III vallankaappaus-univormussa 1772, Wolfgang Adam Töpffer / Elias Martin / Lorenz Pasch nuorempi 1776-1777. pienoiskuva|Kustaa III vallankumousasussa, Serafiimiritarikunnan suuri tähti sinisessä nauhassa, Pohjantähti-ritarikunnan tähti mustassa nauhassa ja Vasaordenin ritarikunnan tähti. Valkoisesta käsivarsinauhasta tuli yksityiskohta upseerien univormussa vuoden 1772 vallankaappauksen jälkeen. Alexander Roslin, 1750. pienoiskuva|Vallankumoussormus, kirjoitus D 21 AUG 1772 (21. elokuuta 1772). pienoiskuva|Kuningas Kustaa III, virallinen kruunajaismuotokuva, Alexander Roslin 1777. Kustaa III tuli kuninkaaksi 25-vuotiaana vuonna 1771, isänsä Aadolf Fredrikin kuoleman jälkeen. Ruotsin hallitusvalta kuului tuolloin säädyille, joten kuninkaan tehtäväksi jäi muodollisena valtionpäämiehenä toimiminen. Kustaalle ei kuitenkaan tällainen sivustakatsojan rooli riittänyt, sillä hänet oli kasvatettu valistuneen yksinvaltiuden kannattajaksi. Hänen mielestään kuninkaan piti toimia aktiivisesti valtakunnan politiikassa sovitellen puolueriitoja ja lieventäen säätyjen välisiä jännitteitä. Hän oli myös aidosti huolestunut Ruotsin turvallisuudesta: Venäjä ja muut ulkovallat jakelivat anteliaasti lahjuksia ruotsalaisille poliitikoille ja sekaantuivat yhä enemmän Ruotsin sisäisiin asioihin.Virrankoski 2001, s. 322; Karonen 1999, s. 406 Oli jopa pelättävissä, että pidemmän päälle Ruotsille kävisi kuten Puolalle, joka menetti kokonaan itsenäisyytensä vuonna 1795.Karonen 1999, s. 404
Yritettyään ensin turhaan vaikuttaa asioihin laillisilla keinoilla päätti Kustaa lopulta turvautua armeijan avulla tehtävään vallankaappaukseen. Upseeristo oli ollut jo pitkään tyytymätön siihen, miten armeijan tarpeet huomioitiin valtiopäivillä.Karonen 1999, s. 402 Kustaa arvioi, että armeija todennäköisesti asettuisi säätyjen ja kuninkaan välisessä konfliktissa kuninkaan puolelle. Vallankaappauksen suunnittelu alkoi keväällä 1772. Kustaan tärkeimpinä avustajina suunnittelussa olivat suomalaissyntyinen vapaaherra Jakob Magnus Sprengtporten ja ruotsalainen ylijahtimestari Johan Christopher Toll. Sprengtportenin tehtävänä oli nostaa kapinaan Suomenlinnaan sijoitetut armeijan yksiköt, kun taas Tollin vastuulla oli Skåneen sijoitettujen joukkojen suostuttelu Kustaan puolelle. Tätä suunnitelmaa ryhdyttiin toteuttamaan elokuussa 1772. Säädyt saivat kuitenkin vallankaappaushankkeesta vihiä, joten Kustaalla ei ollut aikaa odottaa kapinahankkeiden onnistumista. Hän päätti luottaa omaan puhetaitoonsa: lyhyessä ajassa hän puhui Tukholmaan sijoitetut joukko-osastot puolelleen ja sai siten pääkaupungin haltuunsa.Virrankoski 2001, s. 323
Kustaan uhkapeli kannatti. Säätyjen 50 vuotta kestänyt valta romahti yllättävän nopeasti. Kustaa saneli 21. elokuuta 1772 uuden hallitusmuodon, joka säätyjen edustajien oli pakko hyväksyä sotilaiden läsnä ollessa. Kansalla ei juurikaan ollut halua puolustaa säätyjä, sillä säätyvallan viimeiset vuodet olivat olleet poliittisesti hyvin riitaisia ja sekavia. Valtiontalous oli käynyt konkurssin partaalla.Virrankoski 2001, s. 317 Kustaa osasi varmistella kansansuosiotaan taitavalla propagandalla, joka liioitteli säätyvallan epäkohtia ja lupasi kuningasvallan tuovan vakautta ja parempaa elintasoa.Virrankoski 2001, s. 325 Hän myös virkisti kansan muistoja Ruotsin aiemmasta suurvalta-asemasta ja esitteli itsensä Kustaa Vaasan ja Kustaa II Aadolfin urotekojen jatkajana. Suurvalta-aika oli päättynyt Uudenkaupungin rauhaan vuonna 1721, ja nyt Ruotsi pelkäsi menettävänsä myös Suomen, sillä Venäjän ennakoitiin laajentavansa Pietarin suojavyöhykettä itään. Lisäksi Preussi odotti tilaisuutta vallatakseen Ruotsin Pommerin.
Ruotsin naapurimaille vallankaappaus oli huono uutinen, sillä se vähensi niiden mahdollisuuksia vaikuttaa Ruotsin sisäisiin asioihin. Venäjä, Preussi ja Tanska olivat jopa aiemmin julistaneet, että muutokset Ruotsin hallitusmuotoon ovat casus belli, eli oikeutus sotatoimille.Fagerlund, Villstrand & Jern 2000, s. 356 Venäjä oli kuitenkin vallankaappauksen aikaan sodassa Turkkia vastaan, ja lisäksi sitä työllisti Puolan ensimmäinen jako, johon myös Preussi osallistui. Tanska puolestaan keskitti joukkoja Ruotsin rajalle ja uhkasi sodalla, mutta ei lähtenyt yksin sotaan Ruotsia vastaan.Fagerlund, Villstrand & Jern 2000, s. 359
Vuoden 1772 hallitusmuoto Uusi hallitusmuoto siirsi toimeenpano- ja nimitysvallan kuninkaalle. Aiemmin toimeenpanovaltaa käyttänyt valtaneuvosto muuttui neuvoa-antavaksi hallintoelimeksi. Myös budjettivalta siirtyi kuninkaalle, tosin hän joutui määrävälein selvittämään valtakunnan rahojenkäyttöä säädyille. Uusille veroille oli saatava säätyjen suostumus.