Venäjän perustuslakia säätävä kansalliskokous

pienoiskuva|Venäjän perustuslakia säätävä kansalliskokous koolla Pietarin Taurian palatsissa 18. tammikuuta 1918. Yleisvenäläinen perustuslakia säätävä kansalliskokous (, Vserossijskoje utšreditelnoje sobranije) oli vuoden 1917 lopussa yleisellä vaalilla valittu edustajakokous, jonka oli tarkoitus säätää Venäjälle uusi perustuslaki keisarikunnan kukistumisen jälkeen. Se ehti kokoontua yhteen istuntoon 18. tammikuuta (J: 5. tammikuuta) 1918, mutta seuraavana päivänä bolševikkihallinto määräsi sen hajotettavaksi. Bolševikkien kilpailija sosialistivallankumouksellinen puolue (”eserrät”) oli saanut enemmistön kansalliskokoukseen eikä aikonut tunnustaa lokakuun vallankumousta.

Perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalin on sanottu olleen Venäjän historian ensimmäinen ja ennen 1990-lukua myös ainoa demokraattisesti järjestetty valtakunnallinen edustajainvaali.Service 2003, s. 74–75.

Tausta Perustuslakia säätävän kansalliskokouksen koolle kutsuminen oli ollut pitkään Venäjän demokraattisten voimien vaatimuksena.Smirnov 1997, s. 323.Constituent Assembly Spartacus Educational. Viitattu 30.10.2016. Venäjän ensimmäinen perustuslaki säädettiin vuoden 1905 vallankumouksen seurauksena vuonna 1906, mutta sen lähtökohtana oli monarkian ja keisarin laajojen valtaoikeuksien säilyttäminen, eivätkä kansan valitsemat edustajat olleet mukana sen laatimisessa.The October Manifesto and the Fundamental Laws BBC. Viitattu 30.10.2016.

Helmikuun vallankumouksen yhteydessä perustettu Venäjän väliaikainen hallitus ilmoitti 15. (2.) maaliskuuta 1917, että valtakunnan tulevaisuudesta päättäisi perustuslakia säätävä kansalliskokous. Laki kansalliskokouksen vaaleista valmisteltiin Fjodor Kokoškinin johtamassa komiteassaA. M. Kulegin: Constituent Assembly, All-Russian Saint Petersburg Ecyclopaedia. Viitattu 30.10.2016. ja julkistettiin elokuussa. Vaaleissa äänioikeutettuja olisivat kaikki yli 20-vuotiaat kansalaiset, sekä miehet että naiset, ja kaikki yli 18-vuotiaat palveluksessa olleet sotilaat.Elections to the Constituent Assembly began Boris Jeltsinin presidentillinen kirjasto. Viitattu 1.11.2016. Aiemmin valtakunnanduuman vaaleissa äänioikeus oli ollut vain miehillä ja vaali oli ollut epäsuora. Naisten äänioikeus oli koko maailmassa tuolloin käytössä vain muutamassa maassa. Heinäkuun lopussa kansalliskokouksen vaalipäiväksi ilmoitettiin 30. (17.) syyskuuta, mutta äänioikeutettujen luettelojen laatimiseen liittyneiden vaikeuksien vuoksi 22. (9.) elokuuta ilmoitettiin kahden kuukauden lykkäyksestä.Smirnov 1997, s. 326.

Perustuslakia säätävään kansalliskokoukseen kohdistui Venäjällä hyvin suuria toiveita. Myös bolševikit esiintyivät etukäteen kansalliskokouksen ja edustuksellisen demokratian puolustajina. Yleisesti oletettiin, että kansalliskokous säätäisi Venäjän valtiomuodoksi tasavallan. Kansalliskokouksen odotettiin päättävän myös siitä, minkä asteinen itsehallinto valtakunnan vähemmistökansallisuuksille mahdollisesti myönnettäisiin.Service 2003, s. 45. Kansalliskokouksen vaalin lykkääntyminen heikensi väliaikaisen hallituksen legitimiteettiä, mikä osaltaan vahvisti poliittista kuohuntaa ja epävakautta Venäjällä vuoden 1917 aikana. Parlamentin toistaiseksi puuttuessa työläisneuvostojen kaltaiset elimet lisäsivät painoarvoaan ja vaikutusvaltaansa.Service 2003, s. 34–38.

Kansalliskokousta odotellessa väliaikaisen hallituksen pääministeri Aleksandr Kerenski kutsui 27. (14.) syyskuuta koolle niin sanotun demokraattisen neuvottelukokouksen, jonka aloitteesta lokakuussa perustettiin Venäjän tasavallan väliaikainen neuvosto eli niin sanottu esiparlamentti toimimaan tilapäisenä parlamentin korvikkeena. Näihin molempiin kutsuttiin edustajia keskustan ja vasemmiston puolueista. Esiparlamentilla ei kuitenkaan ollut juurikaan valtaa tai uskottavuutta, sillä Kerenski sivuutti sen päätökset.Service 2003, s. 57–58.

Kansalliskokouksen vaalit

Bolševikit kaappasivat vallan 7.–8. marraskuuta 1917, syrjäyttivät väliaikaisen hallituksen ja perustivat sen tilalle oman hallituksensa, Vladimir Leninin johtaman kansankomissaarien neuvoston. Epäröinnin jälkeen Lenin päätti, että perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalit järjestettäisiin kuitenkin suunnitellun aikataulun mukaisesti, sillä bolševikit olivat vedonneet propagandassaan voimakkaasti demokraattisen hallituksen tärkeyteen ja jopa perustelleet vallankumoustaan sillä, että juuri neuvostovalta turvaisi kansalliskokouksen järjestämisen.Pipes 1990, s. 538–539.

Kansalliskokouksen vaalit pidettiin pääosassa maata 25.–28. (12.–15.) marraskuuta, mutta joillain alueilla vasta joulu- tai tammikuussa.Smirnov 1997, s. 327. Vaaleissa käytettiin suhteellista vaalitapaa, jonka esikuva oli Belgiassa. Ainoastaan 12 pienintä vaalipiiriä käytti enemmistövaalitapaa. Vaalit olivat suhteellisen vapaat ja ne pidettiin niissä osissa maata, joissa se oli mahdollista. Vaaleja ei järjestetty Saksan miehittämässä valtakunnan länsiosassa kuten Puolassa ja eteläisessä Baltiassa, eikä myöskään keskushallinnosta käytännössä irtautuneissa Suomessa ja Turkestanissa. Lisäksi Kalugan, Bessarabian, Jakutian, Kamtšatkan ja Kiinan itäisen rautatien alueilla vaali suoritettiin, mutta tiedot äänestystuloksista hukkuivat. Rintamilla olleet sotilaat sen sijaan pääsivät osallistumaan vaaliin.Kotkin 2014, s. 243–245, 775. Tämä koski myös Suomessa olleita venäläisiä joukkoja.Lars Westerlund: ”Venäläissurmat Pohjanmaan ruotsinkielisissä rannikkokunnissa marras–joulukuussa 1917”, s. 243–244 teoksessa Venäläissurmat Suomessa 1914–22. Osa 1. Sotatapahtumat 1914–17 (toim. Lars Westerlund). Valtioneuvoston kanslia 2004.

Hieman ennen vaaleja väliaikaisen hallituksen johtava puolue eli sosialistivallankumoukselliset olivat hajonneet kahtia, kun vasemmistososialistivallankumoukselliset irtautuivat omaksi puolueekseen. Tätä ei huomioitu ehdokasasettelussa, vaikka puolueen eri siivet olivat käytännössä jo toistensa vihollisia. Puolueen oikeistolainen johto maksimoi vaalimenestyksensä sijoittamalla suositut vasemmistosiiven poliitikot ääniharaviksi oikeistoehdokkaiden hallitsemille ehdokaslistoille ja jättämällä vasemmistolaiset muuten kokonaan pois ehdokaslistoilta. Esimerkiksi Pietarissa vasemmistososialistivallankumouksellisia edustanut Leninin hallituksen kansankomissaari Boris Kamkov joutui näin samalle ehdokaslistalle antibolševistista aseellista kapinaa puuhanneen Avram Gotsin kanssa.Brovkin 1987, s. 9–10.

Vaalitulokset pienoiskuva|Kaavio perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalien tuloksesta. Luvut ovat kiistanalaisia.

Kansalliskokouksen vaalien tarkoista ääni- ja edustajamääristä on vaihtelevia tietoja, eivätkä alkuperäiset asiakirjat ole säilyneet. Jopa vaalipiirien lukumäärästä on toisistaan poikkeavia tietoja.УЧРЕДИТЕЛЬНОЕ СОБРАНИЕ И РОССИЙСКАЯ ДЕЙСТВИТЕЛЬНОСТЬ Viitattu 30.10.2016. Ilmeisesti vaalipiirejä oli 81, joista 73 oli Venäjän alueita ja kahdeksan armeijan rintamia.Smirnov 1997, s. 325. Erään tiedon mukaan vaalissa annettiin kaikkiaan 36 miljoonaa ääntä ja valittiin 703 edustajaa, mutta suurempiakin lukuja on esitetty. Pietarissa ja Moskovassa äänestysprosentin on sanottu olleen noin 70, joillain maaseutualueilla jopa lähes 100. Vaaleihin osallistui huomattavan suuri joukko puolueita, joista monet edustivat vähemmistökansallisuuksia.Pipes 1990, s. 540–541.

Sosialistivallankumoukselliset saivat noin 40 prosenttia äänistä ja enemmistön edustajapaikoista.Constituent Assembly Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 30.10.2016. Maatalousvaltaisessa Siperiassa puolueen äänisaalis oli jopa 80 prosenttia. Bolševikit saivat valtakunnallisesti noin 25 prosenttia äänistä. Lähinnä suurissa teollisuuskaupungeissa bolševikit saivat ylivoimaisen kannatuksen, Pietarissa 45 prosenttia äänistä ja Moskovassa jopa 56 prosenttia. Bolševikit saivat myös noin 40 prosenttia kaikista sotilaiden äänistä ja murskaavan enemmistön Venäjän Itämeren-laivaston sekä Pietarin ja Moskovan varuskuntien piirissä. Kilpaileva työväenpuolue menševikit menestyi lähinnä Georgiassa. Yhteensä sosialistiset puolueet saivat noin 80 prosenttia kaikista äänistä oikeiston kannatuksen jäädessä hyvin heikoksi. Liberaali kadettipuolue tosin sai toiseksi eniten ääniä suurimmissa kaupungeissa, sillä oikeistolaiset ilmeisesti keskittivät ääniään sille.Pipes 1990, s. 542–543.

Erään tiedon mukaan sosialistivallankumoukselliset olisivat saaneet yhteensä 370 edustajaa, bolševikit 175, vasemmistososialistivallankumoukselliset 40, kadettipuolue 17, menševikit 16, kansansosialistit 2 ja erinäiset kansallisten vähemmistöjen puolueet yhteensä 88. Toisen laskelman mukaan sosialistivallankumouksellisilla olisi ollut 299 edustajaa, bolševikeilla 168, menševikeillä 18 ja kadeteilla 17.

Bolševikit kyseenalaistivat vaalituloksen ja vaativat uusia vaaleja tai oikeutta yksittäisten edustajien mandaatin epäämiseen.Antony Beevor: Venäjän vallankumous ja sisällissota, s. 146, 159–162 (suom. Markku Päkkilä). WSOY, Helsinki 2022. Alkuteos Russia – Revolution and Civil War 1917–1921.

Puolueiden kannatus erään laskelman mukaan Seuraavat luvut perustuvat yhdysvaltalaisen historiantutkijan Oliver Henry Radkeyn vuonna 1950 esittämiin arvioihin. Luvut ovat kiistanalaisia.

Puolueiden valtakunnallinen kannatus Puolue Ääniä %PaikkojaSosialistivallankumouksellinen puolue (”eserrät”)17 943 00040,4 % 380Bolševikit10 661 00024,0 % 168Ukrainan sosialistivallankumoukselliset3 433 0007,7 % Perustuslaillisdemokraattinen puolue (Kadettipuolue)2 088 0004,7 % 17Menševikit (pois lukien Georgia)1 144 0002,6 % 120Venäjän muut liberaalipuolueet1 261 0002,8 %Georgian menševikit662 0001,5 %Mussavat (Azerbaidžan)616 0001,4 %Dašnakit (Armenia)560 0001,3 %Vasemmistososialistivallankumoukselliset451 0001,0 %Muut sosialistit 401 0000,9 %Alash Orda (Kazakstan)407 0000,9 %Muut vähemmistöpuolueet407 0000,9 %Yhteensä (lasketut äänet) 40 034 000 90,10 %Laskemattomat äänet4 543 00010,2 %Yhteensä 44 577 000100 % 703Lähde:

Bolševikkien kannatus alueittain Alue Bolševikkien ääniosuus % Koko Venäjä 23,4 Itämeren laivasto 62,6 Mustanmeren laivasto 20,5 Pohjoinen rintama 56,1 Läntinen rintama 66,9 Lounaisrintama 29,8 Romanian rintama 14,8 Pietari 45 Moskova 47,9 Transkaukasia 4,6 Viro 40,4 Liivinmaa 71,9 Vitebsk 51,2 Minsk 63,1 Smolensk 54,9 Valko-Venäjä 57,5 Siperia 9,9

Kokoontumista edeltäneet tapahtumat pienoiskuva|Taurian palatsi ulkoa.

Kansankomissaarien neuvosto ilmoitti perustuslakia säätävän kansalliskokouksen olevan päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen suunnitelluista 800 edustajasta olisi saapunut Pietariin. Ensimmäiseksi istuntopäiväksi oli alkujaan ilmoitettu 11. joulukuuta (28. marraskuuta), mutta kansankomissaarien neuvosto ilmoitti lykkäyksestä kahdeksan päivää aiemmin. Oppositio pelkäsi bolševikkihallinnon estävän kansalliskokouksen kokoontumisen, joten sen puolesta järjestettiin suuria mielenosoituksia ja 6. joulukuuta (23. marraskuuta) perustettiin puoluerajat ylittänyt ”Perustuslakia säätävän kansalliskokouksen suojelun liitto”. Joulukuun 11. päivänä noin 60 edustajaa tunkeutui omin päin istuntopaikaksi aiottuun Pietarin Taurian palatsiin ja aloitti epäviralliset istunnot, mutta sotilaat keskeyttivät ne kahden päivän jälkeen.Pipes 1990, s. 543–545.

Samana päivänä eli 11. joulukuuta kadettipuolueen toiminta kiellettiin bolševikkihallituksen määräyksellä ”vastavallankumouksellisena” ja puolueen kansalliskokousedustajat vangittiin. Useimmat vapautettiin pian, mutta heiltä estettiin osallistuminen kansalliskokoukseen. Myös joitain muiden oppositiopuolueiden listoilta valittuja edustajia vangittiin ennen kansalliskokouksen kokoontumista.Brovkin 1987, s. 44. Bolševikit ottivat 12. joulukuuta (29. marraskuuta) haltuunsa elokuussa perustetun vaalikomission ja nimittivät sen puheenjohtajaksi Moisei Uritskin. Kolme komission jäsentä oli pidätetty jo 6. joulukuuta.