Totuudenjälkeinen politiikka tarkoittaa poliittista kulttuuria jossa päätöksiin vaikuttaa lähinnä tunteisiin vetoaminen, joka ei ole yhteydessä politiikkaan, sekä sellaisten asioiden toistelu, joiden totuudellisuudesta ei välitetä.
Yleistä
Totuudenjälkeisyys () tarkoittaa Oxfordin englannin kielen sanakirjan mukaan "olosuhteita, joissa objektiiviset faktat vaikuttavat yleiseen mielipiteeseen vähemmän kuin tunteisiin ja henkilökohtaisiin vakaumuksiin vetoaminen". Oxfordin sanakirjan mukaan käsitettä totuudenjälkeinen käytti nykymerkityksessään serbialais-amerikkalainen näytelmäkirjailija Steve Tesich The Nation -lehdessä kirjoituksessaan vuonna 1992, jossa hän käsitteli Persianlahden sodan ja Iran-Contra-skandaalin vaikutuksia. Käsitteen totuudenjälkeinen politiikka ensimmäisenä käyttäjänä on pidetty blogikirjoittaja David Robertsia, joka käytti termiä Grist-lehdelle kirjoittamassaan kolumnissa, jonka hän oli päivännyt aprillipäivälle 2010.
Politiikan kommentaattorit ovat huomasivat, että totuudenjälkeinen politiikka lisääntyi 2020-luvulla esimerkiksi Yhdysvaltojen, Australian, Britannian ja Intian politiikassa, samoin myös muussa keskustelussa, joita käydään ympärivuorokautisen uutistulvan, uutisraportoinnin epätasapainoisuuden ja sosiaalisen median voimin.
Termin totuudenjälkeinen politiikka käyttö laajeni erityisesti vuonna 2016 Yhdysvalloissa vuoden 2016 presidentinvaalien aikaan ja Britannissa brexit-äänestyksen aikaan.
Oxfordin sanakirja valitsikin englanninkielisen sanan ”totuudenjälkeinen” vuoden 2016 sanaksi.
Vuonna 2025 julkaistun maailmanlaajuisen tutkimuksen mukaan 78 prosenttia ihmisistä katsoi, että tutkijat ovat päteviä. Suomi oli luottamuksessa tutkijoihin sijalla 28. Enemmistössä maissa poliittisella suuntautumisella ei ollut vaikutusta luottamukseen. Länsimaissa konservatiivien luottamus oli liberaaleja vähäisempää.
Suomessa
Käsitteestä, sen merkityksestä ja soveltuvuudesta suomalaiseen politiikkaan on käyty aktiivista keskustelua vuodesta 2016 alkaen. Valtiotieteilijä, yliopistonlehtori Paul-Erik Korvelan mukaan termi ilmentää historiallista likinäköisyyttä. Politiikan tutkija Johanna Vuorelma on todennut puheen totuudenjälkeisyydestä ilmentävän tyypillistä länsimaista rappiotarinaa. Toiset tutkijat puolestaan ovat kritisoineet Korvelaa olkinukkea vastaan hyökkäämisestä.
On esitetty, että ajatusta totuudenjälkeisestä politiikasta voidaan pitää lähtökohtana tarkemmalle empiiriselle ja käsitteelliselle tutkimukselle. Antto Vihma, Jarno Hartikainen, Hannu-Pekka Ikäheimo ja Olli Seuri käyvät läpi teoksessaan Totuuden jälkeen totuudenjälkeisen ajan ilmiöitä ja sen historiallisia ajureita. Yhteiskuntatieteilijä Ari-Elmeri Hyvönen on pyrkinyt määrittelemään totuudenjälkeisyyden tilaksi, jossa poliittisen puheen ei tarvitse edes vaikuttaa totuudenmukaiselta. Poliittisen puheen tyylinä totuudenjälkeisyyttä tuottaa demokraattisen keskustelun perusehdoista piittaamaton puhe, jonka tavoitteena ei ole vakuuttaa vaan shokeerata ja aiheuttaa hämmennystä.
Katso myös Demagogia Faktantarkistus Informaatiokupla Moraalipaniikki Paskapuhe Populismi Propaganda Relativismi Trolli (internet) Vastamedia Valeuutinen WikiTribune
Lähteet
Kirjallisuutta Levitin, Daniel: Valheiden käsikirja: Miten ajatella kriittisesti totuudenjälkeisenä aikana. Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Cognita, 2017. . Ojanen, Markku: Vaihtoehtoisia faktoja? Miksi valehtelemme. Helsinki: Minerva, 2017. .
Aiheesta muualla post-truth adjective (oxforddictionaries.com)
Luokka:Politiikan käsitteet Luokka:Valheet