Irina Milan (o.s. Englund, s. 3. syyskuuta 1947 Helsinki) on suomalainen näyttelijä, laulaja, laulukouluttaja ja sanoittaja. Hän on eniten levyttänyt suomalainen naislaulaja: Gramexin tilastojen mukaan Milan oli vuoteen 2015 mennessä esiintynyt 2 283 yksittäisellä levytetyllä kappaleella.
Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke 2025.
Ura Uransa alussa Irina Milan esitti pääasiassa pop- ja viihdemusiikkia. Hänen läpimurtohittinsä oli vuoden 1967 "Vaikka paljain jaloin", joka oli käännös Sonny Bonon menestyssävellyksestä "The Beat Goes On". 1970-luvun puolivälissä alkoi Milanin yhteistyö Jorma Panulan kanssa ja tyylilaji siirtyi iskelmästä lähemmäksi taidemusiikkia sekä laulelmaa.
Milan on ollut Eurovision laulukilpailussa Suomen edustuskappaleen taustalaulajana ja on osallistunut myös solistina karsintoihin kappaleilla "Pois kuihtuu ruusu kaunein" (1968), "Song for a Dove" (1973), "Päättymätön laulu" (1980) ja "Applause" (1986, yhdessä Eija Ahvon kanssa). Vuonna 1968 hän edusti Suomea Intervision laulukilpailussa euroviisukarsintoihinkin osallistuneella kappaleella ”Pois kuihtuu ruusu kaunein”. Milan on osallistunut myös Syksyn sävel -kilpailuihin kappaleilla "Miesparka" (1975), "Vanhan riekon laulut" (1976), "Piru mieheks" (1977) ja "Surun lempilapsi" (1980).
Milan on sanoittanut itselleen muun muassa kappaleen "Piru mieheks" (1975). Hänen muille artisteille sanoittamiaan kappaleita ovat muun muasa "Suuri star" (Lojax 1976, käännös Harpon hitistä "Moviestar"), "Marseillen poika" (Cumulus 1977, käännös italialaisen Marseillen poika eli Il marsigliese TV-sarjan tunnusmusiikista), "Ei vaadi paljon vain kaiken" (Maarit 1978, käännös James Taylorin kappaleesta "Benjamin"), "Enkelit heittää arpaa" (Annika Salminen 1978, käännös James Taylorin kappaleesta "Nobody Does it Better"), "Yes sir alkaa polttaa" (Eini 1978, käännös Baccaran hitistä "Yes Sir, I Can Boogie")
Levytyksien ohella Irina Milan on työskennellyt teatterissa. Ensimmäinen suuri rooli oli Edith Piaf Intimiteatterin näytelmässä Bravo! Sitä seurasivat vuodesta 1984 alkaen Helsingin kaupunginteatterin musikaalit Chicago, Cats ja Mambo Kings. Milan on toiminut Helsingin kaupunginteatterissa myös laulun valmentajana. Hän on tehnyt vierailuja Svenska Teaternissa, Lilla Teaternissa ja Uudessa Iloisessa Teatterissa. Syksyllä 2017 Irina Milan palasi teatterilavalle Tampereen Teatterin Cats-musikaalissa Grizabellan roolissa.
Milanin merkittävin elokuvarooli oli Jaakko Pakkasvirran elokuvassa Pedon merkki (1981). Hän on näytellyt myös televisiosarjoissa (muun muassa Samppanjaa ja vaahtokarkkeja).
Yksityiselämä Milan on säveltäjä Einar Englundin tytär. Hän on ollut kolmesti naimisissa: ensin Matti Milanin, sitten muusikko-levytuottaja Timo Lindströmin ja nykyään teatterialalla toimivan Ismo Salosen kanssa. Ensimmäisestä avioliitostaan hänellä on tytär, toisesta poika ja kolmannesta tytär. Hänellä on myös kuusi lastenlasta ja kolme lastenlastenlasta (2017).
Milan on kertonut olevansa näkörajoitteinen. Hän menetti toisesta silmästään näön 3-vuotiaana, kun hänen serkkunsa esitteli ja heilutteli syntymäpäivälahjaksi saamaansa puukkoa, jolloin se lensi Milania silmään.
Diskografia
Näyttelijänä Tuhkimo (1950) – Haltiatar, Druzella ja Anastasia (ääni) (vuoden 1967 dubbaus) Pedon merkki (1981) – Karin Weger, myöh. Karin von Stein Oliver ja kumppanit (1988) – Rusetti (ääni) 101 dalmatialaista (1996) – Cruella de Vil (ääni) Nasiran kosto (2000) – Nasira (ääni) 102 dalmatialaista (2000) – Cruella de Vil (ääni) Risto Räppääjä (2008) – kuorolainen
Lähteet Latva - Tuunainen: Iskelmän tähtitaivas. 500 suomalaista viihdetaiteilijaa. WSOY, 2004
Viitteet
Aiheesta muualla
Ylen Elävä arkisto: Song For A Dove
Irina Milan lauluntekijänä - Fono.fi
Luokka:Suomalaiset iskelmälaulajat Luokka:Suomalaiset näyttelijät Luokka:Suomalaiset lauluntekijät Luokka:Vuonna 1947 syntyneet Luokka:Elävät henkilöt Luokka:Suomalaiset sanoittajat Luokka:Suomalaiset musiikkipedagogit