pienoiskuva|Do & Co -cateringyhtiön valmistama Austrian Airlinesin lennoilla tarjottava à la carte -ateria. Lentokoneruoka on lentokoneen matkustajille lennon aikana tarjoiltavaa ruokaa. Ruoan ja muiden tarjoilujen määrä, laatu ja hinta vaihtelevat lentoyhtiön, matkustusluokan ja lennon pituuden mukaan. Lyhyellä lennolla turistiluokassa saatetaan tarjoilla vain juomia ja naposteltavaa, kun taas kaukolennon ykkösluokassa matkustava voi saada lukuisia ruokalajeja sisältävän lämpimän aterian. Lentokoneissa tarjottavat ruoka-annokset valmistetaan maan pinnalla ja toimitetaan koneeseen ennen lentoa. Monilla lentoyhtiöillä tästä vastasi alun perin oma catering-osasto, mutta laadun parantamiseksi ja kulujen leikkaamiseksi ruoan valmistuksen ulkoistamisesta erilliselle catering-yhtiölle on tullut yleisempää. Lentokoneruokaa valmistetaan vuosittain noin 3,2 miljardia annosta.
Aivan lentomatkustamisen alkuaikoina ruokatarjoilu oli vaatimatonta, koska lentokoneissa ei ollut sopivaa välineistöä eikä tiloja ruoan valmistamiseen tai tarjoiluun. Lentokoneiden kehittyessä 1930-luvulla lennoilla alettiin tarjoilla lipun hintaan kuuluvia ylellisiä aterioita. Vain varakkaimmilla oli tuolloin varaa lentää, ja ruoan taso vastasi sitä, mihin he olivat tottuneet. Lentomatkustamisen yleistyessä ja matkustajamäärien kasvaessa 1950-luvulla lentoliikenteen kiristynyt markkinatilanne johti kustannusten jyrkkään nousuun ja sai lentoyhtiöt rajoittamaan halvimpiin lippuihin sisältyviä palveluita, mikä johti turistiluokan syntymiseen. Siitä lähtien lentokoneruoan kehitys jakaantui kahtia: lentoyhtiöt jatkoivat ykkösluokan matkustajien houkuttelemista toinen toistaan ylellisemmillä tarjoiluilla, kun taas turistiluokan ruokatarjoiluista alettiin säästää rahaa etenkin lentoliikenteen säännöstelyn poistuttua 1970-luvulla. Kehityskulku 2000-luvulla on ollut kohti ilmaisen ruokatarjoilun poistamista, ja useimmilla markkina-alueilla alan yleiseksi käytännöksi onkin tullut tarjota ruokaa lyhyemmillä lennoilla vain maksua vastaan.
Erityisesti turistiluokassa tarjoiltavaa lentokoneruokaa pidetään usein tasoltaan kehnona, jopa vastenmielisenä. Yksi suurimmista ongelmista on ruoan mauttomuus, joka johtuu suurelta osin lentokoneen matkustamon paineistetusta ja kuivasta ilmasta ja sen maku- ja hajuaistia heikentävästä vaikutuksesta. Ilmanalan vaikutus onkin pyritty huomioimaan ruoan suunnittelussa suosimalla voimakkaan makuisia ruokia, kuten suolaisia muhennoksia tai mausteisia curryruokia. Laadun merkittävä parantaminen vaatisi kuitenkin suuria investointeja, mikä ei olisi järkevää, sillä matkustajien valintoihin kaikkein eniten vaikuttavat lippujen hinnat nousisivat liikaa.
Sisältö pienoiskuva|Turistiluokan ateria Emiratesin lennolla vuonna 2019. Ylimpänä salaatti ja jälkiruoka erillisissä rasioissa sekä vettä kertakäyttöisessä muovikipossa, keskellä levitettä, juustoa, voileipäkeksejä ja sämpylä yksittäispakkauksissa, alimpana lämmin pääruoka ja ruokailuvälineet. Kaikki on järjestelty yhdelle tarjottimelle, joka on helppo ja nopea tarjoilla matkustajalle. Lentokoneessa tarjottavien aterioiden sisältö riippuu muun muassa matkustusluokasta, kellonajasta, lennon pituudesta ja lentoyhtiöstä.Jones 2004, s. 80. Lyhyellä lennolla turistiluokassa saatetaan tarjoilla vain juomia ja naposteltavaa, kun taas kaukolennon ykkösluokassa matkustava voi saada lukuisia ruokalajeja sisältävän lämpimän aterian.Jones 2004, s. 245–246.
Turistiluokassa kaikki ruoka tarjoillaan yleensä yhdelle tarjottimelle koottuna. Pääruoan lisäksi turistiluokan tarjoiluun kuuluu yleensä pieni alkuruoka, jälkiruoka, vettä kertakäyttöisessä astiassa ja lisäksi joko sämpylä tai voileipäkeksejä ja juustoa. Kaikki ruokalajit tarjoillaan erillisistä astioista. Tarjottimelle on pakattu myös ruokailuvälineet. Koska lentokoneissa on rajallisesti uunitilaa, alku- ja jälkiruoat ovat kylmiä. Pääruoka puolestaan on tyypillisesti lämmin, mutta sekin voi olla esimerkiksi salaatti.Jones 2004, s. 153–156.
Business- ja ykkösluokassa ruokalajit tarjoillaan yhden tarjottimen sijasta usein yksi kerrallaan. Ruoka tarjotaan tavallisesti käyttäen normaaleja lautasia, ruokailuvälineitä, laseja sekä kankaisia pöytä- ja lautasliinoja. Ne on usein varustettu lentoyhtiön logolla ja rakentavat siten osaltaan yhtiön brändiä.Jones 2004, s. 93, 266. Tarjoilun mukana tulevat esineet, kuten ruokailuvälineet, lasit ja suola- ja pippurisirottimet, ovat kohtalaisen suosittuja keräilyesineitä, vaikka niiden vieminen koneesta ei varsinaisesti olisikaan sallittua. Virgin Atlantic, jonka ykkösluokassa matkustajat saavat tarjoilun yhteydessä lentokoneen muotoiset suola- ja pippurisirottimet, on hyödyntänyt markkinoinnissaan matkustajien keräilyintoa painattamalla kunkin sirottimen pohjaan tekstin ”pihistetty Virgin Atlanticilta”.
Historia Kuumailmapallojen ja ilmalaivojen aikakausi pienoiskuva|Graf Zeppelinin ruokasali elokuussa 1929. Ruoka- ja juomatarjoilun historian ilma-aluksissa voidaan katsoa alkaneen 1. joulukuuta 1783, kun Montgolfierin veljesten kuumailmapallolla Pariisissa lentäneet Jacques Charles ja Nicholas-Louis Robert juhlistivat lentoaan pullollisella samppanjaa.Foss 2015, s. XI.
Ilmailun varhaiset pioneerit olivat yläluokkaan kuuluvia seikkailijoita ja tieteilijöitä, ja heidän eväänsä heijastivat heidän sosiaalista asemaansa. Esimerkiksi italialainen seikkailija Vincenzo Lunardi otti vuonna 1785 ensimmäiselle kuumailmapallolennolleen mukaansa kylmää kanaa, viiniä ja lajitelman erilaisia salaatteja ja juustoja. Pyrkimys ylellisyyteen johti ensimmäiseen keksintöön, joka mahdollisti lämpimän ruoan valmistamisen lennolla. William Maughan kehitti vuonna 1835 laitteen, joka lämmitti ruokaa käyttäen kalkin ja veden reagoidessa syntyvää lämpöä. Periaatetta hyödynnettiin tiettävästi ensimmäisen kerran seuraavana vuonna kuumailmapallolennolla Lontoosta Saksaan. Lennolla oli mukana kalkilla toimiva kahvinkeitin. Laite ei kuitenkaan ole säilynyt, sillä lennon kapteeni pudotti sen vahingossa yli laidan pallon lentäessä Belgian yllä.Foss 2015, s. 1–3.
Ruokatarjoilu lennoilla käynnistyi toden teolla saksalaisen kreivi Ferdinand von Zeppelinin kehittämien ilmalaivojen myötä. DELAG-yhtiö lensi vuodesta 1910 Friedrichshafenista zeppeliineillä maisemalentoja, joilla oli mukana stuertti tarjoilemassa ruokaa ja samppanjaa. Gourmet-ruoan valmistivat paikalliset ravintolat, ja se lastattiin kyytiin juuri ennen lähtöä. Vuonna 1912 DELAG lensi ensimmäisen kaupallisen kansainvälisen lennon Hampurista Kööpenhaminaan. Matkustajille tarjoiltiin kilpikonnalientä, lampaankyljyksiä a la Jardinière, leipää, juustoa, voita, samppanjaa ja sherryä.Foss 2015, s. 5–6.
Ensimmäinen maailmansota keskeytti matkustajaliikenteen zeppeliineillä. Sodan jälkeen vuonna 1919 esitelty ilmalaiva Bodensee oli ensimmäinen ilma-alus, jossa oli keittiö lämpimän ruoan valmistamista varten. Keittiössä oli yksi uuni ja kaksilevyinen sähköliesi. Osana rauhanehtoja ilmalaivojen kehittämistä Saksassa kuitenkin rajoitettiin vuoteen 1925, ja seuraava edistysaskel ruokatarjoilussa nähtiin vasta vuonna 1928 Graf Zeppelinin myötä. Siinä oli matkustajille erillinen ruokasali, ja miehistöön kuuluivat kokki Otto Manz ja stuertti. Lennoilla tarjoiltiin aamiainen, lounas ja illallinen, minkä lisäksi matkustajat saivat tilata cocktaileja aterioiden välillä. Juomavesi Graf Zeppeliniin toimitettiin jäänä, jota sulatettiin tarpeen mukaan.Foss 2015, s. 8–10.
Ilmalaivojen aikakausi huipentui Hindenburgiin, jonka henkilökuntaan kuului 15 kokkia ja tarjoilijaa, joita johti DELAG:n palveluksessa vuonna 1912 aloittanut Heinrich Kubis. Hindenburg lensi maaliskuussa 1936 neitsytmatkansa Rio de Janeiroon. Aluksella oli noin 30-paikkainen ruokasali sekä baari, jossa baarimikko Max Schulze tarjoili teeman mukaan nimettyjä cocktaileja, kuten ”LZ-129” (aluksen mallinumero) ja ”Maybach 12” (aluksen moottorien tyyppi). Hindenburgista tuli uusi standardi ylelliselle matkustamiselle, mikä näkyi myös ruokatarjoilussa. Esimerkiksi lennolla 17. elokuuta 1936 tarjoiltiin lounaalla vahvaa Theodor-lientä, ankanpoikaa baijerilaisittain samppanjakaalin kera, mausteisia perunoita madeirakastikkeessa, päärynöitä convent sekä kahvia. Hindenburg kuitenkin tuhoutui onnettomuudessa New Jerseyssä jo vuonna 1937. Sen sisaralus Graf Zeppelin II lensi ensilentonsa vuonna 1938, mutta natsihallinto otti sen haltuunsa ja käytti sitä vain propaganda- ja vakoilulennoilla. Graf Zeppelin II romutettiin Hermann Göringin määräyksestä vuonna 1940, mikä lopetti ilmalaivojen aikakauden matkustajaliikenteessä.Foss 2015, s. 15–17.
Lentokoneiden varhaiset vuodet pienoiskuva|Lentoemäntä tarjoilemassa teetä Eastern Air Transportin lennolla vuonna 1931. Teetarjoilun ohella lentoemännät järjestivät matkustajille bridge-pelejä. Ensimmäistä lentokoneessa nautittua ruokaa ei tiedetä tarkasti. Ensimmäistä maailmansotaa edeltäneissä avo-ohjaamoisissa lentokoneissa eväät lienevät olosuhteista johtuen rajoittuneet muutamaan vesihuikkaan. Sota vauhditti ilmailun kehitystä, ja sen aikana alettiin hiljalleen siirtyä suljettuihin ohjaamoihin ja matkustamoihin. Tiettävästi ensimmäiset lentokoneessa syödyt ateriat koostuivat Britannian kuninkaallisten ilmavoimien pitkillä pommituslennoilla termospullosta nautitusta teestä ja pajukoreihin pakatuista muona-annoksista.Foss 2015, s. 19.
Varsinaisen lentokoneruoan aikakausi alkoi sodan jälkeen 11. lokakuuta 1919, kun Handley Page Transportin lennolla Lontoosta Pariisiin oli tarjolla eväslaatikoita kolmen šillingin hintaan. Daimler Airways palkkasi vuonna 1920 ensimmäisen ”hyttipojan”, Jack Sandersonin, joka tarjosi matkustajille tervetuliaismaljaksi hedelmämehua näiden noustessa koneeseen. Kaksi vuotta myöhemmin yhtiön koneiden istuimiin oli jo asennettu taittuvat pöydät, joille stuertit tarjoilivat virvokkeita matkustajien pelatessa uhkapelejä.
Tarjoilujen käytännön järjestäminen tuotti alkuvuosina haasteita. Kun KLM asensi vuonna 1921 Fokker F.II -koneeseensa ensimmäisen puisen kaapin alkoholijuomia ja juomalaseja varten, se kiinnitettiin koneen rakenteisiin ruuveilla. Koneen tärinän seurauksena ruuvit kuitenkin löystyivät ja kaappi tipahti matkustajan syliin 15 minuutin lentämisen jälkeen. Tarjoilujen laajuutta rajoitti varhaisten konetyyppien rajallinen suorituskyky, jonka vuoksi ylimääräistä painoa matkustajien ja matkatavaroiden lisäksi ei juuri voitu ottaa lennoille.Foss 2015, s. 21–23.
Tarjoilujen vaatimattomuus ei lentomatkustamisen ensi vuosina ollut varsinainen ongelma, sillä lentämisen kilpailuvaltti muihin matkustusmuotoihin nähden oli nopeus. Kehitys oli silti nopeaa: jo vuonna 1925 brittiläinen Imperial Airways ja ranskalainen Air Union alkoivat tarjota Lontoon ja Pariisin välillä lentoja, joihin kuului ruoka- ja juomatarjoilu. Yhtiöt ja lehdistö nimittivät näitä muun muassa ”lentäviksi ravintoloiksi” ja ”lentäviksi ravintolavaunuiksi”. Ateriaan sisältyivät hors d’œuvret, hummerisalaatti, kylmä kana ja kinkku, nizzansalaatti, jäätelöä ja juusto- ja hedelmätarjottimet. Ruokajuomana tarjolla oli samppanjaa, viiniä, viskiä, kivennäisvettä ja kahvia. Ruoka tarjottiin posliiniastioista ja pöytäliinoilta, mikä aiheutti omat ongelmansa, sillä koneiden pöytiin ei ollut lisätty astioiden putoamista estäviä reunuksia.