Mosselprom-rakennus eli Mosselprom-talo () on monikerroksinen asuintalo Venäjällä Moskovan ytimessä Presnenski-piirin Arbatskaja-kaupunginosassa. Rakennus valmistui eri työvaiheissa useiden arkkitehtien suunnittelemana vuosina 1912–1925.
Mosselprom-talo sijaitsee Kalašnyi, Nišnyi Kislovsky ja Malyi Kislovsky pereulokien (kujien) kulmauksessa lähellä Arbatskajan metroasemaa. Tämä alun perin kauppias A.I. Titoville kuulunut seitsemänkerroksinen kulmarakennus suunniteltiin tuloja tuottavia tiloja, lähinnä vuokralle annettavia asuntoja ja ravintolaa varten. Teräsbetonirunkoisen talon julkisivumateriaalina on käytetty yleisimmin tiiltä ja tiiliverhouksen lomassa lasia. Neuvostoaikoina rakennus sai kuusikulmaisen yksitoistakerroksisen tornin, joka näkyy Arbatskaja-aukiolle. Tornin ansiosta taloa pidetään yhtenä "ensimmäisistä Neuvostoliiton pilvenpiirtäjistä".
Julkisivujensa arkkitehtuurisilta ideoilta ja mainosmaalauksilta talo on venäläisen konstruktivismin ja avantgarden muistomerkki.
Rakentamisen historia Tontti Arkkitehtuurin historioitsijan Denis Romodinin mukaan ennen Moskovan paloa vuonna 1812 tontilla sijaitsi Pyhän Johanneksen puukirkko pappiloineen. Tulipalon jälkeen tuhoutunutta rakennusta ja seurakuntaa ei rakennettu uudelleen, ja kaupungin viranomaiset myivät vapautuneen tontin yksityishenkilöille. Vuoteen 1817 tontilla oli useita pieniä kivirakennuksia, joista yhdessä asui vuosina 1818–1819 kuuluisan näyttelijän Pavel Moltšanovin isä perheineen.
1800-1900-luvun vaihteessa ison tontin osti varakas moskovalainen kauppias Andrei Titov, joka 1900-luvun alussa yhdistytti useita rakennuksia suuremmaksi kokonaisuudeksi, johon avattiin ravintola ja majatalo vossikkakuljettajia varten. 1900-luvulla Titovin aloitteesta rakennus muutettiin vuokra-asuintaloksi kalustettuine huoneistoineen, mutta paikka oli vilkas, ja piakkoin kannattavampaa vuokraamista tavoittava maanomistaja näki olemassa olevan kiinteistön riittämättömäksi.
1890-luvulla sementin, rautarakenteiden ja isojen lasien valuttamisen kehitystä myötä oli alkanut vuokrakerrostalojen rakentamisaikakausi, jolloin kaupallisilla asuntomarkkinoilla rakennettiin runsaasti vuonna 1914 puhjenneeseen maailmansotaan saakka. Jotta tontit tuottaisivat tuloja, yksistään Moskovassa rakennettiin joidenkin lähteiden mukaan vuosina 1901–1917 noin 455, joidenkin kertomana yksistään kesällä 1912 noin 3 000 5-7-kerroksista taloa, jossa olivat kaikki mukavuudet, muun muassa keskuslämmitys, viemäristö, sähköt ja hissit. Ne olivat tilarakenteeltaan yhdenmukaisia kiinteistöjä, joissa pohjaratkaisultaan samanlaiset asunnot sijaitsivat kennomaisessa ryhmittelyssä, joiden keskellä on porraskäytävät ja gallerioita. Arkkitehtuurilta monipuolisempi ja koristeellisempi oli pääsääntöisesti vain sisäänkäynnin julkisivu. Asuntojen lisäksi rakennukseen haluttiin kauppoja, toimistoja, varastoja ja muita palvelutiloja. Vaikka kalleinta oli vuokra toisen kerroksen asunnoissa, silti kerrosten määrä nousi kahdeksaan ja jopa kolmeentoista, joten taloissa oli eri kokoisia ja eri hintaisia huoneistoja ja tiloja tulevien vuokralaisten erilaisiin tarpeisiin. Liiketoiminta toi merkittävää hyötyä myös kaupungin budjettiin, kun esimerkiksi Moskovassa 1913 saaduista 47 miljoonan ruplan kokonaistuloista 7 miljoonaa oli kerrostalo-omistajien maksamia veroja. Valtavan rakennusbuumin innoittamana kauppias A. Titov päätti vuonna 1912 rakentaa omistamallensa tontille ison seitsemänkerroksisen talon. Arkkitehtuuriltaan vuokratalon piti sekä muistuttaa wieniläistä koulua että ”edustaa purismin yksinkertaisia muotoja ja paljastettuja rakenteita”. Siitä johtuen maanomistaja A. Titov pyysi hankkeeseen suunnittelijaksi arkkitehti N. D. Strukovin, joka oli suunnitellut muutaman vuokra-asuintalon. Hänen luomiensa rakennusten julkisivuille olivat ominaisia hyvät mittasuhteet. Jo tuolloin Moskovan maalaus-, kuvanveisto- ja arkkitehtuuriopistosta valmistuneella Strukovilla oli myös varsin kyseenalainen maine. Vuonna 1895 Vadkovski pereulokilla (kujalla) oli romahtanut kaksikerroksinen rakennus, vuonna 1902 Malyi Moltšanovkalla kellarinholvi ei kestänyt rakennusta, ja vuonna 1908 jossain Kikinon kylässä romahtivat kirkon holvit ja seinät. Kaikki kolme rakennussuunnitelmaa olivat Strukovilta. Titovin päätöksen arveltiin johtuvan todennäköisesti tiedon ja teknisen asiantuntemuksen puutteesta.
Rakentamisen alkuvaihteet ja romahdus Kauppias Titovin seitsemänkerroksinen vuokra-asuintalo rakennettiin vuosina 1912–1913 N. Strukovin tekemien rakennuspiirustuksien mukaan. Strukov käytti suunnitelmassaan hallittua ja sen ajan tunnusomaista stilistiikkaa suunnitellessaan rakennukselle sileät kaakeloidut julkisivut, joihin ilmettä antavat ruokailu- ja vierastilojen suunnitteluun käytetyt kolmisärmäiset erkkerit ja parittaiset ikkunat. Kulmikkaiden julkisivujen keskiosaa korosti ullakko. Talonsisäisiin portaikkoihin arkkitehti tarjosi kattoikkunoiden valoa. Puolisuunnikkaan muotoinen rakennus sisäpihoineen täytti koko kolmen risteävän kadun välisen alueen. Lisäksi suurikokoisen kerrostalorakennuksen pohjaosaan suunniteltiin valtavat kellaritilat varastoina ja säilytyspaikkoina vuokraamista varten. Tuolloin insinööri Strukovin seitsemänkerroksinen hanke oli korkein, mitä siihen aikaan oli suunniteltu.
Koska sekä tuloja tuottava traktiiri- että vossikkakuljettajien majatalo oli suljettu, tuolloisten lehtitiedotteiden mukaan talon rakennustöillä oli kiire. Työt aloitettiin vuonna 1912, ja ne keskeytettiin ennen ensimmäisiä pakkasia. Talvella rakentamista ei pidetty järkevänä, ja töitä jatkettiin kevään lämpimällä säällä. Kauppias Titovin kerrostalotyömaalla alkaneet työt kuitenkin pysähtyivät, kun maaliskuun 22. päivän aamulla kello kuuden tai seitsemän maissa vuonna 1913 talon yksi ulkoseinistä rakennustelineineen luhistui Kalašnyi-kujalle. Tiilistä, runkopuusta ja romumetallista syntyi kahden kerroksen korkuinen kasa. Naapuritalojen ikkunalaseja meni rikki, mutta kuolonuhreilta säästyttiin vain aikaisten aamuhetkien ansiosta.
Oikeudenkäynnissä onnettomuuden syyksi selvisi kiire, rakennusmääräysten rikkominen ja rakennusmateriaalien huono laatu. Rakentamiseen tarkoitetut tiilet olivat heikkolaatuisia, palkkien ja seinien paksuus riittämätön näin isokokoista rakennusta varten. Muuraus oli tehty lokakuussa 1912 liian kylmällä säällä, eikä se kestänyt talvisia lämpötilaeroja. Rakennuslautakunta havaitsi myös rakentamisaikaiset vääristymät. Erkkereiden kustannustehokkaampaan rakentamiseen oli seinien täytteeseen käytetty suunnitellun tiilen sijasta puumateriaalia, kantavien tiilipilareiden suunniteltua kuormitusta oli ylitetty ja pitkittäisten sisäseinien kantavuutta oviaukkoja lisäämällä heikennetty jne. Tuomioistuin määräsi kauppias Titoville 100 ruplan sakot, mutta arkkitehti Strukov, jolla se oli jo aika mones sortunut rakennus, tuomittiin kuuden viikon vankeusrangaistukseen.
Romahdus ei kuitenkaan estänyt toisen rakennusvaiheen aloittamista vuonna 1915 eikä ensimmäisen, Kalašnyi ja Malyi Kislovsky kujien puolisen H-muotoisen rungon valmistumista vuoden lopussa. Käynnissä olevan ensimmäisen maailmansodan aikaiset sotilaalliset, taloudelliset ja poliittiset mullistukset aiheuttivat kuitenkin sen, että vielä vuonna 1917 taloa rakennettiin hiljaista ja osittaista vauhtia. Talo oli viisikerroksinen, kun tsaarinvallan romahtaessa rakennuttaja joutui jättämään sekä hankeen että kotimaan. Vain viiden kerroksen ja nurkkauksen valmistumisvaiheen jälkeen rakennus pysyi hylättynä vuoteen 1922 saakka, jolloin se siirrettiin moskovalaiselle jättiyritykselle Mosselpromille, joka oli kipeästi uuden rakennuksen tarpeessa.
Neuvostoaikainen rakentaminen Mosselprom oli Moskovan kuvernementin maataloustuotteiden jalostusteollisuuden yrityksien trusti eli lähes monopoliasemassa oleva suuryritys. Konserni perustettiin joko vuonna 1921 tai 1922, ja se yhdisti jauho-, makeis- ja tupakkatehtaita, leipomoja, panimoja. Sattumana ei pidetty tämän kaupunginalueen valintaa, jossa niin entisaikojen kaupallinen kanssakäyminen kuin lähikujien nimet olivat kuin tuotemainontaa,. Yhtiöllä oli myös omaa julkaisutoimintaa ja painoja, myyntiosasto, noin 20 myymälää ja kartonkisia pakkauslaatikkoja tuottavia tehtaita. Mosselpromin tuotteita myytiin kotimaassa ja ulkomailla. Tuolloin rakentamislautakunnassa päätettiin, että A. Titovin keskeneräinen rakennus on rakentamiskelpoinen, mutta vaatii edelleen päätyseinän vahvistamista, mikä alun perin oli kuulunut toiseen rakentamisvaiheeseen. Suunnittelu ja jatkorakentaminen pantiin toimeen arkkitehti D. Koganin ohjauksessa, tekninen työ uskottiin insinööreille V. Tsvetajev ja A. Loleit. Jälkimmäistä pyydettiin kehittämään ja vahvistamaan nurkkarakennusta. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen, jolloin herraskainen romantisointi ja koristelu tuntui taiteilijoista sietämättömältä ja kasvoi halu luoda enemmän kansalle kuin pröystäilevälle eliitille, pysty- ja vaakasuuntaisten pintojen muotoilussa hyväksyttiin geometrisia muotoja ilman ornamentikkaa ja kolme tarkoin määriteltyä perusväriä. Saksassa ja Venäjällä erityisen suosittua oli kubistisen arkkitehtuurin hengessä kulmikkaiden ja vinojen tasojen yhdisteleminen suora- ja myöhemmin 45 asteen kulmassa särmiömäisiksi. Silloin betonitöiden laajaa kokemusta omaava Loleit tekikin ehdotuksen, että nurkkarakennuksen täydentäminen ja rakentaminen toteutettaisiin poikkeuksellisena tornina kruunuineen, johon asetetaan Mosselpromin valomainos ja kello, joka näkyi Arbatskaja-aukiolle.
Vuosina 1923-1925 viisikerroksinen rakennus sai korkeutta kahden lisäkerroksen verran, mutta julkisivujen alkuperäiset, vuonna 1913 luodut mittasuhteet ja toisiinsa niveltäminen kuitenkin säilyivät. Julkisivujen keskiosaa oli korostettu ullakolla, jolla talolle pyrittiin antamaan lapidaarinen ja konstruktivistinen ulkonäkö. Kalašnyi-kujan puoleinen ulkoseinä säilytti vuonna 1915 arkkitehtuurinsa, arkkitehti Kogan vain rikastutti niukkaa julkisivua hajottamalla kolmikulmaisten erkkereiden täytön ja rakennuttamalla niistä parvekkeet. Seinien panelointiin käytettiin tavallista kipsiä, mutta talon runkoa paljastava päätyseinä jätettiin vaille rappausta edustamaan kubismin pelkistynyttä muotoa. Rakennuksen keskiosasta kohosi hallitseva kuusikulmainen ja yksitoistakerroksinen torni, jonka kulmapylväät tekivät siitä huipultaan hammasreunaisen ja johon asennettiin jättimäinen kello. Tornin ansiosta talosta tuli 1920-luvun Moskovan kaikkein korkein rakennus.
Arkkitehti Kogan kiinnitti erityistä huomiota koko rakennuksen sisätilojen suunnitteluun. Alun perin vuokrattaviksi varastoiksi rakennettu kellarikerros muutettiin jauhovarastoksi. Alimpaan kerrokseen järjestettiin Moskovan myymälöiden hallinto-osasto, seuraaviin kerroksiin kirjanpito, johtokunta ja Mosselpromin palvelusektori. Naapuritalossa toimi ruokasali konsernin työntekijöille. Tuolloin ”Moskovan Ilta” -lehdessä oli rakennusta sisältäpäin kuvailtu hyvin amerikkalaistyyliseksi taloksi, jossa pitkät ja kapeat käytävät ja molemmin puolin pienet toimistohuoneet olivat juuri soviteltuja toimielinten käyttöön. Ainoastaan vierailijoita varten tarkoitetuissa saleissa saattoi välttyä tilojen ahtaudelta. Ylemmissä kerroksissa oli Mosselprom-talon asuntoja, joita vuosia pidettiin eräinä parhaimpina. Talo alkoi vähitellen rappeutua ja elinolosuhteet ylimpien kerroksien huoneistoissa jättivät paljon toivomisen varaa. Joidenkin lähteiden mukaan ”Pravda” kirjoitti jo huhtikuussa 1926, että huoneet eivät lämpene, kattoon ja seiniin kerääntyy kosteutta ja asukkaat palelivat koko talven.
Pannoot